Kaikki gang stalkingista

PyhäProfeetta1

Tässä se tulee kenties tuhannen sivun eepos gang stalkingista. Tarkoituksena on tehdä tästä maailman kattavin ja paras gang stalkingista kertova kirja: kommentoikaa vapaasti, olkaa hyvä!

Metelikampanja
Olette nähneet kuinka löyhästi toisiinsa sidonnaiset ihmiset vainoavat teitä, jos siis olette vainottuja. Tarkoitan tällä sitä, että tuskin ala-asteen pikku Ahmed tuntee työkaverianne ekonomi Tuomasta. Silti Ahmedilta pääsee aina kova ääninen tekoyskäisy, jossa hän vie karaterojuntamaisesti käden suunsa eteen, aina teidät nähdessään. Liike on hyvin harjoiteltu ja samanlainen tekoyskäisy pääsee harjoiteltuine karatetorjuntamaisine eleineen myös Tuomakselta joka päivä, kun kohtaatte. Kun Ahmed kävelee ohitsenne kavereidensa kanssa, saavat he kaikki karatetorjuntayskä kohtauksen. Jos Tuomas on lähettyvillä kuullessaan Ahmedin tekoyskät saa hänkin samanlaisen karateyskäkohtauksen, vaikka ei näkisi teitä. Eli nämä ihmiset eivät mitenkään voi tuntea toisiaan kovinkaan läheisesti, koska Tuomas ja Ahmed ovat eri-ikäisiä ja mikään tekoyskinnän lisäksi ei yhdistä heitä. Tätä tarkoitan sanoessani löyhästi toisiinsa sidonnaiset ihmiset.

Työpaikalla Tuomas on muutenkin inhottava teille, hän siis pitää yllätekoyskää karatetorjuntamaisine kädenliikkeen aina kuin vain mahdollista: kahvitunnilla, ruokatunnilla, kokouksissa jne. Koko työpaikka näyttää hyväksyvän Tuomaksen toimet, kukaan ei huomauta häntä tekoyskinnästä. Tuomas oli juuri se henkilö, joka opasti teidät töihin ja Tuomaksen neuvoilla teiltä menee työhön aikaa huomattavasti enemmän kuin muilla. Koska kaikki muut tekevät työnsä eritavalla, siis järkevästi: Tuomas ei ollut opastamassa heitä tekemään töitä mahdollisimman aikaa vievästi. Tuomas saa lisäksi tekoraivokohtauksia, hän on harjoitellut muuttamaan äänensä tekovihaiseksi ja haistattelee teille kokoajan. Kaikkea muutakin ikävää työpaikallanne sattuu ja jos jatkatte töissä tarpeeksi pitkään, huomaatte pomonne olevan tässä mukana ja hänkin on yhtä inhottava kuin Tuomas tosin ilman tekoyskää. Pomo ei vain halunnut paljastaa itseään, hän paljastui vasta myöhemmin.

Asutte sitten vuokralla tai teillä on omistusasunto, niin saitte sen jotenkin kummallista kautta. Naapurinne siis jo asuivat siellä ennen teitä. Aluksi naapurinne valitti jostain pikkuasiasta, kenties hän kertoi minuutilleen jostain kolauksesta jonka kuuli tms. Sitten huomaatte pian, että kaikki naapurinne, joilla on yhteistä seinä tai katto pinta-alaa naputtelevat öin ja päivin. Joku heistä naputtelee läpi yön, ettekä saa unta hitustakaan. Kaikki muut samassa kerrostalossa ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, vaikka naputtelua ei voi olla kuulematta. Kun kerrotte asiasta eteenpäin, tippuu postiluukustanne kirje, jossa kehotetaan teitä pitämään pienempää ääntä. Sama meno jatkuu ja nyt siihen on lisätty kostoelementti. Omaisuuttanne aletaan vandalisoimaan ja aina, kun valitatte pahenevat asiat: tulee lisää vandalisointia. Sama kaava toimii kaikkialla muuallakin, kun valitatte, asiat pahenevat.

Kun traumanne on saatu tarpeeksi pahaksi niin, ettette enää saa unta muutenkaan naputtelun pelossa. Naapurinne tekee enää yllätys naputuksia muutaman kerran yössä ja päivällä hänellä on aina remontti käynnissä. Eli elätte käytännössä ilman unta.

Huutaminen on myös yksi keino, jota hyvin paljon käytetään. Huomaatte työkaverienne, varsinkin niiden ketkä ovat aluksi leikkineet ystäviänne tai olivat suurperheestä huutavan teille ihan järjettömistä asioista ja saavan raivokohtauksia ihan kaikesta mahdollisesta. Ette edes olleet sanoneet mitään pahaa, miksi he huutavat? Joku ihan pikkuasia, joka ei edes liittynyt väleihinne mukamas johti siihen, että työkaveristanne tuli teille huutava ja mylvivä vihollinen ja jotkut heistä mylvivät kenties solvauksia tai peräti väkivalta uhkauksia teille jatkuvasti kaikkien kuullen. Tuomas huusi jo alun perinkin, joten hän ei salannut olevansa avoimesti vihollisenne.

Kaverinne, myös alkavat mylvimään jatkuvasti. Ihan mitätön asia ja aina mylvintää tai huutamista, ennen tätä välinne olivat olleet hyvät: ei yhtään huutoa ennen tätä. Tosin ette ikinä olleet pitäneet heitä kavereinanne, vaikka vietitte aikaa heidän kanssaan, heissä oli jotain kummallista. Loppujenlopuksi huomaatte saman kaavan tässäkin toistuvan, kaverinne ei ikinä ollutkaan kaverinne. Hän vain suostui viettämään aikaa kanssanne, koska sellaisia gang stalkerit ovat. Jotkut heistä ovat avoimesti vihollisia ja toiset paljastavat itsensä vasta myöhemmin, kenties vuosien kuluttua. Olen huomannut, että kaksi vuotta kaverileikkiä on hyvin tyypillinen gang stalkerin aika leikkiä kaveria, ennen kuin hän paljastaa itsensä.

Gang stalkingin metelikampanjaa tapahtuu kaikkialla missä kuljette. Koulussa kaikilla tuntuu olevan kova karatetorjunta tekoyskä, joka alkaa hiukan ennen kuin saavutte kouluun ja jatkuu koulussa olo ajan. Itseasiassa jo koulumatkanne on täynnä tekoyskintää, kun lähdette kotoanne ja ensimmäinen yskään koulutettu stalkeri kävelee vastaan. Jatkuu....

111

2002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GS:ää leimaa nykyisin sijoittava samaistuminen. Poliisi käyttäytyy siten, että saa epäillyn käyttäytymään haluamallaan tavalla. Jolloin epäilty saattaa tehdä jopa rikosilmoituksen itsestään, kokiessaan heijastetun ahdistuksentunnerepertuaarin alla olevansa syyllinen johonkin, mitä ei ole tehnyt.

      Indusoitunut harhaluuloisuus. Ja kaikkein kovin ase: projektiivinen identifikaatio.

      • PyhäProfeetta1

        Hyvin ilmaistu! Ymmärsinkö oikein kirjoituksesi?

        Poliisi itse on syyllinen tietoiseen harhaan johtamiseen ja tietoisesti saa omalla käytöksellään epäillyn luulemaan olevansa syyllinen, vaikka on syytön.

      • gang.stalkattu

        Elektronisen häirinnän uhrit ovat myös siinä mielessä eri asemassa, että rikosilmoitusta ei voi tehdä salassa rikollisilta. Itse jouduin viemään rikosilmoituksen poliisiasemalle koska rikolliset esti sen lähettämisen
        netin kautta. Rikolliset yrittivät myös muokata tekstin sisältöä sekä vaikuttamaan tekstin sisältöön. Rikolliset myös häiritsivät autoni
        Tomtom navigaattorin toimintaa kun vein rikosilmoituksen poliisiasemalle. Toki minua harmittaa näin jälkeenpäin, että en pystynyt
        tekemään parempaa rikosilmoitusta koska minua oli "aivopesty" monella tavalla. Tänä päivänä tiedä tekijöistä ja tekniikasta paljon enemmän.

        Itse olen käynyt yksityisasemalla magneettikuvauksessa ja sieltä ei
        oletetusti selvinnyt mitään. Puhutaan, että suurin osa ihmisestä olisi alttiilta e-häirinnälle dna-kautta (nano pölyä). Uskon, että
        e-häirinnästä ei tule näkyviä vaurioita aivoihin jotta magneettikuvauksessa voidaan todeta (toki aivokasvain näkyy).

        Minulla on vaikeaa ymmärtää miksi e-häirinnän vakavuutta ei tiedosteta maailmalla laajemmin. Kynnys e-häirinnän aloittamiseen on ilmeisen pieni koska monet vapaamuurarit harjoittaa e-häirintää tavallisiin kansalaisiin. Kuvittelisi myös esim. poliitikot, yritysjohdon ja urheiluväen olevan kiinnostunut kitkemään tekniikan maailmasta. Toki sotateollisuus
        ja lääketeollisuus on sijoittaneet valtavasti rahaa tähän tekniikkaan. Tuntuu mahdottomalta, että tekniikka ei käytettäisiin poliittisiin tarkoituksiin, yritys vakoiluun tai vaikka huippu-urheilussa (laserkynästä ja hemohesistä on kyllä ollut paljon puhetta). Toki moni e-häirinnän uhri ei tiedosta, että heitä hyväksikäytetään. Myös suuri osa ihmisistä ei tiedä, että tällaista tekniikka on olemassa (vaikka patentit löytyy).

      • SENSUROIMATON

        HolyProphet1
        25.9.2018 21:29

        "Mistä PyhäProfeetta tietää etten ole soittanut tai ollut yhteydessä henkilökohtaisesti Marco De Witiin?"

        Koska olen Pyhä Profeetta. Näkyni Somalian todellisesta tilasta osoittautui todeksi, tein viestin kuukausia ennen kuin video Somalian paratiisimaisista oloista julkaistiin. Joko te nyt alatte uskomaan, että olen Jumalan valittu?

        Itsensä kehuja?

      • SENSUROIMATON
        gang.stalkattu kirjoitti:

        Vai mitä?

        PyhäProfeetta1
        7.9.2018 18:45
        On se Marco sitten hyvä puhumaan.

        HolyProphet1
        26.9.2018 6:22
        Marco eläytyy hyvin puhuessaan ja hänen puheensa on jotenkin niin vilpitöntä.

        HolyProphet1
        28.9.2018 15:45
        Marco de Wit on tietenkin kaikkein paras esiintyjä suomessa, mutta sellaisia lahjakkuuksia on vain yksi miljoonasta - out of your reach.

        HolyProphet1
        28.9.2018 21:36
        Marcoa ei voita kukaan väittelyssä, eikä hän pelkää väitellä kenenkään kanssa: Marco rules!!!

        HolyProphet1
        29.9.2018 14:31
        Legendaarinen Marco de Wit on kuin isähahmo monelle suomalaiselle nuorelle.

        HolyProphet1
        1.10.2018 7:10
        Oletteko ikinä nähneet Marcon hävinneen yhtään poliittista debattia? Niin, en minäkään, Toivottavasti Marco pääsee käyttämään ylivertaisia puhujan lahjojaan eduskuntaan ja presidentin vaalitentteihin.

      • gang.stalkattu

        Nyt tämä minun tekemä gang stalkin rikosilmoitus etenee, ja rikolliset joutuu tuomiolle. Vaikka minun tietokonekkin on kaapattu, viestejä ja kirjoituksia muokataan, polkupyörää ja auton navigaattoria sabotoidaan.. on vain ajan kysymys milloin viranomaiset ymmärtää tilanteen vakavuuden ja nämä gang stalkkerit joutuvat vankilaan.
        https://www.radiopooki.fi/uutiset/pohjois-pohjanmaa/a-168653

      • kysyvä

        Entä onko tämä tähän kirjoittamasi teksti sinun itsesi kirjoittama, vai niiden "rikollisten" muokkaama?

      • Muuraarabbaa

        Poliisi kaiken takana. Poliisi estää tutkinnan tapahtuneesta rikoksesta ja tekaisee kaksi syytettä sinun harhauttamiseksi. Koneisto jauhaa Muurariveljet oikeudessa tekaisevat toisen syytteen läpi sinulta takavarikoidaan vaikka aseet. Sitten muurariveljet alkavat vainota sinua autollesi sattuu tuulilasin hajoaminen autosi pistetään samalla seurantalaite. tiedostat laitteen olemassaolon meinaat poistattaa muurariveljet seuraavat sinun viestejäsi puhelintasi näet kuinka parenmpaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva painaa firmaan sisään ja katoaa takahuoneeseen tajuat että veljien verkostoituminen on maanlaajuista koko eurooppa. Propaganda tulvii telvisisostasi harhauttaen kuinka Poliisi on ystävä todellisuudessa poliisi on kiinnostunut vain perseenuolennasta ja veljesten touhuista. ESIM: menet rikoksen kanssa asemalle poliisi harhauttaa sinut hakemaan (esm nauhoitteen johon sinulla ei valtuuksia) näin poliisi kuivattaa jutun ilman tutkintaa. Vainontasi jatkuu jos ei tuota tulista poliisi tekee taponyrityksen. Kaksi pakettiautoa tulee takaasi harahutuksena suojana välissä minun tapauksessani oli Vanha Vaasan läänini harmaa Saab joka koukkaa VÄLISTÄ päällesi. Poliisilla autojen korjaus yksikkö joka peittää jäljet jos näkijöitä etsitään kahta pakettiautoa. Vainoamiseen käytetään tavallisia ihmisiä rahasta kateeliset ovat kaikkein tärkeinpiä näkemään todistamaan. Infran tarjoaan muurariveli poliisin tiedustelu yksikkö. Tavallinen kansalainen on onnensa kukkuloilla kun saa vainota syytöntä tajuamatta jotta itse voisi olla tilalla,,, veljeskunnan ihanne on tideustella kaikkia kansalaisia uuden poliisi tieto lain turvin ja anastaa kansa lakien voimalla pelkiksi orjikseen.

    • FSoMC

      Mikä tuo Ahmed on? En ymmärrä. Jos joku tulee kadulla sanomaan teille, että hän tietää mitä söit lounaaksi, silloin tulee huolestua.

      Onko omaisuuttanne vandalisoitu tai sotkettu: pyykkejänne liattu tai tavaroita levitelty varastossa? Onko kulkuvälineitänne (auto, polkupyörä) sabotoitu? Pyöristä lähtenyt ilmaa tai niiden pultteja löystetty?

      Kuuluuko seinien takaa outoa, selittämätöntä ääntä aina tiettyihin aikoihin? Soiko joskus puhelimenne mutta siellä ei olekaan ketään? Koputetaanko ovellesi joskus, muttei sielläkään ole ketään mennessäsi avaamaan?

      Nämä kaikki ovat ei-elektronisen mielenhallinnan ensimmäisen vaiheen merkkejä.

      • Anonyymi

        tässä vähän lukemista

    • valistaja
    • PyhäProfeetta1

      "Mikä tuo Ahmed on? En ymmärrä."

      Ahmed ja Tuomas ovat keksittyjä nimiä, koska jos kirjoittaisin vainoajien oikeilla nimillä vainoajistani voisin joutua oikeusmurhan uhriksi. Käytän tässä pitkähkössä kirjassani, josta ensimmäinen sivu on vasta julkaistu aina keksittyjä nimiä. Ahmed on lisäksi maahanmuuttajan nimi, ja korostan tällä nimivalinnalla maahanmuuttajien massiivista osallistumista vainooni. Myös Tuomaksen ammatti on keksitty, jotta välttyisin oikeusmurhalta: tarina on siis 100 % totta.

      Helvettiin kaikki eivät usko, mutta jos oikein yritätte saatte sellaisen kyllä aikaiseksi tänne suomeen. Joten nimi Tuomas, joka on suomalainen nimi kuvaa kantasuomalaisten sankkaa osallistumista rikokseen ihmisyyttä kohtaan, eli helvetti luotiin suomeen minua varten ja kukaan ei puuttunut tapahtumien kulkuun.

    • PyhäProfeetta1

      "Onko omaisuuttanne vandalisoitu tai sotkettu: pyykkejänne liattu tai tavaroita levitelty varastossa? Onko kulkuvälineitänne (auto, polkupyörä) sabotoitu? Pyöristä lähtenyt ilmaa tai niiden pultteja löystetty?

      Kuuluuko seinien takaa outoa, selittämätöntä ääntä aina tiettyihin aikoihin? Soiko joskus puhelimenne mutta siellä ei olekaan ketään? Koputetaanko ovellesi joskus, muttei sielläkään ole ketään mennessäsi avaamaan?

      Nämä kaikki ovat ei-elektronisen mielenhallinnan ensimmäisen vaiheen merkkejä. "

      Kiitos muistutuksesta, käsittelen metelikampanjan toisella sivulla myös tarkemmin kotioloissa tapahtuvaa häirintää kuvaamistasi asioista. Tuleeko sinulle mieleen muualla tapahtuvasta metelihäirinnästä jotain lisättävää?

      • FSoMC

        O.K. Eli olet tosissasi tämän asian kanssa? Hyvä.

        Kun asuin kerrostalossa vielä, niin ihon selittämätön kutina oli varmaankin yksi oire I vaiheen mielenhallinnasta. Se lakkasi muutettuani maaseudun rauhaan. Kerrostalossa on kaikenlaista: patterit pitävät outoa ääntä, keskellä yötä muutetaan, jotkut oudot aparaatit pitävät ääniään, askelia öisessä asunnossa jossakin alapuolella, toistuva radionkuuntelu joka loppuu toisen naapurin koputukseen — aina samalla tavalla. Myös kevytmoottoripyörällä tuotettiin mieletöntä mökää talon ulkopuolisilla kaduilla.

        Eräs naapuri juoksenteli edestakaisin asunnossaan, ennen kuin poistui sieltä. Siis joka kerta sama show. Sitten hän yski, kiroili, mutisi ja möykkäsi siinä ovensa luona, ennen kuin ravasi pois. Olin valmiina jo melkein menemään rappuun ja lataamaan sitä h*oraa nyrkillä naamaan. No, ei tarvinut: tuolle yksilölle toimistaan koitunut ilmeisestikin valtava stressi luhistutti sitten hänen terveytensä. Yksi ilta hän oli ambulanssissa rappumme edessä hoidettavana. Eli oli luhistunut saadessaan jonkun kohtauksen itse. Tämän jälkeen hän riutui ja kulki aina huivi päässä. Ilmeisesti jokin syöpä aktivoitui hänessä.

        Olen tuolloin kerrostalossa asuessani nujertanut yhden vastustajan hänen omilla aseillaan: olen muusikko, joten tuotin eräällä tietokoneohjelmalla sopivantaajuista siniaaltoa, jota pommitin tätä terroristia kohti. Aamuseitsemältä aloitettu poraaminen loppui siihen. Soitin lisäksi myös eräältä vinyylilevyltä äänitehosteita (ampumisen ääniä) tehostaakseni efektiä.

    • valistaja
      • PyhäProfeetta1

        Ilmeisesti oikeuteen lähtee, jos tuollaisen täyttää ja lähettää.

        Oikeudesta minulla ei ole kovinkaan kaksista käsitystä: oikeudessa käsiteltiin kahta minuun kohdistunutta tapon yritystä ja tuomio oli vitsi tuomio. Tämä on ensimmäinen näyttö virallisissa dokumenteissa täysin ihmisoikeudettomasta asemastani ja vedenpitävä todiste siitä, että gang stalking alkoi kauan ennen ensimmäisiä yskäteattereita.

        Jos sinusta tuntuu, että ihmisoikeudet on tallella, lähetä toki paperi. Mutta palaa kuitenkin lapsuuden muistoihisi ennen sitä ja yritä muistella, koska vainosi oikeasti alkoi. Minusta näyttää siltä, että vainon massiivisuudella pyritään peittelemään vainon todellinen alkuajankohta. Paperiin nimittäin vaaditaan vainon alkuaika.

        Sitten itse paperiin: se on perusteellinen.

        Kiitos ideastasi, laitan vastaavan paperin kirjan loppuun suomennettuna siis, jos joku julkaisee kirjani. Tai sitten voisimme alkaa tekemään yhteistyötä, joku voisi perustaa nettisivut ja sinne voisi laittaa esim. suomennettuja kirjoja gang stalkingia koskien. Sekä oma kirjani ja varmasti moni muukin haluaa kirjoittaa kiran kokemuksistaan. Siellä voisi sitten olla neuvoja ja kenties jos sellaisia löytyy, niin jonkun luotettavan lakimiehen ja psykologin yhteystidot. Psykologin todistus tarvitaan 100 varmasti, muuten kaikki menee harhaisuuden piikiin. Lakimies tarvitaan, jotta poliisi ei tutki rikosta ihmisyyttä kohtaan jonain niin lievänä rikoksena, ettei tutkintaa tarvitse edes aloittaa. Niin ja tuo paperi suomennettuna suomenlakiin sovellettuna myös sinne.

        Joku voisi suomentaa jonkin opuksen ja joku toinen toisen, sekä joku vastailla kyselyihin, joita sivustolla voi lähettää.

        Miltä tällainen idea kuulostaa?

      • jkjlviuiotu

        On täysin käsittämätöntä, että tavalliset ihmiset joilla ei ole mitään erityisiä oikeuksia tai aseita joutuvat itse tutkimaan rikoksia koska poliisi ei sitä tee. Mitä tämä tarkoittaa? Elämme diktatuurissa vankeina jossa ei enää ole lakia. Ja suurin osa ihmisistä ei tiedä tätä koska heidät on ehdollistettu torjumaan kaikki sellainen tieto jossa vihjataan, että jotain pahaa voisi tapahtua. Tämä on uusi Itä-Saksa tai Neuvostoliitto. Tosin Neuvostoliitto perustui jonkinlaiselle ideologialle, ainakin paperilla.

      • neljästulossa
        jkjlviuiotu kirjoitti:

        Tämä on osa neljättä valtakuntaa (NWO). Aikaisemmat kolme olivat Roomalais-saksalainen keisarikunta, Saksan keisarikunta ja Natsi-Saksa. Yhteistyössä Saksa, USA ja Venäjä. Historia toistaa itseään, mutta digitalisaatiolla.

    • infarktitihentymä

      Ilmeisesti infraäänien avulla voidaan tehdä ihmisille aivoinfarkteja, asun alueella, jossa kolme naapuria on kokenut viime vuosina aivoinfarktin hyvin samoihin aikoihin. Alueella on ollut matalataajuista häirintää useamman vuoden. Tämän on todettu litistävän verisuonia ja siten on mahdollista aiheuttaa hyytymiä kehoon!

      Jokainen äänihäirinnän kohde voi tuntea äänihäirintää kehossa värähtelynä tai aaltomaisina tunteina, ja tämä voi häiritä kehon nesteiden virtausta ja olla terveydelle haitallista! Yöllä ihminen ei liiku, vaan on paikallaan sängyssä, jolloin on mahdollista tuottaa verenkierron häiriö ihmiselle!

      • äänen.tallennus

        Infra- ja ultraääniä voidaan tallentaa mikrofonilla.

        Oletko koittanut?

      • HolyProphet

        "i infraäänien avulla voidaan tehdä ihmisille aivoinfarkteja"

        Äänet on mielenkiintoinen juttu, myös valolla saa paljon aikaan. Luin jutun, jossa sininen valo tappoi ihmiselle haitalliset mikrobit. Tämä on tulevaisuuden ratkaisu, koska monet bakteerit ovat jo nyt antibioottiresistenttejä ja monet taudinaiheuttajat ovat juurikin bakteereja. Tietyillä äänillä saa kakarat pysymään poissa ostoskeskukselta, ja vanhemmat ihmiset eivät häiriinny niistä lainkaan ja tietyillä äänillä saa rotat ja hiiret häädettyä pois asunnoista.

    • valistaja

      Pieni ote affiditystä

      VAPAA-AIKA, HARASTUKSET, URHEILU JA CLUBIT

      19.1. Vapaa-ajan tuhoaminen & toipuminrn

      19.2 Ajoitetut/tapahtumapakoitetut vapaa-ajan keskeytykset

      19.3 miten usein annetaan toipua

      19.4 traumoista/vahingoista kärsiminen vapaa-aikana

      19.5 aktiviteettien ja urheilun välttäminen häirinnän takia

      19.6 aktiviteettien ja urheilun välttäminen fyysisten hyökkäysten takia

      19.7 aktiveettien/urheilun välttäminen implanttikidutuksen takia

      Jokaisesta arvio kuinka usein ja ilmoitus, onko todisteita.

    • valistaja

      Jatkoa vapaa-aikaan

      VAPAA-AIKA JA HARRASTUKSET

      19.8 vapaa-aika ja harrastukset: keskeytyket/sabotointi

      19.9 vapa a&harrastukset: tunkeutuminen, häirintä

      19.10 vapaa & harrastukset :keskeytykset V2K terrorilla

      19.11 vapaa & harrastukset : DEW-hyökkäykset ja kidutus

      19.12 vapaa & harrastukset: fyysinen vahingoittaminen ja hyökkäykset

      19.13 vapaa-aika & harratukset: keskeytetään hyökkäksellä

      Jälleen:kuinka usein.

      sitten on vielä luettelot:
      - urheilu ja fitness

      - aktiviteetit muiden ja kanssa & clubit

      Hakekaa ja lukekaa itse

      .

    • tuttua.koettua

      Mennään välillä kotiin.

      KOTIIN MURTAUTUMINEN

      OMAISUUDEN RIKKOMISEN KANSSA TAI ILMAN

      8.1 kotiin murtautuminen pelkän häirinnän takia

      8.2 kotiin murtautuminen, johon liittyy vieraan esineen jättäminen

      8.3 kotiin murtautuminen jättäen kuolleen eläimen

      8.3 kotiin murtautuminen jättäen kuolleen eläimen

      8.4 - 8.12

      8.13 etäkontrolli lämmitykseen herjaamisen/kidutuksen takia

      8.14 etäkontrolli valaistukseen/sähköön/veteen nähden

      8.15 tuodaan rikotodisteita paikalle

      INHIMILLISEN VAHINGONTEON KERA

      8.16 melukampanjoita kadulta käsin stresin aiheuttamiseksi

      8.17 univaje johtuen melusta tai häirinnästä

      8.18 kotiin murtautuminen pelottelun/pykologisen vahingon aiheuttamiseksi

      8.19 kohdistettua sabotaasia aiheuttamaan vahinkoa ihmisille

      8.20 johdetaan haitallisia hajuja/kaasuja kotiin

      8.21pumpataan tajunnan vieviä kaasuja kotiin

      8.22 "hukataan ajanjakso" ilman muistamista jälkeenpäin

      8.23 herätään epätavallisen myöhään ilman syytä

      8.24 levitetään/voidellaan myrkkyjä tai patogeeneja

      8..25 tungetaan jotakin tai silvotaan kotiin murtautumisen aikana

      8.26 fyysiset hyökkäykset kotiin murtautumien aikana

      8.27 raiskaus kotiin murtautumisen aikana

      • valistaja

        Kun olen pikku hiljaa rastitelult ja on rastitettava myös kohta, kuinka usein, siinä piilee hankaluus.

        Gang stalking vaino etenee vaiheittain. Yhdessä vaiheessa ojku taktiikka on yleinen, myöhemmin sitä tehdään josksu ajoittain

        Esim. epämiellyttävän hajuisen, epäterveelliesn kaasun johtaminen asuntoon. Viime vuonna oli käytössä vahvat kaasut yli neljän kuukauden ajan. Sitten loppui. - Tänä vuonna alkoi taas neljäksi kuukaudeksi. - Nyt kun rastittelin , ei ole pariin viikkoon ollut.

        Ja kaavakkeissa on vaihtoehdot: jatkuvasti, tunneittain, päivittäin, viikoittain, kuukausittain, jne.

        Meluhäirintä on jaksottaista. Välillä yhtä mittaa, välillä kausia, jolloin vähän. Jne.

      • PyhäProfeetta1

        Voisi olla aika hyvä käyttää tuota lomaketta kirjan runkona, voisitko suomentaa sitä vielä lisää? Sitä paitsi siinä on hyvin laajasti kuvattu erilaisia stalking tekniikoita ja niiden kestoa tai vaihtelevuus on tärkeä pointti rikoksen luonteen kannalta.

      • valistaja

        Minkä ihmeen kirjan? Olet tainnut käittää, kun olet saanut tietooi peacepinkiin kirjoittamiani viestejä . Stalkkerithan tietävät kaiken, mitä läppärillä kirjoitan ja muutenkin teen.

        On ollut puhetta e-kirjasta, johon olisi koottuna suomalaisia vainokertomuksia .Rapakon toisella puolella sellaisia on julkaistu. Ei ole Suomessa innostuttu.

        Kirjoittamani vainoraportit ovat oma asiansa. Olen peacepinkissä kirjoittanut, että panen niiden loppuun tämän 99-sivuisen rastitettuna.

        Jos joku vainottu alkaa koota raportteja vainostaan, tämä 99-sivuisen otikoista vosii olla apua muistojen palauttamisesa mieleen ja järjestämisessä.

        Onkohan tämä stalkkeri PyhäProfeetta1 haaveilut joskus kirjan kirjoittamisesta, kun aihe niin kaihertaa. Onkohan käynyt kirjoittaja kursseilla ja ryhmissä.

        Huomiota on kiinnittänyt, että on seurannut niin tarkkaan viestejäni.

        Vaikuttaa lässynaiselle.

      • jätäjorauhaan

        Toivottavasti ei ole yli 80 vuotias.

      • kankeanäppäimistö
        valistaja kirjoitti:

        Minkä ihmeen kirjan? Olet tainnut käittää, kun olet saanut tietooi peacepinkiin kirjoittamiani viestejä . Stalkkerithan tietävät kaiken, mitä läppärillä kirjoitan ja muutenkin teen.

        On ollut puhetta e-kirjasta, johon olisi koottuna suomalaisia vainokertomuksia .Rapakon toisella puolella sellaisia on julkaistu. Ei ole Suomessa innostuttu.

        Kirjoittamani vainoraportit ovat oma asiansa. Olen peacepinkissä kirjoittanut, että panen niiden loppuun tämän 99-sivuisen rastitettuna.

        Jos joku vainottu alkaa koota raportteja vainostaan, tämä 99-sivuisen otikoista vosii olla apua muistojen palauttamisesa mieleen ja järjestämisessä.

        Onkohan tämä stalkkeri PyhäProfeetta1 haaveilut joskus kirjan kirjoittamisesta, kun aihe niin kaihertaa. Onkohan käynyt kirjoittaja kursseilla ja ryhmissä.

        Huomiota on kiinnittänyt, että on seurannut niin tarkkaan viestejäni.

        Vaikuttaa lässynaiselle.

        "Stalkkerit tietävät kaiken, mitä kirjoitan", mainitsit. Lisäksi stalkkerit "kangistavat" näppäimiä omasta tahdostaan. Eilen illalla y-näppäin oli viritetty jäykemmäksi kuin aikaisemmin, asialla stalkkerit.

      • riksunrobotti

        Jokus aikanaan näppäimet menivät niin kankeiksi, ettei kirjoittamisesta tullut mitään. Kävin ostamassa näppiksen. - En aentanut sitä tilalle. Vanha näppis rupesi toimimaan normaalisti, kun stalkkerit saivat tiedon, että olen ostanut uuden.r

        Tätä on tehty sen jälkeen muillakin laitteilla.

        Stalkkerit ovat kaapanneet haltuunsa tietokoneen, tulostimen, 2 kameraa, puhelimen. Tietävät, mitä teen.Pystyvät aiheuttamaan häiriöitä. Esim.

      • levyvarkaat
        riksunrobotti kirjoitti:

        Pieni lisäys tietokonerikoksiin: varastivat kovalevyt tietokoneistani.

    • PyhäProfeetta1

      "Onkohan tämä stalkkeri PyhäProfeetta1 haaveilut joskus kirjan kirjoittamisesta, kun aihe niin kaihertaa. Onkohan käynyt kirjoittaja kursseilla ja ryhmissä."

      Taas stalkeri, asiat käännetty päälaelleen: käyttäydyt kuin banaani.

      Haluamasi vastaukset, 1) kyllä, 2) ei. Joten täytyy kai viedä nettikirja sitten puhtaaksi kirjoitettavaksi, kun se valmistuu. Vasta 1 sivu valmis ja teen toisen sitten, kun jaksan: olen vähän väsynyt tällä hetkellä. Ajattelin aluksi käsitellä metelikampanjan introna, koska se on luonnollisesti ollut kaikkein massiivisinta ja tuhansien kuultavissa. Niille, keille GS on tuntematonta tulee tässä hyvin sen massiivisuus ja julkisuus esille, kumma kyllä heitä ei tuomita (esitän lukuisia vaihtoehtoja, miksi näin on myös kirjassani).

      "On ollut puhetta e-kirjasta, johon olisi koottuna suomalaisia vainokertomuksia "

      Sellaisia ne ovat esim. Bridging the Gap. En kuitenkaan itse ajatellut kirjoittaa muuta kuin oman kertomukseni, koska se sisältää kaiken ja paljon enemmän kuin aiemmat kirjat aiheesta: aivopesusta itsemurhaan aina lukuisiin tapon yrityksiin sekä muihin törkeisiin rikoksiin. Mutta kertokaa omat kertomuksenne, olemme varmasti kokeneet saman, ikään kuin muistutukseksi ettei mitään jää pois. Voin sitten kirjan lopputeksteissä kiittää nimimerkkejänne.

      Kun kertoo vain oman tarinan, joka on kuin Action elokuva parhaimmillaan, saa siitä lukija ystävällisen. Tästä tulee siis action pläjäys josain vaiheessa kirjaa, ja kenties sen johdosta mahdollisesti elokuvakin: pääosaa elokuvassa, eli minua, voisi esittää esim. Brad Pitt tai Johnny Depp. Gang stalkingista ei ole aiemmin tehty elokuvia, joten tästä voi tulla hitti.

      Kertomus tulee olemaan paikoitellen hyvinkin rankka, joten joudun käyttämään termiä perustuu pääosin tosi tapahtumiin, välttyäksi oikeusmurhilta ja kostotoimenpiteiltä, vaikka kirja olisi 100 % totta. Tai voisin lisätä sinne pari fiktiivistä figuuria, tuomaan mielenkiintoa lisää ja tekemään siitä helpommin elokuvaksi sovellettavan. No kaikki on vielä suunnitteilla, mutta uskon, että tästä tulee paras ja kattavin teos aiheesta ikinä. Lopussa jätän mielenkiinnon lisäämiseksi kaiken avoimeksi, ja lukijat voivat itse alkaa päättelmään kuka on syyllinen tähän kärsimysnäytelmään ja odottelemaan kakkos osaa vesikielellä peläten tietenkin itse joutuvansa uhriksi. Perustelen kaikki epäilyni hyvin ja annan lukijoiden itse päätellä oman suosikki ehdokkaansa aina Paholaista palvovan kultin ja turhautuneen turhantärkeän yliopistoporukan välillä ja välille mahtuu paljon lisää epäiltyjä.

      Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

    • HolyProphet1

      SIVU 2

      Metelikampanjassa kuten muissakin gang stalking kampanjoissa ideana vaikuttaa ole van se, että mikään ei suoranaisesti viittaa uhriin. Meteli alkaa hiukan ennen kuin uhri tulee paikanpäälle, tai yllättäen uhrin oltua paikan päällä jonkin aikaa. Kampanja-aikana meteli on massiivista, 20 ihmistä ei kerta kaikkiaan voi saada samanaikaisia tekoyskäkohtauksia. Mutta toisaalta gang stalkerit haluavat teidän tietävätn, että kyseessä on gang stalking ja välillä joku gang stalkeri yskii ja tuijottaa teitä herkeämättä metsästäjän silmin.

      Maahanmuuttajat ovat erittäin kovia tekoyskimään ja lapsimaahanmuuttajat eivät salaa vihamielisiä käytöstään. Kerrankin istuessani metron penkillä minua vastapäätä änkesi maahanmuuttaja äiti ja tytär(pakolaisia). Huomasin syrjäsilmällä 4-5 vuotiaan pakolaisen tuijottavan minua hullun silmin, sielu vihaa täynnä: katsoin koko luonnottomasti sivulle, koska en halunnut kohdata hullun katsetta. Kun tätä herkeämätöntä tuijotusta oli kulunut 4 minuuttia, vilkaisin hetkellisesti eteenpäin ja tuo vihaa täynnä oleva pakoliaslapsi alkoi tekoyskimään - yskät olivat pikemmin huutoja: hän huutoyski niin kovaa kuin van kurkusta pääsi. Hänen vierellään pakolaisnainen antoi koko ajan ohjeita ja kannusti lastaan viharikokseen. Yskä ei lakannut koko metromatkani aikana, kunnes jäin korvat metelistä soiden pois metrosta ja samalla, kun astuin ulos mielipuolinen huutoyskä lakkasi. Eli he haluavat teidän tietävän, että he voivat toimia julkisesti lapsia hyväksi käyttäen ja avoimesti syrjien pois kaikkialta, jopa metrosta.

      Maahanmuuttajien minuun kohdistamasta metelikampanjasta vielä sen verran, että siinä on selkeästi vihaelementti mukana, heidät on kiihotettu vihaamaan. Kerran ollessani lomalla, kuului huoneeseeni hillitöntä ja äärimmäisen kovaäänistä koputtelua, aivan kuin hulluksi tullut paviaani lauma olisi takonut nyrkeillään viereiseen seinään. Tämä koputtelu ei lakannut, se vain jatkui ja jatkui. Päätin vaivihkaa lähteä ottamaan selvää mistä on kysymys. Huomasinkin, että toisella puolella olevan huoneen ovi oli auki ja sieltä kuului eläimellistä meteliä. Katsoin vaivihkaa sisälle ja näin siellä eri kansalaisuuksia olevia maahanmuuttajia hakkaamassa kaikin voimin nyrkillä seinään, nämä olivat miehiä. Kuitenkin katseeni viipyi parin sekunnin verran huoneessa ja silti huoneessa ollut maahanmuuttaja nainen nainen katsoi minuun päin, ei siis apinan raivolla seinää takoviin maahanmuuttajiin päin ja kehotti hiljaisella äänellä lopettamaan. Eli sangen kummallinen teatteriesitys, joka todistaa sen, että stalkerit tietävät minne menette lomalle ja mihin huoneeseen teidät laitetaan.

      Vaikka maahanmuuttajia on paljon mukana metelikampanjassa, eroavat he ihan tavallisista metelikampanjaan kiihoteituista stalkereista silmiin paistavalla vihalla. Kerran huomasin bussia odotellessani pysäkin läheisyydessä huutoyskivän hyvin pienikokoisen viiskymppisen maahanmuuttajan. Bussia odotellessani kiertelin lähistöllä ja palasin bussipysäkille ja yllättäen maahanmuuttaja oli tulossa samaan bussiin. Meitä oli siis peräti kolme menossa samaan bussiin. Ovi aukesi sopivalta kohdalta ja olin ensimmäisenä menossa sisälle. Samassa maahanmuuttaja alkoi erittäin huonolla suomella vihan täyteisellä äänellä huutamaan "Haaaan oliiii sinuuuu eneeeeeeee". Kuski alkoi rauhoittelmaan maahanmuuttajaa, ja päästin kanssamatkustajan ennen minua bussiin. Eikös mitä maahanmuuttaja änkäsi aivan vierestäni minun ohitseni myöskin sellainen vekkuli ilme kasvoillaan. Eli se on ihan käsittämätön viha, mihin nämä maahanmuuttajat on kiihotettu. Ikävää tässä on se, että maahanmuuttajat toimivat yhteisönä ja suomalaiset eivät. Esimerkiksi Puhoksen ostoskeskuksessa tapahtunut maahanmuuttajien välinen yhteenotto todistaa tämän. Hetkessä riidan alettua oli paikalle saatu useita kymmeniä somaleita toisen vähemmistön kimppuun. Suomalaisilta puuttuu kokonaan tämän hakkapeliitta henki, joka näillä maahanmuuttajilla on. En tarkoita tällä pelkästään somaleita, vaan sama henki on voimakkaan myös muilla maahanmuuttajaryhmillä. Maahanmuuttajat ovat kuitenkin vain pieni osa gang stalking metelikampanjaan osallistuvista kiusaajista, mutta viha on se mikä erottaa heidät suurimmasta osasta muita metelöitsijöitä.

      En puhu pelkästään maahanmuuttajista, mutta metelikampanjoihin osallistuvissa henkilöissä on paljon niitäkin, ketkä tekoyskivät koko ajan. Kun käännät katseesi heihin päin, huomaat heidän katsovan teennäisesti muualle kuin mitään ei olisi tapahtunut ilme kasvoillaan keskisormi kuin sattumalta osoitettuna teihin päin, esim. poskeen nojaten. Maahanmuuttajien kohdalla viesti on vain monesti vihamielinen ja keskisormen näyttäminen tulee suoraan sydämestä. Joskus maahanmuuttajista on vain kivaa haistatella ja näytellä esim. poskeen nojailevaa keskisormea jatkuvasti teille, vaikka eivät tekisikään metelikampanjaa. Antifa näytteli natsien vastaisessa miekkarissa keskisormea, syyllisiäkö? Jatkuu...

      • HolyProphet10

        SIVU 3

        Tässä vaiheessa lienee paras palata lapsuuteen, jotta saatte paremmin kuvan siitä mistä on kysymys. Mutta pysyn edelleen metelikampanjassa, sillä' maailma ilman melodiaa on jotain ,mihin kukaan ei ole valmis. Metelikampanjan disharmonia tai epäsointu, mitä nimeä sitten siitä haluattekin käyttää on pikemminkin tapa kuin tottumus stalkerillle. Tällaiseen meteliin, kun ei vaan totu.

        Ensimmäinen muistonne joukkovainosta lienee hyvin nuorelta iältä, jos te vain vähänkään yritätte muistella. Kenties muistatte koulun liikuntatunneilta, kun teille huudettiin joka kerta - kenties kyseessä oli futis. Palaan tähän asiaan hetken kuluttua, sitä ennen kerron, minkälaisia koulun "liikuntatunnit" itseasiassa olivat.

        Omista koulun jalkapallo treeneistä voisi sanoa yksinkertaisesti, että siellä ei opetettu mitään, kukaan ei opettanut, miten palloa potkitaan saatikka mitään pelin säännöistä. Vasta yhdeksännellä luokalla sain tiedon, miten palloa tulisi potkia. Kysyin luokkakaveriltani joka pelasi futista ja harrasti judoa, miten palloa tulisi potkia niin, että se menisi tarkasti oikeaan osoitteeseen. Yllätyin, kun hän selitti minulle asian, tätä ennen olin saanut vain mykkäkoulua tähänkin kysymykseeni.

        Itse vihasin liikunta tunteja, koska ne olivat tyyliin pelkkää futista ja joskus harvoin sählyä. Näitä liikuntatunteja kuvasi parhaiten se, että muutamat futista vapaa-ajallaan pelaavat tyypit käytännössä olivat ainoita, jotka todellisuudessa saivat osallistua peliin. Liikuntanumeroni olivat aina jotain seiskan luokkaa, vaikka en tehnyt tyyliin mitään liikuntaan viittaavaakaan niillä. Yläasteella meno oli samanlaista, mutta siellä tulivat erilaiset kuntotestit mukaan. Eli en tehnyt liikuntatunneila mitään muuta kuin tylsistyin, mutta numeroni olivat nyt yhdeksikköjä. Monilla hyvillä futiksen pelaajilla numerot taasen tippuivat seiskaan. Syynä olivat kuntotestit, olin ehdottomasti luokkani kärkipäät näissä testeissä, olin notkein ja olin vahvin ja näin ollen luontaiset fyysiset kykyni auttoivat minua saamaan hyviä numeroita.

        Lukiossa liikuntatunnit olivat ihan yhtä mielenkiinnottomia, mutta siellä tuli vielä suunnistus mukaan. En ollut ikinä suunnistanut, ja opettajamme totesikin ennen suunnistusten alkamista 'Kaikkihan osaavat suunnistaa'. No, minä en osannut suunnistaa, eikä "opettajamme" ikinä lukuisista pyynnöistäni huolimatta suostunut opettamaan minua. Olisin tietenkin vapaa-ajallani voinut opetella suunnistamaan, mutta mielenkiinto oli lopahtanut tähän toimintaan opettajan asenteen johdosta. Lukiossa futis ja sählytreenit muuttuivat, koska minulla oli nyt aseennetta ja otin pallon väkisin ja runnoin muita päin mitään pelkäämättä. Pärjäsin nyt futiksessa ja sählyssä paremmin, koska peruskoulun "hyväveli" futisverkostoa ei siellä ollut. Kuitenkin kuntotestit jäivät lukiossa pois ja en kuitenkaan loistanut futistaidoillani, joten liikunta numeroni tippuivat seiskaan vaikka oikeasti tein jotain liikuntatunneilla ja joka tunnin jälkeen minulla oli hiki.

        Lukiossa rinnakkaisluokallani oli hetken aikaa sosiopaatti, hänen isänsä oli ollut vankilassa ja tämä mielisairaus periytyy isältä pojalle. Hän itse kertoi minulle asian 'Mulla on todettu sosiopatia se on psykopatian esiaste.'Hän oli lahjakas satasen juoksussa ja pingiksen pelaamisessa ja hänen isänsä oli käsittääkseni ollut myöskin kohtalaisen lahjakas urheilija nuorena. Ei hän varsinaisesti tyhmä olut, mutta lukio vaatii pitkäjänteisyyttä, jota harvalla sosiopaatilla tai psykopaatin esiasteella on. Hän lopettikin koulun - tai sitten hän jäi kiinni huumeiden myynnistä koulussa ja hänet erotettiin - kuitenkin omien sanojensa mukaan hän siis lopetti lukion. Hän oli sellainen tyyppi, joka hetkellisesti vaikutti mitä parhaimmalta kaverilta, vaikka oli jotain aivan muuta - palaan tähän asiaan myöhemmin.

        Palaan nyt sitten metelikampanjaan. Eli koulun ala-asteen futistunneilla kenties kuulitte tyyliin joka kerta mielipuolista huutoa kaikesta mahdollisesta. Kerron nyt omasta kokemuksestani, mutta oletan, että olette kokenut vastaavaa. Milloin teille mylvittiin useiden minuuttien ajan, että kyseessä oli paitsio, vittu sä oot tyhmä, vittu sä oot tyhmä. Tai sitten esim. 'Mikset sä ottanu sitä palloo, mikset sä ottanu sitä pallo, vittu sä oot tyhmä.... Ja kun kysyin, sitten mikä on paitsio - sitä ei oltu minulle siis ikinä kerrottu minulle - en saanut ikinä vastausta. Kysyin samaa myös "opettajalta" ja hän vastasi myöskin mykkäkoululla tai sanoi jotain tyyliin, että pelataan nyt vaan futista. Muistaakseni koko peli keskeytettiin erittäin kovaäänisten solvausten ajaksi, joita sain "liikuntatunneilla" osakseni. Elä tässäkin toiminnassa oli jotain kummallista ja vielä kummallisemmaksi muuttuu. Eli tämä kertomukseni osa kuvaa aikaa ala-asteella, olisiko olut jotain 5:s ja 6:s luokka. Tällöin luokkani oli hajotettu, eli yllättäen minut siirrettiin muualta tuleiden luokalle parin muun luokkalaiseni kanssa. Tätä pidän itse merkittävänä todisteena ja mahdollisena alkuna....

      • HolyProphet10

        "Yritätkö kirjoituksillasi saada meidät unohtamaan, hyväksymään, säälimään tämän kaltaista toimintaa?"

        En, ja miten niin kaltaisteni, eroamme kuin yö ja päivä toisistamme. Markus on vain inspiraation lähteeni ja nettiguru, jonka ideologian olen omaksunut. Lisäksi hänen videoitaan ja kirjoituksiaan oli kiva seurata. Markus oli lisäksi jounut Rauman poliisin vainoamaksi, ja poliisit olivat lavastaneeet hänet lukuisista rikoksista syylliseksi, vaikka hän kertomansa mukaan oli syytön. Itse olen oikeasti gang stalkattu, joten näen yhtymäkotia elämässämme ja minun on helppo smaistua Markuksen elämään.

        "Mielestäni sinun olisi hyvä puhua jonkun ammattilaisen kanssa noista asioista."

        Täällä netissähän sellaisia piisaa, Markuskin on sellainen. Hänenen ammattinsa oli muistaakseni psykiatrinen sairaanhoitaja. Joten hänen tervehenkiset ja mieltä parantavat kirjoituksensa ovat auttaneet monia. Harmi, että hänen sivunsa ovat poissa, niistä moni löysi varmasti lohdun ja avun elämäänsä.

        "https://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=44907"

        Takkunetin keskusteluosiolle ei voi olla nauramatta.

      • HolyProphet9
        HolyProphet10 kirjoitti:

        SIVU 3

        Tässä vaiheessa lienee paras palata lapsuuteen, jotta saatte paremmin kuvan siitä mistä on kysymys. Mutta pysyn edelleen metelikampanjassa, sillä' maailma ilman melodiaa on jotain ,mihin kukaan ei ole valmis. Metelikampanjan disharmonia tai epäsointu, mitä nimeä sitten siitä haluattekin käyttää on pikemminkin tapa kuin tottumus stalkerillle. Tällaiseen meteliin, kun ei vaan totu.

        Ensimmäinen muistonne joukkovainosta lienee hyvin nuorelta iältä, jos te vain vähänkään yritätte muistella. Kenties muistatte koulun liikuntatunneilta, kun teille huudettiin joka kerta - kenties kyseessä oli futis. Palaan tähän asiaan hetken kuluttua, sitä ennen kerron, minkälaisia koulun "liikuntatunnit" itseasiassa olivat.

        Omista koulun jalkapallo treeneistä voisi sanoa yksinkertaisesti, että siellä ei opetettu mitään, kukaan ei opettanut, miten palloa potkitaan saatikka mitään pelin säännöistä. Vasta yhdeksännellä luokalla sain tiedon, miten palloa tulisi potkia. Kysyin luokkakaveriltani joka pelasi futista ja harrasti judoa, miten palloa tulisi potkia niin, että se menisi tarkasti oikeaan osoitteeseen. Yllätyin, kun hän selitti minulle asian, tätä ennen olin saanut vain mykkäkoulua tähänkin kysymykseeni.

        Itse vihasin liikunta tunteja, koska ne olivat tyyliin pelkkää futista ja joskus harvoin sählyä. Näitä liikuntatunteja kuvasi parhaiten se, että muutamat futista vapaa-ajallaan pelaavat tyypit käytännössä olivat ainoita, jotka todellisuudessa saivat osallistua peliin. Liikuntanumeroni olivat aina jotain seiskan luokkaa, vaikka en tehnyt tyyliin mitään liikuntaan viittaavaakaan niillä. Yläasteella meno oli samanlaista, mutta siellä tulivat erilaiset kuntotestit mukaan. Eli en tehnyt liikuntatunneila mitään muuta kuin tylsistyin, mutta numeroni olivat nyt yhdeksikköjä. Monilla hyvillä futiksen pelaajilla numerot taasen tippuivat seiskaan. Syynä olivat kuntotestit, olin ehdottomasti luokkani kärkipäät näissä testeissä, olin notkein ja olin vahvin ja näin ollen luontaiset fyysiset kykyni auttoivat minua saamaan hyviä numeroita.

        Lukiossa liikuntatunnit olivat ihan yhtä mielenkiinnottomia, mutta siellä tuli vielä suunnistus mukaan. En ollut ikinä suunnistanut, ja opettajamme totesikin ennen suunnistusten alkamista 'Kaikkihan osaavat suunnistaa'. No, minä en osannut suunnistaa, eikä "opettajamme" ikinä lukuisista pyynnöistäni huolimatta suostunut opettamaan minua. Olisin tietenkin vapaa-ajallani voinut opetella suunnistamaan, mutta mielenkiinto oli lopahtanut tähän toimintaan opettajan asenteen johdosta. Lukiossa futis ja sählytreenit muuttuivat, koska minulla oli nyt aseennetta ja otin pallon väkisin ja runnoin muita päin mitään pelkäämättä. Pärjäsin nyt futiksessa ja sählyssä paremmin, koska peruskoulun "hyväveli" futisverkostoa ei siellä ollut. Kuitenkin kuntotestit jäivät lukiossa pois ja en kuitenkaan loistanut futistaidoillani, joten liikunta numeroni tippuivat seiskaan vaikka oikeasti tein jotain liikuntatunneilla ja joka tunnin jälkeen minulla oli hiki.

        Lukiossa rinnakkaisluokallani oli hetken aikaa sosiopaatti, hänen isänsä oli ollut vankilassa ja tämä mielisairaus periytyy isältä pojalle. Hän itse kertoi minulle asian 'Mulla on todettu sosiopatia se on psykopatian esiaste.'Hän oli lahjakas satasen juoksussa ja pingiksen pelaamisessa ja hänen isänsä oli käsittääkseni ollut myöskin kohtalaisen lahjakas urheilija nuorena. Ei hän varsinaisesti tyhmä olut, mutta lukio vaatii pitkäjänteisyyttä, jota harvalla sosiopaatilla tai psykopaatin esiasteella on. Hän lopettikin koulun - tai sitten hän jäi kiinni huumeiden myynnistä koulussa ja hänet erotettiin - kuitenkin omien sanojensa mukaan hän siis lopetti lukion. Hän oli sellainen tyyppi, joka hetkellisesti vaikutti mitä parhaimmalta kaverilta, vaikka oli jotain aivan muuta - palaan tähän asiaan myöhemmin.

        Palaan nyt sitten metelikampanjaan. Eli koulun ala-asteen futistunneilla kenties kuulitte tyyliin joka kerta mielipuolista huutoa kaikesta mahdollisesta. Kerron nyt omasta kokemuksestani, mutta oletan, että olette kokenut vastaavaa. Milloin teille mylvittiin useiden minuuttien ajan, että kyseessä oli paitsio, vittu sä oot tyhmä, vittu sä oot tyhmä. Tai sitten esim. 'Mikset sä ottanu sitä palloo, mikset sä ottanu sitä pallo, vittu sä oot tyhmä.... Ja kun kysyin, sitten mikä on paitsio - sitä ei oltu minulle siis ikinä kerrottu minulle - en saanut ikinä vastausta. Kysyin samaa myös "opettajalta" ja hän vastasi myöskin mykkäkoululla tai sanoi jotain tyyliin, että pelataan nyt vaan futista. Muistaakseni koko peli keskeytettiin erittäin kovaäänisten solvausten ajaksi, joita sain "liikuntatunneilla" osakseni. Elä tässäkin toiminnassa oli jotain kummallista ja vielä kummallisemmaksi muuttuu. Eli tämä kertomukseni osa kuvaa aikaa ala-asteella, olisiko olut jotain 5:s ja 6:s luokka. Tällöin luokkani oli hajotettu, eli yllättäen minut siirrettiin muualta tuleiden luokalle parin muun luokkalaiseni kanssa. Tätä pidän itse merkittävänä todisteena ja mahdollisena alkuna....

        SIVU 4

        Palatakseni vielä 3-4 luokkaan. Opettajani haukkui jatkuvasti käsialaani, jouduin lähes joka päivä luokan eteen kirjoittamaan jotain taululle. Kirjoitettuani opettajan käskystä pyydetyt asiat taululle alkoi opettaja solvaamaan minua huutamalla. Yleisin huuto-solvaus oli 'Ei noista harakan varpaista saa mitään selvää'. Kun sitten vastasin hänen loppumattomaan solvaus-huuteluunsa sanomalla esim. 'Miks sul on aina sama villa paita, se haisee jo pahalta'. Lensin luokasta ulos ja viereisestä luokasta oli myöskin lentänyt minua vuotta tai kahta vanhempi oppilas ulos.
        Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että takanani luokassa istui vapaamuurarin lapsi. Vapaamuurarin lapsi oli ollut luokallani jo ala-asteen alusta lähtien ja syrjintäni oli jo ensimmäisestä luokasta lähtien todella pahaa. Tosin opettaja oli eri ensimmäisellä ja toisella luokalla kuin se oli kolmannella ja neljännellä luokalla. Itseasiassa vapaamuurarin lapsi oli jo varhaislapsuudestani tuttu, sillä hän oli vieressä talossa hoidossa, kun hänen vapaamuurari isänsä kävi töissä. Hän ei siis asunut lähelläni, vaan hän oli mystisesti hoidossa naapuritalossa.

        Vietimme aikaa kahdestaan vuotta tai paria minua vanhemman pojan kanssa luokan ulkopuolella usein ja useina tunteina vuosien varrella. Meistä tuli hyviä ystäviä ja meillä oli kivaa kahdestaan koulun käytävällä, muuten emme tavanneet toisiamme. Kun tutustuimme paremmin toistuvan opettajan mielivallasta johtuvan vainoni johdosta, hän kertoi mielenkiintoisen asian. Kun hän kysyi, miksi minä lensin aina luokasta ulos, vastasin 'No ku opettaja haukkuu mun käsialaa, entä sinä' ja hän vastasi 'No ku mun isä teki itsemurhan'. Muistan kerran, kun minä en lentänytkään luokasta ulos, koska luokkakaverin oli 'copyupastettanut' opettajalle heittoni 'Miks sul on aina sama villa paita, se haisee jo pahalta' ja hän lensi opettajan hirveiden pilkka huutojen saattelema ulos luokasta. Hetken kuluttua kuului koulun käytävältä voimakas huuto 'Aiiiii' ja voimakasta itkua. Hetken kuluttua luokkakaverini astui luokan ovesta sisälle kovaäänisesti itkien etukumassa pidelleen jalkoväliään. Hän keroi kyyneleet silmissä 'Se potkas mua munille'. Tuon tapauksen johdosta olin tämän jälkeen olin enää ainoa, joka enää lensi tuon opettajan toimesta ulos luokasta. Kiva kaverini oli siis potkaisuut luokkakaveriani huvikseen munille, mutta minulle hän oli aina mukava ja pidimme paljon tosistamme. Oikeastaan pidin tuota munille potkaisua ihan hauskana juttuna ja kiitin kaveriani siitä 'Hyvä, että potkasit sitä munille'. No mutta kuitenkin, myöhemmin kaverini kertoi lisää tunteistaan koulunkäytävällä lennettyämme luokasta ulos 'Ei se isän itsemurha tunnu enää pahalta, ku mä sain nintendon'.

        Kuitenkin ystävystyin tätä kautta itseäni vuotta tai paria vanhempien kanssa ja vietimme välitunteja yhdessä tapellen leikkisästi, meillä oli oikeastaan ihan kivaa. Tosin käytäväkaverini oli vain käytävä kaverini, en viettänyt hänen kanssaan muualla aikaa. Yhdestä tyypistä minua varotettiin, hän halusi jatkuvasti tapella kanssani, mutta muut vuotta minua vanhemmat tulivat heti väliin ja sanoivat 'Ei, se on hullu'. Tähän hulluun palan myöhemmin. Välitunneilla tappelin siis paljon, se oli sellaista leikkimielistä tappelua, ei lyöty kovaa eikä kasvoihin ja painittiin myöskin. Minusta tulikin suhteellisen hyvä 'välituntipainija' ja aniharvoin ikäisistäni löytyi vastusta. Fyysiset voimani kehittyivät tässä vaiheessa lähes ylivertaisiksi muuhun ikäryhmääni nähden. Varsinaisista tappeluista en pitänyt ja jouduin sellaisiin aniharvoin. Voitin helposti kovan nyrkkisankarin painissa, kun hän kävi minuun käsiksi. Mutta hän purikin voimalla minua selätettyäni hänet ja nousin välittömästi ylös ja sanoin 'Lopetetaaan tähän'. Minua pidettiin tämän jälkeen kovana tyyppinä, koska 'melkein' voitin minua vuottavanhemman ultra bad-ass tyypin, joka herätti kauhua koko koulussa. Viidennellä ja kuudennella luokalla kuitenkin kaikki muuttui jouduttuani muualta tulleiden luokalle, palaan tähän myöhemmin.

        Ensimmäisellä ja toisella luokalla opettaja huusi myöskin ja jälki-istunnot sekä silmätikkuna oleminen olivatkin minulle arkipäivää. Opettajani haukkui käsialaani ja jouduin lähes joka päivä tuniksi tai pariksi jäämään kouluun muiden lähdettyä pois. Jonkunlainen huutaminen ja syyllistäminen, ehkä pääpaino syyllistäminen ja silmätikkuna oleminen kuvastavat parhaiten ensimmäisen ja toisen luokan muistojani opettajista. Heille oli ihan ok, jos joku muu teki jotain mitä minä tein, mutta jos minä se ei ollut ok.

      • kivoja.juttuja
        HolyProphet9 kirjoitti:

        Onko sulla lisää näitä mukavia lapsuusmuistoja? Sulla on ollut todella mukava elämä tähän asti.

        Satuitko säilyttämään kirjoittamiasi harakanvarpaita että mekin saisimme nähdä niitä?

        Huomasitko, tulit paljastaneeksi suurin piirtein ikäsi? Ei yllätä.

    • stalkattuahaittaavatoimi

      Tänä aamuna puhelin sammutettiin klo 7.50 kun yritin laittaa viestiä työkaverille, sen jälkeen yritin laittaa viestiä asiakkaalle, että myöhästymme, sitten pomolle, jne. Puhelin ei soittanut puheluja eikä toiminut mitenkään. Sammutin laitteen, otin akun irti, mutta mikään ei auttanut. Kahden tunnin päästä laitoin virran ja sitten sain puhelimen toimintaan. Työnestäminen on kyseessä.
      Nyt yritän laittaa rahaa Western Unionin kautta Suomesta Suomeen. Ei toimi, kun on taas stalkattu koko tietokoneen toiminta!
      Tätä on tehty jo vuodesta 2011 alkaen. Viides puhelin menossa ei auta vaihto eikä liittymän vaihto. Telian kaveri ei voinut laittaa mitään tietoturvaa edes puhelimeen!

      • sulanutmuovi

        Otan osaa, ihan vittumaista.

      • HolyProphet1

        "Tänä aamuna puhelin sammutettiin klo 7.50 kun yritin laittaa viestiä työkaverille, sen jälkeen yritin laittaa viestiä asiakkaalle, että myöhästymme, sitten pomoll"

        Onko kyseessä provikka palkkainen työ?

        Olen pitkään epäillyt joidenkin provikkapalkkaisten myyjien osallisuutta gang stalkingiin. Sitä paitsi katsoin tubesta videon jenkkiläisestä provikkapalkkaisesta myyjästä, jota stalkattiin koko työpaikan voimalla ja vähän muidenkin. Videossa hän kertoi työkavereiden järjestäneen jos jonkinmoista jäynää, auton takaluukku oli aina auki, vaikka hän oli sulkenut sen ja työpaikalta löytyi kummallisia esineitä aina kun ne vain liittyivät salkingiin jne. Lopulta hän sai potkut asioiden johdosta, jotka eivät olleet hänen vikaansa.

      • pyhääpaskaa

        Nimm.iSTALKATTUAHAITTAAVATOIMI on vuosien ajan ankarasti ja laajasti vainottu henkilö, joka kertoi yhden esimerkin. -Mutta pyhäpaska tietenkin yritti mitätöidä asian työpaikkakiusaamieksi ja kilpailuksi.

      • HolyProphet1
        pyhääpaskaa kirjoitti:

        Nimm.iSTALKATTUAHAITTAAVATOIMI on vuosien ajan ankarasti ja laajasti vainottu henkilö, joka kertoi yhden esimerkin. -Mutta pyhäpaska tietenkin yritti mitätöidä asian työpaikkakiusaamieksi ja kilpailuksi.

        "Nimm.iSTALKATTUAHAITTAAVATOIMI on vuosien ajan ankarasti ja laajasti vainottu henkilö, joka kertoi yhden esimerkin. "

        Niin kertomus muistuttaa hiukan amerikkalaisen provikkapalkkaisen myyjän kertomusta Gang stalkingista. Hänet myrkytettiin lopulta ja myrkytettynä auton ajaminen oli hiukan vaikeaa. Poliisi sitten pysäytti hänet ja hän sai potkut. Itseasiassa kyseinen henkilö oli ennen tätä ollllut vuosien ajan rankasti ja laajasti vainottu henkilö. Laitoin tyypin tube pätkän johonkin viestiini taannoin, sieltä se löytyy, jos haluaa etisiä.

        Provikkamyyjät, eivät suinkaan kaikki, ovat takuulla mukana gang stalkingissa. Neuvoisin jokaista stalkattua, joka tekee provikkatyötä, jättämään työnsä asap ja menemään mieluummin vaikka paistamaan purilaisia tai jakamaan mainoksia tms. rankan GS:n uhrina provikkatyö ja hanttihommat ovat ainoita vaihtoehtoja. Jos tsäkällä saa paremman työn, niin stalking löytää tiensä sinnekin ja se on sen jälkeen 100 varmat potkut rankan kiusaamisen jälkeen.

    • jakaakokemuksiaenemmän

      Ajattelin jakaa tietoa muilla tavoin, ja että jopa mikrosiruja ovat ihmiset löytäneet itse ja poistaneet nyt niitä.

      On naamioitu mm. luomiksi tms. Terveydenalan henkilö on huomannut näitä kehossaan!

      Siinähän olisi lisää ajattelemista, että mikä on, jos ihminen pyyhkii ihoaa kasvojen alueella, käy kova kihinä korvissa! Onko kokemusta muilla?

      • hae.apua.heti

        Tapausta paremmin näkemättä sanoisin että kyseessä on vakavamman laatuinen mielisairaus.

      • AateJohonEiUskoEdesSUPO

        Niin eiköhän nämä sirut oikeasti ole kalloon "upotettuja" (kunhan ovat kiinni) mm. puhekeskuksen, kuuloaivokuoren, näköaivokuoren jne kohdille. Neurograinit ovat kooltaan n. 150 neliönanometriä. Suolakiteen kokoisia. Esimerkiksi Arto Nurmikko varmasti vastaa näitä koskeviin kysymyksiin. Ihan avoimesti näitä ja näiden softia kuitenkin kehittää. Ei ole mikään rikollinen, joka siruttaa ihmisiä vastentahtoisesti. On joku varmasti kysynytkin? Mitä on vastannut?

        Tämä noin 20 vuotta käytössä ollut teknologia sitten vähän isompikokoista. En näe mitään syytä miksi sirut olisivat jossakin muualla kehossa, jonkinlaista mahdollista ohjainsirua lukuunottamatta. Ei kai näitä nyt ihan kauhean montaa erilaista ole käytössä? Nuo monet muualta kehosta löytyneet sirut menevätkin luokkaan päässä olevilla siruilla aiheutetut ajatusmallit ja hallusinaatiot. Aivan kuten nämä mikroaaltopyssytkin jne. Vitsinä ne kai onkin kerrottu, vai mitä?

      • AateJohonEiUskoEdesSUPO
        AateJohonEiUskoEdesSUPO kirjoitti:

        Olihan tuossa virhekin. Yhden neurograinin koko siis 150 mikrometriä.

    • FSoMC

      Sähkövaloja, lyhtyjä (kynttilä) sekä isoja avotulia (nk. "jätkänkynttilöitä") poltetaan vartioimatta. Tilanteessa suuri tulipalon riski. Em. valot jätetään palamaan vaikkei kukaan niistä ole nauttimassakaan. Myös kirkas ulkovalo (liiketunnistin-halogeeni-tyyppinen) jätetään palamaan turhaan. Kukaan ei tarvitse tuotakaan valoa mihinkään tarkoitukseen.

      Turhaa nurmikon leikkaamista: alueella ei liiku kukaan. Halutaan vain leikata leikkaamisen vuoksi. Saatananmoista autolla ajelemista edestakaisin. 1–3 autolla. Yksi tulee, niin toinen lähtee. Missä mahtavat käydä? Täytyy lähteä joku kerta seuraamaan. En ole vielä jaksanut. Jossakin aika lähellä käyvät sillä tulevat takaisin hyvin nopeasti — vain lähteäkseen uudestaan. Trimmerillä leikataan jotakin joka päivä. Mitä leikattavaa siellä muka on? Tuoreiden havupuun oksien polttamista: bensaa päälle ja palamaan. Tästä menin sanomaan. Pelleily loppui siihen. Olen todella iso kaveri, joten uskoivat kyllä. En ole sen näköinen tyyppi, jonka kanssa kukaan haluaa hirveästi leikkiä.

      Outoja ihmisiä: ulkomaalaisia kerran (lapsi mukana), nainen lasten kanssa, mies koiran kanssa ja mönkijäajelua lapsi kyydissä. Niiden täytyy noita lapsia selvästi ottaa mukaan jonkinlaiseksi "suojakilveksi". Kaikki nämä ihmiset olivat täysin asiaankuulumattomia; vääriä ihmisiä väärässä paikassa. Muukalaisia; tunkeutujia. Jos joku tulee liian lähelle, minulla on kyllä keinoni. Sen jälkeen eivät tule, voin vannoa.

      Soitin 1000 Hz:n siniaaltoa. Kyllä tepsii. 10 000 Hz:iin ei ole vielä tarvinut turvautua.

      Voimia kaikille taistelussa. Tämä on totta — uskokaa minua. Minulla ei ole mitään syytä sepittää tätä päästäni.

      P.S.: Rupeaako teillä koskaan korvissa soimaan; vinkumaan? Tuntuu ikään kuin paineen vaihtumista korvassa tai molemmissa ja tästä johtuvaa vinkunaa, joka sitten vaimenee ja loppuu. Minulle ei nyt ole hetkeen näitä tullut, mutta jokin aika sitten olivat hyvinkin tavallisia eli kausittain menevät nuokin. Ihon kutina on loppunut maaseudulle muuttaessani.

      • HolyProphet1

        "P.S.: Rupeaako teillä koskaan korvissa soimaan; vinkumaan? Tuntuu ikään kuin paineen vaihtumista korvassa tai molemmissa ja tästä johtuvaa vinkunaa, joka sitten vaimenee ja loppuu. Minulle ei nyt ole hetkeen näitä tullut, mutta jokin aika sitten olivat hyvinkin tavallisia eli kausittain menevät nuokin. Ihon kutina on loppunut maaseudulle muuttaessani."

        Gang stalkingin tarkoitus on vaurioittaa ihmistä mahdollisimman pahasti, joten uskon sinulle aiheutetun kuulovaurion aiheuttaneen tuon vinkumisen. Siihen tottuu ja tinnitys on hyvin yleinen vaiva ja sen aiheuttaja on monasti liian kova meteli. Kova meteli onkin yksi asia, mistä gang stalkingin uhrit ympäri maailman ovat valittaneet ja se voi aiheuttaa ja aiheuttaakin kuulovaurioita. Ihosi kutina on saattanut lakata, koska gang stalkereiden antamat 'lahjat 'ovat jääneet edelliseen kämppääsi. Tai olet ostanut uuden sängyn ja pääasiallinen ihon ulkopuolinen mahdollisten syyhypunkkien asuinpaikka on näin ollen poissa.

        tyypillisiä gang stalkereiden antamia 'lahjoja':

        http://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/sisahyonteiset/ihmisten_syopalaiset_ja_makuuhuone.html

        Toki kuvailemasi vaivat ovat saattaneet johtua monesta muustakin syystä. Jotkut sähkölaitteet, kuten vanhat telkkarit 'vinkuvat', en tiedä tuleeko vinkuna sähköstä vai onko se niiden huonoon äänentoistoon liittyvä asia. Ihokutina voi johtua kymmenistä eri syistä ja lääkärikin joutuu monesti arvailemaan, mutta esim. mahdolliset syyhypunkit voi käydä tarkistuttamassa lääkärissä.

      • FSoMC
        HolyProphet1 kirjoitti:

        Ei ole mitään tekemistä tinnituksen kanssa. En myöskään katso TV:tä. Olen äärimmäisen siisti henkilö: talossani ei ole minkäänlaisia punkkeja. Tietysti mikroskooppisen pieniä otuksia on kaikkialla, mutta se on eri asia.

        Miksi luulet että juuri sinut on valittu? Vaikutat kovin nuorelta.

      • HolyProphet1
        FSoMC kirjoitti:

        "Miksi luulet että juuri sinut on valittu? Vaikutat kovin nuorelta. "

        En ole, enkä vaikuta: mitä oikein yrität?

        "Olen äärimmäisen siisti henkilö: talossani ei ole minkäänlaisia punkkeja"

        Eivät liity siisteyteen mitenkään. Yksi kerta virolaisen hotellin sängyllä riittää saamaan "kivoja" seuralaisia. Yksi tyyppi oli istunut virossa juna-aseman penkille ja saanut massiivisen määrän syyhypunkkeja. Muut linkin ötökät taasen piiloutuvat paikkoihin, joista et niitä löydä vaikka kuinka yrität tai ovat niin vikkeliä, että siivous ei auta ollenkaan. Virosta tuotu koira voi sisältää ties mitä ja sellaisen rapsuttaminen voi tuoda ties mitä "kivoja" kavereita. Gang stalkingin uhrien ohjeistus onkin yleisesti ollut, älä päästä sisälle tai koske vieraisiin koiriin (varsinkaan virolaisten)!!!! Yleinen virolainen asenne on, ku mulla o, ni muieki pita saa'a.

      • Hyvänenaika

        Kannattaa hieman selvittää miten syyhypunkit tarttuvat ennenkuin alkaa kertoa tarinoita

      • HolyProphet1
        Hyvänenaika kirjoitti:

        Kannattaa hieman selvittää miten syyhypunkit tarttuvat ennenkuin alkaa kertoa tarinoita

        "Kannattaa hieman selvittää miten syyhypunkit tarttuvat ennenkuin alkaa kertoa tarinoita "

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyhy
        Erittäin herkästi tarttuva, mitä oikein höpäjät?

        Koirista voi saada ties mitä, mutta syyhypunkki ei tartu niiden välityksellä, jos sitä tarkoitit: enkä mitään sellaista väittänytkään!!!

      • outoKampissa

        Kohtaan "Outoja ihmisiä" teen oman lisäykseni tämän päivän osalta, noin klo 14.00-14.25:
        Stalkkerit olivat tilanneet paikalle "skitsohuutajan", jonka aiheena oli tyytymättömyys Sipilän hallitukseen. Huutaja katseli välillä minuun päin, kuin haluakseen seuraani. En silti reagoinut sanallakaan. Kun lähdin viihdekävelylle - en bussilaiturille- huutaja oli hävinnyt paikalta.

      • sekohuudot
        HolyProphet1 kirjoitti:

        "P.S.: Rupeaako teillä koskaan korvissa soimaan; vinkumaan? Tuntuu ikään kuin paineen vaihtumista korvassa tai molemmissa ja tästä johtuvaa vinkunaa, joka sitten vaimenee ja loppuu. Minulle ei nyt ole hetkeen näitä tullut, mutta jokin aika sitten olivat hyvinkin tavallisia eli kausittain menevät nuokin. Ihon kutina on loppunut maaseudulle muuttaessani."

        Gang stalkingin tarkoitus on vaurioittaa ihmistä mahdollisimman pahasti, joten uskon sinulle aiheutetun kuulovaurion aiheuttaneen tuon vinkumisen. Siihen tottuu ja tinnitys on hyvin yleinen vaiva ja sen aiheuttaja on monasti liian kova meteli. Kova meteli onkin yksi asia, mistä gang stalkingin uhrit ympäri maailman ovat valittaneet ja se voi aiheuttaa ja aiheuttaakin kuulovaurioita. Ihosi kutina on saattanut lakata, koska gang stalkereiden antamat 'lahjat 'ovat jääneet edelliseen kämppääsi. Tai olet ostanut uuden sängyn ja pääasiallinen ihon ulkopuolinen mahdollisten syyhypunkkien asuinpaikka on näin ollen poissa.

        tyypillisiä gang stalkereiden antamia 'lahjoja':

        http://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/sisahyonteiset/ihmisten_syopalaiset_ja_makuuhuone.html

        Toki kuvailemasi vaivat ovat saattaneet johtua monesta muustakin syystä. Jotkut sähkölaitteet, kuten vanhat telkkarit 'vinkuvat', en tiedä tuleeko vinkuna sähköstä vai onko se niiden huonoon äänentoistoon liittyvä asia. Ihokutina voi johtua kymmenistä eri syistä ja lääkärikin joutuu monesti arvailemaan, mutta esim. mahdolliset syyhypunkit voi käydä tarkistuttamassa lääkärissä.

        Äsken asuntolan käytävällä oli skitsoryhmä huutamassa sekaviaan. Kun poistuivat portaikkoon, skitsohuudotkin loppuivat.

    • nejatkaa

      Securitas väläyttää mielivaltaisesti securitas logon ihmisten tajuntaan. Voivat laittaa myös muita tajuntaa ärysttäviä mielikuvia. Laittavat kotona olevia ihmisiä unihalvuksen kaltaiseen kauhutilaan.

      • RoseCroix

        Mulla näkyy nykyään enemmän jumalia, luonnonhenkiä, esoteerisia symboleita, pyhää geometriaa, keijuja, kuunkiertoa, päiväntasauksia ja -seisauksia, uskonnollisia rakennuksia ja symboleita, peuroja, pöllöjä, kettuja, tähtikuvioita, shamaaneja, shivaa ja shaktia, krishnaa ja radhaa, brahmania, tietoista järkeenkäypää maailmankaikkeutta, aurinkoa ja sen semmoista.

      • HolyProphet9

        Uskomatonta, minkä valaistuksen koit lukiessasi Securitas logosta!!!! Amazing - truly amazing.

    • FSoMC

      Helikopterit (1–2) lentävät SUORAAN YLITSE joka päivä. Nyt tässä on ollut taukoa. Ilmeisesti kuuntelevat puhelinta vaikkei se ole päälläkään. Sanoin tyttöystävällä ampuvani vielä alas yhden noista koptereista.

      • HolyProphet1

        "Helikopterit (1–2) lentävät SUORAAN YLITSE joka päivä."
        En ole itse kokenut tuota helikopteri-atakkia, mutta Teemu Vehkala kertoi joutuneensa vastaavan hyökkäyksen kohteeksi. Lisäksi Amerikoissa helikopteri-atakit ovat joillekin GS:n uhreille todellinen ja yleinen ilmiö, mikäli YouTubeen on luottamista.

        Niin muistelinkin. Kyseessä on siis tämä NWO-havaintoja-kaveri?

        Mutta miksi juuri meidät valitaan häirinnän kohteiksi? Tarkoitan: olemme niin erilaisia ihmisiä. Mikä on yhdistävä tekijä — vai onko sellaista?

      • HolyProphet1
        FSoMC kirjoitti:

        Niin muistelinkin. Kyseessä on siis tämä NWO-havaintoja-kaveri?

        Mutta miksi juuri meidät valitaan häirinnän kohteiksi? Tarkoitan: olemme niin erilaisia ihmisiä. Mikä on yhdistävä tekijä — vai onko sellaista?

        "Mutta miksi juuri meidät valitaan häirinnän kohteiksi? Tarkoitan: olemme niin erilaisia ihmisiä. Mikä on yhdistävä tekijä — vai onko sellaista? "

        Hyvä kysymys, muistatko osallistuneesi johonkin testiin tai onko sinua kiusattu koulussa yms.?

        Toisinajattelijat
        Teemu on toisinajattelija - selkeästi. Itse olen pikemminkin humanisti, kuin toisinajattelija. Haluan kaikki täällä asuvat "pakolaiset" pois ja tilalle oikeita pakolaisia (tosin suppeammassa määrässä). Jokainen täällä asuva "pakolainen" on murhannut oikean pakolaisen, jolta hän vei turvapaikan. Me gang stalkatut olemme niitä, ketkä oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa eivätkä tänne ulkonäön takia valitut valepakolaiset. Ja mitä hittoa virolaiset täällä tekevät, eivät he tänne kuulu, he kuuluvat viroon!!!!!

        Paperi
        Itse olen todennäköisesti rahan takia valittu uhriksi, muistan kirjoittaneeni paperin, jossa luki jotain tyyliin 'sitoutuu maksamaan kuoleman tapauksessa kaiken', tai 'saavat kuoleman tapauksessa kaiken'. Olin tuolloin vasta noin 15 v. Joten nämä iljettävät gang stalkerit ovat itseasiassa lasten murhaajia, olisin ihan hyvin voinut tappaa itseni 15 vuotiaana käsittämättömän vainon alkaessa. Useat gang stalkingin uhrit muistavatkin kirjoittaneensa testipaperin, kuten minä. En tiedä onko murha rahan takia se pääsyy, vai oliko se rankka koulukiusatun taustani, jonka takia minut valittiin uhriksi? Kerron tästä tarkemmin kirjassani, kohta tulee sivu 3!!!

        Lyhyesti ketkä valitaan uhreiksi: suorapuheiset ihmiset, tyypit, ketkä taistelevat suuria yrityksiä vastaan, ilmiantajat, toisinajattelijat, salaliittoteoreetikot, sodan vastustajat, ongelmatapauksiksi todetut tyypit jossain yhteisössä, tyypit ketä ovat auttaneet jotakuta kiusattua, tyypit ketkä ovat astuneet väärille varpaille, tyypit, joilla on eriävät poliittiset näkökannat, tyypit ketkä ovat valittaneet huonosta asiakaspalvelusta jne.(Closing the Gap s. 18-19 vapaasti käännettynä).

        Niin ja sitten on niitä, keitä poliisi vainoaa tai järjestelee vainoa, siitä on useita sivuja kyseisessäkin kirjassa: poliisi onkin lähes kaikilla gang stalking sivustoilla pääsyylliseksi epäilty nro 1. Yksi asia on kuitenkin varma poliisi tutkii asiat kääntäen, eli gang stalkingin uhri on aina syyllinen.

        Yleisesti Gang Stalkingin uhreilla on samoja piirteitä kuin koulukiusatuilla tai itsenäisillä ajattelijoilla (Closing the Gap s. 19)

      • suomenpakolainen

        "Lyhyesti ketkä valitaan uhreiksi: suorapuheiset ihmiset, tyypit, ketkä taistelevat suuria yrityksiä vastaan, ilmiantajat, toisinajattelijat, salaliittoteoreetikot, sodan vastustajat, ongelmatapauksiksi todetut tyypit jossain yhteisössä, tyypit ketä ovat auttaneet jotakuta kiusattua, tyypit ketkä ovat astuneet väärille varpaille, tyypit, joilla on eriävät poliittiset näkökannat, tyypit ketkä ovat valittaneet huonosta asiakaspalvelusta jne.(Closing the Gap s. 18-19 vapaasti käännettynä). "
        "
        Tähän lisäyksenä valittujen listaan kuuluvat huostaanotetut laitoksissa asuvat lapset sekä nuoret jotka joutuvat jostain syystä käyttämään mielenterveyspalveluja tai pikemminkin ne lapset joiden vanhemmat tai vanhempi ovat jo järjestelmän piirissä ja tätä myöten lapset ajautetaan näiden yhteiskunnan palvelujen piiriin josta sitten saadaan lisää tuhottavaa ihmiskuntaa joka sitten taas tarkoittaa sitä että saadaan asiakkaita yhteiskunnan eri instansseihin.

      • HolyProphet1
        suomenpakolainen kirjoitti:

        "Tähän lisäyksenä valittujen listaan kuuluvat huostaanotetut laitoksissa asuvat lapset sekä nuoret jotka joutuvat jostain syystä käyttämään mielenterveyspalveluja tai pikemminkin ne lapset joiden vanhemmat tai vanhempi ovat jo järjestelmän piirissä ja tätä myöten lapset ajautetaan näiden yhteiskunnan palvelujen piiriin josta sitten saadaan lisää tuhottavaa ihmiskuntaa joka sitten taas tarkoittaa sitä että saadaan asiakkaita yhteiskunnan eri instansseihin. "

        Laajenna perspektiiviäsi!!!!!

        Olet totuuden jäljillä, ja kenties osittain oikeassakin. Mutta sanot asian monimutkaisesti ja käytät vain lapsia ja nuoria esimerkkinä.

        Yksinkertaisesti tiivistäisin asian näin GS:n uhreiksi valitaan ihmisiä, joita kukaan ei halua minnekään. GS: on eräänlainen systeemi, jolla pyritään pääsemään eroon The most unwanted ihmisistä. Chrisin videolla oli asia hyvin selitettynä, linkki siihen löytyy joistain vanhemmista viesteistäni: Crissin video on hyvä jokaisen GS:n uhrin katsoa.

      • FSoMC
        HolyProphet1 kirjoitti:

        "Mutta miksi juuri meidät valitaan häirinnän kohteiksi? Tarkoitan: olemme niin erilaisia ihmisiä. Mikä on yhdistävä tekijä — vai onko sellaista? "

        Hyvä kysymys, muistatko osallistuneesi johonkin testiin tai onko sinua kiusattu koulussa yms.?

        Toisinajattelijat
        Teemu on toisinajattelija - selkeästi. Itse olen pikemminkin humanisti, kuin toisinajattelija. Haluan kaikki täällä asuvat "pakolaiset" pois ja tilalle oikeita pakolaisia (tosin suppeammassa määrässä). Jokainen täällä asuva "pakolainen" on murhannut oikean pakolaisen, jolta hän vei turvapaikan. Me gang stalkatut olemme niitä, ketkä oikeasti tarvitsevat turvapaikkaa eivätkä tänne ulkonäön takia valitut valepakolaiset. Ja mitä hittoa virolaiset täällä tekevät, eivät he tänne kuulu, he kuuluvat viroon!!!!!

        Paperi
        Itse olen todennäköisesti rahan takia valittu uhriksi, muistan kirjoittaneeni paperin, jossa luki jotain tyyliin 'sitoutuu maksamaan kuoleman tapauksessa kaiken', tai 'saavat kuoleman tapauksessa kaiken'. Olin tuolloin vasta noin 15 v. Joten nämä iljettävät gang stalkerit ovat itseasiassa lasten murhaajia, olisin ihan hyvin voinut tappaa itseni 15 vuotiaana käsittämättömän vainon alkaessa. Useat gang stalkingin uhrit muistavatkin kirjoittaneensa testipaperin, kuten minä. En tiedä onko murha rahan takia se pääsyy, vai oliko se rankka koulukiusatun taustani, jonka takia minut valittiin uhriksi? Kerron tästä tarkemmin kirjassani, kohta tulee sivu 3!!!

        Lyhyesti ketkä valitaan uhreiksi: suorapuheiset ihmiset, tyypit, ketkä taistelevat suuria yrityksiä vastaan, ilmiantajat, toisinajattelijat, salaliittoteoreetikot, sodan vastustajat, ongelmatapauksiksi todetut tyypit jossain yhteisössä, tyypit ketä ovat auttaneet jotakuta kiusattua, tyypit ketkä ovat astuneet väärille varpaille, tyypit, joilla on eriävät poliittiset näkökannat, tyypit ketkä ovat valittaneet huonosta asiakaspalvelusta jne.(Closing the Gap s. 18-19 vapaasti käännettynä).

        Niin ja sitten on niitä, keitä poliisi vainoaa tai järjestelee vainoa, siitä on useita sivuja kyseisessäkin kirjassa: poliisi onkin lähes kaikilla gang stalking sivustoilla pääsyylliseksi epäilty nro 1. Yksi asia on kuitenkin varma poliisi tutkii asiat kääntäen, eli gang stalkingin uhri on aina syyllinen.

        Yleisesti Gang Stalkingin uhreilla on samoja piirteitä kuin koulukiusatuilla tai itsenäisillä ajattelijoilla (Closing the Gap s. 19)

        Minut todettiin jo lapsena niin älykkääksi ja auktoreteetti- sekä konformaatiovastaiseksi, että minut on profiloitu jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kaikenlaista psyykkistä kidutusta on yritetty, mm. totaalisten sadististen "opettajien" (eräs oli varatuomari H.S.) toimesta.

        Olen herkkä materialisti, nihilisti ja esteetikko. Makaaberin, groteskin ja morbidin kauneuden ihailija. Ei minua ihan kovin helposti murretakaan.

        Kaksi edellistä ostamaani tietokonetta — siis uusia, kaupasta ostettuja — ovat olleet täysin viallisia.

        Nyt opiskelen CIA:n remote viewingiä eli kaukonäkemistä. Sitten alkaa tapahtumaan. Olen saanut nk. "täkyjä" elämäni aikana paljon. Pystyn kertomaan vieraille ihmsille asioita, joita minun ei pitäisi voida mitenkään tietää. Elämässäni on myös ainakin yksi UFO-kokemus. Minulle ja vanhemmalle siskolleni on myös sattunut eräs erittäin erikoislaatuinen yliluonnollinen kokemus. Siskoni kokee nämä asiat pelottavaksi, itse en. Pidän niitä yhteydenottona. Molemmat olemme kiinnostuneita rajatiedosta ymv.

    • outojaovatkumminkin

      oivottavasti sen. vainotujen ukiryhmän jäsenet eivät ole näitä pyhiä stalkkereita, jotka valtasivat tämän palstan.

      • HolyProphet1

        "oivottavasti sen. vainotujen ukiryhmän jäsenet eivät ole näitä pyhiä stalkkereita, jotka valtasivat tämän palstan. "

        Hra Markus ja Hra Teemu ovat OK. Aluksi hiukan epäilin koko tukiryhmä- juttua, kunnes huomasin, että tukiryhmän takana ovatkin hiton luotettavat ja asialliset tyypit. Tämä vainottujentukiryhmä on ihan Jeees!!!

      • lampaat.karsinaan

        Nyt kaikki joukolla teuraalle, suositukset on kunnossa.

      • FSoMC
        HolyProphet1 kirjoitti:

        "oivottavasti sen. vainotujen ukiryhmän jäsenet eivät ole näitä pyhiä stalkkereita, jotka valtasivat tämän palstan. "

        Hra Markus ja Hra Teemu ovat OK. Aluksi hiukan epäilin koko tukiryhmä- juttua, kunnes huomasin, että tukiryhmän takana ovatkin hiton luotettavat ja asialliset tyypit. Tämä vainottujentukiryhmä on ihan Jeees!!!

        Mutta onko Markus Jansson lavastettu Suomessa laittoman seksuaalisen materiaalin hallussapidosta? Jonkinlaiseksi pornofanaatikoksi hän tosin itsensä paljasteli puolustellessaan syyttömyyttään, tietäen esim. kaikenlaisten nk. "barely legal" -tähtien ynnä muiden alan "teinien"(?) nimiä. No, harrastuksensa jokaisella.

        NWO-kaverin kirjoituksista suurimman osan uskottavuudesta vie aivan kauhea suomen kieli. Myöskin lentokoneiden tupruttamat kemikaalivanat ja Coca-Colaan laitettavat myrkyt eivät oikein minua vakuuta: altistuisihan se eliittikin niille myrkyille yhtälailla. Vai hengittävätkö he muka eri ilmaa ja saavat ravintolasta tai kaupasta eri cokista? Tokkopa. Enempi uskon vaikkapa näihin sydänkohtauksia aiheuttaviin kaukolaitteisiin.

    • HölynPöly1

      HolyProphet1
      24.9.2018 18:47
      ''Juu, olen joutunut vaihtamaan useita kertoja nimimerkkiä, koska nimimerkkini on tapana varastaa. Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''

      Montako nimimerkkiä sinulla on Marco?

      • HolyProphet1

        Tuo kertoo enemmänkin kokemastani vainosta kuin siitä, että käyttäisin useita nimimerkkejä samanaikaisesti. Aluksi Meni pyhäprofeetta1 ja sitten meni holyprophet, enkä muuten kirjoitellut muilla nimimerkeillä samanaikaisesti. Nyt on HolyProphet1, johon kaikki voivat luottaa!!!!

      • EiEroa

        Miksi HolyProphet1-10 vastaa aina Marco De Witille osoitettuihin kysymyksiin. Ole tarkempana jos aiot pitää nimimerkkisi ja Marco De Witin erillään.

      • HolyProphet10
        EiEroa kirjoitti:

        Miksi HolyProphet1-10 vastaa aina Marco De Witille osoitettuihin kysymyksiin. Ole tarkempana jos aiot pitää nimimerkkisi ja Marco De Witin erillään.

        "Miksi HolyProphet1-10 vastaa aina Marco De Witille osoitettuihin kysymyksiin. Ole tarkempana jos aiot pitää nimimerkkisi ja Marco De Witin erillään. "

        Koska tässäkin viestissäsi esiintyy nimimerkki ta viestisi ovat kommentteja viesteihini, suoritan vastaustoimet. Katsoppas, olen siinä mielessä erikoinen keskustelija, että vastaan lähes jokaiseen viestiin, joka edes jollain tavalla koskee nimimerkkiäni - en syrji ketään.

      • stigmund.phreud
        EiEroa kirjoitti:

        Miksi HolyProphet1-10 vastaa aina Marco De Witille osoitettuihin kysymyksiin. Ole tarkempana jos aiot pitää nimimerkkisi ja Marco De Witin erillään.

        Johtuu siitä neuroottisesta pakkomielteestä joka Reiällä on Marcosta. Sairas mieli saa hänet luulemaan itsensä kuten Marcoksi, tai Marcoksi; kuuluu osana sitä kirjoa josta henkilö selvästi kärsii.

        Onko kukaan tullut varoittaneeksi Marcoa tästä vaarallisesta stalkerista?

        Itse olisin kauhuissani ja harkitsisin lähestymiskieltoa.

    • HölynPöly1

      Banaani on aina banaani vaikka kuoret vaihtuisi

      • HolyProphet1

        "Banaani on banaani, vaikka kuoret vaihtuuisi.... "

        Keneltä olet kopioinut tuon viisauden, ihan oikeasti et vaikuta miltään älyköltä tai itsenäiseltä ajattelijalta, joka kykenisi tuollaisia viisauksia keksimään. Voiko tuo olla todella sinun keksimäsi sanonta? Tuo on - hyvä heitto, toisin kuin 99,99 % jutuistasi, joka panee miettimään!!!

      • HölynPöly1

        Banaani on banaani, vaikka nimimerkki vaihtuisi. Etkö tajunnut ensimmäisellä kerralla?

      • FSoMC

        Joskus banaani on vain banaani — sometimes a banana is just a banana.

      • HolyProphe1
        FSoMC kirjoitti:

        Joskus banaani on vain banaani — sometimes a banana is just a banana.

        Toi on ihan hyvä, hiukan omaperäisyyttä ja kielitaitoa.

      • Luettu

        Luin sinusta hyvin epämieluisan kommentin. Aiheesta?

    • HölynPöly1

      Kuka voi kirjoittaa saman aikaisesti kahdelle nimimerkille?

      HolyProphet1
      24.9.2018 18:47
      ''Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''

      HolyProphet1
      4.10.2018 19:10
      Aluksi Meni pyhäprofeetta1 ja sitten meni holyprophet, enkä muuten kirjoitellut muilla nimimerkeillä samanaikaisesti. Nyt on HolyProphet1, johon kaikki voivat luottaa!!!!

      No on ristiriitaisuutta vastauksissa.

      • HolyProphet1

        "No on ristiriitaisuutta vastauksissa. "

        Ei ole. Kyseessä ovat eri vastaukset ja aivan eri aikoinakin. Mitään ristiriitaa ei ole muuta kuin omassa mielikuvituksessasi.

        Nimimerkkivarkaudet ja samanaikaisesti usealla nimimerkillä kirjoittaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos joku vie minulta nimimerkin, ei se siis tarkoita minun kirjoittavan samanaikaisesti useilla eri nimimerkeillä! Jos ulkona sataa, ei sekään tarkoita sitä, että kirjoittaisin samaan aikaan - ikään kuin itselleni vastailen tai viestejäni tukien - usealla nimimerkillä.

        "Kuka voi kirjoittaa saman aikaisesti kahdelle nimimerkille?"

        Hyvä kysymys!!!!!
        Ei se tosiaan vaikeaa olisi, täytyisi olla kaksi konetta tai kone ja kännykkä. Sitten viestit täytyisi lähettää samaan aikaan. Eli todellisuudessa viestit voi kirjoittaa eri aikaan, täytyisi klikata vain kahta 'lähetä' nappia samaan aikaan. Ihan hyvä kysymys, täysin toteutettavissa oleva idea ja joku voi toimiakin kyseisellä tavalla. Vastaus on ihan kuka vaan, jolla on älykänny ja tietsika, tai kaksi älykännyä, tai kaksi tietsikaa käytössä.

    • SENSUROIMATON

      HolyProphet1
      25.9.2018 21:29

      "Mistä PyhäProfeetta tietää etten ole soittanut tai ollut yhteydessä henkilökohtaisesti Marco De Witiin?"

      Koska olen Pyhä Profeetta. Näkyni Somalian todellisesta tilasta osoittautui todeksi, tein viestin kuukausia ennen kuin video Somalian paratiisimaisista oloista julkaistiin. Joko te nyt alatte uskomaan, että olen Jumalan valittu?

      Nyt viimeistään kaikki vääräuskoisetkin tietävät, millä nimimerkillä esiintyy
      Marco De Wit.

      Väsymätön itsensä kehuja!

      Selittää voi, mutta kuka uskoo?

      • HolyProphet1

        "Nyt viimeistään kaikki vääräuskoisetkin tietävät, millä nimimerkillä esiintyy
        Marco De Wit."

        Höpönlöpön, pidän arvoituksellisesta nimimerkistä: tämän takana voi olla kuka vaan. Luciferian nimimerkin takana oli useita henkilöitä, mutta HolyProphet1 olen ollut vain minä. Jos kirjani julkaistaan ratkeaa tämäkin arvoitus. Voisin antaa palstalaisille nimmari version 20 % alennuksella kirjastani, jos tämä hanke joskus toteutuu.

    • SENSUROIMATON

      Hyvä.

      Silloinhan sinun on helppo vastata kysymykseen.

      "Mistä PyhäProfeetta tietää etten ole soittanut tai ollut yhteydessä henkilökohtaisesti Marco De Witiin?"

      • HolyProphet1

        En minä tiedäkään, se oli sellainen alistunut arvaus.

    • SENSUROIMATON

      Höpönlöpön, Höpönlöpön

      HolyProphet1
      24.9.2018 18:47
      ''Juu, olen joutunut vaihtamaan useita kertoja nimimerkkiä, koska nimimerkkini on tapana varastaa. Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''

      Montako nimimerkkiä sinulla on Marco?

    • HolyProphet1

      "
      Montako nimimerkkiä sinulla on? "

      Käytän vain yhtä nimimerkkiä kerrallaan TÄLLÄ palstalla. Jos käyn ylipäätään muilla palstoilla kirjoittelemassa, voin käyttäytyä toisin, kukapa sen tietää?

    • pedojengi

      Jukan pedofiilipoppoo raiskaa erästä pikkulasta jatkuvasti monella eri tavalla. Lapsen läheiset tai hoitohenkilökunta eivät ymmärrä, vaan pitävät lasta hulluna.

    • Sairasta

      Mielestäni tämän kaltainen kirjoittelu tulisi poistaa ja tutkia kirjoittajien syyttömyys puolueettomasti. Ja syylliset tuomittava. Lapset ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä. Alhaista ja todelle todella rikollista.

      https://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=44907

      HolyProphet1
      10.10.2018 18:47
      Markuksen blogisivu on poistettu, mitä me nyt teemme!! Ensin meni MV-lehti ja siten Janssonin sivut. Kukaan ei ole enää puuttumassa epäkohtiin tai ohjaamassa meitä oikealle tielle. Miten tässä nyt sitten tulisi toimia?

    • HolyProphet10

      "Mielestäni tämän kaltainen kirjoittelu tulisi poistaa ja tutkia kirjoittajien syyttömyys puolueettomasti. Ja syylliset tuomittava. Lapset ovat viattomia ja puolustuskyvyttömiä. Alhaista ja todelle todella rikollista.

      https://takku.net/forum/viewtopic.php?showtopic=44907"

      Niin, takkunetin kirjoittelu on kyllä kyseenalaista. Itse pidän takkunetin keskustelu-osiota hullun hauskana vitsi-osiona, koska eihän tuollaista kukaan voi ottaa vakavasti. Olet oikeassa siinä, että lapset ovat puolustuskyvyttömiä takkunetin disinformaatiolle, mutta en silti pidä sitä rikollisena tai todella alhaisena. Se on Markuksen asia, haluaako hän viedä oikeuteen takkunetin kirjoitukset, ei meidän.

    • TainaTuulia

      Höpönlöpön, Höpönlöpön.
      Höpönlöpön, Höpönlöpön

      HolyProphet1
      24.9.2018 18:47
      ''Juu, olen joutunut vaihtamaan useita kertoja nimimerkkiä, koska nimimerkkini on tapana varastaa. Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''

      Höpönlöpön, Höpönlöpön.

      Montako nimimerkkiä sinulla on Marco?

      • HolyProphet10

        "HolyProphet1
        24.9.2018 18:47
        ''Juu, olen joutunut vaihtamaan useita kertoja nimimerkkiä, koska nimimerkkini on tapana varastaa. Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''Höpönlöpön, Höpönlöpön.

        Montako nimimerkkiä sinulla on? "

        Käytän vain yhtä nimimerkkiä, en kirjoita useilla nimimerkeillä. Jos ja kun nimimerkkini varastetaan, joudun vaihtamaan uuteen nimimerkkiin, ja sama sääntö pätee edelleen siihenkin. Nimimerkkivarkaudet ovat kohdallani tosiasia.

    • Suomessatehty

      Käytät vain yhtä nimimerkkiä kerrallaan? Hankala kirjoittaa samanaikaisesti monella nimimerkillä.

      "Montako nimimerkkiä sinulla on? "

      HolyProphet1
      10.10.2018 10:31
      Käytän vain yhtä nimimerkkiä kerrallaan TÄLLÄ palstalla. Jos käyn ylipäätään muilla palstoilla kirjoittelemassa, voin käyttäytyä toisin, kukapa sen tietää?

      "HolyProphet1
      24.9.2018 18:47
      ''Juu, olen joutunut vaihtamaan useita kertoja nimimerkkiä, koska nimimerkkini on tapana varastaa. Yhden päivän aikana minulta vietiin 2 rekisteröimätöntä nimimerkkiä ja en ole edes laskenut montako nimimerkkiä minulta on viety kuukausie n aikana..''

      Höpönlöpön, Höpönlöpön.

      • HolyProphet10

        "Käytät vain yhtä nimimerkkiä kerrallaan? Hankala kirjoittaa samanaikaisesti monella nimimerkillä."

        Ei ollenkaan, moni tekee niin he käyttävät samalla ajanjaksolla useita eri nimimerkkejä. Tältäkin palstalta tunnistat helposti pari rekisteröitynyttä nimimerkkiä, joille tämä on pikemminkin säntö kuin poikkeus. Saamaan aikaan tarikoittaa eri asiaa kuin saman aikaisesti, mutta ne voivat myös tarkoittaa samaa asiaakin.

    • HolyProphet10

      BTW, mitä olette pitäneet kirjastani?
      (toivottavasti olette löytäneet tähänastiset 3 sivua)

      Onko se paremman oloinen kuin englanninkieliset vastaavat, vai olisiko siinä jotain parantamisen varaa?

    • MarjukkaL

      Tamän voisi melkein allekirjoittaa itsekkin.

      KariT92
      19.9.2018 8:02
      Hetken aikaa yritin auttaa, kerätä kortteja ja olin miekkareissa ei puolilla. Poistun takavasemmalle, koska tajusin millainen diktaattori Marco on. Jos on tarkoitus olla puolue, niin päätöksentekoon pitäisi saada osallistua muutkin, kuin vai puheenjohtaja. En tarkoita, että minun olisi pitänyt heti päästä asioista päättämään, vaan sitä, mitä sain kuulla muutamana iltana, kun menin porukassa oluelle.
      Muutenkaan semmoinen vika näyttää kansallismielisessä toiminnassa olevan, että on todellista vainoharhaisuutta ja keksitään salaliittoja, joita vastaan hyökätään, vaikkei edes todisteita ole minkäänlaisia. Eihän kukaan ota tollasta porukkaa tosissaan, varsinkin kun meuhkataan tolla tavalla. Sitten jos sais vaikka salaa videolle ne keskustelut, jotka ei näy julkisesti tubessa, voi hyvä tavaton.
      Päädyin takaisin perussuomalaisten taakse. Siellä on sentään suurin osa järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

      • Metsäpolulla

        Hienoa Marjukka
        ;)

      • HolyProphet9

        "Hetken aikaa yritin auttaa, kerätä kortteja ja olin miekkareissa ei puolilla. Poistun takavasemmalle, koska tajusin millainen diktaattori Marco on. Jos on tarkoitus olla puolue, niin päätöksentekoon pitäisi saada osallistua muutkin, kuin vai puheenjohtaja. "

        Miksi Marco antaa sitten päinvastaisen kuvan kuin tarinassa kerrotaan. Välillä puoleen asioista, puhuvat muut kokonaan muut puolueaktiivit: https://www.youtube.com/watch?v=8nv9zH_V9kw

        "päätöksentekoon pitäisi saada osallistua muutkin, kuin vai puheenjohtaja. En tarkoita, että minun olisi pitänyt heti päästä asioista päättämään, vaan sitä, mitä sain kuulla muutamana iltana, kun menin porukassa oluelle."

        Marco de Wit on absolutisti.

        "Muutenkaan semmoinen vika näyttää kansallismielisessä toiminnassa olevan, että on todellista vainoharhaisuutta ja keksitään salaliittoja, joita vastaan hyökätään, vaikkei edes todisteita ole minkäänlaisia."

        Ehkä asiat voisi kääntää toisin päin SKE:n kimppuun hyökkää salaa heitä vastaan liittoutuneita maahanmuuttajia, poliiseja ja anarkisteja sekä Anfilaisia. Kuulostaisiko nyt totuudenmukaisemmalta?

        "Päädyin takaisin perussuomalaisten taakse. Siellä on sentään suurin osa järkeviä ja asiallisia ihmisiä. "

        Persujen kannatus on pysynyt aika vakaana, ei varmaan huonoin mahdollinen puolue.

    • ReachingNervana
      • HolyProphet9

        Kuinka pitkä etäisyys on kyseessä?

    • HolyProphet9

      !Eihän sitä numeroa voi aina muistaa vaihtaa kun kirjoittaa monella nimimerkillä.
      Vai mitä Marco?
      Marco De Wit 9
      HolyProphet9"

      Kieltämättä laskuissa voi seota, koska näitä HolyProphet nimimerkkejä on viety jo sen verran. Kone kuitenkin huomauttaa nimimerkin olevan jo käytössä, jos vahingossa palaisin edelliseen HolyProphet 10 nimimerkkiini.

      Marcolla on samankalaisia ongelmia, hänen Tube kanaviaan on sensuroitu. Eli jotkut ovat kyylänneet videot mikroskoopilla, ja jos niissä on ollut jotain 'sääntöjen' vastaista on videot poistettu. Se voi olla yksi syy, miksi Marcolla on useita Tube-kanavia.

      Kaikki Marcon julkaisut keräävät paljon katsojia, esim. tämä viimeisin pätkä on kerännyt yli 3 000 katsojaa kahdessa päivässä - kaikki rakastavat Marcoa.
      https://www.youtube.com/watch?v=FDZuzqwlLlI

      Toisaalta on ihan kiva, kun minua verrataan suomen tunnetuimpaan ja rakastetuimpaanTube-legendaan, mutta me emme välttämättä ole sama henkilö.

    • Noin

      Seli seli....

    • Kinostunut

      Kävisikö gangstalkkaus aktiivimallin ehtojen täyttämiseen?
      Voisin käydä karateyskimässä jossain muutamana päivänä kuukaudessa.

    • HolyProphet9

      "Kävisikö gangstalkkaus aktiivimallin ehtojen täyttämiseen?
      Voisin käydä karateyskimässä jossain muutamana päivänä kuukaudessa. "

      Toivottavasti ei, älä missään tapauksessa mene ainakaan moista eduskunnalle tai kunnanvaltuustoon ehdottamaan. Heidän halunsa syrjiä syrjittyjä ja suosia suosittuja on valtava. Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja oli todennut huono-osaisten ihmisten ole van ihmisroskaa, ja tuo akka oli viellä härskisti kaupunginvaltuustossa todennut sen.

      Pyri paremmaksi ihmiseksi, älä pahemmaksi.

      En tiedä käykö vapaaehtoistyö aktiivimallissa määritellyksi työksi, itse olen ollut silloin tälöin vapaaehtoisena työntekijänä hyvän asian puolesta?

      Mitä muuten aiot tehdä tänään?
      Käyppä kysäisemässä jostain sinua lähellä olevasta tapahtumapisteestä, voisitko jeesata.

      http://asunnottomienyo.fi/tapahtumat/

      Lisää asunnottomuuden syistä ja asuntojen jakamisen epäoikeidenmukaisudesta

      https://www.youtube.com/watch?v=2AsMQ1wU1RU

    • Anonyymi

      Tässä näkökulmia gang stalkingiin

      • Anonyymi

        Ketjua ei ehkä kannata kopioida, mutta joitakin viestejä voisi kuvakaapata tai kirjoittaa muistiin ja lainata niitä johonkin parempaan ketjuun.

    • Anonyymi

      vähän uskontouskomusten sekaan tällaistakin

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe