Dodii - nyt tuli oltua yhdessä firmassa töissä hurjat kaksi päivää (ne tosin oli vasta perehdytyspäiviä eli itse varsinaista työtä en päässyt edes tekemään. Kyseessä siis telemyyjän provisiopalkkainen työ, jossa palkka olisi perustunut tehtyihin kauppoihin ja työaika 9-16.00 arkipäivinä. Kyseinen työ ei tutkintoja vaadi.
Sain sitten tänään kutsun työhaastatteluun työhön, johon minulla on koulutus sekä työkokemusta. Kyseessä siis 2-vuorotyö ja palkka TES:in mukainen eikä siis ole edes saman alan yrityksiä, mistä siis irtisanouduin (ei siis kilpaileva yritys).
Kerroin asiasta esimiehelleni ja vastaus oli, että jos heillä on töissä, niin muita töitä ei saa hakea. Olin siis vähän, että "häh?". Kävin työsopimuksen läpi, eikä siellä mainittu tästä mitään (telemyyjän sopimus ei siis noudata mikään alan työsopimusta). Päivän lopuksi kävin irtisanoutumassa, koska mielestäni en ollut oikea henkilö kyseiseen työhön (eikä siis palkalla, jos sitä olisi edes kuukaudessa saanut, olisi oikeasti edes elänyt.
Yritin vielä vaihtaa haastattelun päivää ja aikaa, mutta heille ei taas se käynyt.
Olin siis kaksi päivää tuossa työssä ja antaa kyllä erittäin huonon kuvan yrityksestä, jos esimies ei jousta yhtään. Firma kasvaa ja uusia työntekijöitä otetaan sisään - ilmaistyövoimalla (provisiolla)
"Life is life"
Lyhyestä virsi kaunis...
0
58
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911485
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1561179En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041050Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15927- 82860
- 66783
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40757Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107728Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K57706