SUNNUNTAIDEBATTI
"Kirkko, joka sanoo, mitä piispa saa tuntea, on kuollut kirkko"
Arkkipiispa Jukka Paarma kuuli piispa Ilkka Kantolan avioerosta elokuussa ja tarjosi tälle tukea ja rakkautta. Kohuotsikoiden jälkeen arkkipiispa kuitenkin lausui: "Jos tuo lehdissä kirjoitettu pitää paikkansa, en näe, että sinulla on mitään m
On tärkeätä kivittää teologian tohtori ja lähes seitsemän vuotta piispan virkaa hoitanut pappi kuoliaaksi siinä määrin, ettei hän enää pääse häpäisemään kirkkoa. Silti julkisessa virassa toimivan voi olla epäviisasta antaa julkisuuteen lausuntoja toisen moraalisesta vaelluksesta sen perusteella, mitä lehdissä kirjoitellaan tai mitä on kuullut yhden osapuolen kertovan.
Kirkon johto ei missään vaiheessa ole kysynyt minulta, mikä on totta niissä tarinoissa, joita heille kerrotaan puhelimessa, sähköpostissa, tapaamisissa ja nyt lehtien sivuilla. Päätökseni erota virasta on tulkittu tunnustukseksi, jolla hyväksyn kaikki kertomukset tosiksi.
Erosin virastani siksi, että jutun julkisuus tuhosi uskottavuuteni, eikä minulla ollut voimia käydä selostamaan, mikä on totta ja mikä ei. Olisin voinut kiistää kaiken. Aviollisella uskottomuudella ei ole ollut silminnäkijöitä. Ulkopuolisten havaitsemat tunteet ja ystävyys eivät olisi täyttäneet virkarikoksen tunnusmerkistöä. Kirkko, joka katsoo asiaksensa sanoa, mitä tunteita piispa saa tuntea, on kuollut kirkko.
Ilmoittamalla virkaerostani yritin pelastaa myös kirkkoni osalta sen, mitä pelastettavissa on. Ero ei riittänyt. Johdon lausunnoissa minun lyömiseni jatkuu.
Mitä voitaisiin oppia vastaisen varalle, kun seuraava piispa hairahtuu ja hairahdus ilmiannetaan? Petetyllä puolisolla on oikeus mitä suurimpaan mustasukkaisuuteen uskottomuuden paljastuttua. Hän ei juurikaan voi olla vastuussa siitä, mitä puhuu. Vastuu siirtyy kuulijalle. Ystäville, tutuille, esimiehille, johtajille, ammattiauttajille. Mitä tukea annetaan mustasukkaiselle ja epätoivoiselle ihmiselle, joka nääntyy taakkansa alla? Mennäänkö mukaan hänen tunteisiinsa vai autetaanko häntä ottamaan vastaan muuttuneen elämän tosiasiat?
Miten toimitaan, kun kirkon johdon tietoon tulee piispan avioero tai uskottomuus tai muu moraalinen rike? Mitä tiedotetaan, mitä lausuntoja julkistetaan, millainen kuva kirkosta annetaan? Tämän miettimisen tulisi jatkossa kuulua kirkon kriisivalmiussuunnitelmiin.
Informoin arkkipiispaa avioerostani heti, kun ensivaiheen hakemus tuli vireille elokuussa. Olen kertonut muutostani pois kotoani marraskuun alussa. Arkkipiispa on suhtautunut ystävällisesti ja rakastavasti vaikeaan tilanteeseeni. Hän on ilmoittanut olevansa minun ja puolisoni käytettävissä keskustelijana. Erooni hän on suhtautunut kunnioittavasti kuitenkin toivoen, että voisimme vielä palata yhteen. Olen kiittänyt häntä ystävällisyydestä ja rakkaudesta, jota hän on osoittanut minua ja puolisoani kohtaan. Viime tiistaihin asti sain ymmärrystä ja tukea myös joiltakin muilta piispoilta.
Maanantaina piispojen neuvotteluissa arkkipiispan pyynnöstä kerroin avioerostani, joka jo tuolloin oli julkinen tieto. Koin, että eroni moraalisuutta alettiin siltä istumalta arvioida suorin sanoin, vaikka en ollut pyytänyt saada olla toverituomioistuimen edessä yksin vastaamassa synnistäni. Taakka ja julkinen häpeä oli kohtuullisen suuri jo muutenkin siinä vaiheessa. Toivon, että seuraavalla kerralla yhden piispan syntejä käsiteltäisiin joko sielunhoidollisessa keskustelussa tai virallisessa tuomioistuimessa, eikä nyt tapahtuneella tavalla.
Tiistaiaamuna lööpit olivat esillä. Kirkon tiedotuskeskus tarjosi apuaan minulle hyvin vaikeassa tilanteessa. Ilman sitä en olisi selvinnyt. Saamastani avusta olen kiitollinen. Sain apua tiedotteen pohtimiseen ja laatimiseen, minua ei painostettu eroon. Tosin piispoista eräs oli lähettänyt kännykkääni viestin: "Jos rakastat kirkkoasi, eroa." Ymmärsin tämän luonnollisena tunnereaktiona, eikä se vaikuttanut harkintaani.
Tapasin arkkipiispan, joka oli huolissaan jaksamisestani. Pohdimme tilannetta ja hän sanoi. "Jos tuo lehdissä kirjoitettu pitää paikkansa, en näe, että sinulla on mitään mahdollisuutta jatkaa virassasi. Harkitse nyt itse. Päätöshän on sinun."
Arkkipiispa ei pyytänyt tai painostanut minua eroamaan. Olin pohtinut virasta eroamista siitä lähtien, kun olin kertonut uskottomuudestani puolisolleni syksyllä 2000. En usko, että ero piispan virasta olisi voinut kuitenkaan pelastaa avioliittoani.
Tiesin tiistaina, että ratkaisu on tiedotuksellisista syistä tehtävä heti. Tein ratkaisuni ja päätin antaa tiedotteen erostani. Samalla päätin, että en kommentoi Ilta-Sanomissa ollutta kertomusta miltään osin. Olennaista oli sen ymmärtäminen, että piispan viran hoitaminen tämän kertomuksen varjossa olisi jatkossa mahdotonta. Vaikka loppuun asti sain olennaista tukea myös piispakunnasta, koin olevani ongelma ja kiusallinen rasite kollegoille.
Tiedotteen tultua valmiiksi olin äärettömän helpottunut. Luovuin virasta. Sain elämän itselleni takaisin.
Miten jatkossa voitaisiin toimia toisin kirkon johdon tasolla?
Kun piispan avioero tai uskottomuus tulee julki, on kokoonnuttava yhteiseen kriisipalaveriin. Julkisuuteen ilmoitetaan, että piispat ja kirkon muu johto on vetäytynyt pohtimaan tilannetta. Neuvotteluun voidaan käyttää jopa vuorokausi. Maailma ei siihen kaadu.
Neuvotteluun kutsutaan ulkopuolinen tukihenkilö syntiin langenneen piispan avustajaksi. Sopiva henkilö voisi löytyä yliopistosta tai terveydenhuollon piiristä. Mukaan kutsutaan myös työsuojeluvaltuutettu. Keskustelun pitää tapahtua ulkopuolisen kriisiasiantuntijan puheenjohdolla.
Asia käydään riittävässä määrin läpi. Tuomioita ei lausuta, vain omaa surua ja tunteita ilmaistaan. Palaverin jälkeen annetaan tiedote. Siinä todetaan kirkon johdon suuri järkytys ja suru ilmitulleiden asioiden johdosta. Todetaan, että piispat toimivat jääkiekkojoukkueen tapaan: niin voitot kuin tappiot ovat yhteisiä. Piispat ovat päättäneet yhdessä kantaa tämän häpeällisen tappion ja valmistautuvat jo seuraavaan otteluun. Koko joukko on päättänyt asettua langenneen piispan ja hänen särkyneen perheensä tueksi.
Piispa ilmoittaa pitävänsä vuoden palkattoman virkavapaan. Arkkipiispa toteaa, että kirkko ei ole yhden piispan yksityiselämän onnistumisen vaan Kristuksen lahjoittaman Pyhän Hengen varassa elävä yhteisö.
Kaikesta lehtikirjoittelusta huolimatta kirkon johdossa olevat pysyvät langenneen piispan ja hänen särkyneen perheensä puolustajina. Uskovaiset ja epäuskoiset näkevät, mikä kirkko pohjimmiltaan haluaa olla. Se on kirkko, jossa Jeesuksesta käytetään nimitystä Daavidin Poika. Daavidin, joka rakastui Batsebaan.
Mielenhäiriöisessä tilassaan Daavid lähetti tämän puolison sodan eturintamalle kuolemaan, jotta saisi naisen omakseen. Tämän Daavidin katumusrukoustahan kirkko jo nyt käyttää liturgiassaan synnintunnustuksen yhtenä vaihtoehtona. "Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Herra, kuule minun ääneni."
Kriisitilanteessa järjestetään syntiin langenneen piispan perheelle kirkon toimesta kaikki mahdollinen tuki. Erityistä huolta pidetään petetystä puolisosta ja perheen lapsista. Kirkon omassa piirissä on asiantuntemusta tätä haastetta varten. Yhteistyökumppaniensa kautta kirkko pystyisi antamaan riittävän avun. Autettaisiin perhettä löytämään julkisuudelta rauhoitettu paikka, jossa toipuminen on mahdollista. Kerrottaisiin julkisuuteen, että tällä tavalla kirkko pitää huolta työntekijöistään ja heidän perheistään silloin, kun elämä on kriisissä.
Onko tällainen kirkko mahdollinen? Haluaako kukaan tällaista kirkkoa?
Tullessani virkaan minut määrättiin vastoin kirjallisesti ilmaisemaani toivomusta muuttamaan pois kodistani, jossa olimme asuneet kahdeksan vuoden ajan. Kodista oli kymmenen minuutin matka työpaikalle. Meidät oltiin meiltä kysymättä sijoittamassa kerrostaloasuntoon keskelle kaupunkia. Tästä saimme lukea lehdestä. Emme tähän suostuneet, koska halusimme varjella lapsiamme katulasten kaljoittelukulttuurilta.
Opetellessani uutta työtäni piispana jouduimme itse etsimään virka-asuntoa käyttöömme. Asunnon edustustilojen kalustuksen ja sisustuksen järjestäminen jätettiin niin ikään meidän tehtäväksemme. Käytännössä vaimoni joutui tekemään tuon työn, koska minä olin kiinni viran tehtävissä. Kun lehdissä nyt kirjoitetaan, että piispa on pettänyt kirkon, niin kehä on tullut umpeen: viranhoitoni alkuvuosina me koimme, että kirkko on pettänyt meidät.
Työhöni en ole saanut mitään perehdyttämisapua. Edeltäjäni on ollut rakastava ja kannustava ja näin tukenut viranhoitoani. Työni on ollut uusi käydessäni selvittämään hiippakunnan eräiden seurakuntien pitkäaikaisia solmuja. Nuorena piispana istuin puheenjohtajana kokouksissa, joissa koin olevani ainoa aikuinen koko joukossa, kun keskinäisen vihan tunteet ihmisten välillä olivat niin vahvoja.
Tuomiokapitulissa olen joutunut aloittamaan monia asioita aivan alusta. Kahden piispan järjestelmä on uusi. Talon koko organisaatio ja johtamiskulttuuri ja käytännöt on pitänyt rakentaa uudelle pohjalle. Kokonaiskirkon, järjestöjen ja yhteiskunnan monet organisaatiot ovat haastaneet minut mukaan vaativiin tehtäviin.
Työtä kasautui paljon, mutta silti rakastin työtäni aina vain enemmän. Halusin pitää erityistä huolta Satakunnasta ja aloin pitää vastaanottoa Porissa ollakseni ihmisten käytettävissä. Yritin kuitenkin muistaa myös perhettäni.
Piispanakin yritin jatkaa aikaisempaa työnjakoa puolisoiden kesken. Olin välillä poissa piispan viranhoidon tehtävistä lasten sairastamisen takia, koska halusin tukea puolisoni työtä.
Nyt tilanne on tämä. Olen julkisyntinen ja pettäjäpiispa. En voi ylpeillä siitä, miten elämäni on nyt tapahtunut. Silti olen elämästä kiitollinen. Julkinen häpeä painaa, mutta lukemattomien ihmisten tuen ja ystävyyden ilmaisut kantavat.
Olen joutunut lukemaan uudella tavalla tuttua raamatunkohtaa: "Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään."
Ilkka Kantola
"Kirkko, joka sanoo, mitä piispa saa tuntea, on kuollut kirkko"
Arkkipiispa Jukka Paarma kuuli piispa Ilkka Kantolan avioerosta elokuussa ja tarjosi tälle tukea ja rakkautta. Kohuotsikoiden jälkeen arkkipiispa kuitenkin lausui: "Jos tuo lehdissä kirjoitettu pitää paikkansa, en näe, että sinulla on mitään m
On tärkeätä kivittää teologian tohtori ja lähes seitsemän vuotta piispan virkaa hoitanut pappi kuoliaaksi siinä määrin, ettei hän enää pääse häpäisemään kirkkoa. Silti julkisessa virassa toimivan voi olla epäviisasta antaa julkisuuteen lausuntoja toisen moraalisesta vaelluksesta sen perusteella, mitä lehdissä kirjoitellaan tai mitä on kuullut yhden osapuolen kertovan.
Kirkon johto ei missään vaiheessa ole kysynyt minulta, mikä on totta niissä tarinoissa, joita heille kerrotaan puhelimessa, sähköpostissa, tapaamisissa ja nyt lehtien sivuilla. Päätökseni erota virasta on tulkittu tunnustukseksi, jolla hyväksyn kaikki kertomukset tosiksi.
Erosin virastani siksi, että jutun julkisuus tuhosi uskottavuuteni, eikä minulla ollut voimia käydä selostamaan, mikä on totta ja mikä ei. Olisin voinut kiistää kaiken. Aviollisella uskottomuudella ei ole ollut silminnäkijöitä. Ulkopuolisten havaitsemat tunteet ja ystävyys eivät olisi täyttäneet virkarikoksen tunnusmerkistöä. Kirkko, joka katsoo asiaksensa sanoa, mitä tunteita piispa saa tuntea, on kuollut kirkko.
Ilmoittamalla virkaerostani yritin pelastaa myös kirkkoni osalta sen, mitä pelastettavissa on. Ero ei riittänyt. Johdon lausunnoissa minun lyömiseni jatkuu.
Mitä voitaisiin oppia vastaisen varalle, kun seuraava piispa hairahtuu ja hairahdus ilmiannetaan? Petetyllä puolisolla on oikeus mitä suurimpaan mustasukkaisuuteen uskottomuuden paljastuttua. Hän ei juurikaan voi olla vastuussa siitä, mitä puhuu. Vastuu siirtyy kuulijalle. Ystäville, tutuille, esimiehille, johtajille, ammattiauttajille. Mitä tukea annetaan mustasukkaiselle ja epätoivoiselle ihmiselle, joka nääntyy taakkansa alla? Mennäänkö mukaan hänen tunteisiinsa vai autetaanko häntä ottamaan vastaan muuttuneen elämän tosiasiat?
Miten toimitaan, kun kirkon johdon tietoon tulee piispan avioero tai uskottomuus tai muu moraalinen rike? Mitä tiedotetaan, mitä lausuntoja julkistetaan, millainen kuva kirkosta annetaan? Tämän miettimisen tulisi jatkossa kuulua kirkon kriisivalmiussuunnitelmiin.
Informoin arkkipiispaa avioerostani heti, kun ensivaiheen hakemus tuli vireille elokuussa. Olen kertonut muutostani pois kotoani marraskuun alussa. Arkkipiispa on suhtautunut ystävällisesti ja rakastavasti vaikeaan tilanteeseeni. Hän on ilmoittanut olevansa minun ja puolisoni käytettävissä keskustelijana. Erooni hän on suhtautunut kunnioittavasti kuitenkin toivoen, että voisimme vielä palata yhteen. Olen kiittänyt häntä ystävällisyydestä ja rakkaudesta, jota hän on osoittanut minua ja puolisoani kohtaan. Viime tiistaihin asti sain ymmärrystä ja tukea myös joiltakin muilta piispoilta.
Maanantaina piispojen neuvotteluissa arkkipiispan pyynnöstä kerroin avioerostani, joka jo tuolloin oli julkinen tieto. Koin, että eroni moraalisuutta alettiin siltä istumalta arvioida suorin sanoin, vaikka en ollut pyytänyt saada olla toverituomioistuimen edessä yksin vastaamassa synnistäni. Taakka ja julkinen häpeä oli kohtuullisen suuri jo muutenkin siinä vaiheessa. Toivon, että seuraavalla kerralla yhden piispan syntejä käsiteltäisiin joko sielunhoidollisessa keskustelussa tai virallisessa tuomioistuimessa, eikä nyt tapahtuneella tavalla.
Tiistaiaamuna lööpit olivat esillä. Kirkon tiedotuskeskus tarjosi apuaan minulle hyvin vaikeassa tilanteessa. Ilman sitä en olisi selvinnyt. Saamastani avusta olen kiitollinen. Sain apua tiedotteen pohtimiseen ja laatimiseen, minua ei painostettu eroon. Tosin piispoista eräs oli lähettänyt kännykkääni viestin: "Jos rakastat kirkkoasi, eroa." Ymmärsin tämän luonnollisena tunnereaktiona, eikä se vaikuttanut harkintaani.
Tapasin arkkipiispan, joka oli huolissaan jaksamisestani. Pohdimme tilannetta ja hän sanoi. "Jos tuo lehdissä kirjoitettu pitää paikkansa, en näe, että sinulla on mitään mahdollisuutta jatkaa virassasi. Harkitse nyt itse. Päätöshän on sinun."
Arkkipiispa ei pyytänyt tai painostanut minua eroamaan. Olin pohtinut virasta eroamista siitä lähtien, kun olin kertonut uskottomuudestani puolisolleni syksyllä 2000. En usko, että ero piispan virasta olisi voinut kuitenkaan pelastaa avioliittoani.
Tiesin tiistaina, että ratkaisu on tiedotuksellisista syistä tehtävä heti. Tein ratkaisuni ja päätin antaa tiedotteen erostani. Samalla päätin, että en kommentoi Ilta-Sanomissa ollutta kertomusta miltään osin. Olennaista oli sen ymmärtäminen, että piispan viran hoitaminen tämän kertomuksen varjossa olisi jatkossa mahdotonta. Vaikka loppuun asti sain olennaista tukea myös piispakunnasta, koin olevani ongelma ja kiusallinen rasite kollegoille.
Tiedotteen tultua valmiiksi olin äärettömän helpottunut. Luovuin virasta. Sain elämän itselleni takaisin.
Miten jatkossa voitaisiin toimia toisin kirkon johdon tasolla?
Kun piispan avioero tai uskottomuus tulee julki, on kokoonnuttava yhteiseen kriisipalaveriin. Julkisuuteen ilmoitetaan, että piispat ja kirkon muu johto on vetäytynyt pohtimaan tilannetta. Neuvotteluun voidaan käyttää jopa vuorokausi. Maailma ei siihen kaadu.
Neuvotteluun kutsutaan ulkopuolinen tukihenkilö syntiin langenneen piispan avustajaksi. Sopiva henkilö voisi löytyä yliopistosta tai terveydenhuollon piiristä. Mukaan kutsutaan myös työsuojeluvaltuutettu. Keskustelun pitää tapahtua ulkopuolisen kriisiasiantuntijan puheenjohdolla.
Asia käydään riittävässä määrin läpi. Tuomioita ei lausuta, vain omaa surua ja tunteita ilmaistaan. Palaverin jälkeen annetaan tiedote. Siinä todetaan kirkon johdon suuri järkytys ja suru ilmitulleiden asioiden johdosta. Todetaan, että piispat toimivat jääkiekkojoukkueen tapaan: niin voitot kuin tappiot ovat yhteisiä. Piispat ovat päättäneet yhdessä kantaa tämän häpeällisen tappion ja valmistautuvat jo seuraavaan otteluun. Koko joukko on päättänyt asettua langenneen piispan ja hänen särkyneen perheensä tueksi.
Piispa ilmoittaa pitävänsä vuoden palkattoman virkavapaan. Arkkipiispa toteaa, että kirkko ei ole yhden piispan yksityiselämän onnistumisen vaan Kristuksen lahjoittaman Pyhän Hengen varassa elävä yhteisö.
Kaikesta lehtikirjoittelusta huolimatta kirkon johdossa olevat pysyvät langenneen piispan ja hänen särkyneen perheensä puolustajina. Uskovaiset ja epäuskoiset näkevät, mikä kirkko pohjimmiltaan haluaa olla. Se on kirkko, jossa Jeesuksesta käytetään nimitystä Daavidin Poika. Daavidin, joka rakastui Batsebaan.
Mielenhäiriöisessä tilassaan Daavid lähetti tämän puolison sodan eturintamalle kuolemaan, jotta saisi naisen omakseen. Tämän Daavidin katumusrukoustahan kirkko jo nyt käyttää liturgiassaan synnintunnustuksen yhtenä vaihtoehtona. "Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Herra, kuule minun ääneni."
Kriisitilanteessa järjestetään syntiin langenneen piispan perheelle kirkon toimesta kaikki mahdollinen tuki. Erityistä huolta pidetään petetystä puolisosta ja perheen lapsista. Kirkon omassa piirissä on asiantuntemusta tätä haastetta varten. Yhteistyökumppaniensa kautta kirkko pystyisi antamaan riittävän avun. Autettaisiin perhettä löytämään julkisuudelta rauhoitettu paikka, jossa toipuminen on mahdollista. Kerrottaisiin julkisuuteen, että tällä tavalla kirkko pitää huolta työntekijöistään ja heidän perheistään silloin, kun elämä on kriisissä.
Onko tällainen kirkko mahdollinen? Haluaako kukaan tällaista kirkkoa?
Tullessani virkaan minut määrättiin vastoin kirjallisesti ilmaisemaani toivomusta muuttamaan pois kodistani, jossa olimme asuneet kahdeksan vuoden ajan. Kodista oli kymmenen minuutin matka työpaikalle. Meidät oltiin meiltä kysymättä sijoittamassa kerrostaloasuntoon keskelle kaupunkia. Tästä saimme lukea lehdestä. Emme tähän suostuneet, koska halusimme varjella lapsiamme katulasten kaljoittelukulttuurilta.
Opetellessani uutta työtäni piispana jouduimme itse etsimään virka-asuntoa käyttöömme. Asunnon edustustilojen kalustuksen ja sisustuksen järjestäminen jätettiin niin ikään meidän tehtäväksemme. Käytännössä vaimoni joutui tekemään tuon työn, koska minä olin kiinni viran tehtävissä. Kun lehdissä nyt kirjoitetaan, että piispa on pettänyt kirkon, niin kehä on tullut umpeen: viranhoitoni alkuvuosina me koimme, että kirkko on pettänyt meidät.
Työhöni en ole saanut mitään perehdyttämisapua. Edeltäjäni on ollut rakastava ja kannustava ja näin tukenut viranhoitoani. Työni on ollut uusi käydessäni selvittämään hiippakunnan eräiden seurakuntien pitkäaikaisia solmuja. Nuorena piispana istuin puheenjohtajana kokouksissa, joissa koin olevani ainoa aikuinen koko joukossa, kun keskinäisen vihan tunteet ihmisten välillä olivat niin vahvoja.
Tuomiokapitulissa olen joutunut aloittamaan monia asioita aivan alusta. Kahden piispan järjestelmä on uusi. Talon koko organisaatio ja johtamiskulttuuri ja käytännöt on pitänyt rakentaa uudelle pohjalle. Kokonaiskirkon, järjestöjen ja yhteiskunnan monet organisaatiot ovat haastaneet minut mukaan vaativiin tehtäviin.
Työtä kasautui paljon, mutta silti rakastin työtäni aina vain enemmän. Halusin pitää erityistä huolta Satakunnasta ja aloin pitää vastaanottoa Porissa ollakseni ihmisten käytettävissä. Yritin kuitenkin muistaa myös perhettäni.
Piispanakin yritin jatkaa aikaisempaa työnjakoa puolisoiden kesken. Olin välillä poissa piispan viranhoidon tehtävistä lasten sairastamisen takia, koska halusin tukea puolisoni työtä.
Nyt tilanne on tämä. Olen julkisyntinen ja pettäjäpiispa. En voi ylpeillä siitä, miten elämäni on nyt tapahtunut. Silti olen elämästä kiitollinen. Julkinen häpeä painaa, mutta lukemattomien ihmisten tuen ja ystävyyden ilmaisut kantavat.
Olen joutunut lukemaan uudella tavalla tuttua raamatunkohtaa: "Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään."
Ilkka Kantola
Vastaukset 40
Vanhimmat
Piispa Kantolan viimeisintä kannaottoa ei voi kuin hämmästellä tähän asti kuultujen entisten lisäksi.
Ensinnäkin, jokaisen vähänkin itseään ymmärtävän ihmisen kannattaisi välttää lausuntojen antamista myrskyn silmästä, tunteiden kuohuessa ja tilanteen aiheuttaman stressin ollessa kovimmillaan. Piispa Kantolankin kommentointi on epätoivoisen kuuloista itsepuolustusta ja tunteellista rönsyilyä sinne ja tänne, vailla asian ytimen näkemistä, oikeata katumusta tai edes tervettä itsekritiikkiä.
Jo otsikon "Kirkko, joka sanoo, mitä piispa saa tuntea, on kuollut kirkko" logiikka suhteessa tapahtuneeseen johtaa rytisten metsään. Kirkko tuskin on erityisemmin kiinnostunut työntekijöidensä, edes ylimpien sielunpaimentensa tunteista tai ajatuksista. Sen sijaan ongelmaksi, johon sivullisetkin (vähintään puoliso, piispan tapauksessa laajemminkin) joutuvat luonnollisesti ottamaan kantaa, ne muodostuvat vasta, kun niiden perusteella on ryhdytty käytännön toimiin. Aviorikos on niin pahassa ristiriidassa Raamatun ja kirkon opetuksen kanssa, että piispan virassa toimivan papin luulisi näkevän tilanteessa muitakin ulottuvuuksia kuin asian julki tulemisen aiheuttaman uskottavuuden menetyksen.
Saatikka, että katsoisi kirkon osoittavan elävyytensä olemalla kiinnostumatta koko asiasta tai peräti hyväksymällä sen. Piispa Kantolan kommentit osoittavat käsittämätöntä piittaamattomuutta koko sitä kristinuskon sanomaa kohtaan, jota hän kirkon korkeimassa virassa on omalta osaltaan edustanut. Hän paheksuu tunteellisen yksioikoisesti itseensä kohdistunutta "lyömistä" ikään kuin ei lainkaan tajuaisi, mistä puhutaan.
Piispanuran alkuvuosiin sijoittuvat pettymykset työnantajaan eivät mitenkään liity siihen tilanteeseen, mistä Kantola nyt lausuntoa antaa. Viittaus "ympyrän sulkeutumiseen" on lähinnä mauton vitsi.
Myöskin toimintaohjeet sen varalle, KUN seuraavan kerran piispan aviorikos TULEE JULKI, ovat lievästi sanoen hämmentävää luettavaa. Tuollaiset maalailut eivät todellakaan kuulu piispa Kantolalle tässä tilanteessa.
Tulee mieleen taannoinen Lahden doping-skandaali, jossa niin ikään kiinni jääneet ja siitä johtuen järkyttyneet urheilijat eivät nähneet tilanteessa muuta ongelmaa kuin kiinni jäämisen. Selityksiä ja syyllisiä riitti, kaikkilla muualla kuin oman kylpyhuoneen peilissä.
Tämäkö on piispa Kantolankin viesti meille tavallisille luterilaisille?
Minusta kirkon johdon lausunnot ovat olleet sangen lempeitä ja ymmärtäväisiä syntiin langennutta kohtaan, mutta samalla ilahduttavan suoraselkäisiä itse rikkeen suhteen; aviorikos on väärin. Tällaista viestiä nyky-yhteiskunnassa tarvitaan ja ellei sitä välitä kirkko, niin kuka sitten?
Niin ikään pettämänsä puolison näkemysten leimaaminen valheellisiksi muistuttaa keltaisesta lehdistöstä tuttuja lööppilausuntoja.
Piispan virkaa vastaaottaessaan Kantolan olisi luullut pohtivan kohdallaan, onko tarjotun luottamuksen arvoinen. Kun avioliiton oheinen kaksoielämä oli moraalisesti mahdollinen jo piispan uran alkuvuosilta alkaen, ja kun johtopäätökset tilanteen tultua julki ovat kuullun kaltaisia, tulee lopulta vain mieleen, että siinä oli pieni mies liian suurissa saappaissa.
Sulle on tuossa alapuolella viesti.
Mies rakastuu toisen naisen kanssa ja kertoo siitä vaimolleen. Heillä alkaa prosessi, jossa he loukkaavat ja rikkovat toisiaan vastaan. Prosessi päätyy anteeksi pyyntöihin ja anteeksi antoihin.
Mies pyysi ja sai anteeksi heiltä, joita vastaan oli rikkonut. Hän myös ripittäytyi ja pyysi anteeksi Jumalata ja hän sai Jumalaltakin anteeksi.
Mies ja vaimo sopivat yhdessä elämisen järjestelyt siitä eteen päin, kuten kuuluukin. He eivät eronneet, yhteisestä sopimuksesta. Mies ei vaimoaan pettänyt, koska vaimo tiesi miehen suhteesta (ja sinä et tiedä vaimon miessuhteesta).
Sitten he yhdessä pättivät hakea avioeroa. Mies puhui siitäkin myös työnantajalleen, esimiehelleen, kuten kuuluukin hänen virassaan.
Kaikki oli hyvin.
Sitten yksi ihminen, katkeroitunut ihminen, soitti Iltapäivälehteen ja halusi vuotaa tuon perheiden yksityisen tragedian, joka oli myös perheiden sisällä prosessoitu, anteeksi pyydetty ja anteeksi annettu.
Juoruaja. Mitä hän sai? Hän sai ehkä rahaa ja sen lisäksi hän sai kivitettyä kahden perheen lapsia, neljää aikuista ja useita muita heidän läheisiään.
Uskovat, kuten sinä. Te uskotte juoruihin, menette niihin mukaan, vaikka Paavali kirjoitti, että juoruaja ansaitsee helvetin tuomion.
Miksi sinä ristiinnaulitset Jeesusta edelleen ja kivität Häntä?
Mies ja hänen omaisensa eivät tehneet sinulle mitään väärin. he tekivät toisiansa kohtaan väärin, pyysivät anteeksi ja saivat anteeksi ja myös Jumala oli antanut heille anteeksi.
Mutta, uskovat päättivät, että tämä mies on huudettava ristiinnaulittavaksi ja kivitettäväksi.
Onneksi olkoon maria. Olet esimerkillinen Jeesuksen kivittäjä. Sinä olet yksi niistä, joka luulet olevasi kelvollinen yhä uudelleen huutamaan läheisiäsi ristiinnaulittavaksi. Ehkä teeillä vl-liikkeessä toisten kivittäminen onkin arkipäivää - niin olen käsittänyt, että toisten elämään sekaantuminen ja juoruilu ja juoruihin uskominen on teille ensisijaisen tärkeää ja arvokasta.
Kukaan piispoista ei kysynyt Kantolalta, asioiden tapahtumia. He tuomitsivat hänet juorulehtien perusteella.
Kirkon uskottavuus ei mennyt piispan perhe-elämän tragediassa.
Kirkon uskottavuus meni sinä, että kirkko osoitti suhtautumisessaan, että piispan virka ei ole hengellinen virka, vaan se on maallinen virka, joka alistuu peloissaan median vallan alle. Kirkko ositti sen, että sillä ei ole hengellisyyttä, vaan se on maallinen, joka tottelee mediaa, kun media painostaa.
Valitettavasti, Maria, sinä ja kaltaisesi olette niitä, jotka osoitatte omailla asenteillanne sen, että kirkon (ja vl-liike siinä sivussa) on noudatettava median tahtoa, eikä kirkossa saa olla Pyhää Henkeä ja Pyhän Hengen mukaista tapaa hoitaa asioita.
tämä perhetragediahan hoidettiin rukouksella ja Jumalan silmissä oikein ja hyvin. vasta sitten, kun yksi uskova halusi juoruta iltapäivälehdille, tämä tilanne muuttui. Asianomaisista leviteltiin juoruja. jotka eivät paikkaansa pitäneet. Uskovat etunenässä uskoivat näihin juoruihin ja tekopyhyydessään huusivat miestä kivitettäväksi (sinä yksi heistä) ja erotettavaksi.
Maria, jos kirkon uskottavuus olisi inhimillisen perhetragedian varassa, niin missä olisi silloin ollut kirkon juuret? Luuletko tosiaan, että kirkko on hengellisyydessään niin heikko, että koko sen uskottavuus kaatuu yhden miehen synneistä, jotka ovat sovitetut ja anteeksi annetut?
Kirkon uskottavuus kaatui asenteista, joita sinä edustat. Sinä edustat maallisen yritysjohtajuuden asenteita. Sellaisia, jotka vaativat sitä, että sovitus, anteeksi antaminen ja armo eivät enää päde silloin, kun media ottaa asian esiin. Sinä edustat niitä, jotka vaadit sitä, että synnit on yhä uudelleen ja uudelleen sovitettava ja median paineen alla ei sa uskoa jo sovitettujen syntien anteeksi saamiseen, vaan syntinen, joka on sovittanut syntinsä niitä kohtaan joita kohtaan rikkoikin, on median painostuksesta alistuttava madian valtaan, eikä hän enää saa olla Pyhän Hengen johdatuksessa, vaan median johdatuksessa.
Maria, sinä olet median juorujen alla ja median johdatuksessa.
Tarkoitin tätä kirjoitusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000006891669
Sinä varmasti olit yksi niistä, joka hurrasit, kun Juudas kavalsi pienestä rahasummasta Jeesuksen. samalla tavoinhan olet nyt mukana juorussa, joka on tuollaisen vastaavan toiminnan tulosta.
Varmasti olit huutamassa Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Sitähän teet tänäänkin yhä uudelleen ja uudelleen.
Varmasti sinä olit yksi kivittäjä, koska teet sitä tänäänkin yhä uudelleen ja uudelleen.
Mikä saa sinut menemään mukaan asioihin, jotka ovat riitapuolien välillä sovitut ja anteeksi pyydetyt ja anteeksi annetut? Mikä saa sinut tuomitsemaan toisia sellaisesta, mikä on myös Jumalan edessä anteeksi pyydetyt ja Jumalan anteeksi antamaa?
Käytöksesi ja kaltaistesi käytös osoittaa, että teillä ei ole Pyhää Henkeä, vaan toimitte ja vaaditte toisiltakin yritysjohtajien kohtelua:
jos mokaat, saat potkut ja käännämme sinulle selkäsi, etkä saa anteeksi meiltä etkä Jumalalta.
Sinä ja kaltaisesi teette kirkosta maallisen ja teidän tähtenne kirkko on menettänyt hengellisen uskottavuutensa.
Huomasin sinun olevan vl-liikkeen edustaja. Voin kuvitella, että juuri te olette tuollaisia. teidän lisäksenne lienee vain luthersäätiöläiset kaltaisianne:
mokia ei anneta anteeksi, vaan niihin puututaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Mitä hyötyä sinulle on siitä, että sinä rakastat vain niitä, jotka sinua rakastavat?
Tuollainen leimakirveellä summamutikassa hutkiminen on keskustelun kannalta täysin tarpeetonta.
Jokaiselle ihmiselle kuuluu armo ja anteeksiantamus riippumatta hänen synneistään. Siitä ei ole kysymys. Myös kirkon johto on tämän omissa lausunnoissaan tuonut selkeästi ilmi.
Samoin, vaikka esimerkiksi minä en itse olisikaan juuri piispan rikkeeseen syyllistynyt, olen tehnyt kaikkea muuta syntiä yllin kyllin. En pidä itseäni lainkaan vähemmän syntisenä kuin piispa Kantolaa tai ketä hyvänsä muutakaan. Siitäkään ei ole kysymys.
Perheväkivaltaa kotonaan harjoittava poliisi ei voi toimia poliisina, koska ammatissaan edustaa väkivallan vastaisuutta. Sillä, onko asiat sovittu kotona ja pyydetty asianosaisilta anteeksi, ei ole tuon asian kannalta merkitystä. (Muutoin sillä tietysti on merkitystä mitä suurimmassa määrin.)
Huumeista tai varkaudesta kiinni jäänyt opettaja joutuu luopumaan ammatistaan, koska on kasvatustehtävässä esikuvana.
Yrityksen keulakuvan, toimitusjohtajan oma toiminta ei voi olla räikeässä ristiriidassa yrityksen edustamien asioiden kanssa.
Armo ja syntien anteeksi saaminen ja eri ammatteihin liittyvä julkinen vastuu ovat kaksi eri asiaa. Piispan tehtävässä esikuvan vastuu on tavallistakin suurempi.
mukavasti mies saa sekä pitää kakun että syödä sen. Piispalle hyvä järjestely: virkahan menisi jos tiedettäisiin että rikkoo useampaa sopimusta ja vielä naimisissa olevan naisen kanssa. Ehkä oli sovittu tämänkin puolison kanssa siitä keillä kaikilla on oikeus hänen vaimoonsa? Mutta prkl sitten kaikki pilalle :joku juoruaa vaikka juuri se on niin väärin niin väärin. Helvettiin juoruaja!
Sinä olet syyllistynyt paljon suurempaan syntiin kuin piispa. Sinä et edes tunnista tuota syntiä itsessäsi ja se tekee tilastasi vieläkin pahemman.
Sinulle Jumala mittaa samalla mitalla, jolla sinä piispalle ja läheisillesi mittaat.
Jumala ei siten sinulle armoa anna, kuten sinäkään et anna armoa toisille, vaan menet median juorujen mukana.
Ehkä teidän vl-ihmisten julmuus ja armottomuus toisia kohtaan johtuu siitä, kun kiellääte Jumalasta Hänen kolmannen Persoonansa, Pyhän Hengen?
Teidän johtajanne ovat päättäneet, että Pyhä Henki ei enää toimi siten kuin Pyhä Henki toimi Raamatun kuvaamina aikoina.
Tuolla tavoin teidän johtajanne ottavat Raamatusta kohtia, joilla saavat teidät pauloihinsa ja anosihinsa. Toisia kohtia he hylkäävät.
Johtajanne kieltävät teiltä elävän Pyhän Hengen yhteyden ja Hänen armolahjansa ja toimintansa.
Siksi te ette vaella Pyhässä Hengessä vaan omien ihmisajatustenne pauloissa ja omin voimin kuljette ja tuomitsette niitä, jotka ovat jo syntinsä sovittaneet sekä ihmisten että Jumalan edessä. Siksi teille on armo vierasta, kun kiellätte Jumalasta sen osan, joka voisi teille armon kirkastaa.
Ehkä teidän vl-ihmisten julmuus ja armottomuus toisia kohtaan johtuu siitä, kun kiellääte Jumalasta Hänen kolmannen Persoonansa, Pyhän Hengen?
Teidän johtajanne ovat päättäneet, että Pyhä Henki ei enää toimi siten kuin Pyhä Henki toimi Raamatun kuvaamina aikoina.
Tuolla tavoin teidän johtajanne ottavat Raamatusta kohtia, joilla saavat teidät pauloihinsa ja anosihinsa. Toisia kohtia he hylkäävät.
Johtajanne kieltävät teiltä elävän Pyhän Hengen yhteyden ja Hänen armolahjansa ja toimintansa.
Siksi te ette vaella Pyhässä Hengessä vaan omien ihmisajatustenne pauloissa ja omin voimin kuljette ja tuomitsette niitä, jotka ovat jo syntinsä sovittaneet sekä ihmisten että Jumalan edessä. Siksi teille on armo vierasta, kun kiellätte Jumalasta sen osan, joka voisi teille armon kirkastaa.
Mitä mieltä olit itse Kantolan vastineesta? Marian perusteluthan olivat aivan loogisia ja järkeen käypiä.
Laitas nyt välillä vähän asiaperustelujakin tänne ja vastaa suoraan kysymykseen. Mitä mieltä olit itse Kantolan vastineesta?
Sinä vain solvaat täällä keskustelijaa, joka esittää ajatuksilleen hyvät perustelut. Marian pointti on helppo nähdä vaikka itse vähän eri mieltä olisikin. Sinä hutkit ja mäiskit sinne tänne ja höpiset kaikkea maan ja taivaan väliltä, tunteella ja sekavasti.
Mutta suoraan kysymykseen et uskalla vastata.
Olisiko lempeällä ja suurisydämisellä kristityllä itseensä menemisen paikka? Vai oletko sellaisesta koskaan kuullutkaan?
Kirjoitit: "Mies ja vaimo sopivat yhdessä elämisen järjestelyt siitä eteen päin, kuten kuuluukin. He eivät eronneet, yhteisestä sopimuksesta. Mies ei vaimoaan pettänyt, koska vaimo tiesi miehen suhteesta (ja sinä et tiedä vaimon miessuhteesta)."
Vaimo ei kyllä takuulla tiennyt suhteesta ennen suhteen alkamista, joten pettäminen on tapahtunut, vaikka se on tunnustettukin. Siis mies kyllä petti, vaikka tunnustikin.
Ja toinen asia, onko mielestäsi OK, että suhdetta jatketaan sen jälkeen, kun se on tunnustettu ja jopa sen jälkeen, kun (mikä lienee epätodennäköistä) vaimo hyväksyy moisen?
Aviorikos tapahtuu, vaikka siihen olisi molempien suostumus. Onhan näitä promiskuiteetissa eläviä perverssejä avioparejakin olemassa. Tuollainenko on muka kirkon opetuksen mukaista? Ei todellakaan!
Kantalon vastine on hyvä ja ok.
Häntähän ei ole kukaan aiemmin kuullut, eikä kirkonmiehet ja uskovat ole häntä halunneet kuulla.
Hän ei ole tilivelvollinen perheasioistaan medialle ja siksi hänen vastineensa oli hyvä: hän ei kirjoitellut sellaisia asioita, jotka eivät medialle kuulu.
On sama, onko Kantolan kirjoitus hyvä vai huono.
Viikon sisällä hänet on tuomittu, hänen moraalinsa on tuomittu, hänen rakkautensa on tuomittu, häneltä on viety työ, työtoverit ja uskovat ovat kääntäneet hänelle selkänsä ja hänen läheisiään on haavoitettu.
Tuo kaikki hänen syntinsä ja perhetragedian tähden.
Sellaisen synnin tähden, jonka hän oli sovittanut ja anteeksi saanut niiltä, joita vastaan oli rikkonut.
Media ja tekopyhät uskon fanaatikot repivät tuota ihmistä ja hänen lheisiään viikon, ja te kysytte:
oliko hänen vastineensa hyvä.
Mitään noin kauheaa kysymystä en tiedä.
On sama onko hänen kirjoituksensa hyvä vai huono.
Hänet on revitty ja hänen läheisensä on revitty syyttä: media ja te ihmiset olette sen tehneet.
Sen jälkeen te vielä arvostelette häntä kysymällä,
onko hänen vastineensa hyvä.
En tiedä mitään niin raukkamaista ja epäkristillistä kuin tuollaiset asenteet.
Eikö kukaan teistä ole koskaan kuullut Jeesuksesta, joka kehhoitti kulkemaan niiden vierellä, jotka ovat hylättyjä, tuomittuja, sairaita, janoisia ja nääntyneitä?
Milloin te näitte Jeesuksen tuossa asemassa ja tilassa?
Te näette Hänet lähimmäisissänne, tai sitten ette.
Ensin te revitte ja sitten vielä senkin jälkeen arvostelette revittyä ihmistyä.
Kuka teistä ansaitsee koskaan elämänne kriisissä ja tragediassa toisten tukea?
Ei teistä kukaan sitä ansaitse.
Palvotko Kantolaa? Oletko hän itse? Oletko psykoosissa?
"Meidät oltiin meiltä kysymättä sijoittamassa kerrostaloasuntoon keskelle kaupunkia. Tästä saimme lukea lehdestä. Emme tähän suostuneet, koska halusimme varjella lapsiamme katulasten kaljoittelukulttuurilta."
Syntisten tavallisten ihmisten parissa piispan lapset olisivat ehkä oppineet kaljoittelua -hirveää! Naapurien joukossa olisi voinut olla joku vaimoaan pettäväkin, josta piispan lapset olisivat saaneet pahoja vaikutteita joilta nyt kotona välttyivät. Hurskaassa kodissa on hyvä ja turvallinen lasten kasvaa. Paitsi jos käry käy.
En ole ateisti, mutta minunkin silmiini osui juuri tuo kohta Kantolan kirjoituksesta eikä se tuntunut harkitulta.
Muuten olen sitä mieltä, että piispan viran hoitajana Kantolalla ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin erota virasta. Se, millainen hän on ihmisenä, mitä hän tuntee, katuuko, onko sopinut asiat jne. ovat hänen henkilökohtaisia asioita tai hänen ja Jumalan välisiä asioita. Toivottavasti hän on niiden kanssa sovussa.
Tuon lauseen luettuani meinasin tukehtua aamukahviini; ne kaljottelevat nuoret ovat suurin osa kirkon jäseniä, eli hänenkin palkkansa maksajia. Itse olen kasvattanut kaksi hyvin opinnoissaan ja elämässään menestyvää nuorta yksinhuoltajana ja olemme asuneet suuren kaupungin ydinkeskustassa. Eli todella suurta yleistystä piispan suusta. Onneksi olen jo aikaa sitten eronnut kirkosta ja sitä kautta lapsenikaan ei siihen kuulu.
seuraavaa piispaa viehättää enemmän tarina Joosefista ja Potifarin rouvasta kuin Daavid ja Batseba.
synti ei ollut pelehtiminen salarakkaan kanssa vaan se, että piispa piti jumalan käskyjä arvottomina.
Hän siis petti jumalansa kirkonmiehenä.
Mahtoiko edes uskoa koko jumalaansa, oli vain hienossa virassa kun puhelahjat siihen riittivät.
Näyttelemällä hurskasta selvisi useista vuosista moitteetta.
Leipä oli hänelläkin pääasia häärätessään kirkon palveluksessa kuten monilla muilla hänen kaltaisillaan teeskentelijäpapeilla,. Katsokaa kun he puuhailevat alttareidensa ääressä ja esittävät vuorosanojaan saarnastuoleissa. Moni heistä on väärällä alalla. Oikea paikka heille olisi teatteri.
Siellä voisi teeskennellä mitä rooli vaatii.
Teatteriksi on mennyt kirkkojen touhu, katolliset ja ortodoksit ja luterit kaikki samassa teatteriveneessä.
Mistä sinä päättelet, että "piispa piti Jumalan käskyjä arvottomina"?
Niinhän ei ole ollut, eikä ole.
Etköhän sinä nyt aseta itsesi Jumalan asemaan, kun luulet tietäväsi, mitä toisen ihmisen sisimmässä ja mielessä on tapahtunut?
Kyllä jokainen sen ymmärtää, ettei piispa pitänyt Jumalan käskyjä arvottomina. Päinvastoin.
Sinä varmaankin tuomitsisit Paavalinkin päivittäin sanomalla hänen pitävän Jumalan käskyjä arvottomina, koska Paavali teki sitä mikä on väärin ja mistä hänen sydämensä häntä syytti. Hän kirjoitti, että hän tekee sitä mikä on väärin, eikä sitä mikä on oikein.
Kun tuomitset siitä Paavalin päättelemällä, että paavali "pitää Jumalan käskyjä arvottomana", niin etkö ole silloin asettanut itsesi Jumalan asemaan, kun tunnut tietävän, mitä toisen ihmisen sydämessä ja ajatuksissa liikkuu?
En ole nähnyt piispan "näyttelevän hurskasta".
Tuskin sellaista kukaan on nähnyt.
Syytät toista ihmistä sellaisesta, mitä et voi hänestä todistaa. Eiköhän piispan todistaja ole itse Jumala, joka tietää onko hän näytellyt hurskasta.
Sinähän et Jumala ole, joten et voi sanoa hänen "näytelleen hurskasta".
Etköhän sinä itse, itsesi jumalaksi asettamalla, ole tuomittu hurskauden näyttelemisestä ja "Jumalan käskyjen arvottomana pitämisestä"?
Niin minä ajattelen sinusta, koska Paavali kirjoitti, että se mistä toisen tuomitset, siitä sinut itsesi tuomitaan.
asian käännät ympäri.
Sopisit vallan hyvin kirkon palveluksen, siellä asiat saavat päinvastaisen merkityksen pappien puheissa.
Kantolalla ei ole jumalaa lainkaan. Sentakia hän vieraili salarakkaansa vuoteessa koska tiesi, ettei kukaan asiaa tiedä.
Hurskasta hän varmaan oppi näyttelemään kun seurasi isänsä toimia kirkkojen katon rakentajana. Huomasi sen teennäisen teeskentelevän ilmapiirin, joka kirkkojen ympärille oli muodostunut.
Sanavalmiina meni opiskelemaan teologiaa ja huomasi saavansa sieltä helpon leivän.
Niinkuin saikin sitten valmistuttuaan.
Osasi asettaa sanansa siten, että kuulijat kuiskivat, siinä meillä kelpo pappi ja hurskas kuin mitä.
Kantola nauroi partaansa ja suunnitteli seuraavia askelia kirkon hierarkiassa.
Piispana sama homma jatkui. Seurakuntalaisten pilkkanapito salarakkaansa kanssa.
Jos Kantola olisi jumalaansa pelännyt olisi salarakkaat saaneet jäädä.
Mutta kun jumala hänellä oli vain kulissina ei siitä tarvinnut välittää:
Sellainen mies Kantola lyhykäisyydessään ulkopuolisen silmin nähtynä.
Nyt on tärkeää, että piispa Ilkka kantola jatkaa virassaan, eikä alistu siihen mihin kirkko: median vallan alle.
Kirkko menetti hengellisen uskottavuutensa hyväksymällä piispan eron pyynnön. Kirkko hyväksyi sen vain ja ainoastaan median painostuksen tähden. Siksi he menettivät hengellisen arvovallan, koska osoittivat olevansa median vallan alla ja sen armoilla.
Piispa Kantola on tukenut sorrettuja ja nyt hän on sitä itse. Toivottavasti Jumala kirkastaa kirkon johdolle, miten arvokas ja tärkeä on piispa Kantolan elämänkokemukset ja Jeesuksen armo.
Silloin piispa Kantola jatkaa virassaan, kuten Jeesuskin hänen varmasti tahoisi virassaan jatkavan.
Kaikki tuki piispa Kantolalle ja hänen läheislleen, jotka ovat joutuneet median vainon alle ja johon vainoon itseänsä uskoviksi kutsuvat ihmiset ovat mukaan menneet vainoamaan juorujen perusteella ihmisiä, jotka ovat syntinsä sovittaneet ja anteeksi saaneet.
elämää nähneenä, hihhuloimattomana kirkkoherrana pidän Kantolan marssijärjestystä vääränä. Kun kir-
kon viranhaltija rikkoo selvästi käsky no 6.vas-
taan pidempänä ajanjaksona, virasta on erottava. Tai erotettava, mikäli mahdollista. En ole huo-
mannut Turun miehen puheessa tai informaatiossa tätä: Kadun syntiäni!--Sitten kun laki herättää synnintunnon, voi armokin astua kuvaan. Ennen vanhaan julkisyntiset erotettiin kirkon ehtoollisyhteydestä, kunnes he tekivät panannuksen
.Olisiko Kantolan tapauksessa tehtävä samoin? Ei kirkon tuomiona, vaan miehen omana johtopäätök-
senä? "Mea culpa..."
Hänhän oli ripittäytynyt siitä asiasta toiselle piispalle jo neljä vuotta sitten, katunut syntiään ja saanut Jumalalt anteeksi annon.
Mitä se asia sinulle kuuluu?
Eiköhän se ole kantolan ja Jumalan välinen asia.
Vai teetkö sinäkin omista synnesitäsi ja katumuksistasi julkisia asioita? Jos vaadit sitä toisilta, on sinun itsesikin siten tehtävä.
Kaikki tuki Kantolalle ja hänen läheislleen.
Herra kirkastaa vielä kasvonsa tekopyhille uskoville ja piispa jatkaa virassaan, johon Hän on kantolan kutsunut ja valinnut ja jossa Hän tahtoo Kantolan toimiakin.
Kiitos Herralle, että me saimme piispan, joka kykenee tuntemaan ja tietämään miltä tuomitusta, halveksitusta ja vainotusta tuntuu. Kiitos Herralle siitä.
Ovatko lehdet puhuneet pehmoisia, kun ovat kertoneet, että Turun piispalla on ollut ylitsekäymisiä yli 4 vuoden ajan?
Jos olet uskova, lopeta juorulehtiin uskominen.
Etsi Herraa ja Hänen tahtoaan.
Kiitos tosiaan Jumalalle Kantolasta ja voidaan rukoilla hänelle ja kaikille hänen läheisilleen voimia ja siunausta. Sitä he tarvitsevat.
Kiitos Herralle myös siitä, että Hän kutsui Kantolan piipaksi ja tahtoo Kantolan siinä jatkavan. Rukoillaan Herran tahdon tapahtuvan ja kiitetään näistä koettelemuksista, joilla Hän meitä siunaa ja valaisee uudella tavalla mieliämme näkemään Hänet.
Kantola on ollut hyvä piispa ja yhä paremmaksi piispaksi Herra häntä tekee. Luotetaan Herraan.
SirpaLiisaS ja Ystävä4?
Kun lukaisee tämän viestiketjun läpi, huomaa kuinka yksi ja sama, omituisen sumean logiikan omaava henkilö yrittää vääntää selvää asiaa mutkalle ja selittää mustaa valkoiseksi. Kun tosiasiat loppuvat tietysti alkuunsa, alkaa hän sättiä toisia keskustelijoita.
Ettei vaan olisi piispa itse, tai rakastajatar? Nyt on varmaan aikaa lueskella näitä "juoruja"...
Niin kauan kuin tuollaisia ihmisiä on, on mikä tahansa mahdollista uskonnon nimissä. Eli ikuisesti, pahuus ei maailmasta lopu.
"Hänhän oli ripittäytynyt siitä asiasta toiselle piispalle jo neljä vuotta sitten, katunut syntiään ja saanut Jumalalt anteeksi annon."
Tähän mennessä kaikki ookoo. Eli kaikki tapahtui jo 4 vuotta sitten, on ripittäydytty ja anteeksi saatu, ts. suhde ei enää jatkunut?
Ripin tarkoitushan on jättää taakseen ripin aihe ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mikään automaatti rippi ei kai lut.kirkossakaan ole eli tee mitä tykkäät, ripissä sovitetaan. Onko ripin vähäinen käyttö vesittänyt koko jutun?
tapauksessa. Kantola toimi kirkkovirkansa ohessa huoripukkina ja sitä herra ei suopeasti katsele. Ei herralla mitään suunnitelmia Kantolan varalle tietenkään ole niinkuin kuningas Daavidille, jonka huoraamista herra katseli läpi sormien, ainakin kronikoitsijoiden mukaan jos nyt haluaa heitä uskoa.
Eihän se ole eka kerta, jolloin iltapäivä lehti keksii huhuista juttuja.
Lehteä on vaikea saada vastuuseen, koska he vetovat lähdesuojaan.
Koska en muistanut käyttämääni nimimerkkiäni, siksi kirjoitin nimimerkillä Ystäväsi4.
Kyllä löytyy Raamatatusta kerkeästi puolustelut asialle kuin asialle, huoruuden synnillekin. Että viitsiikin vielä "Jumalan tahtoon" tällaisessa yhteydessä vedota.
Omantuntonsa ääntä Raamattu ohjenuoranaan kuuntelevat ja sen mukaan elävät kristityt ovat tuollaisille kuin punainen vaate.
sana nyt aina iltapäivälehdet voittaa. K nautti toisen vaimoa vaan muutaman kerran korkeintaan pari vuotta eikä sekään ole paha. Seksirinkihän oli kaikkien suostumuksella.
On kertoneet. Tai, itse asiassa ne eivät ole niin kertoneet, vaan te ihmiset kuvittelette niin kerrottaneen. Siis ilmiö: juoru muuttuu sisällöltään koko ajan joruajien kertomusten mukana.
Piispa rakastui neljä vuotta sitten toisen naisen kanssa ja kertoi siitä vaimolleen. Heillä oli aviokriisi, jonka he läpi kävivät ja sopivat elämän järjestelyistä:
molemmilla osapuolilla oli omat rakkaussuhteensa avioliiton ulkopuolella.
Piispa ei siis tosiaan ole neöjää vuotta pettänyt, vaan neljä vuotta sitten rakastui toisen kanssa, josta silloin vaimolleen kertoi.
Mitä nämä asiat ylipäänsä meille kuuluu?
Kantolathan ovat sen asian sopineet neljä vuotta sitten. Se on heidän perheasiansa.
Piispa on hoitanut virkansa hyvin ja on sääli, jos hän siitä virasta lähtee sen takia, kun juorulehdet kertoo valheita ja uskovat uskovat juoruja.
Sopikoot piispa vaimonsa ja rakastajattariensa kanssa mitä ikinään lystää, olkoon seksiringissä sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä vaikka koko kylä, ei väliä tämän asian kannalta.
Piispan virka on korkea kirkon virka ja vaatii vastuullisuutta, siihen sekä esikuvalliseen elämään sitoudutaan oikein virkavalalla. Kukasta kukkaan hyppivä huoripukki ei ole sovelias tuollaiseen tehtävään.
Suurimmalle osalle ihmisiä asia on päivänselvä. Taitaa olla sulla Rure (ja mitä kaikkia nimimerkkejä tässä ketjussa oletkin käyttänyt) itselläs jotain erityistä tunnollas kun pitää yrittää saada lievitystä puolustelemalla selvää syntiä.
1.Tim. 3:1. Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3. ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4. vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5. sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
Tässä ohjeet yhtenä versiona. Täyttyvätkö ne mielestäsi Kantolan käytöksessä?
ei kuulu ominaisuuksiltaan esittämääsi katekoriaan.
Varsinkin tuo viides kohta osoittaa hänet kelpaamattomaksi piispan virkaan.
- Herra (isolla alkukirjaimella: on proprina käytetty nimitys Jumalasta) sormien läpi Daavidin pahaa tekoa. Lue se paikka Raamatusta, äläkä mistään kronikoista. Naatan tuli ja nuhteli häntä teosta ja myöhemmin tuli siitä lisää paljon pahoja seuraamuksia kuninkaalle.
Sieltä R:sta löytyy paljon vastaavia tapauksia, mitkä osoittavat, ettei Herra hyväksy syntiä, vaan parannus pitää tehdä, jolloin katuva saa anteeksiantamuksen.
Kantola kerää säälipisteitä ihmisiltä. Raamattu vedetään naamariksi. Katumusta siitä että on rikottu nimenomaan Jumalaa vastaan ei ole eikä halua korjata vääryyksiään. Se on murheellista, mutta johtuu vain siitä, että Kantola on oman kirkkonsa opettama opetuslapsi. Kansankirkko on armoton kirkko sen takia että keskittyy ihmissuhdeterapiaan ja on unohtanut että kirkon tehtävä on pelastaa siuluja joutumasta iankaikkiseen kadotukseen. Kansankirkolla on sellaiset piispat kuin se ansaitseekin.
Kirjoitus osoittaa että koko piispalaitos on aikansa elänyt eikä millään tavoin edistä kristillisyyttä. Siihen liittyy lihallista maineen ja kunnian tavoittelua, mitä vain pahentaa piispojen yhteiskunnallisesti arvostettu asema ja korkeapalkkaus virka-asuntoetuineen. Sehän on aivan päinvastaista kristillisille ihanteille. Sitten näitä piispojen määriä vain lisätään. Ennen oli arkkipiispakin vain ensimmäinen vertaistensa joukossa omalla hiippakunnallaan mutta nyt hänestä leivottua luterilaista paavia.
Esim. Australian luterilaisessa kirkossa piispoilla on sama palkka kuin pastoreillakin. Jos näin olisi, ei virkoihin pyrittäisi ainakaan rahan takia.
PIISPALAITOS LAKKAUTETTAVA