Ukraina hajoitettava

Että tällaista "sisällissotaa" siellä Ukrainassa harjoitetaan:

https://www.verkkouutiset.fi/ukraina-pitaa-hajottaa-tai-liittaa-venajaan/

Mitäs mieltä ovat meidän tiltuset jotka kertoo ettei Venäjä siellä sodi?
31270
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kirjoituksen perusteella suomen pitäisi välittömästi liittyä NATOON.

Venäjä ei kunnioita toisten maiden rajoista pätkääkään.

4Äänestä

Taas Venäjä tekee itse itselleen vihollisen. Sanoisin että pohjimmiltaan kyse on kateudesta, Ukraina voi jonain päivänä olla menestystarina ja taas venäläinen joutuu tuntemaan alemmuutta.

4Äänestä

Odotellaan nyt ensin rauhassa Putistanin hajoamista. Hyvin samanlaiset oiret on ilmassa kuin ennen Putinin lapsuuden ihmemaan Neukkulan lopullista tuhoa, mikä tunnetusti oli vuosisadan merkittävin humanitaarinen onnistuminen.
Venäjä nimenomaan hyökkäsi Ukrainaan koska Putin ei voinut sallia että toinen slaavikeptokratia alkaisi menestyä. Neukkulan hajottua Puola ja Ukraina olivat melkein samassa tilanteessa. Toinen liittyi NATOon ja EU:hun, loppu onkin historiaa. Toki Ukrainassa on enemmän venäläisvaikutusta rasitteenaan.

3Äänestä
  • "Venäjä nimenomaan hyökkäsi Ukrainaan koska Putin ei voinut sallia että toinen slaavikeptokratia alkaisi menestyä. "

    Sanoisin että kriittinen asia oli pelko siitä että slaavit näkisivät että on parempikin tapa järjestää yhteiskunta kuin kleptokratia ja henkilökultti.
    Kauhistuttavinta Venäjän, ja epäilemättä myös Keski-Aasian, diktaattoreille oli nähdä kun leipääntynyt kansa siirtyi vallankumoukseen missä kikkailut vaaliuurnien kanssa ja opposition diskaaminen eivät enää auttaisi vaan juntat joutuisivat edesvastuuseen. Ukrainalla ei ole montaa ystävää koska korruptoituneet vallanpitäjät kaikkialla kavahtavat ajatusta että kansa ottaisi esimerkkiä.

    Vielä 70-luvulla Moskovaa palvelevat juhlivat kun kansa kaatoi jossain vallankumouksella tyrannin, nyt ne vastustavat ja kutsuvat sitä laittomuudeksi! Niin ajat muuttuvat.

    2Äänestä

Aleksandr Hramtshihinin mukaan Ukraina on Venäjän vihollinen ja muodostaa sille uhan, kunnes se joko liitetään Venäjään tai hajotetaan pikkuvaltioiksi.Niin onhan vielä sekin vaihtoehto mitä ei voi pois sulkea että Venäjä hajoaa pikkuvaltioiksi,aika näyttää miten käy

3Äänestä

Venäjän käytöskulttuuri on hyvin lähellä islamia.
Kehutaan olevan rauhanuskonto, mutta perimmäinen päämäärä on maailmanvalloitus jihadin kautta.

Samalla tavalla Venäjä näyttää feikkikasvonsa ja väittää olevansa sivistynyt valtio
Todellisuus on aivan jotain muuta näiden kummankin kohdalla, ja se on ilmiselvää.

Tällä ulostulollaan Venäjä ilmoittaa olevansa rikosoikeudellisessa vastuussa kansainvälisten sopimuksien rikkojana.

Siirrettäessä ydinaseet Ukrainasta Venäjälle N-liiton hajoamisen jälkeen, Venäjä antoi turvatakuut ja koskemattomuuden Ukrainalle. Tätäkin sopimusta Venäjä on räikeästi rikkonut, ja sen hallinto on saatava edesvastuuseen teoistaan.

3Äänestä
  • Venäjähän on rikkonut lähes kaikkia sopimuksiaan mitä se on tehnyt muitten valtioiden kanssa,tyypillinen esimerkki valtiosta mikä ajaa häikäilettömästi omaa etuaan

    3Äänestä

  • Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia.

    Äänestä

  • VenäjäSitäVenäjäTätä kirjoitti:

    Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia.

    "Venäjä on yrittänyt suojella ukrainan koskemuutta mutta epäonnistui kun nato ja eu on yrittäneet väkisellä liittää ukrainaa itseensä. Venäjä ei ole rikkonut mitään sopimuksia ukrainan kanssa mutta ukraina on rikkonut vallankaappauksen jälkeen kaikkia sopimuksia."

    Pelkkiä epätoivoisia valheita: Venäjä valtaamalla Ukrainalta alueita ja aloittamalla siellä sodan, jota se edelleen ylläpitää, on rikkonut paitsi satoja Ukrainan kanssa solmimiaan kahdenvälisiä sopimuksia, niin myös kymmeniä kansainvälisiä sopimuksiaan.

    2Äänestä

Kyllä pitää olla pää täys kusta että alkaa tuollaisia juttuja horisemaan julkisuuteen, ei taida apina edes ymmärtää puhuvansa itsenäisestä valtiosta.
Jossa tosin sotii tälläkin hetkellä ja ilman mitään oikeutta, kun ensin ryösti siltä maata.
Taitaa olla vain ajan kysymys koska muu maailma saa tarpeekseen tuosta häiriköstä.

2Äänestä

Katsohan kun natonasset on tuntosarvet pystyssä taas menossa natoon kun joku tutkija hiukan puhuu itsekseen, tuo ei käsittääkseni ole mikään virallisen Venäjän tiedote.
Samaahan natonasset puhuu kokoajan Venäjästä vai kuinka??

Äänestä
  • Missä ne sun nasset puhuu Venäjän liittämisestä johonkin?

    2Äänestä

Tiltuille vaan tiedoksi voi olla että itäukrainassa ei sittenkään sodi kuunatsit...vaan arvaa ketkä?......

2Äänestä
  • Sboss-rykmennti?

    1Äänestä

Törni olisi mennyt sinne aikoja sitten, mikset sinä?

Äänestä

Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta. Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille. Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan. Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan.

Äänestä
  • "Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta."

    Tuollaista roskaa ilmenee ainoastaan tiltujen rollitehtaan svustoilla. Luuleteko, että joku voisi oikeasti uskoa moisen valheen?

    "Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille."

    Putin lähetti hävittäjä't, koska aikoo laajentaa sotatoimiaan Ukrainassa itse Venäjän Donbassin asukkaita vastaan tekemänsä kemiallisten aseiden iskun varjolla, josta se sitten syyttää Ukrainaa.

    "Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan."

    Venäjä ilmoitti tänään uusista talouspakotteista Ukrainalle, joten epäilemätää Ukraina vastaa jonkinlaisilla talouspakotteilla Venäjälle, mutta ei kuitenkaan millään esittämälläsi tavalla.

    " Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan."

    Tiltun haave onkin ajaa miljoonaat ukrainalaiset pakolaisiksi omasta maastaan. Miksi et tällä kertaa halua tappaa heitä esim. ydinaseilla?

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ukraina aikoo hallituksen esityksen mukaan hyökätä venäjälle 2019 jos esitys menee läpi. Tämä ilmenee lontoon trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta."

    Tuollaista roskaa ilmenee ainoastaan tiltujen rollitehtaan svustoilla. Luuleteko, että joku voisi oikeasti uskoa moisen valheen?

    "Putin on vissiin lukenut myös sivustot kun on lähettänyt hävittäjiä krimille."

    Putin lähetti hävittäjä't, koska aikoo laajentaa sotatoimiaan Ukrainassa itse Venäjän Donbassin asukkaita vastaan tekemänsä kemiallisten aseiden iskun varjolla, josta se sitten syyttää Ukrainaa.

    "Lisäksi esityksessä on että venäläisten omistukset ukrainassa on takavarikoitava ja talous- ja rahasuhteet on lopetettava sekä kaasukauppaa pitää käydä usan kanssa joka laivaa kaasun ukrainaan."

    Venäjä ilmoitti tänään uusista talouspakotteista Ukrainalle, joten epäilemätää Ukraina vastaa jonkinlaisilla talouspakotteilla Venäjälle, mutta ei kuitenkaan millään esittämälläsi tavalla.

    " Jos esitys menee läpi niin pressanvaalit voi siirtyä ja sodasta riippuen ukraina voi hajota tai liitetään kokonaan venäjään ja ukrainan natonazit voi muuttaa saksaan."

    Tiltun haave onkin ajaa miljoonaat ukrainalaiset pakolaisiksi omasta maastaan. Miksi et tällä kertaa halua tappaa heitä esim. ydinaseilla?

    Kylläpä nwo orja käy kuumana kun lontoon trollitehdas hakkeroitiin mutta ukrainan natonazit suunnittelee sodan julistusta venäjälle ja sille ei orjakaan voi mitään vaikka kuinka syyttelisi venäjää asiasta. Asiakirjoissa oli että venäjän kaasu korvattaisiin ilmeisesti us kaasukondensaatilla. Usa hoitaa samalla bisneksiä ja sotahan tietää lisää bisneksiä. Eikä ukrainalaiset mihinkään pakene mutta nazit voi kyllä ajaa saksaan joka on natsien syntymämaa.

    Äänestä

  • NoviTsokkiaLiikaaTaas kirjoitti:

    "Kylläpä+nwo+orja+käy+kuumana+kun+lontoon+trollitehdas+hakkeroitiin+mutta+ukrainan+natonazit+suunnittelee+sodan+julistusta+venäjälle"Väitteissäsi+ei+ole+totuuden+hiventäkään,+mutta+Venäjä+käy+jo+sotaa+Ukrainaa+vastaan+itä-Ukrainassa,+joten+se+sodanjulistuskin+olisi+pelkästään+oikein.+Sinäkin+lienee+kuitenkin+ymmärrät+edes+sen+verran,+ettei+Ukraina+ole+missään+tapauksessa+hyökkäämässä+Venäjälle,+vaan+Venäjä+on+hyökkäämässä+Ukrainaan."+ja+sille+ei+orjakaan+voi+mitään+vaikka+kuinka+syyttelisi+venäjää+asiasta."Kaikki+rehelliset+ihmiset+tietävät+jo,+että+Venäjä+käy+sotaa+Ukrainassa.+Äskettäin+muuten+paljastettiin+lähes+1500+Ukrainassa+sotivan+venäläisen+sotilaan+nimet+ja+henkilötiedot."Asiakirjoissa+oli+että+venäjän+kaasu+korvattaisiin+ilmeisesti+us+kaasukondensaatilla."Älä+höpötä.+Ei+ollut.+keskit+valheita+valheiden+perään.+Mutta+kuten+uurisista+saimme+eilen+lukea,+Venäjän+pääministeri+Medvejevjulisti+yi+500+miljoonan+dollarin+edestä+kauppapakotteita+Ukrainalle."Usa+hoitaa+samalla+bisneksiä+ja+sotahan+tietää+lisää+bisneksiä."Siinäkin+olet+väärässä:+USA:n+asevienti+on+pieni+osa+sen+ulkomaankaupasta,+joka+tietysti+voi+sitä+paremmin,+mitä+rauhallisempaa+maailmalla+on."Eikä+ukrainalaiset+mihinkään+pakene+mutta+nazit+voi+kyllä+ajaa+saksaan+joka+on+natsien+syntymämaa."+Ukrainassa+on+natseja+niin+vähän,+etteivät+he+ylittäneet+edes+5%:n+äänikynnystä+eivätkä+he+ole+vallassa.+Siinä+puhut+kuitenkin+tavalisista+ukrainalaisista+muka+natseina.+Jos+Ukrainasta+pitäisi+natsien+paeta,+niin+luonteva+paikka+olisi+tietysti+Venäjä,+jossa+Putinin+hallinto+paitsi+tukee+natseja,+myös+järjestää+eurooppalaisille+natseille+kokouksia,+joissa+natsit+ja+Putinin+kannattajat+suunnittelevat+yhteisiä+toimiaan,+kuten+Pietarissa+keväällä.

    Ensi vuoden alussa sitten selviää mitä ukraina päättää mutta yle ei siitä kerro koska lontoon trollitehtaalta löytyi ylen jessikka aro ja muita suomalaisia virkamiehiä täydessä touhussa. Kaikki epärehelliset suomessa tietää että venäjä käy sotaa ukrainassa ja vähän päästä maailman valtavalemediossa esiintyy listoja venäläisistä jotka on todettu vääriksi. Usa hoitaa kaikkia bisneksiään ei ainoastaan asekauppoja mutta trump on kyllä vetämässä liinoja kiinni tälle epäterveelle kauppatavalle ja on saanut us eliitin kimppuunsa. Ukrainan nyky natsit periytyy hjitlerin holokaustiin osallistuvista ukrainalaisista, joten saksa on niiden luonnollinen loppusijoituspaikka.

    Äänestä

Ei Ukraina ole koskaan Venäjää syyttänyt sotimisesta Ukrainassa. Pieniä vihreitä miehiä ja vaaleanpunaisia elefantteja Poroshenkon hoitoloissa on kyllä näkynyt.

Verkkouutisten toimitus taitaa olla saanut tartunnan?

Äänestä
  • Etkö muuten pysty puolustelemaan venäjän rikoksia kuin valheilla? Aika köyhää on tapasi.
    Tietenkin se on vaikeaa koska faktat tiedetään mutta yritttäisit edes.

    2Äänestä

Venäjä ei sotinut koskaan Suomea vastaan, se vain puolusta Suomen työväenluokka ja kommunistit.
Kuka muuten uskoo Venäjän hallituksen valehtelua?

1Äänestä
  • Suomen herrat on aina usuttaneeet suomen työmiehen sotimaan venäjää vastaan kuten ukrainassakin

    Äänestä

  • Ei tarvinnut juuri usutella 30.11.1939 silloin kun Stalinin joukot vyöryivät ilman sodanjulistusta rajan yli!

    2Äänestä

  • Suomen työväestö puolusti Suomen kunniaa ja vapautta ase omissa käsissään.

    Itärajan takana asetta oli pidellyt venäläinen KGB-niljake suomalaisen työmiehen niskan takana ja ampunut myös.

    Venäläiset Stalinin punafasistit lahtasivat tuhansittain suomalaista työväestöä.

    1Äänestä

  • SuurSuomiPropaganda on vielä voimissaan mutta sodat ei syty ilman politiikoja ja suomen suuruudenhullut politiikot on aina toimineet siten että työmiehet on pantu sotimaan venäjää vastaan

    Äänestä

  • HuonoaPropaa kirjoitti:

    SuurSuomiPropaganda on vielä voimissaan mutta sodat ei syty ilman politiikoja ja suomen suuruudenhullut politiikot on aina toimineet siten että työmiehet on pantu sotimaan venäjää vastaan

    Kyllä sinne vitjaan lähdettiin hyvin pitkälti sillä mielellä, että ryssä ei tähän maahan tule, vaikka pirtin seinällä oliskin roikkuneet marxin ja leninin kuvat.
    Ne stnan velliperceet, joille ei maanpuolustus sopinut kokivat ansaitun kohtalon ... .

    IMHO.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Stalin taas päästelee omIaan, sotimaan suurin osa lähti vain pakosta mutta oli joukossa joku innokas suursuomen kannattajakin mutta rintamalla sitten totuus paljastui ja suursuomalainen piti siirtää kotirintamalle.

    Äänestä

Sellainen valtio, joka noin avoimesti pyrkii hajoittamaan naapurimaiden hallintoja pitäisi saada sakinhivutuksella kuriin. Taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset keinot yhteistoimin tehokkaaseen käyttöön.

1Äänestä
  • Kukapa usaa laittaisi kuriin kun se on naton rahoittaja ja naton luoja mutta nato yrittää vartioida venäjää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Livelie kirjoitti:

Että tällaista "sisällissotaa" siellä Ukrainassa harjoitetaan:

https://www.verkkouutiset.fi/ukraina-pitaa-hajottaa-tai-liittaa-venajaan/

Mitäs mieltä ovat meidän tiltuset jotka kertoo ettei Venäjä siellä sodi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu