Jumaluskovat lähtevät yleensä siitä, että maailma on luotu. Tavallisimmin tästä johdetaan sekin ajatus, että myös "ihmisrodut" ovat luotuja. Jumala loi siis mustan ihmisen, valkoisen ihmisen, keltaisen ihmisen jne.
Alkuperäisistä "puhtaiden rotujen" edustajista on luomisopin kannattajan näkökulmasta helposti tultu nykyiseen degeneroituneeseen tilaan, jossa puhtaat rodut ovat ikävästi ja Jumalan tahdon vastaisesti sekoittuneet.
Nykyään tiedetään koko rodun käsitteen olevan keinotekoinen: "puhtaita rotuja" ei ole olemassakaan - tuskin on edes koskaan ollut. Ihmiset ovat kautta aikojen pariutuneet keskenään, ja luonnonolojen muokkaamana mm. ihonväri on kehittynyt paikallisia olosuhteita vastaaviksi.
Voidaanko siis sanoa, että luomisusko osaltaan on pönkittänyt rasismia, ts. uskoa siihen, että ihmisten rodullinen jako on Jumalan säätämää?
Pisimmälle taitaa mennä Mormonin kirja kertoessaan, että Amerikan intiaanit olivat alunperin valkoisia, mutta tehtyään syntiä Jumala rankaisi heitä muuttamalla heidän ihonvärinsä tummemmaksi?
Luomisoppi rasismin perusta?
16
246
Vastaukset
Sanoisin, että rasismia on ollut aina - se on ihmisen tietoisuuden rationalisoimaa ”meidän lauma” -ajattelua, joka kumpuaa sieltä biologiasta, henkiinjäämisestä, ja selviämisestä.
Niin ja vastaus jäi eli on varmaan pönkittänyt osaltaan. Tukenut osaltaan ihmisen biologista tarvetta suhtautua varauksella ”muunlaisiin”.
- Kiinnostavaa
Se on reviiriajattelua. Ihminen on laumaeläin. Omaan laumaan ei ole hyväksytty ulkopuolisia.
Kiinnostavaa on, että ihmisellä on ollut aina uskomus tuonpuoleisiin henkiin ja demoneihin. On löydetty kivikautisia hautoja, joissa on mukana välineitä tuonpuoleista elämää varten.
Muut eläimet eivät hautaa kuolleitaan, joten voimme siihen perustuen ajatella, että ihminen on alusta asti ollut se edistyksellisin ja järkevin "luojanluoma". Kiinnostavaa kirjoitti:
Se on reviiriajattelua. Ihminen on laumaeläin. Omaan laumaan ei ole hyväksytty ulkopuolisia.
Kiinnostavaa on, että ihmisellä on ollut aina uskomus tuonpuoleisiin henkiin ja demoneihin. On löydetty kivikautisia hautoja, joissa on mukana välineitä tuonpuoleista elämää varten.
Muut eläimet eivät hautaa kuolleitaan, joten voimme siihen perustuen ajatella, että ihminen on alusta asti ollut se edistyksellisin ja järkevin "luojanluoma".Miten niin "alusta asti"?
On oikeasti Nooan arkkiseikkailun jälkeistä juopottelujuttua ja Haamin pojan Kanaanin kiroamista oikeasti käytetty mustien orjuuttamisen oikeutuksena.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haamilaiset- Knark5
JC on väkevästi totistanut että mustimmat afrot ovat ihmisistä rappeutuneimpia. Kuka tohtisi epäillä hänen kaltaistaan aasin... siis asiantuntijaa? Raamattu ei kiellä orjuutta ja olenkin ajatellut ostaa jonkun mukavan lestadiolaistytön kotiorjaksi.
- Takapenkkiläinen
Knark5 kirjoitti:
JC on väkevästi totistanut että mustimmat afrot ovat ihmisistä rappeutuneimpia. Kuka tohtisi epäillä hänen kaltaistaan aasin... siis asiantuntijaa? Raamattu ei kiellä orjuutta ja olenkin ajatellut ostaa jonkun mukavan lestadiolaistytön kotiorjaksi.
Jospa lukisit UT:ia. Jätä se mooseksenaikainen kirjoituskokoelma vähemmälle.
- Knark5
Takapenkkiläinen kirjoitti:
Jospa lukisit UT:ia. Jätä se mooseksenaikainen kirjoituskokoelma vähemmälle.
Kummallista kun välillä VT on välttämätön ja välillä ei kelpaa ollenkaan.
Takapenkkiläinen kirjoitti:
Jospa lukisit UT:ia. Jätä se mooseksenaikainen kirjoituskokoelma vähemmälle.
UT ei asetu mitenkään vastustamaan orjuutta.
- darwininpojat
Millä ihmeen logiikalla saat kaiken anteeksiantavan ja ihmisiä jumalan jälkeläisinä pitävistä natseja.
Eugeniikka tai vastaava ei todellakaan kuulu kristittyjen maailmankuvaan.
Afrikka on kehityksenkehto ja sen on osoittanut sosiaalidemokratiasi.- lentävä.lehmä
--- Eugeniikka tai vastaava ei todellakaan kuulu kristittyjen maailmankuvaan. ---
Höpsis. Pohjois-Amerikasta se lähti ja Hitler oli kreationisti joka poltatti Darwinin teoksia. Kertaapa historiaa. - suurempitankki
lentävä.lehmä kirjoitti:
--- Eugeniikka tai vastaava ei todellakaan kuulu kristittyjen maailmankuvaan. ---
Höpsis. Pohjois-Amerikasta se lähti ja Hitler oli kreationisti joka poltatti Darwinin teoksia. Kertaapa historiaa.Hitler uskoi yli-ihmiseen, itäinen ihminen kukisti heikomman saksalaisen ihmisen.
- IlkimyksenEsi-isänTäti
lentävä.lehmä kirjoitti:
--- Eugeniikka tai vastaava ei todellakaan kuulu kristittyjen maailmankuvaan. ---
Höpsis. Pohjois-Amerikasta se lähti ja Hitler oli kreationisti joka poltatti Darwinin teoksia. Kertaapa historiaa.Eugeniikka oli Suomessakin huudossa 1930-luvulla, muistattehan tuon kulta-ajan jolloin tärkeää olivat koti ja uskonto ja isänmaa. On vähän sellainen tunne, että palstan kreationistit olisivat olleet lujasti sen kannalla, jos olisivat siihen aikaan eläneet.
- Ewokki
En ole kuullut kenenkään kreationistin väittävän, että ihmisrodut luotiin erikseen. Päin vastoin. Alussa luotiin Aatami ja Eeva, josta vaaleaihoiset ihmiset syntyivät rappeutumalla.
- Kiinnostuin
Minkä rotuisia Aatami ja Eeva olivat?
- näin.on
Aatami luotiin ensin ja Aatami oli neandertalinihminen. Eeva luotiin luomisen kruunuksi ja Eeva oli ensimmäinen nykyihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464