Lääkäreille terapiaa, muille masennuslääkettä

Tällainen mielenkiintoinen uutinen Mad in Finland -sivustolla:

https://madinfinland.org/pro-gradu-masennuslaakkeet-ja-kritiikki-suomen-laakarilehdessa-2008-2014-eve-rasku/

Eve Rasku Tampereen yliopiston historian laitokselta on tehnyt kiinnostavan pro gradu -tutkielman Suomen lääkärilehdessä kirjoitetuista masennuslääkeartikkeleista.

Erityisen mielenkiintoista on, että tutkielman perusteella lääkäreiden omiin mielenterveysongelmiin tunnutaan suhtautuvan kovin eri tavalla kuin muiden potilaiden ongelmiin.

"Lääkäreiden kohdalla keskusteluapu tuotiin esille pääasiallisena hoitokeinona 15 artikkelissa kun taas masennuslääkitys mainittiin vain kolmessa artikkelissa. Masennuslääkitys tuotiin esille kerran neutraalilla tavalla, kerran kokeiltuna mutta toimimattomana hoitokeinona ja kerran hoitokeinona johon liittyy stigma. Lääkehoidon vähäinen esiintyminen kirjoituksissa kytkeytynee yhteen taipumuksella selittää lääkäreiden masennuksen syitä psykososiaalisin perustein. Työn kuormittavuus esitettiin oireilun syyksi 11 artikkelissa ja traumatausta sekä temperamentti esitettiin selittävänä tekijänä seitsemässä artikkelissa.

***

Lääkäreiden omaa mielenterveyttä käsittelevä osio oli aineistossa ainut, joka ei noudattanut depression Käypä hoito -suositusta, jossa masennuslääkkeet ovat ensisijainen vaihtoehto. Suhtautuminen lääkäreiden mielenterveyteen oli ihmisläheisempää ja vähemmän diagnoosi- ja oirekeskeistä kuin muiden ryhmien kohdalla niin hoidon kuin masennuksen selittämisen suhteen. Samoin hoidossa korostettiin sellaisia tukitoimia, joita muut potilasryhmät harvoin saavat kuten konkreettinen apu psykoterapeutin löytämisessä. Tätä selittänee osaltaan se, että Suomen Lääkärilehti on juuri lääkäreiden ammattilehti, ja siten se jo lähtökohtaisesti käsittelee lukijakuntaansa eri lailla kuin muita ihmisryhmiä myös silloin kun lääkärit on asetettu potilaan rooliin. Toisaalta tämä suhtautuminen on ansiokasta, sillä lääkäreiden mielenterveys on arvokas samalla tavalla kuin muidenkin potilaiden. Kuitenkin olisi toivottavaa, että samat tukitoimet ja asenteet pyrittäisiin ulottamaan myös muihin potilasryhmiin."
11527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Luin koko tutkielman läpi. Minua kiinnostaa lukea ainakin tämä Jyrki Korkeilan kirjoitus siinä lehdessä. En pääse lukemaan sitä, mutta jossain kirjastossa sen koko artikkelin lukeminen on mahdollista. Mielestäni jo tuon perusteella Jyrki Korkeila ei ole perehtynyt koko asiaan neuroleptien aihettamista “aivovaurioista”. Jos hän olikin tehnyt niin, niin hän joko ei ole ymmärtänyt kunnolla aiheesta käytyä keskustelua, tai vaihtoehtoisesti hän esitti taas asian käyttämällä psykiatrian omaa uuskieltä. Myös gradun kirjoittaja on väärässä tässä kohdassa pohdinnoissaan. Tuohon aikaan käydyssä keskustelussa oli kyse siitä, miten neuroleptit vaikuttavat aivojen kutistumiseen. Tilavuuden pieneneminen ei tarkoita välttämättä yleisesti käsitettyä aivovauriota, kuten varsinaisten neuronien tuhoutumista. Jossain tutkimuksessa esimerkiksi ehdotettiin, että neuroleptit vähentävät joidenkin aivotukisolujen määrää. Aiheeseen liittyvät esimerkiksi Ho, Andreasen et al aivokuvantamisen tutkimukset. Myös terveiden apinoiden aivot surkastuivat merkittävästi neuroleptien vuoksi toisessa pienessä tutkimuksessa. Jonkinlainen yhteenveto aiheesta: https://joannamoncrieff.com/2013/12/13/antipsychotics-and-brain-shrinkage-an-update/

Tämä kirjoitus liittyy mielestäni myös aika läheisesti tämänkin palstan maallikoiden kirjoituksiin ja siihen, miten psykiatrit itse kokevat tällaiset mielipiteet. Mielenkiintoista. Kyseinen kohta gradusta on tässä:

Samana vuonna Jyrki Korkeila otti kantaa masennuslääkekeskusteluun Keskustelua -palstalla 23.11.2012 julkaistulla mielipidekirjoituksellaan ”Lääkärin kuuluu vaikuttaa nettitiedon laatuun”. Korkeila kirjoittaa:

“Julkisuudessa on käyty värikästä keskustelua psyykenlääkkeitten eduista ja haitoista. Väitteet ovat vaihdelleet masennuslääkkeitten toipumista estävistä vaikutuksista siihen, että psykoosilääkkeet vahingoittavat aivoja. Informaatio psykoosilääkkeistä johtaa harhaan mm. suomenkielisessä Wikipediassa, jossa käsitellään lähinnä haittavaikutuksia erittelemättä edes niiden havaittua tavallisuutta.”

Mielipidekirjoituksessaan hän puolustaa vahvasti psyykenlääkkeiden käyttöä sekä anekdoottien että psykiatristen teorioiden kautta sekä toivoo keskustelun pysyvän asiantuntijavetoisena. ”Toistaiseksi ei siis ole aihetta kuulutella maailmalle psykoosilääkkeitten tuhoavan aivoja. Osa potilaista saa lääkkeistä huomattavaa apua, osa kohtalaisesti ja osa vain vähän tai ei lainkaan”, Korkeila kirjoittaa. Kannanotossa ne potilaat, jotka masennuslääkkeistä eivät saa apua, nähdään toissijaisina, eikä masennuslääkkeiden haittavaikutuksia huomioida. Korkeilan toteamus ”psykoosilääkkeitten aivoja tuhoavasta vaikutuksesta” ei ole kattava kuvaus ajankohtana esitetyistä argumenteista ja sivuuttaa erimieliset asiantuntijaäänet. 129

[Alaiite] 129 Todennäköisesti tällä viitataan psyykenlääkkeiden pitkäaikaisen käytön aikaansaamiin muutoksiin hermoverkoissa.
Aivot pyrkivät homeostaasiin eli tasapainoon siinä missä mikä tahansa muukin kehon osa. Esimerkiksipsykoosilääkkeet vähentävät dopamiinin määrää dopamiinireseptoreissa, mihin hermosto pitkällä aikavälillä reagoi
kasvattamalla lisää dopamiinireseptoreita. Samaten SSRI-lääkkeiden pitkäaikainen käyttö saa hermoston reagoimaan jatkuvaan serotoniinin ylitarjontaan vähentämällä serotoniinireseptoreita. Tämä on todennettavissa
aivokuvantamisen keinoin. Ilmiötä julkisuuteen ovat tuoneet myös psykiatrit. Katso esim. Moncrieff 2009.

Äänestä
  • Tässä on kai sitten seuraus siitä, että Korkeila kannustaa kollegoitaan ottamaan osaan tällaiseen keskusteluun. Hannu Lauerma höpisee tämän vuoden Alibi-lehden haastattelussa seuraavanlaista täysin todisteetonta puutaheinää. Jos Lauerma vaikka laittaisi johonkin linkin siihen tutkimukseen, jonka perusteella hän heittää tuollaisia väitteitä. Olen täysin varma, että ei löydy yhtäkään tutkimusta tuollaisten väitteiden taustalle.

    "Puhutaan ensin Lauerman kanssa skitsofreniasta. Jokseenkin harvinaisesta mutta vakavasta psykoosisairaudesta.

    - Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa, Lauerma kertoo.

    On sanottu, että lääkehoito kutistaisi aivoja, mutta Lauerma ei tätä allekirjoita ollenkaan.

    - Päinvastoin. Ehkä tämä ajatus on tullut siitä, kun lääkkeet vaikuttavat tiettyjen aivojen nestepitoisuuteen ja tämä tietenkin vaikuttaa aivojen kokoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole solukato. "

    Äänestä

  • where.is.my.mind kirjoitti:

    Tässä on kai sitten seuraus siitä, että Korkeila kannustaa kollegoitaan ottamaan osaan tällaiseen keskusteluun. Hannu Lauerma höpisee tämän vuoden Alibi-lehden haastattelussa seuraavanlaista täysin todisteetonta puutaheinää. Jos Lauerma vaikka laittaisi johonkin linkin siihen tutkimukseen, jonka perusteella hän heittää tuollaisia väitteitä. Olen täysin varma, että ei löydy yhtäkään tutkimusta tuollaisten väitteiden taustalle.

    "Puhutaan ensin Lauerman kanssa skitsofreniasta. Jokseenkin harvinaisesta mutta vakavasta psykoosisairaudesta.

    - Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa, Lauerma kertoo.

    On sanottu, että lääkehoito kutistaisi aivoja, mutta Lauerma ei tätä allekirjoita ollenkaan.

    - Päinvastoin. Ehkä tämä ajatus on tullut siitä, kun lääkkeet vaikuttavat tiettyjen aivojen nestepitoisuuteen ja tämä tietenkin vaikuttaa aivojen kokoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole solukato. "

    "Olen täysin varma, että ei löydy yhtäkään tutkimusta tuollaisten väitteiden taustalle."

    Tarkotin siis, että varmasti löytyy joitain tutkimuksia, joiden perusteella Lauerma ajattelee noin. Kuitenkaan niistä ei löydy mitään oikeaa luotettavaa todistetta tuollaisille Lauerman väitteille kuten "Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa". Lauerma ei ole ehkä ymmärtänyt niitä tutkimuksia, hän esittää ne taas psykiatrian uuskielellä, tai se tutkimus on aika huono. Tuollaisen väitteen todistamiseen nykyisillä tekniikoilla vaaditaan aika monimutkainen ja kallis tutkimus. Korkeintaan tulee mieleen joku tutkimus, jossa on huomattu, että neuroleptin aloituksen jälkeen aivot surkastuvat, mutta kahdeksan viikon jälkeen tilanne stabiloituu, tms. On aika mahdotonta, että samoja henkilöitä on sitä ennen kuvattu kuukausia tai vuosia, jonka aikana on havaittu myös surkastumista.

    Äänestä

  • Kaikki psykiatriset osastot ja pakkolääkitys on lopetettava!!!
    P*rkelettäkö ihmisiä vankitaan muka "vaarallisina itselleen ja sivullisille"!!!
    Ihmisen pitää saada kulkea vapaana!

    Äänestä

  • Ei tarvi olla vaarallinen itselleen tai muille. Myös sairauden paheneminen ilman hoitoa riittää.

    Äänestä

  • where.is.my.mind kirjoitti:

    "Olen täysin varma, että ei löydy yhtäkään tutkimusta tuollaisten väitteiden taustalle."

    Tarkotin siis, että varmasti löytyy joitain tutkimuksia, joiden perusteella Lauerma ajattelee noin. Kuitenkaan niistä ei löydy mitään oikeaa luotettavaa todistetta tuollaisille Lauerman väitteille kuten "Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa". Lauerma ei ole ehkä ymmärtänyt niitä tutkimuksia, hän esittää ne taas psykiatrian uuskielellä, tai se tutkimus on aika huono. Tuollaisen väitteen todistamiseen nykyisillä tekniikoilla vaaditaan aika monimutkainen ja kallis tutkimus. Korkeintaan tulee mieleen joku tutkimus, jossa on huomattu, että neuroleptin aloituksen jälkeen aivot surkastuvat, mutta kahdeksan viikon jälkeen tilanne stabiloituu, tms. On aika mahdotonta, että samoja henkilöitä on sitä ennen kuvattu kuukausia tai vuosia, jonka aikana on havaittu myös surkastumista.

    Haastan Lauerman ja samalla vaikka muunkin suomalaisen psykiatrian todistamaan esimerkiksi tämän seuraavan väitteen

    "Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa
    ...
    Ehkä tämä ajatus on tullut siitä, kun lääkkeet vaikuttavat tiettyjen aivojen nestepitoisuuteen ja tämä tietenkin vaikuttaa aivojen kokoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole solukato. "

    Kun kerran Lauerman kaltainen psykiatrinen auktoriteetti vaivautuu laskeutumaan valtaistuimeltaan ja lyömään tuollaiset väitteet tavalliselle kansalle, niin niiden perusteelle voisi odottaa joitain oikeita lähteitä tai edes jotenkin rationaalisia perusteita niille väitteille. Korkeilan kirjoituksen pointtihan oli se, että psykiatrien pitää mennä "kansan pariin" korjaamaan virheellisiä käsityksiä.

    Äänestä

  • dfgrrtui kirjoitti:

    Ei tarvi olla vaarallinen itselleen tai muille. Myös sairauden paheneminen ilman hoitoa riittää.

    Sairauden paheneminen = potilas tajuaa että psykiatri on puoskari ja lääkkeet myrkkyjä.

    Äänestä

  • where.is.my.mind kirjoitti:

    Haastan Lauerman ja samalla vaikka muunkin suomalaisen psykiatrian todistamaan esimerkiksi tämän seuraavan väitteen

    "Aivojen tilavuus pienenee skitsofreenikolla, ja lääkkeet taas pysäyttävät kutistumisen noin kahdeksassa viikossa
    ...
    Ehkä tämä ajatus on tullut siitä, kun lääkkeet vaikuttavat tiettyjen aivojen nestepitoisuuteen ja tämä tietenkin vaikuttaa aivojen kokoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole solukato. "

    Kun kerran Lauerman kaltainen psykiatrinen auktoriteetti vaivautuu laskeutumaan valtaistuimeltaan ja lyömään tuollaiset väitteet tavalliselle kansalle, niin niiden perusteelle voisi odottaa joitain oikeita lähteitä tai edes jotenkin rationaalisia perusteita niille väitteille. Korkeilan kirjoituksen pointtihan oli se, että psykiatrien pitää mennä "kansan pariin" korjaamaan virheellisiä käsityksiä.

    Tuo puoskari voi vaikka repiä lääkeyhtöille myymästään persestään nuo teoriansa, hänen kaltaisiaan kun uskotaan aina, koska heillä on tietty asema yhteiskunnassa. Kaikki vähänkään aiheesta lukeneet ihmiset tietävät, että nuo progressiiviset aivomuutokset joihin tuo puokari viittaa, ei johdu mistään sairaudesta, vaan lääkityksestä. Sen todistavat lukuisat eläimillä kuin ihmisilläkin tehdyt tutkimukset paitsi ehkä ne harvat, joita lääkeyhtiöt ovat rahoittaneet hälventääkseen massiivisen empiirisen näytön aiheuttamaa suurta epäilystä näiden lääkkeiden "aivoja suojaavasta" vaikutuksesta. Lauerman omat aivot on marinoitu jossain aivoja pahasti vaurioittavassa paskaliemessä. Tämän vuoksi hänen kykynsä erottaa omat fantasiansa empiirisestä todellisuudesta on pahasti häiriintynyt, kuten useimmilla psykiatreilla. Väitteeni on vähintään yhtä tieteellinen kuin kaikki, mitä hän on julkisuudessa päässyt ulostamaan suustaan. Jos hän esittäisi sen tittelinsä takaa, niin kaikki takuulla uskoisivat.

    Äänestä

Ehdin lukea nuo viestit "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena." Ne olivat mielestäni täysin asiallisia viestejä, joissa viitattiin oikeisiin ja asiallisiin, esim. Adreasenin tutkimuksiin. Voin kysyä Suomi24-ylläpidolta, että miksi nämä viestit poistettiin.

Äänestä

Tämä kohta pisti silmään.Millainen ihminen kykenee näitä lääkkeitä odottaville äideille suosittelemaan?

Potilasryhmien kohdalla erityisen vertailun kohteeksi
nousivat raskaana olevat naiset sekä lääkärit potilaina. Huolimatta siitä, että masennuslääkkeet
nostavat raskaudenaikaisia riskitekijöitä, lääkitystä suositeltiin odottaville äideille muttei
lääkäreille.

Äänestä
  • Kyllä on vielä "kirveellä töitä".
    Ei mene minun kaaliin, että on yhä ns "psykiatrisille potilaille" tarkoitettuja osastoja!
    Terveistä ihmisistä tehdään "psykiatrisen diagnoosin" avulla sairaita!
    On masennus-, bibo-,psykoosidiagnooseja ja ja mitä kaikkea p*rkeleen oivalluksia onkaan. Millä mittarilla oikein mitataan: kuka on sairas tai terve? Yksilöt luokitellaan käyttäytymisen mukaan.
    Se on rikos ihmisyyttä vastaan.
    Kaikki mt-osastot suljettava. Samoin mt-kuntoutus lopetettava. Myös mielialalääkkeet kiellettävä. Niillä on liian pahoja sivuvaikutuksia.
    Mitään hyötyä niistä ei ole. Ihminen vain leimataan sairaaksi näillä toimilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


narrative kirjoitti:

Tällainen mielenkiintoinen uutinen Mad in Finland -sivustolla:

https://madinfinland.org/pro-gradu-masennuslaakkeet-ja-kritiikki-suomen-laakarilehdessa-2008-2014-eve-rasku/

Eve Rasku Tampereen yliopiston historian laitokselta on tehnyt kiinnostavan pro gradu -tutkielman Suomen lääkärilehdessä kirjoitetuista masennuslääkeartikkeleista.

Erityisen mielenkiintoista on, että tutkielman perusteella lääkäreiden omiin mielenterveysongelmiin tunnutaan suhtautuvan kovin eri tavalla kuin muiden potilaiden ongelmiin.

"Lääkäreiden kohdalla keskusteluapu tuotiin esille pääasiallisena hoitokeinona 15 artikkelissa kun taas masennuslääkitys mainittiin vain kolmessa artikkelissa. Masennuslääkitys tuotiin esille kerran neutraalilla tavalla, kerran kokeiltuna mutta toimimattomana hoitokeinona ja kerran hoitokeinona johon liittyy stigma. Lääkehoidon vähäinen esiintyminen kirjoituksissa kytkeytynee yhteen taipumuksella selittää lääkäreiden masennuksen syitä psykososiaalisin perustein. Työn kuormittavuus esitettiin oireilun syyksi 11 artikkelissa ja traumatausta sekä temperamentti esitettiin selittävänä tekijänä seitsemässä artikkelissa.

***

Lääkäreiden omaa mielenterveyttä käsittelevä osio oli aineistossa ainut, joka ei noudattanut depression Käypä hoito -suositusta, jossa masennuslääkkeet ovat ensisijainen vaihtoehto. Suhtautuminen lääkäreiden mielenterveyteen oli ihmisläheisempää ja vähemmän diagnoosi- ja oirekeskeistä kuin muiden ryhmien kohdalla niin hoidon kuin masennuksen selittämisen suhteen. Samoin hoidossa korostettiin sellaisia tukitoimia, joita muut potilasryhmät harvoin saavat kuten konkreettinen apu psykoterapeutin löytämisessä. Tätä selittänee osaltaan se, että Suomen Lääkärilehti on juuri lääkäreiden ammattilehti, ja siten se jo lähtökohtaisesti käsittelee lukijakuntaansa eri lailla kuin muita ihmisryhmiä myös silloin kun lääkärit on asetettu potilaan rooliin. Toisaalta tämä suhtautuminen on ansiokasta, sillä lääkäreiden mielenterveys on arvokas samalla tavalla kuin muidenkin potilaiden. Kuitenkin olisi toivottavaa, että samat tukitoimet ja asenteet pyrittäisiin ulottamaan myös muihin potilasryhmiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu