Pari sivua taaksepäin, joku spekuloi miten Saksa olisi voinut voittaa WW2:n? No, spekuloidaan lisää mitä meille Suomalaisille olisi tapahtunut.
Saksalaisen näkemyksen mukaan Suomalaiset olivat ali-ihmisiä. Tosin me olimme 1.luokan ali-ihmisiä ja olisimme sijoittuneet samaan ali-ihmisryhmään kuten Eestiläiset ja muut baltian kansat.
NSDP:n rotuluokittelu.
Saksalainen rotu:
- Pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleata, sinisilmäistä ja pitkäkalloista.
Suomalaiset(ja baltit):
- Itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ulkonevin poskipäin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu
Jos saksalaiset olisivat voittaneet WW2:n olisimme saksalaisten palvelijoita. Emme olisi saman arvoisia heidän kanssaan, koska olisimme alempaa rotua. Esim emme olisi voineet mennä naimisiin saksalaisten kanssa, alempi rotu ei voi sekoittua ylempään. Rotujen sekoittumisen kielsi vuoden 1935 Nurnbergin rotulaki.
Suomenruotsalaiset sanovat Suomalaisia alemmaksi roduksi. He kenties olisivat päässeet samaan rotukastiin kuin saksalaiset. Herrarotuun kuului ainakin myös ranskalaiset ja englantilaiset. Tietysti sielläkin oli geeniperimältään epä-rotupuhtaita aineksia, jotka tietysti olisi pitänyt "puhdistaa pois".
Perustelu alla:
http://chat.yle.fi/cgi-bin/mot/keskustelu/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=24&t=000011
Joten, jos joku leikilläänkään "toivoo", että Saksa olisi voittanut WW2:n, niin oletko varma että olisit ylipäätään olemassa? Luuletko palvelijana saavasi käyttää internettiä tai ylipäätään osaavasi lukea.
Sieg Heil!
Saksalaisen näkemyksen mukaan Suomalaiset olivat ali-ihmisiä. Tosin me olimme 1.luokan ali-ihmisiä ja olisimme sijoittuneet samaan ali-ihmisryhmään kuten Eestiläiset ja muut baltian kansat.
NSDP:n rotuluokittelu.
Saksalainen rotu:
- Pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleata, sinisilmäistä ja pitkäkalloista.
Suomalaiset(ja baltit):
- Itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ulkonevin poskipäin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu
Jos saksalaiset olisivat voittaneet WW2:n olisimme saksalaisten palvelijoita. Emme olisi saman arvoisia heidän kanssaan, koska olisimme alempaa rotua. Esim emme olisi voineet mennä naimisiin saksalaisten kanssa, alempi rotu ei voi sekoittua ylempään. Rotujen sekoittumisen kielsi vuoden 1935 Nurnbergin rotulaki.
Suomenruotsalaiset sanovat Suomalaisia alemmaksi roduksi. He kenties olisivat päässeet samaan rotukastiin kuin saksalaiset. Herrarotuun kuului ainakin myös ranskalaiset ja englantilaiset. Tietysti sielläkin oli geeniperimältään epä-rotupuhtaita aineksia, jotka tietysti olisi pitänyt "puhdistaa pois".
Perustelu alla:
http://chat.yle.fi/cgi-bin/mot/keskustelu/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=24&t=000011
Joten, jos joku leikilläänkään "toivoo", että Saksa olisi voittanut WW2:n, niin oletko varma että olisit ylipäätään olemassa? Luuletko palvelijana saavasi käyttää internettiä tai ylipäätään osaavasi lukea.
Sieg Heil!
Vastaukset 66
Vanhimmat
Germaanisiin rotuihin kuuluivat myös Hollanti, Belgia, Tanska, Norja...ja Ruotsi. Suomi ei nykypäivänkään käsityksen mukaan ole germaaninen rotu vaan pikemminkin Aasiasta. Se ei tarkoita sitä, että olisimme aasialaisia vaan sitä, että emme olleet 30- ja 40-luvun pääkallopoikien mielestä "arjalaisia".
Nuo eivät ole rotuja vaan kansallisuuksia. Geneettisesti suomalaiset ovat lähempänä länsieurooppalaista kuin mitään aasialaista väestöryhmää.
Nyt puhutaan NSDAP:n tekemistä rotumääritelmistä, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden ja tämänpäivän kanssa.
Suomalaiset olivat 1.luokan ali-ihmisiä. Slaavit olivat 2.luokan ali-ihmisiä ja heidän surmaamistaan suunniteltiin juutalaisten jälkeen.
WW2:n rotuteorioita pitää tarkastella sen ajan näkökulmasta eikä nykyisestä. Eri kansallisuuksia kuului herrarotuun ja sen vuoksi saksalaiset olivat valmiit hyväksymään "arjalaisiin" harvoja ja valittuja valloitettuja kansallisuuksia.
Vaikka puhutaankin NSDAP:n rotumääritelmistä, niin maat (tai kansallisuudet) eivät ole "germaanisia rotuja", vaan ihmiset kuuluvat tiettyyn "rotuun". Ja karkeasti voidaan sanoa, että jonkin kansan jäsenet kuuluvat yleisesti johonkin rotuun. Eihän tuossa Wikipedian linkissäkään puhuta kuin viidestä eurooppalaisesta rodusta.
"Suomi ei nykypäivänkään käsityksen mukaan ole germaaninen rotu". No ei ole niin, kun Suomi ei ole rotu. Tarkoitetaanko tuolla "nykypäivän käsityksellä" NSDAP:n määrityksiä? Tuskin.
Rodut koostuvat kansoista. Hitlerin opetuslapset mittasivat suomalaisten otsat ja eipä päästy Aatun mukaan arjalaisiin. Ja sehän sinun mieltäsi korpeaa... ;-D
Kysymys:
Onko totta, että Hitler mittasi ihmisten (eri kansojen) otsien korkeutta ja asetti ihmiset järjestykseen? Korkeimpiotsaiset-viisaimpia yms...
Lue vastaus:
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?aihe=29
Ja vielä. Suomalainen perimä ei ole puhdasta germaanista rotua eli *sinussakin* on itäistä perimää.
Kolmanen Valtakunnan rotuoppien mukaan olet ali-ihminen. Tosin sitä parasta ykkösluokkaa???
Suomalaisten perimä on pääasiassa "läntinen":
3/4 balttilais-germaanista eli indoeurooppalaista,
1/4 uralilaista eli siperialaista alkuperää
Toisen tutkimuksen mukaan suomalaisten geeneistä on (re:A79s297):
90% eurooppalaisia ja 10% uralilaisia.
http://www.kolumbus.fi/rastas/sec/suom_ynt.html
Ei minua korpea kuin se, että suomea kirjoitetaan niin hutiloidusti, että lauseiden merkitys ei ole se, mitä itse asiassa yritetään sanoa. Tai sitten kirjoittaja tosiaan luuli Suomea roduksi. Tuskin kuitenkaan.
Rodut eivät koostu kansoista. Yhtään täysin "puhdasrotuista" kansaa ei ole olemassa kuin ehkä jossain Papua-Uusi-Guinean viidakoissa. Itsekin toteat, kuinka sekarotuisia me suomalaiset olemme. Ja niin ovat saksalaisetkin.
Tottakai minussa on itäisiäkin geenejä, enhän minä muuta ole väittänytkään. Vain, että olemme geneettisesti _lähempänä_ länsieurooppalaisia kuin aasialaisia.
HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH
JERUSALEMIN GERMAN COLONY kertoo suolapatsaan suolameren historiaa. Otsasi hiessä. Onko nyt otsa hiessä.
Lähes kaikki heimot on sekoittunut toisiinsa ja kielet myös mutta eniten Euroopassa on latinan kielestä syntyneitä kieliä ja taas itäsuunnalla kyrilliset Kreikan heimojen kielet.
Suomen heimot on kehittynyt raiskauksista kuten Evan ja Adamin synneistä.No kuitenkin aakkoset on täällä ollut aina AINA latinan aakkoset kun Venäjälle levisi kyrilliset.
Juutalainen rotu vain me oppi rotuoppi kuitenkin juutalaisia on muslimien HAAREMISSA ja orjien kanssa mustia tekemässä ja valkoisia slaavien kanssa ja keltaisia Thaimaassa syntyy taas. Lisää keltaista rotua.
No jaa joku Vietnam Thaimaa nainut valkoisia heitä syntyy valkoisena tai keltaisena vain jotkut ruskeita. Enemmistö valkoisista on jopa somaleja ja Kreikan juutalaisia tai Italian valkoisia juutalaisia ihan rotu oikein .juutalainen valkoinen rotu.
Valkoinen roger Moore juutalainen rotu. 007
Valkoinen juutalainen rotu myös Manson uskontolahko !
VALKOINEN JUUTALAINEN ROTU NÄYTTELIJÄ MERYL STREEP ja musta juutalainen rotu urheilija simson. KETÄ TE NYT KUSETATTE NÄILLÄ OTSASI HIESSÄ JUTUISSA.
Kuuluuko toi NÄYTTELIJÄ Mooses SELLA valkoiseen rotuun se kun on juutalainen rotu. Mutta valkoinen. Hups ! Jahve tehnyt jonkun virheen sitten.
Jaaha mut juutalaiseen rotuun syntyi juuri helluntaiseurakunnassa vitivalkoinen lapsi avioliiton ulkopuolella tosin mitä nyt tehdään. Jyväskylässä.
Juutalaisten HERRA LORDI LORD JEHOVA JAHVE YHWH BUDHAT JA SHIWAT.Ne on niin moniväristä rotua. YouTube redeemer lives
Juutalainen arjalainen lääkäri mittaili JUUTALAISET LÄÄKÄRIT JUUTALAISET LÄÄKÄRIT ERI VÄRISIÄ ERI KANSALAISUUKSIA JA USKONTOJAKIN JUUTALAINEN ROTU.Asuu muiden maissa kunnes hajaannus loppuu. 1948
Juutalaiset ainakin on hellareissa valkoisia ja osa mustia sitten on niitä romaneja. Ja taas jehovissa juutalaiset on kyllä eniten valkoisia. Jehova jahvet. Mooses otsasi hiessä.
Hitsi, nyt pitää tutkia sukupuu tarkkaan????
http://www.holocaustinfo.org/kysyttya/tiedot/?aihe=29
Helluntaiseurakunnan mosta juutalainen rotu ja valkoinen juutalainen rotu ihan yhdessä hoilaa praise The lord LORD HERRA LAULUJA.
Juutalainen kaulaan musta OU LORD HERRA.
Laulaa. MITÄ TE TÄÄLLÄ RIEHUTTE ENÄÄ MUIDEN MAILLA KUN VOI MUUTTAA SINNE JUUDEAAN JOIKAAMAAN ROTUJA ERIVÄRISINÄ OH LORD PRAISE. JA parannukseen kuuluu palauttaa varastettua huijattua. Amen. Juutalaiset hellarit herroittelee.
Työleirit on kibbutseja työtä ruokapalkalla.
Tietääkseni Aatu piti Suomalaisia ilmeisesti aika arvossaan, nimittäin kävihän hän täällä vierailullakin Manskun 75 vuotis päivällillä... Käsitykseni mukaan Sodan päättyessä Suomelle olisi lahjoitettu karjalaa sekä jopa tuhottu pietari. Ilmeisesti talvisodan ihme saattoi nostaa Aatun silmissä kuvaa suomalalaisista, ja löytyyhän täältä vaaleitakin ihmisiä jolla pituuttakin löytyyy :).... Empä sitten tiedä olisko ollut hyvä jos Aatu olisi voittanut, olisimme nimittäin pikku hiljaa Sakslaistuneet, eli Aatun erittäin salaisten suunnitelmien mukaan Suomi olisi yhdistetty pikkuhiljaa osaksi kolmatta valtakuntaa....
ADOLFONSO OLI MUSTA HIUKSINEN OTSASI HIESSÄ MIES.
Adolfit tulee arabiasta otsa hiessä Adamin synneistä.
"Jos saksalaiset olisivat voittaneet WW2:n olisimme saksalaisten palvelijoita. Emme olisi saman arvoisia heidän kanssaan, koska olisimme alempaa rotua. Esim emme olisi voineet mennä naimisiin saksalaisten kanssa, alempi rotu ei voi sekoittua ylempään. Rotujen sekoittumisen kielsi vuoden 1935 Nurnbergin rotulaki."
Hmm. Mitenkäs Vesa-Matti Loirin, tuon näyttelijöistä suurimman, debyyttielokuva Pojat loppuikaan?
Niin.
Pankaapas kaikki rotuoppeihin uskovat käsi sydämelle ja miettikää lujasti: oletteko törmänneet moneenkaan saksalaiseen joka näyttäisi "arjalaiselta". Olean useasti ollut Saksassa ja näkeehän noita televisiostakin. Perkele lyhyenläntiä tummaverisiä ne on. Se arjalaisjuttu oli heidän märkä homoseksuaalinen unensa.
Muistan elokuvan lopun hyvin. Suomalainen äiti hylkäsi lapsensa saksalaisen upseerin takia. Outoa äidin rakkautta lastaan kohtaan?
Monelle suomalaiselle SS-fanille totuus on usein julma. Vetoaminen viihteelliseen elokuvaan on aika huvittava eikä se kumoa esim natsien todellisia (ei viihteellisiä) voimassa olleita rotulakeja. Saksalaiset olivat "arjalaisia" ja suomalaiset eivät. Se on totuus, joka ei muuksi muutu. Suomi oli vain Hitlerille sopiva pelinappula epätoivoisessa suur-sodassa NL:ää vastaan. Meitä suomalaisia käytetiin hyväksi.
Koko saksalainen rotuoppi on höpötystä mutta WW2:n aikana vakavaa ja totisinta totta. Ja Luojan kiitos liittoutuneet voittivat sodan!
Suur-Saksan puolesta.
Hitlerin Saksassa oli kunnia kuolla isänmaansa puolesta bolshevismia vastaan.
Vaaleat arjalaiset menivät ilomielin sankaruutta vaativiin tehtäviin ja näin kuolivat lähes sukupuuttoon.
Ironista! Suomen nuoriso ei olisi koskaan päässyt epäpuhtaan rodun takia Hitler-Jugendiin. Sinne oli pääsyvaatimukset.
Mutta Spede-Jugendiin he olisivat päässeet, ja sinne parhaiten sopivat!
Ein Volk! Ein Reich! Ein Fuhrer!
... toteutuivat väkivallan ja pelon avulla.
Se ei ollut vapaaehtoista kansan syvistä rivistä lähtenyttä toimintaa.
http://www.cc.jyu.fi/~pjmoilan/vr/
OLET OTSASI HIESSÄ MOOSES ROTUA VARO ETTET VAAN SEKOITU PAKANOIHIN.
JUUTALAINEN EI SAA MENNÄ NAIMISIIN KUIN PUHDAS ROTUISEN JUUTALAISEN KANSSA ROTUOPPI MOOSES SYYTTELEE MUITA OMISTA SYNNEISTÄÄN AINA. ROTUOPPI JUUTALAINEN KUITENKIN PANESKELEE KAIKKIEN KANSSA NIIN MOHALETTIEN HAAREMISSA KUIN ORJIEN KUIN PALVELIJOIDEN LASTENHOITAJIEN KANSSA NIIN KIINASSA KUIN AFRIKASSA KUIN AMERIKASSA KUIN AASIASSA KELTAISIA TAI BORDELLEISSA KAIKKI KÄY.SE SIITÄ ROTUPUHTAUDESTA MOOSES OTSASI HIESSÄ.
Mitkä helvetin vaaleat ARJALAISET JOKU JUUTALAINEN ARIEL SUUTTUU TOSTA KYLLÄ ADAM OTSA HIESSÄ HYI.
Valkoset arabit hermostuu moisesta arjalaisjutusta.
Turkkilaiset käynyt naimassa kaikkia huoraavat niin kovasti eivät pelkää sukupuoli tauteja.
Elokuvissa on keksittyjä tarinoita riippuen mitä halutaan vaikuttaa kehen muokata mielipiteitä. Saksaa puhuvia on vähän mutta venäläiset osaa saksaa ja Turkissa puhutaan saksaa. Saksassa oli ihan sama tyyli kuin Stalinin tyyli oli itäsaksassa että OTSASI HIESSÄ ADAM teollisuus.Venäjä miehitti itäistä saksaa sitä ennen sinne oli valunut turkkilaisia ja tataareja slaaveja. Ainiin rotuja oli valunut. Mitähän rotua ADAM JA MOOSES OLIVAT ENTÄ FAARAO.
Mut ku juutalainen on vaaleita ITSE OVAT VAALEITA.
EIN sana on hebreaa kyllä. Niinku on Adam ja amen
Professori Ohto Manninen on muistuttanut Martin Bormanin kirjaamasta Adolf Hitlerin puheesta päämajassaan 16.7.1941, jolloin Hitler oli todennut, että "mitä varovaisimmin on valmisteltava Suomen liittämistä liiton valtioksi".
Tähän puheeseen viittasi myös tunnettu Hitler -tutkija, Kölnin yliopiston professori Andreas Hillgruber luennoidessaan syyskuussa 1982 Tampereen yliopistossa.
"Vaikka Hitler ylistikin sodan ensi kuukausina suomalaisten urhoollisuutta, oli hänen poliittisena päämääränään sitoa Suomi tiukasti Saksaan... Heinäkuussa 1941 Hitler puhui lähimmilleen jopa valmisteluista Suomen liittämiseksi osavaltiona Suur-Saksaan.
On hyvin ymmärrettävää, että sotapolitiikkamme henkistä perintöä ristinään yhä kantavat yrittävät vakuuttaa, että taistelumme Hitlerin rinnalla oli taistelua Suomen itsenäisyyden puolesta. Jos tätä uskoa horjutettaisiin, jouduttaisiin moni asia puolueittemme menneisyydessä arvioimaan uudelleen.
SAKSA ON TÄYNNÄ VALKOISIA JUUTALAISIA ARJALAISIA ROTUJA NYTKIN JA TEHÄN OLETTE IHAN VÄRISOKEITA.
Just joo ja vieläkään ette syytä Stalinia oliko Stalin vallan juutalainen sitten.
EIN Stein juutalainen EIN ON HEBREAA.
Suomi oli natsi-Saksan pelinappula ja kaiken lisäksi vain "sotilas" ei sen arvokkaampi ja helposti uhrattavissa.
Miten natsi-Saksa pelasi suomalaisilla? Siinä ei ollut mitään "asevelihenkeä" vaan raadollista politiikkaa. A.Hitler uhrasi yli 100 000 omaa saksalaista sotilastaan Stalingradissa. Miten kuvitellaan hänen "suosineen" suomalaisia, jotka hänen oman rotuopin mukaan eivät olleet edes arjalaisia?
Ribbentrop-sopimus on hyvä esimerkki natsi-Saksan asenteesta meihin.
http://www.uta.fi/laitokset/historia/sivut/ylhitutsem2001/KanervoPirkko.pdf
Kun talvisota puhkesi, Italia asettui lännen rinnalle ja tuomitsi venäläisten aggression. Italialaisille selvisi, että Venäjällä on vapaat kädet Suomessa ja Bessarabiassa. Molotov/Ribbentrop-sopimuksen
koko kuva paljastui: Hitler oli kutsunut Stalinin Eurooppaan ja pettänyt siten ei pelkästään Suomea, vaan koko bolshevismin vastaisen rintaman. Rauhaa julistanut Neuvostoliitto oli lähtenyt hyökkäyssodan tielle; näytti kuin Hitler ja Stalin olisivat yhdessä päättäneet jakaa koko Euroopan.
Suomen suhteen Hitler ja Ribbentrop olivat kylmääkin kylmempiä, heiltä ei herunut myötätuntoa Suomelle, sillä se oli ollut
kiittämätön ja kääntynyt kaikissa tilanteissa Saksaa vastaan. Sotilasjohto oli lämpimämpi ja
avomielisempi: amiraali Canaris sanoi, ettei Saksan intresseissä ole, että Suomen valtio lakkaisi olemasta. Göringin puheista taas oli ymmärrettävissä, että rauhanomainen ratkaisu Pohjolassa olisi Saksalle hyödyksi. Göringillä henkilökohtaisesti ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että Berliini toimisi Moskovan ja Helsingin välillä, mutta asia ei sopinut Saksan sen hetkiseen politiikkaan.
Talvisodalla oli tässä osansa; Hitler tarkkaili, kuinka tapahtumat kehittyisivät Pohjolassa, ottaisiko Suomi apua Saksan vihollisilta.
Tiedettiin, että Saksa halusi Suomen tekevän rauhan mihin hintaan hyvänsä ja että Saksa toivoi Italian toimivan omasta puolestaan ja painostavan suomalaisia suurempaan
joustavuuteen. Saksalaisten, etupäässä muun kuin lehtiväen, kesken vallitsi käsitys, että kyse oli
hiilitoimituksiin liittyvästä italialais-englantilaisesta konfliktistä, jonka uskottiin vievän Italian sotaan. Siinä tapauksessa Saksa voisi tyydyttää Italian hiilitarpeen maakuljetuksin.
Italian julkinen asennoituminen Suomen puolelle ja sen lehdistön räikeä neuvostovastainen kirjoittelu talvisodan aikana häiritsivät Saksan suhteita Moskovaan. Hitler ei halunnut minkään vaarantavan Molotov-Ribbentrop -paktia.
Wuorimaa kertoo, että vanhan presidentin matka oli tapahtunut eräiden piirien yksityisaloitteesta, eikä hän lähtiessään tiennyt rauhanneuvottelujen alkuvaiheista, vaan sai niistä tiedon vasta matkan varrella. Berliinissä Suomen asian suhteen ei ollut mitään tehtävissä, ja Svinhufvud olikin ”Berliinin kokemuksistaan sekä katkeroitunut että nöyryytetty”
Sekä Neuvostoliitto että Saksa halusivat sodan Suomessa loppuvan pikaisesti, sillä kumpikaan
ei halunnut konfliktin laajenevan. Venäläiset pelkäsivät joutua sotaan liittoutuneiden kanssa ja kolmas valtakunta puolestaan ei voinut katsoa hyvällä silmällä englantilais-ranskalaisten joukkojen maihinnousua Norjan rannikolle ja konfliktin leviämistä Skandinaviaan.
Svinhufvud ei saanut audienssia Hitleriltä ja Ribbentropilta, koska nämä eivät halunneet herättää Moskovan karhua. Sen Ukko Pekka tajusi Berliinissä: hänestähän tuntui kuin natsihallitus olisi jo sopinut Moskovassa vihamielisyyksien lopettamisesta millä ehdoilla tahansa ja ettei se ollut tehnyt mitään lieventääkseen ehtoja."
Tämä on monen sivun artikkeli mutta sen jaksaa lukea koko ajan kiinnostuksella. Natsi-Saksan mielestä Suomen saattoi uhrata mikäli se oli natsi-Saksalle edullista.
Se siitä aseveljeydestä.
Saalem seurakunnan juutalaisia on sekä ruskeita että valkoisia ja ihan vaaleat hiukset tai mustat ruskeat et onko ne eri rotua ?
Aivan samalla tavalla USA uhraa Suomen jos se palvelee Usan etuja. Asia on nimittäin niin ettei suurvalloilla ole mitään pysyviä liittolaisia vaan vain pysyviä intressejä.
Jos niin onnettomasti olisi käynyt,kelpuutettaisi
ne suomalaiset jotka olisi vielä hengissä ns.
roskatöihin. Mutta mutta niinhän se nytkin.
Varmaa on että kamala olisi se komento (vähän niin
kuin pohjois koreassa, mutta sata kertaa pahempi).
Onneksi ei niin käynyt mutta onhan meillä se
toinen porukka tuossa rajan takana joka ei ole
miksikään muuttunut, hekilöt vaan vaihtuneet.
Valkoiset juutalaiset arabit on aina orjuuttanut muita uskontoja heimoja värejä värillisiä. Musta juutalainen Simpson äkkiä tappaa valkoisen juutalaisen Amerikassa erikoisesti heillä on värivihaa.Juutalainen musta vihaa valkoista juutalaista ja päinvastoin. Otsasi hiessä on tullut pantua Afrikan orjatkin.
Sekavaa luettavaa.
Korean Kim on juutalainen punaisen meren Adam otsasi hiessä.
Suomalaiset "kaappinatsit" luulevat Kolmannen Valtakunnan olleen vain Luftwaffe ja panssarien äryvät moottorit. Outoa kannattaa ideologiaa, josta ei tiedä yhtään mitään. Jos natsit olisivat voittaneet WW2:n niin useimmat "kaappinatsit" olisi tapettu joko poliittisista tai rodullisista syistä. Loput elossa olevat suomalaiset olisivat olisivat herrakansan renkejä ja piikoja.
Jotain arjalaisen herrankansan ajatuksista löytyy täältä
http://herkules.oulu.fi/isbn9514251105/html/x1371.html
AI NIINKÖ ORTODOKSIT TOKI KÄYTTÄÄ MYÖS HELLARIT LESTAT TOTA HERRAMME SANAA LORD OUR GOD TAI JUUTALAISET HOKEE ADON ADONAI TAI YHWH JAHVE JEHOVILLA JEHOVA JIREH.On siinä arjalaista sitten.Erivärisiä uskontoja. Yhwh ehkä on luonut kaikki värit ja ihmiset ja kielet sekä otsasi hiessä että synnytyskivut vai mitä Mooses.
Suomalaiset oli määritelty turaaneiksi eikä turaaneilla ollut ihmisoikeuksia.
Katsokaa Aasian fanaattisia PUNAISEN MEREN sekasiköitä. Työ on Jumala koska Adam syntiin lankesi miehen otsa on hiessä. Hiki valuu koreassakin.Thaimaassa. Ukoilla valuu peniksestä tauteja ja otsalla hiki. Mooses Mooses. Hiki päässä. Kova homma ottaa ukkojen kirjoituksia kirjaimellisesti hiki otsalla.
Työleirit on Adamin syytä otsa heissä oli tosin vain miehille.
Oletkin suolapatsas otsasi hiessä TAAKSE TUIJOTTELU SUOLAPATSAANA OTSASI HIESSÄ SINUN PITÄÄ KUULE MULTAA SYÖDÄ.
Juu naisen ei tarvi raataa Evan syntien tähden mut synnytyskivut on kovat. Adamit vaan raataa otsa hiessä.
Just yx musta rotu juutalainen joikasi joku Benjamin että OH LORD SUOMEKSI HERRA.
----eikä turaaneilla ollut ihmisoikeuksia.------
Vain natsihourujen arjalaisilla oli ihmisoikeudet, kellään muulla ei.
Suomalaisilla miehillä on pienet Munat, itäisillä roduilla on pienet Munat
Sitten minä en ainakaan ole itäistä rotua.
Kun keihäänheittäjä Matti Järvinen oli heittänyt keihään uuden maailmanennätyksen 1930-luvulla kirjoitti ruotsalainen lehti asiasta otsikolla:
"mongooli heitti keihäässä maailmanennätyksen".
Suomalaiset kopioivat mongooli -nimityksen omaan propagandaansa,ja pöhveIin porukka sitä propagandaa edelleen yrittää levittää😂