ON Persu-kommunisti Ihan oikeasti TYHMÄ ?

Laita lainauksen... Lähteekö ne oikeasti aikuisetikin väittämään vastaan jopa
korkea-arvioisia ekonomisteja ?
Lainaus: "
Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney.
Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney. KUVA: BLOOMBERG NEWS
Britannian talous voisi kärsiä pahimmillaan merkittäviä lamauttavia seurauksia, jos brexitin ehdoista ei päästä sopimukseen Euroopan unionin kanssa.

Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney on varoittanut Britannian hallituksen ministereitä ilman sopimusta tapahtuvasta EU-erosta eli niin sanotusta no deal -mallin brexitistä. Asiasta kertovat esimerkiksi The Guardian ja Bloomberg.

The Guardian -lehden mukaan Carney sanoi pääministeri Theresa Mayn johtamalle hallitukselle, että ilman sopimusta tapahtuva lähtö Euroopan unionista voisi olla Britannian taloudelle yhtä katastrofaalinen isku kuin vuoden 2008 finanssikriisi.

Mahdollisia seurauksia olisivat pääjohtajan mukaan kaksinumeroinen työttömyysaste, asuntojen hintojen romahdus ja EU-maihin kulkevien liikenneyhteyksien takkuaminen.

Bloombergin mukaan Carney kertoi brittihallituksen kokouksessa, että lähtö unionista ilman sopimusta laskisi punnan kurssia ja johtaisi tullimaksujen nousuun, mikä kasvattaisi inflaatiota. Se taas vaikeuttaisi lainakustannusten pienentämistä talouden tukemiseksi.

Aiemmin viranomaiset ovat Britanniassa sanoneet, että sopimukseton brexit voisi johtaa joko korkojen nousuun tai laskuun. Carneyn mukaan korkojen nousu olisi todennäköisempi vaihtoehto.

Tilanne voisi Carneyn mukaan näkyä dramaattisesti myös asuntomarkkinoilla. Hän sanoi hallitukselle, että asuntojen hinnat voisivat laskea 25–35 prosenttia kolmessa vuodessa, jos EU-ero tapahtuu ilman Britannian ja unionin välistä sopimusta. Maan keskuspankin aiempien stressitestien mukaan pankit selviäisivät pahimmasta mahdollisesta vaihtoehdosta. "
0177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Liittovaltio kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu