Kari Suomalainen oli aikaansa edellä mm. maahanmuuttoon liittyvissä kuvissa, eipä naurata nykytilanne minkä Kari ennusti hyvin ja oikein.
Taiteilija
Ennustusta
396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Helsingin Sanomat erotti Karin, kun Kari kertoi, etteivät Suomen viranomaiset ole kiinnostuneita maahan saapuneitten somalien taustoista, vaikka maassa käytiin veristä sisällissotaa. Antoiko Suomi silloin turvapaikan murhaajille ?
Kukaan ei tiedä, eikä voikkaan tietää, millaisia murhaajia, raiskaajia tai sotarikollisia maahamme otetaan, eikä ketään näytä asia edes kiinnostavan.
Aina on ollut ihmisiä, jotka näkevät tulevaisuuteen ja osaavat ennustaa miten tulee käymään.
Maailmassa (ainakin suomessa) on ollut tapana vaientaa sellaiset ihmiset, jos nämä sattuvat kertomaan totuuden koko kansalle jollain tavalla, vaikka pilakuvia piirtämällä.