Synti on luonteeltaan ”digitaalista”: joku asia on syntiä (=1) tai ei ole syntiä (=0). Jokin asia ei voi olla 26%:sti syntiä, se on syntiä 100%:sti tai ei laisinkaan. Ei liioin ole pientä, keskikokoista tai suurta syntiä. On aivan sama, onko varastanut karamellin 6 vuotiaana vai tehnyt murhan 99 vuotiaana, helvettiin on tie molemmissa tapauksissa. Voi myös helposti käydä niin, ettei joku pidä syntinä täsmälleen samoja asioita kuin Jumala. Syynä voi olla ihmisen yksinkertaisuus, väärinkäsitys tai jonkin profeetan väärä ilmoitus.
Jospa syntiä tekeekin vain silloin, kun toimii vastoin omaatuntoaan. Siis, jos varastaa rahaa rikkaalta eikä omatunto rekisteröi sitä synniksi, se ei sitä olisi Jumalankaan mielestä. Tällöin kannattaisi ”paaduttaa” omatuntonsa, jolloin olisi estynyt tekemästä syntiä. Mutta kristinuskohan päinvastoin varoittaa paaduttamasta omaatuntoaan. Tästä voimmekin päätellä, ettei omaatuntoa voida käyttää synnin mittarina. Täytyy siis olla olemassa absoluuttinen totuus, tieto siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Ihminen kohtaa elämässään miljoonia asioita, joissa piilee vaara tehdä syntiä. Synnitön elämä vaatii siis paljon tietoa. Mistä voi löytää tämän miljoonia sivuja paksun käsikirjan ja kuinka käy lukutaidottomien, sokeiden jne.? Tästä suunnattoman paksusta ja painavasta kirjasta on otettava jatkuvasti uusintapainoksia, koska mahdollisten syntien lista muuttuu koko ajan.
On olemassa esimerkiksi seuraavanlainen ratkaisu edellä esitettyyn käsikirja-probleemaan: Kun ihminen tulee uskoon, hänelle muodostuu suora yhteys Jumalaan, joka kertoo hänelle uhkaavasta synnistä. Näin ollen ei-uskovaiset eivät voisikaan tietää mikä on syntiä ja mikä ei. Näin heidän syntitaakkansa kasvaisi koko ajan. Tämä käsitys tuleekin selvästi ilmi uskonnollisista teksteistä. Toisaalta onhan aivan sama onko ihmisellä 1 (pieni) synti tai miljoona (suurta) syntiä, kohtalo on sama.
Jos taas sattuu hairahtamaan uskovaiseksi, saa kuitenkin anteeksi kerralla kaikki syntinsä. Tilanne on sama kuin murhamiehellä, tuomio on sama tappoiko yhden ihmisen vai koko kylän väen. Kuolemaan voidaan tuomita vain kerran. Sanotaan, että raamatun tekstit aukeavat ja ihminen ymmärtää Jumalan suunnattoman rakkauden vasta tultuaan uskoon. Uskoon mennyt ihminen kokee Jumalan sanan ristiriidattomana ja selkeänä. Uskoon meneminen pitääkin sisällään paradoksin: jotta voisi mennä uskoon täytyy jo olla uskossa.
On surkeaa ajatella, että pieni vauva, joka kuolee vaikkapa vuoden ikäisenä, joutuu helvettiin perisynnin vuoksi. Vain siksi, että 6000 vuotta sitten syötiin yksi omena väärästä puusta. Pieni lapsi ei ole vielä uskossa, ”uudesti syntynyt”, eikä siten saanut anteeksi perittyä syntiään, yhtä ainoaa. Eikö tämä olekin epäoikeudenmukaista? Toisaalta, jos näin ei olisi, olisi taivaaseen pääsylle jätetty ”porsaanreikä”. Uskovainen äiti voisi nimittäin surmata pienen lapsensa ennen kuin tämä on ehtinyt tehdä ainoatakaan syntiä. Tämän jälkeen äiti pyytäisi Jumalalta surman anteeksi. Näin tekisi varmasti jokainen lastaan rakastava uskovainen äiti, koska taivaaseen pääseminehän on elämän tarkoitus, muulla ei ole merkitystä.
Abortoidun sikiön sielu joutuu siis myös helvettiin. Tästä voidaan tehdä sekin johtopäätös, etteivät sielut voi itse valita hedelmöitettyä munasolua, johon ne liittyvät. Eihän yksikään sielu vapaaehtoisesti haluaisi joutua helvettiin, ennen kuin edes pääsisi maallisen vaelluksen aikana todistamaan hyvyyttään tai oikeammin herkkäuskoisuuttaan juuri oikealle Jumalalle.
Jospa syntiä tekeekin vain silloin, kun toimii vastoin omaatuntoaan. Siis, jos varastaa rahaa rikkaalta eikä omatunto rekisteröi sitä synniksi, se ei sitä olisi Jumalankaan mielestä. Tällöin kannattaisi ”paaduttaa” omatuntonsa, jolloin olisi estynyt tekemästä syntiä. Mutta kristinuskohan päinvastoin varoittaa paaduttamasta omaatuntoaan. Tästä voimmekin päätellä, ettei omaatuntoa voida käyttää synnin mittarina. Täytyy siis olla olemassa absoluuttinen totuus, tieto siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Ihminen kohtaa elämässään miljoonia asioita, joissa piilee vaara tehdä syntiä. Synnitön elämä vaatii siis paljon tietoa. Mistä voi löytää tämän miljoonia sivuja paksun käsikirjan ja kuinka käy lukutaidottomien, sokeiden jne.? Tästä suunnattoman paksusta ja painavasta kirjasta on otettava jatkuvasti uusintapainoksia, koska mahdollisten syntien lista muuttuu koko ajan.
On olemassa esimerkiksi seuraavanlainen ratkaisu edellä esitettyyn käsikirja-probleemaan: Kun ihminen tulee uskoon, hänelle muodostuu suora yhteys Jumalaan, joka kertoo hänelle uhkaavasta synnistä. Näin ollen ei-uskovaiset eivät voisikaan tietää mikä on syntiä ja mikä ei. Näin heidän syntitaakkansa kasvaisi koko ajan. Tämä käsitys tuleekin selvästi ilmi uskonnollisista teksteistä. Toisaalta onhan aivan sama onko ihmisellä 1 (pieni) synti tai miljoona (suurta) syntiä, kohtalo on sama.
Jos taas sattuu hairahtamaan uskovaiseksi, saa kuitenkin anteeksi kerralla kaikki syntinsä. Tilanne on sama kuin murhamiehellä, tuomio on sama tappoiko yhden ihmisen vai koko kylän väen. Kuolemaan voidaan tuomita vain kerran. Sanotaan, että raamatun tekstit aukeavat ja ihminen ymmärtää Jumalan suunnattoman rakkauden vasta tultuaan uskoon. Uskoon mennyt ihminen kokee Jumalan sanan ristiriidattomana ja selkeänä. Uskoon meneminen pitääkin sisällään paradoksin: jotta voisi mennä uskoon täytyy jo olla uskossa.
On surkeaa ajatella, että pieni vauva, joka kuolee vaikkapa vuoden ikäisenä, joutuu helvettiin perisynnin vuoksi. Vain siksi, että 6000 vuotta sitten syötiin yksi omena väärästä puusta. Pieni lapsi ei ole vielä uskossa, ”uudesti syntynyt”, eikä siten saanut anteeksi perittyä syntiään, yhtä ainoaa. Eikö tämä olekin epäoikeudenmukaista? Toisaalta, jos näin ei olisi, olisi taivaaseen pääsylle jätetty ”porsaanreikä”. Uskovainen äiti voisi nimittäin surmata pienen lapsensa ennen kuin tämä on ehtinyt tehdä ainoatakaan syntiä. Tämän jälkeen äiti pyytäisi Jumalalta surman anteeksi. Näin tekisi varmasti jokainen lastaan rakastava uskovainen äiti, koska taivaaseen pääseminehän on elämän tarkoitus, muulla ei ole merkitystä.
Abortoidun sikiön sielu joutuu siis myös helvettiin. Tästä voidaan tehdä sekin johtopäätös, etteivät sielut voi itse valita hedelmöitettyä munasolua, johon ne liittyvät. Eihän yksikään sielu vapaaehtoisesti haluaisi joutua helvettiin, ennen kuin edes pääsisi maallisen vaelluksen aikana todistamaan hyvyyttään tai oikeammin herkkäuskoisuuttaan juuri oikealle Jumalalle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Syntiähän ei oikeasti ole olemassakaan, se on vain uskonharhaisten käsite ei-toivotulle käyttäytymiselle, joka riippuu paljon historiallisesta ajankohdasta sekä kulttuurin kehityksestä.
Me uskonnottomat emme pysty edes syntiä tekemään, koska synnin käsite on meille null, zero, zip eli olematon.
Rikoksia pystymme toki tekemään ajankohdan voimassa olevien lakien mukaan ja niistä saamme kiinni jäädessämme asianmukaisen tuomion.