gangstalkereiden stalkkaus revised

Jahka saan kiinni sen, joka määritteli minut kansalliseksi uhkaksi, ehdotan hänelle ylennystä. Sellaisiin hommiin missä ei voi mokata noin pahasti. Takaisin sinne 'prh/rkp':lle.

Teen töitä 24/7 kerätäkseni riittävästi todistusaineistoa sen tahon ja ennen kaikkea sen yksittäisen henkilön kiinnisaamiseksi, joka laittoi minut mustalle listalle.
Kun saan tietooni nimen: ehdotan hänen esimiehelleen, olkoon sitten vaikka presidentti, että saa ylennyksen ja kunniamerkit kultaisine tammenlehtineen.

Itse asiasssa ne tahot, jotka seuraavat kirjoitteluani ja ajatteluani, varmasti saivat ajatuksen jo sitä luonnostellessani. Liekkö jopa vaikuttaneet aktiivisesti kirjoittamisprosessiini?

;)

32

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanha ajatus, mutta vapauden patsas ja Suomen kartta.
      Niissä on jotain yhtäläistä. Kokonaisuudessaan, jos mietitään joukkokiusaamiseen johtavia arvoja, toisen kiusaamiseksi kohti itsemurhaa, tavallaan avustettu itsemurha, nuo arvot ovat täysin päinvastaisia, kuin mitä vapautta edustava karttakuvajaisemme antaa ymmärtää. Ne ihmiset, jotka lähtevät mukaan joukkokiusaamiseen ovat joko sokeita tai heidän arvomaailmansa on totaalisen vääristynyt.

      • Joissain harvoissa tapauksissa joukkokiusaamisella voi olla myös suojeleva merkitys, jos kiusattu kestää sen, että elämä ei enää olekaan yksityistä. Huolimatta siitä, että pinnan alla organisoivan tahon tavoite on yllyttää kohde tekemään itsemurha.

        Jos ei voi suoraan tappaa ihmistä, eikä kykene vastaamaan siitä suraavista poliittisista seuraamuksista, ainoksi vaihtoehdoksi jää nollapersoonan kiusaaminen. Omassa tapauksessani niinkin pieni asia, kuin erikoispalvelun epäonnistunut rekrytointiyritys.

        Ampuivat kärpästä tykillä kun sanoin - ei kiitos.

      • temp.off

        Targeted individual.

        OK. Vieraan vallan erikoispalvelu sai ruumiini. Mutta sieluani tai mieltäni ei. Se, että kotiini Pohjois-Haagaan, joku levitti ionisoivaa säteilyä emittoivaa materiaalia aiheutti vain sen, että jouduin muuttamaan pois. Päätös toimia, kuten toimivat, lyhensi elinodotettani 10-20v. Viimeinen uhkaus tietokoneelle oli: miten on terveytesi laita? Puhelimessa: Haluatko elää?

        Kävin mittaamassa kotikulmani tuossa viime kesänä. Paikat oli putsattu. Normi taustasäteily. Mutta oikeasti olivat vakavissaan tappamassa minut. (venäläiset erikoispalvelut,joku niistä ... ko en tiedä) Mistä tiedän? Kävin Pietarissa. Sen jälkeen kotiin erikoisen stalkkauksen siivittämänä, joka alkoi jo Pietarissa. Kotona, säikähtäneenä laitoin kuluneen ruuvimeisselin vesilasiin - se 'kiehui' kylmässä vedessä.

        Olen silti vielä vapaa ajattelemaan. Kuten todettua 24/7.

      • temp.off

        Valta ja vallankäyttö ovat äärettömän herkkiä asioita.
        Millä tavalla valtaa käytät, määrittelee persoonasi.

        Itse olen törmännyt vain äärimmäiseen psykopaattiseen vallankäyttöön.
        Sen vuoksi, olen edelleen sitä mieltä, että ja kun, vallankäytön luonne on ollut niinkin fundamentalistista, kyseisen tahon johtaja ja hänen suorittavassa portaassa ollut alaisensa, molemmat, pitäisi ylentää, niiden 'kultaisten tammenlehvien' kera.

        Kattellaan sitten joskus myöhemmin uudelleen. Antaa ajan kulua.

      • budo.temp

        Ensisijaisesti omaan rauhaani hyökänneen tahon edustajille pari pikkuvinkkiä: se mikä näyttää llian hyvältä ollakseen totta - on juurikin sitä.
        Niin hyvässä kuin pahassa.

        Aliarvioitteko OIKEITA ystäviäni?

        Te typerät pidätte niitä rakkaitanne vasemman käden holstereissa - siitä teidät tunnistaa. Jos haluatte oikeata kunnioitusta, jättäkää ne kokonaan pois.

      • big.picture

        Intergalaktinen sota. Meillä on isompi koira odottamassa tuolla ulkona.

        Jos lähdemme keskenämme tappelemaan isommassa mittakaavassa, petämme ystävämme. Linnut ja niiden rata.

        Jos on ensimmäinen kerta kun kohtaatte ajatuksen ... tuskin.

      • deckard.on.psykopaatti

        https://www.youtube.com/watch?v=_hPBbPqc5Sk

        sen vääntäminen rautalangasta onnistuu kyllä, mutta mieluummin jättäisin sen tässä tapauksessa väliin

        tiedättekö mikän on liukumiina`? minun lapsuudesstani se oli lehmän kakka, jota piti väistellä kun menee moikkaamaan sähköaidan takana kasvasia ikätovereita

      • lions.broke.free

      • azerocase

        JA sitten se surullinen -80 ajattelimalli. ..... Frankie goes to hollywood two tribes .... guess 30000 tribes, who'll handle them on galactic level :( Joillain voi olla sisäinen kaipuu siihenkin.. tai Nenaan... Minusta tuntuu, että ihmiskunta ei tule kasvamaan kollektiivisesti miksikään. Jäämme siihen ykkössivilisaation kynnykselle...

        vähän kuin lapsena ystäväni kysyi: minkä vuoksi et tappele, kun voisit vetää pataan ketä haluat? totesin siihen, koska en halua. Soturin tie vie sotaan. Mutta en ole soturi. Mitä sitten? Olen lomalla intergalaktisesta sodasta. Jos haluatte sen tänne, voin tuoda sen teille. Siinä heikkouteni, jota olen yrittänyt piilotella teiltä.

        Visions and deams. Far more powerful than you can ever imagine.
        https://www.youtube.com/watch?v=ffxKSjUwKdU

      • haluamme

        Tuo ihmeessä sota tänne. Itse en ole kuin galaktisissa sodissa vielä ollutkaan.

      • private.emission
        haluamme kirjoitti:

        Tuo ihmeessä sota tänne. Itse en ole kuin galaktisissa sodissa vielä ollutkaan.

        Private emission. Onhan sinulla mittarit kunnossa?

      • cesium.under.the.bed
        private.emission kirjoitti:

        Private emission. Onhan sinulla mittarit kunnossa?

        Suosittelen ottamaan yhteyttä STUKiin, jos alkaa tuntumaan tukalalta esim. nukkua. TIedät tasan tarkkaan mitä tarkoitan. Ei ole heidän ongelma.

        https://www.youtube.com/watch?v=7RMQksXpQSk

      • kaikki.pelit.loppuu
        private.emission kirjoitti:

        Private emission. Onhan sinulla mittarit kunnossa?

        https://www.youtube.com/watch?v=dfnCAmr569k
        You all are invited to My end game. We'll all gona leave ... untouched.
        Lapset sateenvarjon alla.
        Voi olla että vähän taustasäteily on kohollaan, mutta muuten .. ette tule näkemään mitään.

        EndGame.

    • PyhäProfeetta1

      "Jahka saan kiinni sen, joka määritteli minut kansalliseksi uhkaksi, ehdotan hänelle ylennystä. Sellaisiin hommiin missä ei voi mokata noin pahasti. Takaisin sinne 'prh/rkp':lle."

      Hmm, mielenkiintoista, epäiletkö Supon työntekijää? Amerikassa CIA tai turvallisuuspalvelu, Englannissa MI6 ja suomessa Supo. Okei, ihan loogista ja selittäisi sen, miksi ketään ei tuomita uhreille tehdyistä rikoksista/tai tuomiot ovat käsittämättömän lieviä.

      Poliisi on selvästi mukana, joten poliisi sitten tottelee Supoa ja kansallinen turvallisuus ohittaa suomenlain.

      Ihan ok salaliitto.

      • poltettu.kidutettu

        Jätit sopivasti venäläiset erikoispalvelut pois.
        Miltä sellainen näyttää?
        Pelkäätkö niitä?

        Где ты, там я ! Vuoroin vieraissa.
        https://www.youtube.com/watch?v=IwpDzJE4fc8

        Suomen maailman mittakaavassa ne tietää kaiken.... tai siitä ainakin lähdetään. Jos ei tiedustelemalla, sen perinteisessä muodossa (kiristäminen, uhkailu, kiduttaminen, lahjonta jne.), niin ihan henkilökohtaisilla poliittisilla suhteilla.

        Olennainen kysymys ei kuitenkaan ole se, kuka täällä toimii, vaan millä keinoin.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Electronic_harassment

    • PyhäProfeetta1

      "OK. Vieraan vallan erikoispalvelu sai ruumiini. "

      Hmm, mielenkiintoista. Venäjän tiedustelupalvelu on yksi maailman tehokkaimmista, joten sille ei stalkingin järjestäminen olisi kovinkaan vaikeaa. Ihan ok idea, mikään suomalainen instituutio ei varmasti uskaltaisi panna hanttiin ja uhri olisi täysin FSB:n armoilla.

      Ihan ok salaliitto, varsinkin, kun suomi on Venäjän naapurimaa. Sitä paitsi itsemurhatavoitteellinen gang stalking oli Neuvostoliitossa koko kansan hupi!! Jospa pahamainen psykologinen retribuutio ei olekaan loppunut, vaan Venäjä on lähettänyt kansalaisiaan tänne kiusaamaan vihollisiaan itsemurhaan?

      Ihan ok salaliitto, mutta mikä voisi olla motiivi, miksi FSB haluaa vainota suomenkansalaisen itsemurhaan, voisiko suomenkansalainen olla sanonut jotain sopimatonta tms.?

      • temp.off

        Heidän erikoispalveluita ei koskaan ole aliarvioitu Suomessa.. lienee niin, että täällä olevat vastaavat tekevät kattavaa yhteistyötä heidän kanssaan.

        Temppuilijan arkkityyppi näyttää olevan heillekkin tuttu, jo vuosien takaa. Rapunzel ..A German fairy tale about a girl imprisoned in a tower who lets down her long hair for a rescuer to climb.

        https://www.youtube.com/watch?v=RjObnc58fAM

      • HolyProphet
        temp.off kirjoitti:

        "Heidän erikoispalveluita ei koskaan ole aliarvioitu Suomessa.. lienee niin, että täällä olevat vastaavat tekevät kattavaa yhteistyötä heidän kanssaan."

        James Bondeissa MI6 ja CIA tekevät yhteistyötä, ja niin ne tekevät todellisuudessakin. Joten idea siitä että Supo ja venäjäntiedustelupalvelu tekisivät yhteistyötä keskenään, ei välttämättä ole tuulesta temmattu.

      • temp.off

        Venäjän ja Suomen erikoispalveluiden yhteistyöstä kertoo jotain se, että Balkanin mafia ei ole jumittunut Suomeen samalla tavalla, kuin on jumittunut Ruotsin valtion sisälle.
        Jostain syystä tietyt ... määrittelemättömät tyypit vain jäävät kiinni Suomessa.
        En yliarvioi idän erikoispalveluiden kykyjä tai aliarvioi omiemme ... jotain eroa Suomessa ja Ruotsissa on tässä suhteessa. Kun puhutaan tavallisista rikollisista.
        Ruotsalaiset ovat toki edellä niissä cyber-jututissa, niin kuin Virokin.
        Mutta meillä toi lättäjalkahomma näyttää olevan aikas hyvin hanskassa -- liekkö kielikysymys?

        Mikä se olikaan: Sckotland Yard's hommelit - Kotoisat Shelok Holmesit täällä toimii paremmin kuin JamesBondit Ruotsissa. Novitshock. Samoin kuin Britanniassa meilläkin Novitsock pellet jää kiinni.

        Tosin meille ne ei tuu, ko täällä ei ole kohteita niille. Max. T-80:llä Lappiin.

        Suomalainen erikoisuus. Sotilastiedustelun taso -- vittu vedän sua pataan, jos aloitat.
        https://www.youtube.com/watch?v=e8GifZ0g2MQ

    • Valtion.Agentti

      1. Minkä seurauksena sut määriteltiin kansalliseksi uhaksi?
      2. Missä tämä määrittely tapahtui?
      3. Miten sait selville, että sut on määritelty kansalliseksi uhaksi?
      4. Mistä tiedät olevasi mustalla listalla?
      5. Mikä on tämä musta lista?
      6. Millä ajatuksiasi luetaan?
      7. Mistä tiedät, että ajatuksiasi luetaan?

      • 1. Minkä seurauksena sut määriteltiin kansalliseksi uhaksi?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 8 §
        2. Missä tämä määrittely tapahtui?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 9 §
        3. Miten sait selville, että sut on määritelty kansalliseksi uhaksi?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 10 §
        4. Mistä tiedät olevasi mustalla listalla?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 12 §
        5. Mikä on tämä musta lista?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 23 § (4.11.2011/1112)
        -----
        !!!! Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 10 § !!!
        6. Millä ajatuksiasi luetaan?
        - teknologialla, jota meillä ei ole
        7. Mistä tiedät, että ajatuksiasi luetaan?
        - teknologialla, jota meillä ei ole

      • temppuilija kirjoitti:

        Tarkennan vielä. Näyttää siltä, että omalta osaltani viranomaiset nojautuvat, hyvästä syystä, seuraavaan perustuslain pykälään, jonka hengelläni ja kansalaisuudellani heille suon:

        23 § (4.11.2011/1112)
        Perusoikeudet poikkeusoloissa

        Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.

        Tilapäisiä poikkeuksia koskevat valtioneuvoston asetukset on saatettava viipymättä eduskunnan käsiteltäviksi. Eduskunta voi päättää asetusten voimassaolosta.

        Elämme poikkeuksellisia aikoja.

        Itse ajattelen: on parempi valottaa tuntematonta edes puoliksi, kuin jättää se kokonaan huomiotta.

      • Jatkan vielä vastaustani 'suomalaiselle agentille': ajatteluuni vaikuttaneet ihmiset, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, ovat jo kuolleet. On aivan sama, kuka lukee tai mitä lukee, miten näkee tms. ajatuksistani, ne kaikki ovat johdonmukaisia ja luettavissa täällä s24:ssä. Ei niinkään, tykkäänkö 'matista' tai 'pirkosta' vaan pikemminkin ajattelutapani.

        Jos joku ulkopuolinen, aivan kuka tahansa, on kiinnostunut ajatuksistani ... jos ei nauramatta kohtaa minua, on aivan hukassa.

        Olen nähnyt monenlaista, mutta.... samanlaisia janttereita kaikki olemme.
        https://www.youtube.com/watch?v=ffxKSjUwKdU

        Mietitte jotain novitshokkia... mä ja naapurini Haagassa otimme vastaan sen pirullisemman ionisoivan korruptoivan hyökkäyksen ja sen lisäksi minä neurologisen Ferrarin. Mieltä ja motivaatioita manipuloivan teknologian, jonka tutkimus Suomessa on _epäeettistä_.

        Hyökkäys Suomeen venäläisen erikoispalvelun taholta.

        Omasta perspektiivistäni katsoen on jotenkin hassua kuvitella, että joku lähtisi hajuvedellä hyökkäämään, kun on muita paljon näkymättömimpiäkin keinoja käytettävissä. Ehkä niiden kannettavien boorireaktoreiden kuljettaminen onnistuu vain Suomeen. Minut olisivat voineet tappa jo aikaa sitten .... amygdala aivoissa mössöksi ,,,, thalamus... jne.

        Ehkä briteillä on keinot estää moinen ... diplomaattien immuniteetistä huolimatta.

        Sinänsä Suomi on helppo paikka venäläisille, kun sympatia heihin nähden on olemassa. Saavat tuoda reaktorinsa Allegrossa Pietarista Helsinkiin, konnarin autenttinen kommentti 'Uhh what is this?" Venäläisen vastine: "Private (radioactive) emission."

        Että Suomessa, tuossa suhteessa venäläisten takapiha.
        Tarvittaessa manipuloivat supon kanssa yhteistyössä vain jonkin onnettoman heilumaan veitsen tai FN:n kanssa :(
        Sen vuoksi täällä ei juurikaan mafiat hillu.

        nothing.special.about.temppuilija

      • temp.off

        3D röntgen sädehoito Tukholmalaisessa kahvilassa.
        Seen that, Been there.
        Heittäkää vaan niitä radioaktiivisia pulvereitanne ja myrkyttäkää vedet.
        Voitte sitten kysellä naapurilta: olisko jotain tehtävissä?
        Ei. Aina voi mennä Itämereen uimaan.

        They woke up the Lions!

      • mistä.näitä.riittää
        temppuilija kirjoitti:

        1. Minkä seurauksena sut määriteltiin kansalliseksi uhaksi?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 8 §
        2. Missä tämä määrittely tapahtui?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 9 §
        3. Miten sait selville, että sut on määritelty kansalliseksi uhaksi?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 10 §
        4. Mistä tiedät olevasi mustalla listalla?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 12 §
        5. Mikä on tämä musta lista?
        Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 23 § (4.11.2011/1112)
        -----
        !!!! Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 10 § !!!
        6. Millä ajatuksiasi luetaan?
        - teknologialla, jota meillä ei ole
        7. Mistä tiedät, että ajatuksiasi luetaan?
        - teknologialla, jota meillä ei ole

        Ja tästä vastauksesta, jossa ei vastata kysyttyyn voidaan havaita mistä on kyse.

        Jälleen yksi avohoitopotilas vapaalla.

      • HolyProphet1
        temppuilija kirjoitti:

        Jatkan vielä vastaustani 'suomalaiselle agentille': ajatteluuni vaikuttaneet ihmiset, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, ovat jo kuolleet. On aivan sama, kuka lukee tai mitä lukee, miten näkee tms. ajatuksistani, ne kaikki ovat johdonmukaisia ja luettavissa täällä s24:ssä. Ei niinkään, tykkäänkö 'matista' tai 'pirkosta' vaan pikemminkin ajattelutapani.

        Jos joku ulkopuolinen, aivan kuka tahansa, on kiinnostunut ajatuksistani ... jos ei nauramatta kohtaa minua, on aivan hukassa.

        Olen nähnyt monenlaista, mutta.... samanlaisia janttereita kaikki olemme.
        https://www.youtube.com/watch?v=ffxKSjUwKdU

        Mietitte jotain novitshokkia... mä ja naapurini Haagassa otimme vastaan sen pirullisemman ionisoivan korruptoivan hyökkäyksen ja sen lisäksi minä neurologisen Ferrarin. Mieltä ja motivaatioita manipuloivan teknologian, jonka tutkimus Suomessa on _epäeettistä_.

        Hyökkäys Suomeen venäläisen erikoispalvelun taholta.

        Omasta perspektiivistäni katsoen on jotenkin hassua kuvitella, että joku lähtisi hajuvedellä hyökkäämään, kun on muita paljon näkymättömimpiäkin keinoja käytettävissä. Ehkä niiden kannettavien boorireaktoreiden kuljettaminen onnistuu vain Suomeen. Minut olisivat voineet tappa jo aikaa sitten .... amygdala aivoissa mössöksi ,,,, thalamus... jne.

        Ehkä briteillä on keinot estää moinen ... diplomaattien immuniteetistä huolimatta.

        Sinänsä Suomi on helppo paikka venäläisille, kun sympatia heihin nähden on olemassa. Saavat tuoda reaktorinsa Allegrossa Pietarista Helsinkiin, konnarin autenttinen kommentti 'Uhh what is this?" Venäläisen vastine: "Private (radioactive) emission."

        Että Suomessa, tuossa suhteessa venäläisten takapiha.
        Tarvittaessa manipuloivat supon kanssa yhteistyössä vain jonkin onnettoman heilumaan veitsen tai FN:n kanssa :(
        Sen vuoksi täällä ei juurikaan mafiat hillu.

        nothing.special.about.temppuilija

        "Jatkan vielä vastaustani 'suomalaiselle agentille': ajatteluuni vaikuttaneet ihmiset, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, ovat jo kuolleet."

        Niin, ihmisiä kuolee ja kukaan ei elä ikuisesti. Uskotko, että Supo jollain tavalla on edesauttanut näiden ihmisten kuolemassa? Suojelupoliisi kyllä värvää aktiivisesti kaikenlaista porukkaa riveihinsä. Hesarissa oli taannoin juttu somalimiehestä, jota Supo oli yrittänyt värvätä vakoilemaan puolestaan: hänen vastauksensa oli ei Supolle. Eli kaikennäköistä porukkaa voi ympärillä pyöriä, jos Supo on kimpussa aina maahanmuuttajista rikollisjengiläisiin ja ääriliikeiden edustajiin: Supo on värvännyt tiedonantajia todella pahoista porukoista.

        Tiedustelupalveluiden ja yliopistoporukoiden yhteydet saattavat kiinnostaa sinua:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Skull_and_Bones

        Yliopistoilla on useita salaseuroja myös suomessa ja lisäksi erilaisia yhteenliittymiä, joilla varmasti on vaikutusvaltaa ja kenties jäseniäkin Supossa. Oletko ikinä lyönyt tai tehnyt jotain muuta pientä harmia jollekin, joka esimerkiksi opiskeli yliopistolla?

        Voiko joku porukka yliopistolta olla kuitenkin kärsimystesi takana käyttäen mm. vaikutusvaltaansa Supossa?

      • temp.off

        kieltämättä yliopistomaailma on tuttu ja paljon tuttuja sielläpäin ... tulee mieleen yksi tyyppi ja pari muutakin, jep, ei mahdoton ajatus, ei ollenkaan ... supohan tarvitsee mm. juristeja ja muitakin siviilipuolen konsultteja, sama pätee krpiinkin...

      • temps.kukkuu
        HolyProphet1 kirjoitti:

        niin, ne ajatteluuni vaikuttaneet ihmiset ... Erasmus Rotterdamilaisen aikana n. 500 v sitten oli salainenpoliisi nimeltä inkvisitio.... Jungin ja Reichin aikakaudella ihan kotoisat Polpo, Gestapo ja CIA. Nää uudemmat ovat vähän ns. tulokkaita inkvisitioon verrattuna... 1800- luvun saksalaisesta salaisesta polizeista minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta Nietzche eleli kulta-aikojaan silloin. Sokrate tuomittiin juomaan myrkkymalja oliko n 300 ekr... kidutuksen, sadismin ja tiedustelun historia on yhtä pitkä kuin ihmiskunnankin historia

      • lapset.lapset
        mistä.näitä.riittää kirjoitti:

        Ja tästä vastauksesta, jossa ei vastata kysyttyyn voidaan havaita mistä on kyse.

        Jälleen yksi avohoitopotilas vapaalla.

        "Jälleen yksi avohoitopotilas vapaalla. "

        https://www.youtube.com/watch?v=dfnCAmr569k

        Tietynlainen kyvyttömyys kestää omaan näppäryyteensä sekoamista kertoo ihan jotain toista tarinaa - menee persoonallisuusteorioiden puollelle ... luonneanalyyseihin.
        Jos minun pitäisi valita: mieluummin hyvällä persoonallisuudella varustettu skitsofreenikko kuin luonnehäiriöinen 'terve mieli'.

      • HolyProphet1
        temp.off kirjoitti:

        kieltämättä yliopistomaailma on tuttu ja paljon tuttuja sielläpäin ... tulee mieleen yksi tyyppi ja pari muutakin, jep, ei mahdoton ajatus, ei ollenkaan ... supohan tarvitsee mm. juristeja ja muitakin siviilipuolen konsultteja, sama pätee krpiinkin...

        "kieltämättä yliopistomaailma on tuttu ja paljon tuttuja sielläpäin ... tulee mieleen yksi tyyppi ja pari muutakin, jep, ei mahdoton ajatus, ei ollenkaan ... supohan tarvitsee mm. juristeja ja muitakin siviilipuolen konsultteja, sama pätee krpiinkin...kieltämättä yliopistomaailma on tuttu ja paljon tuttuja sielläpäin ... tulee mieleen yksi tyyppi ja pari muutakin, jep, ei mahdoton ajatus, ei ollenkaan ... supohan tarvitsee mm. juristeja ja muitakin siviilipuolen konsultteja, sama pätee krpiinkin…"

        Niin, yliopistolla on voimakas ryhmäytymis- ja me henki. Oikeastaan ketkään muut eivät järjestä mielenosoituksia ääriliikkeiden lisäksi kuin yliopistolaiset. Supo sinänsä saa jo valtavat määrät vainoon taipuvaista porukkaa liikkeelle halutessaan käyttämällä tiedonantajiaan vainoon kiihotus tarkoituksessa esim. Antifassa.

      • temps.deleted

        Mainitsemasi Antifa on mielenkiintoinen. Vasemmistonatsit. Mieti ajatusta ;)

        Omalta kannaltani, kun katsoin erään laittamasi videon, näyttävät hyväntahtoisilta hölmöiltä, joita voi johdatella miten haluaa. Sama pätee äärioikeistoon.

        Rohkea, itseksi kasvanut ihminen, ei tarvitse joukkovoimaa.

    • Miryamins

      Tänään Jukka toivonut kuolemaani jotta saisi toteuttaa rauhassa pedofiilitaipumuksiansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe