https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/87abe010-2c1d-4609-9d0f-eddf600aebc3
Joo-o siinä sitä taas yritetään nostattaa maanpuolustustahtoa, viittaamalla puolustusvoimien tehokkuuteen.
Läntinen tai pohjoinen naapurimme ei tänne halaja, ja idän uhka taas ei ole torjuttavissa. Tietty jotkut vielä elävät talvisodan hengessä ja näkevät kosteita päiväunia siitä kuinka neuvostojoukot lyötiin.
Suomen päättäjät olivat fiksuja kun solmivat riittävän ajoissa rauhan itänaapurimme kanssa, sillä kun Saksan kukistumisen jälkeen Suomelta puuttui sotakaluston toimittaja. Ja Saksaa vastaan taistelleet neuvostosotilaat olisivat olleet käytettävissä Suomen rintamalla. Jos rauhaa ei olisi tullut, olisi Suomen kohtalona ollut muutamissa viikoissa tai kuukausissa Baltian kohtalo, miehitys.
Nykyisin itänaapurimme asearsenaali on sen verran miehekäs että halutessaan etenesivät pysähtymättä itärajaltamme Pohjanlahden rannalle parissa päivässä. Ja halutessaan muuttaisivat koko maan tomumajaksi. Ei mulla muuta, kun että oikeassa elämässä siis oikeassa tilanteessa Savonlinnan lentokentällä liehuisi puna-sini-valkoinen lippu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.