Dalai-lama vastustaa Euroopan mamutusta

Vastamielenosoitukseen

Dalai-lama paljastui rajakiksi, ei kannata Euroopan mamutusta
https://www.suomenuutiset.fi/dalai-lama-eurooppa-kuuluu-eurooppalaisille-pakolaisten-tulisi-palata-kotiin-uudelleenrakentamaan-kotimaitaan/
"Dalai-lama: Eurooppa kuuluu eurooppalaisille – ”Pakolaisten tulisi palata kotiin jälleenrakentamaan kotimaitaan”

Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama kommentoi Ruotsissa vieraillessaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tulvaa Eurooppaan.

– Mielestäni Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Pakolaisten tulisi palata kotiinsa jälleenrakentamaan omia kotimaitaan, Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1989 saanut Dalai-lama totesi."

Saksassa jo liikaa pakolaisia

Dalai-lama huomautti jo kaksi vuotta sitten, että Saksa ottaa vastaan liikaa pakolaisia.

– Euroopasta, esimerkiksi Saksasta, ei voi antaa tulla arabimaata.

Dalai-lama on itse asunut suurimman osan elämästään Intiassa pakolaisena. Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvulla ja kiinalaisten muuttoliikettä maahan on pidetty uhkana tiibetiläisen kulttuurin säilymiselle."

--

Dalai-laman jyrkät lausunnot maahanmuuttajista Ruotsissa "liikaa" valtamedialle
http://beta.oikeamedia.com/o1-82803
"Dalai-laman kehotukset "Euroopan pakolaisten palauttamisesta kotimaihinsa" poistettiin ja korvattiin "poliittisesti korrekteilla" lainauksilla

Suomen Uutiset kertoi torstaina Tiibetin buddhalaisuuden johtohahmon, Dalai-laman vierailusta Ruotsissa ja hänen tiukoista kommenteistaan, jotka liittyivät turvapaikanhakijoihin ja massamaahanmuuttoon Euroopassa.

"Mielestäni Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Pakolaisten tulisi palata kotiinsa jälleenrakentamaan omia kotimaitaan", Tiibetin hengellinen johtaja oli todennut ja kehottanut ruotsalaisia kouluttamaan heitä ja tekemään selväksi, että ensisijaisesti heidän pitäisi palata kotiin kehittämään omia kotimaitaan.

Dalai-lama oli järkyttänyt suorilla sanoillaan ruotsalaisia toimittajia Malmön lehdistötilaisuudessa.

Dalai Lama on useaan otteeseen viime vuosina toistanut "samaa sanomaansa" Euroopasta ja turvapaikkakaaoksesta.

"Saksasta ei saa tulla arabimaata. Saksa on Saksa", Tiibetin hengellinen johtaja sanoi vuonna 2016, jolloin hän julisti, että arabit Euroopassa on lähetettävä kotiinsa arabimaihin.

Samhällsnytt kertoo, että Dalai-laman Ruotsissa vast'ikään antamat lausunnot olivat olleet kuitenkin "liikaa" useille ruotsalaisille sanomalehdille, muun muassa Dagens Nyheterille ja Göteborgs-Postenille.

Lehdet päättivät poistaa artikkeleista tiettyjä lainauksia ja muokata niitä.

Alkuperäisten uutisartikkelien "editoimisesta poliittisesti korrektimmiksi" tiedotti ensimmäisenä Nya Dagbladet.

Monissa suurissa ruotsalaisissa sanomalehdissä julkaistut Dalai-laman kehotukset "Euroopan pakolaisten palauttamisesta kotimaihinsa" on nimittäin korvattu uusilla artikkeleilla, joissa sen sijaan on päätetty korostaa muita ja "poliittisesti korrektimpia" lainauksia Dalai-lamalta - muun muassa hänen ilmaisevan myönteistä kunnioitusta EU:lle."

--

Onko Dalai-lama nyt äärioikeistolainen natsi jota ei haluta Turkuun?

7

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pata-kattilaa

      Dalai Laama ei ole itse palannut rakenta,maan Tiibettiä.

      Näyttäisi nyt vaan ihan itse esimerkkiä, kuinka vihamieliseen kotimaahan palataan. :D

    • Itsenäinen_Karjala

      Karjalais pakolaiset eivät ole myöskään palanneet kotimaataan rakentamaan tai edes vallankumousta tekemään. Miksi vitussa ei?

      Onko meillä liian hyvät sosiaaliset edut, vai miksi ei ole vetoa takaisin kauniiseen Karjalaan?

      • Mielelläänmenisin

        Kysy Putinilta,miksi ei? Ei anneta palata suvun entisille alueille.


    • TotuusEiKelpaa
    • kohtanobelpois

      Nyt häntä mustamaalataan tiedoista hyväksikäyttötapauksista. Vanha kaava, millä mitätöidään henkilö.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Hakulinen on kuollut - YÖ yhtyeen hittien tekijä

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008994171.html Vielä ei ole kerrottu kuoleman syytä. Jussi Hakulinen loi YÖ yhtyeen kuuluisimmat hit
      Maailman menoa
      209
      4565
    2. Loiri on kuollut.

      Poistui kuvioista.
      Maailman menoa
      181
      3363
    3. Kirja: Martina Aitolehti näki narkomaani-siskonsa piikitetyn käsivarren: "Sillä hetkellä tajusin..."

      Hyvinvointiyrittäjä ja triatlonisti Martina Aitolehti avautuu rehellisesti mm. pikkusiskonsa-Steffin huumehöyryisestä elämästä uudessa elämäkertakirja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      52
      3337
    4. Törkeä ryöstö Hyrynsalmella

      Törkeä ryöstö Hyrynsalmella – miehet tunkeutuivat aamuyöllä taloon, otsikoivat lehdet. Kenen sakkija ovat tunkeutujat olleet ja missä??
      Hyrynsalmi
      56
      2237
    5. Martinan vastenmielinen menneisyys

      Martinan kirjasta julkaistujen otteiden perusteella hän on vastenmielinen sarjapettäjä ja epävakaa persoona. Kukaan normaali ihminen ei huuda kuutta t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      2058
    6. Yön Jussi Hakulinen on Kuollut

      Näin kertoo lehdet, esim satakunnankansa. R.I.P. Jussi. Olit hyvä laulaja ja sanoittaja.
      Pori
      138
      1611
    7. Joko kadonnut?

      Onko löytynyt jo?
      Hyrynsalmi
      12
      1545
    8. Miksi Martina puhuu kirjassaan

      …muunneltua totuutta. Hän ei ole ollut apuvalmentajana hevostallilla nuoruudessaan. Hän on ollut ihan tavallinen tallityttö muiden tallityttöjen jouko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1410
    9. Kiinasta taas uusi virus maailman iloksi

      Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV), johon on sairastunut jo kymmeniä ihmisiä. Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttun
      Maailman menoa
      57
      1355
    10. Oho! Esko Eerikäinen pisti deitti-ilmoituksen someen - Martina Aitolehden ex on valmis rakkauteen

      Esko Eerikäinen erosi aikansa kohujulkkiksesta Martina Aitolehdestä reilu kymmenen vuotta sitten. Ero jätti rajut arvet. Nyt Esko on valmis rakkaute
      Kotimaiset julkkisjuorut
      33
      1012
    Aihe