RKP johtaa ateistisen vihervasemmiston hyökkäystä Timo Soinin uskonnollista vapautta vastaan.
He suosivat islamia, jonka uskonnon varjolla saa tehdä mitä tahansa.
Uskovaisten pitää hylätä RKP.
Soinilla ei ole uskonnonvapautta!
7
267
Vastaukset 7
Soinilla on oikeus uskoa ihan mihin vaan, mutta edustaessaan maata ministerinä ei julkinen sukupuolielinhelikopteri toivottua käyttäytymistä. Samoin uskonharhaan perustuvan maailmankuvan olisi syytä pysyä kodin seinien sisällä, koska ei tuo sika ainakaan minun maailmankuvaani edusta.
Soini on valittu eduskuntaan noine mielipiteineen, joten jonkun vasemmisto hörhö porukan ei pitäisi asiaan puuttua. RKP on hylännyt uskovaiset.
- juupaseipäs-soini
Soini on pahin takinkääntäjä.
Kaikkein hullunkurisinta on, että edellis vaalikaudella RKP:tä ei haitannut lainkaan, mitä sekoja Päivi R. milloinkin suustansa laski.
Nyt kun eivät ole hallituksessa, niin pitää jäpättää.
Ja toki Soini on saanut RKP_läisen vihan päällensä jo monta kertaa muutenkin.
Lisäksi Soini toteuttaa väärää uskontoa.
Kaikkihan sen tietää, että kristillinen usko on koaliitiossa ruotsinkielisen kulttuurin kanssa.Tuntuu, että RKP on yhdistynyt muslimien kanssa. Ainakin nuoret naiset ja itseasiassa myös jo toiselle kierrokselle ehtineet naivat muslimin.
RKP.n edustajat hyväksyvät muslimi Yazan Onarin hyökkäykset kristittyä naista kohtaan.
Onko RKP hylännyt kristillisyyden?- havaittu
Steve Bannonilainen teekutsuliike levittää valeuutisia Euroopan puolella. Paljonko saat trollikirjoittelusta palkkiota ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513
