Peltipoliisin huomautuskulut kaahareiden tilistä

kaaharit.maksamaan

Pelkkien huomautusten kulut ovat noin 10 euroa per lähetetty huomautus. Huomautuskirjeiden maksajiksi joutuvat lakipykälien mukaan elävät Suomen kansalaiset. Vuodessa huomautuksista tulee tällä hetkellä veronmaksajille yhteensä noin 3 miljoonan euron kustannukset.

Oikeustajun mukaan kaahareiden pitäisi itse maksaa kaahaamisestaan. Näin ollen huomatuksen mukana tulisi toimittaa 10 euron maksukehotus, jonka maksaminen jää kaaharin itsensä hoidettavaksi.

27

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EläJaAnnaToistenKuolla

      " Huomautuskirjeiden maksajiksi joutuvat lakipykälien mukaan elävät Suomen kansalaiset."

      Totta. Olisi melko turhaa ja typerää kuolleille suomalaisille huomautuksia lähetellä.

      • Aiheuttavat.kuolemaa

        Kaaharit eivät elä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan. Kaahareiden eräs motiivi onkin saada kanssaeläjä hengiltä. Hengenriistohan rikkoo myös ainakin rikoslakia.

      • EläJaAnnaToistenKuolla
        Aiheuttavat.kuolemaa kirjoitti:

        Kaaharit eivät elä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan. Kaahareiden eräs motiivi onkin saada kanssaeläjä hengiltä. Hengenriistohan rikkoo myös ainakin rikoslakia.

        Niinpä. Yllä vaan todettiin että maksumiehiksi joutuvat elävät suomalaiset. Mielestäni olisi typerää huomautuksia lähetellä kuolleille ihmisille. Kuolleet harvemmin reagoivat mihinkään huomautukseen tai sakkoon.

      • mikä.on.mitäkin

        Sulla varsin omaperäiset tulkinnat ihmisten motiiveista.
        Samoin kysyä sopii onko se 1-4 km/h ylitys(huomautuksen siitä voi saada) tikkari nopeudesta sitä "kaahaamista"?

      • kuolemanlähettiläät
        EläJaAnnaToistenKuolla kirjoitti:

        Niinpä. Yllä vaan todettiin että maksumiehiksi joutuvat elävät suomalaiset. Mielestäni olisi typerää huomautuksia lähetellä kuolleille ihmisille. Kuolleet harvemmin reagoivat mihinkään huomautukseen tai sakkoon.

        Ja yllä todettiin kaahareiden välttelevän elämistä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan.

      • EläJaAnnaToistenKuolla
        kuolemanlähettiläät kirjoitti:

        Ja yllä todettiin kaahareiden välttelevän elämistä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan.

        Vielä kerran. Eikö millään aukea viesti?

        "Huomautuskirjeiden maksajiksi joutuvat lakipykälien mukaan ELÄVÄT Suomen kansalaiset."

        Totta. Olisi melko turhaa ja typerää KUOLLEILLE suomalaisille huomautuksia lähetellä.

      • kuolema.tulee
        EläJaAnnaToistenKuolla kirjoitti:

        Vielä kerran. Eikö millään aukea viesti?

        "Huomautuskirjeiden maksajiksi joutuvat lakipykälien mukaan ELÄVÄT Suomen kansalaiset."

        Totta. Olisi melko turhaa ja typerää KUOLLEILLE suomalaisille huomautuksia lähetellä.

        Vielä kerran. Eikö millään aukea viesti?

        "Ja yllä todettiin kaahareiden välttelevän elämistä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan."

        Totta. Olisi melko turhaa ja typerää KUOLLA lakien, asetusten ja muiden määräysten vuoksi. Ainkaan Suomessa eutanasia ei ole laillistettu.

      • EläJaAnnaToistenKuolla
        kuolema.tulee kirjoitti:

        Vielä kerran. Eikö millään aukea viesti?

        "Ja yllä todettiin kaahareiden välttelevän elämistä lakien, asetusten tai muiden määräysten mukaan."

        Totta. Olisi melko turhaa ja typerää KUOLLA lakien, asetusten ja muiden määräysten vuoksi. Ainkaan Suomessa eutanasia ei ole laillistettu.

        Ei ole ihme ettei kirjoitukseni pointti vieläkään aukea jos ymmärrys ei riitä edes käyttämään samaa nimimerkkiä keskustelussa. Ei jatkoon.

      • yleistä.autoilusta
        EläJaAnnaToistenKuolla kirjoitti:

        Ei ole ihme ettei kirjoitukseni pointti vieläkään aukea jos ymmärrys ei riitä edes käyttämään samaa nimimerkkiä keskustelussa. Ei jatkoon.

        Nimimerkeistäkö tällä palstalla on tarkoitus keskustella?

      • VaikeaYmmärtää
        yleistä.autoilusta kirjoitti:

        Nimimerkeistäkö tällä palstalla on tarkoitus keskustella?

        Sinulle ei ole selvinnyt miksi tulisi käyttää SAMASSA keskustelussa SAMAA nimimerkkiä?

      • keskity.olennaiseen
        VaikeaYmmärtää kirjoitti:

        Sinulle ei ole selvinnyt miksi tulisi käyttää SAMASSA keskustelussa SAMAA nimimerkkiä?

        Miksi? Ei minua kiinnosta keskustella keskustelijoista, siitä kuka mitäkin ölisee. Keskustelussa ei ole olennaista kuka sanoo, vaan mitä sanoo, siis itse keskustelu. Riittäisi että nimimerkin kohdalla olisi juokseva numerosarja, vaikka sama mikä on viestin id-tunnus tietokannassa.

      • VaikutatÄlykkäältä
        keskity.olennaiseen kirjoitti:

        Miksi? Ei minua kiinnosta keskustella keskustelijoista, siitä kuka mitäkin ölisee. Keskustelussa ei ole olennaista kuka sanoo, vaan mitä sanoo, siis itse keskustelu. Riittäisi että nimimerkin kohdalla olisi juokseva numerosarja, vaikka sama mikä on viestin id-tunnus tietokannassa.

        Eli sinulle on realielämässäkin samantekevää vaikka keskustelukumppani vaihtuu toiseen kesken kaiken? Sinä vain jatkat puhetta välittämättä siitä että alkuperäinen keskusstelukumppani vaihtuu toiseen, sinä vain jatkat asian jauhamista? Sinulle ei ole mitään väliä sillä kenelle puhut, pääasia on vain puhua? Kannattaisi siirtyä politiikkaan.

      • yber.keskustelijat
        VaikutatÄlykkäältä kirjoitti:

        Eli sinulle on realielämässäkin samantekevää vaikka keskustelukumppani vaihtuu toiseen kesken kaiken? Sinä vain jatkat puhetta välittämättä siitä että alkuperäinen keskusstelukumppani vaihtuu toiseen, sinä vain jatkat asian jauhamista? Sinulle ei ole mitään väliä sillä kenelle puhut, pääasia on vain puhua? Kannattaisi siirtyä politiikkaan.

        Minua ei keskustellessa kiinnosta koskaan keskustelijat. Olen kiinnostunut asioista. Juoruaminen ja määkiminen eivät ole keskustelun arvoista ajan käyttöä. Sitähän se nimittäin on, jos aletaan keskustelemaan keskustelijoista.

        Keskustelijoiden nimet tai nimimerkit ovat keskusteluissa täysin turhia. En ole keräämässä mitään henkilörekisteriä ihmisten mielipiteistä. En ymmärrä minkä vuoksi palstalla on edes tuo nimimerkki kenttä. Jos joku kokee olevansa niin hyvä keskustelija, että tuntee nimensä esillä pidettävän arvoisena, niin kirjoittaa sen sitten vaikka viestinsä loppuun.

    • Turhaa hommaa lähetellä noita ylipäätään, ei muuta mitään eikä tuo valtion kassaan mitään, päinvastoin.

    • Kannatan

      Ensin pidin ajatusta huonona, mutta sitten muutin mieleni. Ajatus on hyvä, ja itse laajentaisin sitä siten, että 10€ lisämaksu laitettaisiin myös sakkoihin. Tällöin ne, jotka kulut pippeli aiheuttavat, myös maksavat ne.

      • progerssiota.mukaan

        Tekisin lisämaksusta progressiivisen. Mitä suuremmat tulot, niin sitä suurempi olisi myös ylimääräinen maksu. Valtiolla on velkaa useita satoja miljoonia. Rikkailta kaahareilta saadaan edes hieman raahaa velanmaksuun. Samalla oppivat ajamaan kauniimmin. Euro on paras konsultti.

      • että.kuinkas.sitten

        Mutta eihän se sakon saava aiheuta sitä pippeli huomautuksen lähettämisestä aiheutuvaa kulua.

      • hwiuhgiufiwgiwygi
        progerssiota.mukaan kirjoitti:

        Tekisin lisämaksusta progressiivisen. Mitä suuremmat tulot, niin sitä suurempi olisi myös ylimääräinen maksu. Valtiolla on velkaa useita satoja miljoonia. Rikkailta kaahareilta saadaan edes hieman raahaa velanmaksuun. Samalla oppivat ajamaan kauniimmin. Euro on paras konsultti.

        Valtion velka on valtion sisältä otettua, eli ei ole ulkomaista velkaa. Oma asia kokonaan on sitten hyysätä maahantunkeutujia, joille ensisijaisesti rahantarvetta valtion sisällä kasvatetaan. Kymmenlapsiset perheet kun nyt vain "tarvitsevat" 78.000 euroa per puolivuotiskausi (YLE MOT maahanmuuton hinta). Ja lisää näitä vapaamatkustajia haalitaan Suomeen.
        Liikennekamerat ovat olemassa ja niitä lisätään koska CARUNA ja valtion omat tuottavat yksiköt ovat kaikki HÄVITETTY, ja rahat kauppasummista päätyneet Sipilä-Orpo ym. "hyväveljien" taskuihin veroparatiisitileille.
        Valtion ainoa tulonlähde on enää sakkojen ja maksujen nostaminen kansalaisten kukkaroista.
        Mitään oikeasti tuottavaa ei tällä valtiolla itsellään ole. Liikenneturvallisuudesta hehkuttamisella peitellään vain matutuksen lisäämistä ja valtion yhtiöiden hävittämistä ja kansan varallisuuden varastamista.

    • Nythän nuo huomautuskulut maksetaan veroissa - me kaikki.
      Jos "huomautusmaksu" 10e ei olisi ulosottokelpoinen, moni jättäisi sen maksamatta - sitten se jälleen perittäisiin veroista.
      Noh, ehkä tunnollisimmat sen maksaisivat, niin ei jäisi niin paljoa veronmaksajille.
      Toisaalta perintäkulut voisivat olla moninkertaiset saatavaan 10 euroon.

    • putkaan.vaan

      Virosta tutut vapausrangaistukset ovat tehokas tapa kouluttaa taitamattomia. Hiljattain joku suomalainen öykkäri kaahasi Virossa itsensä viikoksi putkaan. Vapausrangaistus on vielä siitä näppärä, että se on kaikille samanarvoinen. Ei tarvitse kitistä sakkojen suuruudesta, kun eurojen sijaan laitetaan kaahari lusimaan. Kaahareiden lisäksi tietysti myös rattijuopot ja huumeveikot kuuluvat kaltereiden taakse. Ja pullot kerättävä pois ennen putkaan heittoa.

      • että.kuinkas.sitten

        Mutta miten se kaahareiden putkaan laittaminen korvaisi niistä huomautusten lähettämisestä aiheutuva kuluja?

      • PelkkoRauhoittaa
        että.kuinkas.sitten kirjoitti:

        Mutta miten se kaahareiden putkaan laittaminen korvaisi niistä huomautusten lähettämisestä aiheutuva kuluja?

        Se että pelko joutua kaltereiden taakse kasvaa, vähentäisi ylinopeuksia joista selviää pelkällä huomautuksella. Ajan pikkasen ylinopeutta mutta kuitenkin alle sakotusrajan - tyyppiset kikkailijat vähenisivät ja samalla myös huomautukset vähenisivät.

      • että.kuinkas.sitten kirjoitti:

        Mutta miten se kaahareiden putkaan laittaminen korvaisi niistä huomautusten lähettämisestä aiheutuva kuluja?

        En nyt lähtisi huomautuksen saajaa kaahariksi nimittelemään, mutta maksu tästä yhteiskunnan täsmäpalvelusta voisi olla paikallaan. Siinähän kerrotaan tapahtuneesta lain rikkomuksesta ja kehoitetaan välttämään moista. Kolme sellaista vuoden aikana johtaisi tuntuvaan sakkoon, jolla palvelun kulut tulisi katettua. Jos vain yksi kansalainen saisi tämän ekstrasakon vuodessa, maksu olisi aika kova.

      • että.kuinkas.sitten
        PelkkoRauhoittaa kirjoitti:

        Se että pelko joutua kaltereiden taakse kasvaa, vähentäisi ylinopeuksia joista selviää pelkällä huomautuksella. Ajan pikkasen ylinopeutta mutta kuitenkin alle sakotusrajan - tyyppiset kikkailijat vähenisivät ja samalla myös huomautukset vähenisivät.

        Ahaa, ajatus siis on, että toleranssi olisi nolla?
        Noin ollen huomautukset todella vähenisi, suorastaan loppuisivat, koska kaikki ylirajoituksen ajavat joutuisi putkaan.
        Mitä se sitten vaikuttaisi verovaroilla maksettaviin kustannuksiin onkin toinen asia.

      • pikaputka
        että.kuinkas.sitten kirjoitti:

        Ahaa, ajatus siis on, että toleranssi olisi nolla?
        Noin ollen huomautukset todella vähenisi, suorastaan loppuisivat, koska kaikki ylirajoituksen ajavat joutuisi putkaan.
        Mitä se sitten vaikuttaisi verovaroilla maksettaviin kustannuksiin onkin toinen asia.

        Varoituksen saanut kaahari voidaan määrätä tulemaan putkaan esimerkiksi pariksi tunniksi. Samassa yhteydessä häneltä peritään aiheutuneet vahingot, kuten sen huomautuksen toimituskulut ja putkan käyttömaksu. Pienestä rötöksestä tulee siis pieni rangaistus, mutta rangistus kuitenkin että sen muistaa. Nopeusrajoitukset menettävät tehonsa, jos niiden noudattamista ei valvota ja rikkomisesta anneta rangaistusta.

    • yli.90.kertaa

      Joku on ilmeisesti kaahannut melkein tuhannen euron edestä maksamatta penniäkään. Saunamajuri Pasterstein on alkanut selvittelemään voitaisiko ajokortti kuitenkin ottaa linssiludelta pois.

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005832241.html

      • Viranomainen voi käyttää harkintavaltaansa ja sakottaa jo pienimmästäkin ylinopeudesta, mikä on käytännössä 4 km/h. Parempaan tarkkuuteen eivät nykyiset mittalaitteet pysty. Tilanne tosin muuttuu, kun otetaan käyttöön keskinopeusvalvonta. Kello se on tarkka instrumentti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1653
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      307
      1337
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1288
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe