Suomalaiset ovat Euroopan suurin mamuryhmä

Mistään muusta Euroopan maasta ei ole sotien jälkeen muuttanut toiseen Euroopan maahan niin paljon suhteellisesti oman maan väestöstä, kuin Suomesta mamuja muutti Ruotsiin 1950-1980-luvuilla. Tällöin jopa 10% Suomen kansasta lähti Kekkoslandiaa pakoon mamuina Ruotsiin.
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Afrikasta ensimmäiset ihmiset tulivat eurooppaan niin miksei nyttenkin.

Äänestä

Joo mamulla ja matulla on eronsa. Suomalaiset meni ruotsiin töihin ei eläteiksi. Suomalisilla tais olla vielä passit ja paperitkin kunnossa. Muistaakseni Suomalaiset ei tehneet terrori-iskuja ruotsalaisia kohtaan.

Äänestä

Kaikki kunnia Kekkoselle. Hän sen julisti kansallisen hätätilan työttömien määrän noustessa hälyttävälle, nykymittapuun mukaan naurettavalle 60 000 työttömän tasolle
Lähes kaikille järjestettiin nk. hätäaputöitä.

60-luvulla Ruotsissa oli voimakas teollinen buumi ja se rekrytoi Suomestakin työvöimaa Volvolle, Saabille, Kockumille jne. Monesti työhön värväys tapahtui siten että jo työpaikan saaneilta suomalaisilta kyseltiin tiesivätkö he jotain ahkeraa suomessa asuvaa kaveriaan joka voisi muuttaa perheineen tai ilman ruotsiin. Minäkin olen työllistynyt juuri näin ja olen myös hommaillut kavereita ruotsiin töihin.

Mitään ongelmia sopeutua ruotsalaiseen yhteiskuntaan ei ollut. Kieli-ongelma tietenkin aluksi.

Ensimmäiset todella ongelmamuuttajat olivat assyyrit ja somalit joita tuli 80-luvun alussa Ruotsiin.
Samaan aikaan tuli Vietnamista venekansaa mutta heidän kansaaan ei ilmennyt niitä ongelmia mitä ilmeni näiden muslimimaista tulleiden kanssa.

Ruotsi voisi esittää kiitoksen sanan suomalaisille sillä miltä Ruotsi nyt näyttäisi jos se olisi ottanut niiden 400 000 suomalaisen sijaan syyrialaisia, irakilaisia tai somaleja...huh huh
Ruotsissa olisi täysi kaaos kun se tuppaa olemaan nytkin vaikka muslimeja on yli puolta vähemmän alle 200 000

Äänestä
  • Kaikki "kunnia" ihmisten massamuutosta ulkomaille Kekkoselle, juu. Ja minkähän takia oli "vain" 60 000 työtöntä? No siksi, koska puoli miljoonaa työtöntä oli lähtenyt Ruotsiin. Suomessa olisi nykyään täystyöllisyys, mikäli samalla tavalla nykypäivänä lähdettäisiin Suomesta maahanmuuttajiksi ulkomaille. Mutta nykyään ei ole kekkosdiktatuuria, mitä pitäisi paeta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ertertetgeer kirjoitti:

Mistään muusta Euroopan maasta ei ole sotien jälkeen muuttanut toiseen Euroopan maahan niin paljon suhteellisesti oman maan väestöstä, kuin Suomesta mamuja muutti Ruotsiin 1950-1980-luvuilla. Tällöin jopa 10% Suomen kansasta lähti Kekkoslandiaa pakoon mamuina Ruotsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu