Suomen kannattaisi olla nyt etujoukoissa ja siirtää lähetystö Jerusalemiin.
Moni valtio on sen jo tehnyt ja Suomen kannattaisi kerrankin olla oikeassa asiassa etujoukoissa.
1920-luvulla jo Israel kansainvälisesti todettiin juutalaisten valtioksi ja trans-jordania arabivaltioksi.
Tämä vielä 2018 vaivaava ns. kahden valtion ratkaisu tehtiin siis jo sata vuotta sitten.
Kummallakin on omat maansa ja sillä hyvä.
Ellei Jordaniassa kelpaa asustella rauhassa eräiden järjestöjen tukijoiden, niin miksi Israelin tulisi siitä kärsiä taas seuraavat sata vuotta?
Muistelen, että hamas on YK:n määritelmän mukaan terroristijärjestö, vai oliko se fatah, jompikumpi, joka ylläpitää koston kierrettä Israelissa.
Miksi mikään valtio tanssisi terroristien pillin mukaan?
On aika siis rohkaistua näiden sadan vuoden jälkeen ja siirtää lähetystö pääkaupunkiin Jerusalemiin.
Nyt on korkea aika tehdä valinta Suomenkin, tuemmeko demokraattista itsenäistä valtiota vai epäjärjestystä, terroria, koston kierrettä sekä anarkiaa.
Israelin hallituksessa Knessetissä on juutalaisia, muslimeita, arabeja, kristittyjä sekä ateisteja.
Aika demokraattista toimintaa virallisesti juutalaisessa valtiossa.
Vastapuolella raketteineen on ryhmä jonka ideologiaa en tässä mainitse, ( koska nykyinen vallitseva epäterve keskusteluilmapiiri suomessa) mutta, jonka päästessä valtaan, mikään muu ajatus"linja" ei ole sallittua.
Asiallista keskustelua, ilman antisemitismiä, kiitos.
Suomen Suurlähetystön siirto Jerusalemiin
SiunaanIsraelia
0
54
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä18411640- 298164
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586096Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715046- 314817
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404421Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074323- 1113751
- 803300
- 481801