Ajatuskoe abortista

BlueDevil

Niin, koska abortin rajoittamista perustellaan monesti elämän puolustamisella, niin tehdäänpä ajatuskoe aiheesta. Ja koska kyse on nimenomaan ajatuskokeesta, tilanne on juuri niin kuin aloituksessa määritellään, siihen ei voi tulla toisenlaisia lopputuloksia. Pois on suljettu niin mielen muuttaminen, kuin jumalallinen väliintulokin. Lisäksi koska tarkoitus on testata argumentin vahvuutta, ei tilanteen välttämättä tarvitse olla realistinen. Tämä on tuttua esimerkiksi kaikille jotka koskaan ovat osallistuneet libertarismia koskeville luennoille. Eli

1) Nainen huomaa olevansa raskaana ja tekee abortin

2) Sama nainen, sama raskaus, mutta hän ei voi tehdä aborttia. Siksi hän ahdistuu ja masentuu saaden lopulta psykoottisia oireita. Hän synnyttää lapsen, heittää sen roskiin ja tuikkaa roskiksen tuleen. Sitten alkaa amok-juoksu, jossa kuolee 20 ja lopuksi vuorossa on itsemurha, eli saldo nousee 22 kuolleeseen.

Tehtävä on yksinkertainen: valitse A tai B. Jos väite elämän suojelusta on totta, voittaa A selvästi.

66

851

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkisyitä

      Jokseenkin hölmö skenaario eikä edistä aborttikeskustelua.

      Mielestäni moraalipäätökset pitää tehdä sen hetkisen tiedon perusteella, joka päätöshetkellä on olemassa.

      Mielestäni ensimmäinen kysymys aborttikeskustelussa on se, missä vaiheessa sikiöstä tulee olento, jonka tarpeet tulee yleensäkään huomioida. Minä vedän rajan siihen hetkeen, jolloin sikiön hermosto on kehittynyt siihen asteeseen, että on mahdollista, että sikiöllä on jonkinasteinen tietoisuus ja kyky tuntea kipua. Tätä ennen abortti tulee olla täysin äidin päätettävissä, kuten se käytännössä tänäpäivänä onkin. Nykyisin loppuraskaudessa abortti on kielletty.

      • BlueDevil

        Ei sen ole tarkoituskaan edistää aborttikeskustelua, vaan paljastaa kretujen tekopyhyys.

    • kysynvaan

      Tässä skenaario pureskeltavasi. Sinut/vaimosi raiskataan. Pidättekö lapsen vai teettekö abortin?

      • Ei raiskauksesta välttämättä tule raskaaksi.

      • toesaaltaohaseniinni

        Voihan raskauden estää heti raiskauksen tapahdutuua ilman että odottaa abortin tarvetta, pöljäkkeet!

      • Noohasenäinni
        toesaaltaohaseniinni kirjoitti:

        Voihan raskauden estää heti raiskauksen tapahdutuua ilman että odottaa abortin tarvetta, pöljäkkeet!

        Ei välttättä, pöljäke! Mieti vaikkapa tilannetta, jossa raiskattua pidetään vankina ainakin niin kauan, että raskaus pääsee etenemään ohi katumuspillereiden käyttökelpoisuushetken.

      • Järkisyitä
        toesaaltaohaseniinni kirjoitti:

        Voihan raskauden estää heti raiskauksen tapahdutuua ilman että odottaa abortin tarvetta, pöljäkkeet!

        Kemiallisesti (kuten katumuspillerein) tehty raskaudenkeskeytys katsotaan käsittääkseni myös abortiksi.

      • älätaaskisuutu
        Noohasenäinni kirjoitti:

        Ei välttättä, pöljäke! Mieti vaikkapa tilannetta, jossa raiskattua pidetään vankina ainakin niin kauan, että raskaus pääsee etenemään ohi katumuspillereiden käyttökelpoisuushetken.

        Kerro milloin näin on känny?
        Tosiasiahan on että abortin oikeutusten perustelu ja käytännön tilanteet eivät juuri koskaan kohtaa. Toisinsanoen abortteja tehdään itseasiassa ihan muihin syihin vedoten.
        Miksi yhdessä asiassa toimitaan toisin perustein kuin valtaosassa muita rikkeitä? Te jos ketkä olette tekopyhiä.
        Tasapuolisuudellakin pyritään eri tilanteissa usein vastakkaisiin lopputuloksiin.
        Toiselta viedään ruokakin suusta kun taas toiselta otetaan vain sellaasta mikä on muutenkin ylimäärästä.
        Eri asioissa on varsin paljon mielivaltaa.

      • Vapaa.järki

        Ilman muuta abortti, ja siinä ei naisongelmaisilta sediltä kysytä mitään.

        Mutta! Jos vaimoni haluaa ? pitää sen niin pitäkööt, en pakota koska en sitä lasta raahaakaan mukanani 40 viikkoa.

        Abortti ON aina naisen oma asia, ei edes kohtukateellisten homomiesten.

        Koska paavilliset Soinit ja kumppanit alkaa kinua kuukautisiaan ?

        Miesparat 🙄

      • viidakonote
        Vapaa.järki kirjoitti:

        "Abortti ON aina naisen oma asia"

        Miksi?

      • Vapaa.järki
        viidakonote kirjoitti:

        "Abortti ON aina naisen oma asia"

        Miksi?

        Koska naisen oma projekti ... mikä tässä on vaikeaa snaijata 😳

      • viidakonote
        Vapaa.järki kirjoitti:

        Koska naisen oma projekti ... mikä tässä on vaikeaa snaijata 😳

        Eli koska sinä sanot niin?

      • Vapaa.järki
        viidakonote kirjoitti:

        Eli koska sinä sanot niin?

        Ei vaan koska se on biologisestikin perusteltu mielipiteeni, mutta jos olisin ylin oikeudenkäyttäjä niin tämä olisi sitova tuomariohjeistus.

        Yleensäkin "jumalalliset" välikäsien ilmoitukset yms. tulisi jättää tuonpuoleiseen, koska siellähän ne jumalatkin mesoaa.

        Luottakaamme vapaaseen järkeen aidon humanismin kera. 🤫

        Kerrot varmasti mikä on se biologinen perusteesi. Kenties naisen-ruumis-on-naisen-oma -teksti dna:ssa (, jota emme ole tähän asti juuri noteerannut)? Ja edelleen jatkat "koska minä sanon niin" -linjaa, minkä linjan mukainen pätevä vasta-argumentti olisi takaisin inttäminen.

      • viidakonote kirjoitti:

        Hyväksytkö raiskaukset ja lasten seksuaaliset hyväksikäytöt? Luultavasti et, joten miksi et? Koska ne ovat väärin? Miksi ne olisivat väärin?

        Jos kiistät naisten oikeuden aborttiin, niin sinun on vaikea argumentoida hyväksikäyttöä, kaikenlaista, vastaan.

      • Vaba.järki

        Höh 😳

        Esitin oman näkemykseni, joka sattuu minusta Riippumatta olemaan oikea.

        Jos tämä aiheuttaa sinussa epävarmuutta, syytä järjen oikeudenmukaisuutta, jolloin tosin tunnustaisit väärän käsityksesi (oletan että olet uskis kohtukade soinilainen abortti-on-kääk tai sitten vedätät vuorovaikutustamme).

        Edelleen, oikeassa oleminen ei ole rakettitiedettä. 🧙🏾‍♀️🚀

      • viidakonote
        Vaba.järki kirjoitti:

        Unohdit sen biologisen perusteen... Mikä on aivan oikein, koska sellaista ei ole. Eikä sinusta ilmeisestikään irtoa muuta kuin oman mielipiteen oikeaksi inttäminen.

      • viidakonote
        marathustra kirjoitti:

        Hyväksytkö raiskaukset ja lasten seksuaaliset hyväksikäytöt? Luultavasti et, joten miksi et? Koska ne ovat väärin? Miksi ne olisivat väärin?

        Jos kiistät naisten oikeuden aborttiin, niin sinun on vaikea argumentoida hyväksikäyttöä, kaikenlaista, vastaan.

        Sanopa se:

        "Miksi ne olisivat väärin?"

      • viidakonote
        Vaba.järki kirjoitti:

        Höh 😳

        Esitin oman näkemykseni, joka sattuu minusta Riippumatta olemaan oikea.

        Jos tämä aiheuttaa sinussa epävarmuutta, syytä järjen oikeudenmukaisuutta, jolloin tosin tunnustaisit väärän käsityksesi (oletan että olet uskis kohtukade soinilainen abortti-on-kääk tai sitten vedätät vuorovaikutustamme).

        Edelleen, oikeassa oleminen ei ole rakettitiedettä. 🧙🏾‍♀️🚀

        Oletat väärin.

      • Järki.vaba
        viidakonote kirjoitti:

        Oletat väärin.

        Eipäs, olet itse väärässä koska pelkäät omia synkkiä aatoksiasi ja sotket vielä tuonpuoleisen henkiolentoja selitelmiisi.

        Ole rohkea ja hylkää luulottelu ja kiusanteko.☝🏿

        Jeesuskin ja Maria Magdalena ovat tätä mieltä kanssani.

        Sori väärät uskikset 🤷🏼‍♂️🤷‍♀️🤷🏽‍♂️

      • viidakonote kirjoitti:

        Sanopa se:

        "Miksi ne olisivat väärin?"

        Kysyin sinulta ja retorisesta kommentistasi päätellen et pidä niitä väärinä.

      • viidakonote
        marathustra kirjoitti:

        Kysyin sinulta ja retorisesta kommentistasi päätellen et pidä niitä väärinä.

        Kysymyksesi ei poikkea mitenkään kysymyksestä onko abortti, tai mikä tahansa, oikein vai väärin, kun ei vahvuusaste-eroja oteta huomioon. Jokin on siis väärin, mutta minulta uupuu kelpo(ytimekäs ja tehokas) vastaus miksi niin.

      • Mbytggu

        Jos vaimoni haluaisi pitää raiskaajansa lapsen, saisi hän kasvattaakkin sen yksin, tai raiskaajansa kanssa.

      • viidakonote kirjoitti:

        Kysymyksesi ei poikkea mitenkään kysymyksestä onko abortti, tai mikä tahansa, oikein vai väärin, kun ei vahvuusaste-eroja oteta huomioon. Jokin on siis väärin, mutta minulta uupuu kelpo(ytimekäs ja tehokas) vastaus miksi niin.

        ”Jokin on siis väärin, mutta minulta uupuu kelpo(ytimekäs ja tehokas) vastaus miksi niin.”

        Niinpä, kannattaa vain olla syyttelemästä muita asiasta, mihin itse syyllistyy.

      • viidakonote
        marathustra kirjoitti:

        ”Jokin on siis väärin, mutta minulta uupuu kelpo(ytimekäs ja tehokas) vastaus miksi niin.”

        Niinpä, kannattaa vain olla syyttelemästä muita asiasta, mihin itse syyllistyy.

        Eli vastausta ei sinulta tule.

        Täh kuka on syytellyt ketä?

      • viidakonote
        marathustra kirjoitti:

        ”Jokin on siis väärin, mutta minulta uupuu kelpo(ytimekäs ja tehokas) vastaus miksi niin.”

        Niinpä, kannattaa vain olla syyttelemästä muita asiasta, mihin itse syyllistyy.

        Ja syyllistynyt mihin?

      • viidakonote
        Järki.vaba kirjoitti:

        Eipäs, olet itse väärässä koska pelkäät omia synkkiä aatoksiasi ja sotket vielä tuonpuoleisen henkiolentoja selitelmiisi.

        Ole rohkea ja hylkää luulottelu ja kiusanteko.☝🏿

        Jeesuskin ja Maria Magdalena ovat tätä mieltä kanssani.

        Sori väärät uskikset 🤷🏼‍♂️🤷‍♀️🤷🏽‍♂️

        Nyt olet vielä ajatustenlukijakin. Aika ironista syytellä täällä uskovia mistään.

      • Vabaasjärjes
        viidakonote kirjoitti:

        Kerrot varmasti mikä on se biologinen perusteesi. Kenties naisen-ruumis-on-naisen-oma -teksti dna:ssa (, jota emme ole tähän asti juuri noteerannut)? Ja edelleen jatkat "koska minä sanon niin" -linjaa, minkä linjan mukainen pätevä vasta-argumentti olisi takaisin inttäminen.

        Aahas meni ohi.

        Biologinen peruste vertauskuvin: nainen on tehdas, johon mies tai spermapankki toimittaa/myy raaka-ainetta (smäidä) tehtaan omistaman raaka-aineen (munasolu) lisäksi.

        Kuten aikuisten maailmassa, tehdas omistaa valmistuneet tuottet (vauvat). Heitä voi myydä, pitää tehtaan pääomana tai luoda raaka-ainetoimittajan kanssa yhteistyödiili.

        Näin se muinoin meni, mutta viljelyskulttuurin myötä 8000 eaa. patriarkkaaliset pelot, saatuaan "uskontojen" vaipan, alkoi haitallinen nykyhössötys.

        Tarvittaisiin OIKEA jumala( joku monista), fyysinen vierailija tälle planeetalle, kumoamaan kaikki uskontojen aggressiiviset ja haitalliset höpötykset !

        Luonto kunniaan ja väestönräjähdys aisoihin. Järkeä peliin prrkkele !!!

      • gkölkääääk

        Tyhmä kysymys simppeliltä ajattelijalta, sillä jos joku raiskataan niin miksi viaton ihminen pitää murhata sen vuoksi? Nainen synnyttäköön ja antakoon lapsen pois jos s ei miellytä, sillä synnyttäminen on naiselle paljon turvallisempi ratkaisu kuin abortti johon kuolee joka vuosi tuhansittain naisia siitä huolimatta että se tehdään laillisesti.

        Mooses oli viisas sillä hän määräsi raiskaajan murhattavaksi, ei viattomia uhreja jollainen syntyvä lapsikin olisi.

        Mutta eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun matalamoraaliset määrittelevät rikoksen uhrit ja rankaisemiset ihan typerästi. Miten se on niin vaikeaa ymmärtää että vauva on tässä uhri, eikä teloitettava syyllinen?
        Nimittäin isättömyys on lapselle kova paikka. Usein isätömistä pojista tulee h....ja kun se miehen malli puuttuu.

      • voiko.uskista.tyhmempää
        gkölkääääk kirjoitti:

        jos oot mies niin rakennetaan sulle keinokohtu, missä saat kantaa peppuusi raiskatuksi tulemisen hedelmää ykstoista kuukautta niin ootko yhä samaa mieltä, pösilö.

      • viidakonote
        Vabaasjärjes kirjoitti:

        Aahas meni ohi.

        Biologinen peruste vertauskuvin: nainen on tehdas, johon mies tai spermapankki toimittaa/myy raaka-ainetta (smäidä) tehtaan omistaman raaka-aineen (munasolu) lisäksi.

        Kuten aikuisten maailmassa, tehdas omistaa valmistuneet tuottet (vauvat). Heitä voi myydä, pitää tehtaan pääomana tai luoda raaka-ainetoimittajan kanssa yhteistyödiili.

        Näin se muinoin meni, mutta viljelyskulttuurin myötä 8000 eaa. patriarkkaaliset pelot, saatuaan "uskontojen" vaipan, alkoi haitallinen nykyhössötys.

        Tarvittaisiin OIKEA jumala( joku monista), fyysinen vierailija tälle planeetalle, kumoamaan kaikki uskontojen aggressiiviset ja haitalliset höpötykset !

        Luonto kunniaan ja väestönräjähdys aisoihin. Järkeä peliin prrkkele !!!

        Biologinen peruste ei tarvitse ontuvia vertauskuvia. Jos luonnollisuuteen vetoat, niin voit unohtaa abortin modernit ja vähemmän modernit keinot kokonaisuudessaan.

    • tieteenharrastaja

      Tuossa ylempänä näkee, millaista jälkeä tulee, kun yleissääntöjä koetetaan perustella (tai kumota) kuviteltuja yksittäistapauksia perusteluna käyttäen.

      Elämän puolustamisena abortin vastustus on pelkkää näpertelyä. Tehokkaampaa olisi kieltää sen ohella kaikenlaiset ehkäisymenetelmät ja -välineet; äärimmillään myös seksistä pidättäytyminen. Joissakin uskovaisryhmissä noinkin on ajateltu ja ehkä ajatellaan vieläkin. Karmeaa naisten sortoahan se olisi, mutta mitäpä ei tekisi hyväksi uskomansa asian puolesta.

      • räyhräyh2

        Tuo se vasta ei olisikaan elämän puolustamista. Se johtaisi vielä nykyistäkin pahempaan väestöräjähdykseen, jonka seurauksena kokonaisia sivilisaatioita tuhoutuisi, luonnonvarat tuhottaisiin, ihmisen lisäksi muutakin elämää tuhottaisiin, seuruksena lopulta miljardeja kuolleita.

      • tieteenharrastaja
        räyhräyh2 kirjoitti:

        Noinhan se tietenkin on, mutta äärimmilleen vetäminen selventää asiaa. Kun syntyvyyden rajaaminen on välttämättömyys, ei riittävästi säännelty abortti naisen tahdosta ole mielestäni kohtuuton keino korjata siinä tapahtuvia epäonnistumisia.

    • 12____13

      Toisin sanoen, koska ateistit pyrkii johtamaan kaikki eroon Jumalasta ja siis kuolemaan, jopa helvettiin, olisi oikein tappaa heidät?

      • AteistiVaan

        No niin! Löytyihän täältä sentään yksi ristiretkeläinen!

        Seuraavaksi varmaan aletaan polttamaan noitia.

      • BlueDevil

        Kyllä jumalan rakkaus oikein tihkuu näistä murhilla masturboivista uskovista. Ei tosin ihme, onhan se sairaan kuolemankultin opas täynnä käskyjä tappaa joku...

    • EiSyntejäAnteeksi
    • Pervokoe

      Minkälaista kauneutta abortti tuottaa , tai mielihyvää, tunne-elämä aluperin vääristynyt? Lapsi-uutiset on iloisia uutisia. Muuten on mennyt jotain vakavasti pieleen, henkisesti että fyysisesti. Keskustelu on vinksahtanut väärälle raiteelle, -
      vieläpä viralliselle.

      • ”Minkälaista kauneutta abortti tuottaa , tai mielihyvää, tunne-elämä aluperin vääristynyt?”

        Nyt suututit TosiUskovaiset, he kun puolustavat Vedenpaisumusta ja raamatullisia kansanmurhia sillä, että lapsistakin olisi tullut pahoja,
        Joten jos vanhemmat tekevät abortin, he ovat pahoja, jolloin lapsestakin sittemmin olisi tullut paha. Sikiö sai mitä ansaitsi, Mark5 ja kaltaistensa mukaan.

        Sitä se on, kun TosiUskovat jättävät ajattelun puolitiehen. Tai Puolimatkaan :-).

      • Pervokoe

        Omapa epämuodostunut ajatusrakenne, onko se alkulimasta syntynyt mutaatio? Psykiatri on ihmeissään, en yhtään ihmettele nykymenoa, terveet ei enää pysy toimintakykyisenä, pervossa ympäristössä. Jälleen yksi evidenssi.

    • Ei liity aloitukseen, pahoittelut siitä, mutta kuka on saanut yksityishenkilönä valtion kustantamat lennot Vancouveriin ja takaisin? Ei tarvitse vastata, voi pohtia silleen ”issesseen”.

    • Nämäonnähty

      Nykyinen käsitys siitä että abortti on täysin naisen oma asia, miehistä viis, on mielestäni tavallaan typerä.
      Se myös osoittaa liberalismin kaksinaamaisuuteen.

      Miehille on biologinen mahdottomuus kantaa lasta ja synnyttää.
      Nainen taas pystyy hankkiutumaan nykyään raskaaksi jopa ilman kumppania ja yhdyntää.
      Suvun jatkaminen on miehille täysin alisteinen naisille ja heidän tahdolleen.

      Tämä jos mikä on suuri epätasa-arvo asia.

      Silti miehet eivät kitise asiasta, koska se on biologinen tosiasia.

      Toisaalta taas vaaditaan kaiken näköisiä oikeuksia naisille, biologisia tosiasioita vastaan.
      Itketään esimerkiksi siitä, että naisilla on keskimäärin vähän huonompi palkka kuin miehillä, vaikka tutkimukset osoittavat että syy johtuu paljon enemmän muista asioista kuin oletetusta sukupuoli rasismista.
      Työnantaja ei saisi palkkaustilanteessa edes kysyä onko naisella suunitelmissa raskaus ja äitiysloma lähitulevaisuudessa, koska niin, se on naisen oma asia. Sinun firmallasi ei ole merkitystä.

      Kaikenlaista samaa sarjaa olevaa lätinää feministit hysteerisenä ajavat.
      Eikä asiaa auta se, että kaikenmaailman säälittävät äijäfeministit kirkuvat kurkkusuorana samassa kuorossa, kaivaen maata itsensä ja muiden miesten alta.

      Sinänsä koko asia on minulle yhdentekevä.
      En ole riippuvainen mistään ja hyväksyn tosiasiat.
      Mutta kaikenlainen kaksinaamaisuus asiassa kuin asiassa saa veren kiehumaan.

    • taikauskonnoton

      Voihan tuohon tulla kolmaskin (ei mitenkään epätodennäköinen) vaihtoehto: keskenmeno.

      Koska keskenmeno (kuten kaikki muukin) on Jumalan tahto, Hän ei selvästikään halua suojella elämää.

      • Vaba.järk

        Hyvä huomio uskontojen ristiriidoista.

        Mutta
        Jumalat ja muut laisensa ovat tuonpuoleisessa vankeina ja kiihkeinä odottavat vastakuolleiden sieluja.

        Täällä puolen meillä on kuolevaisten olentojen systeemit.

        Mutta ehkä on kolmas taho 😲

    • "Tehtävä on yksinkertainen: valitse A tai B. Jos väite elämän suojelusta on totta, voittaa A selvästi."

      Aloitteen kysymykset on väärin laadittu. Niistä puuttuu oikea vaihtoehto eli C vaihtoehto.
      Se on se, että nainen huomaa olevansa raskaana ja synnyttää lapsen, iloitsee hänen syntymästään ja kasvattaa hänestä kunnon kansalaisen. Mitään tarvetta aborttiin (=lapsen murha) ei siis tarvita.

      • KazuKa

        C vaihtoehtoa ei ole. Voit vain vastata joko A tai B.

      • BlueDevil

        Kun uskovalle ei kysymys kelpaa, alkaa kiemurtelu. Mutta kuten Kazuka sanoi, vaihtoehtoa C ei ole, mutta voidaan sellainen lisätä. Tässä vaihtoehdossa mennään kuten vaihtoehdossa B, mutta kuolevat ovat kaikki kreationisteja.

    • "C vaihtoehtoa ei ole. Voit vain vastata joko A tai B."

      Kyllä se on olemassa, jos vain halutaan ja kunnollinen ja vastuullinen nainen valitsee C vaihtoehdon.

      • BlueDevil

        Niin, vaihtoehtoa C ei siis ole, joten valitse A tai B. Nyt ei haluta kiemurrella, vaikka se sinusta mukavaa on, kun asia on kiusallinen.

    • miten.ratkaisette

      Jos ajatellaan, että Jumala on luonut tämän rajallisen maapallon ja antanut ihmiselle seksuaalivietin, niin miten ratkaisette yhtälön, jos abortteja ei enää tehtäisi maailmassa ollenkaan?

      A) Miesten kastraatio pakolliseksi
      B) Ihmiselle asetetaan maksimi-ikä, jonka jälkeen hänet päästetään päiviltä
      C) Joku muu vaihtoehto

      "Maailmassa tehdään vuosittain 56 miljoonaa raskauden keskeytystä, käytännössä joka neljäs raskaus päättyy aborttiin. Lähes kolme neljästä abortista tehdään naimisissa oleville naisille."

      https://yle.fi/uutiset/3-8875457

      Reaaliaikainen laskuri

      http://www.worldometers.info/fi/

    • Järkisyitä

      Tehtävä vaatii täsmennystä: kuinka monennella raskausviikolla nainen on vaihtoehdossa A?

      Voimmeko B vaihtoehdossa olettaa, että naisen raskausmasennusriski oli tiedossa aborttipäätöshetkellä. Naisen myöhemmät rikokset eivät nähdäkseni ole relevantteja aborttipäätöksen teossa, koska syy yhteyttä synnytykseen ei mitenkään voinut olla tiedossa aborttipäätöstä tehtäessä. Jos nämä olisivat tiedossa, niin silloin nainen pitäisi laittaa mielisairaalaan ja aborttipäätöstä pohtia tältä kannalta.

    • Vapaajärjensyöksy

      Ei jummarra miksi juuri miehet parkuvat naiselle kuuluvasta asiasta.

      Perrkele 💪🏾miehistykää ja keskeyttäkää se valeraskautenne 🧞‍♂️, muuten hukka perii ja mamut vie loputkin naiset ja no joo teidätkin.
      🤦🏼‍♂️

      • nämäonnähty

        "Ei jummarra miksi juuri miehet parkuvat naiselle kuuluvasta asiasta."

        Onko fakta että abortin vastustajat ovat miehiä, tai edes suurin osa heistä vai heititkö päästäsi?

        Sinänsä olet kyllä oikeassa tuosta miehistymisestä. Jokainen hoitakoon oman ruutunsa ja antakoon muiden hoitaa omansa.
        Minä en laske siemeniäni sellaiseen naiseen jota en tunne ja jonka kanssa ei olla sovittu lasten teosta.
        Problem solved.

    • jhgfdsr

      Paitsi että totuus on se että naisten abortit ovat suurin yksittäinen syy naisten elinikäiseen masennukseen ja itsemurhiin.

      Miksi ilmiselviä faktoja on ihan vain pakko evolastenmurhaajien yrittää kömpelösti puolustaa?

      Ja tiedätkös mitä, abortit ovat myös suurin yksittäinen syy avoparievokkiateistien parisuhteiden rikkoutumisiin sillä alitajunnassaan nuo syyttelevät kumppaniaan siitä että toinen ei halunnut antaa heidän yhteiselle lapselleen elämää.

      On tämä ihmiselämä maan päällä vinoutunut kummalliseksi muutamassa vuosikymmenessä, sillä siinä missä tuhansia vuosia aborttia on pidetty murhana ja näin syntymättömän lapsen oikeuksia on puolustettu hänen ja hänen äitinstä todelliseksi eduksi, mutta nyt tilanne on propagandoitu moraalittomien naisten suuren lisääntymisen vuoksi täysin nurinkuriseksi esittämällä abortti, eli se vanha monituhatvuotinen syntymättömän lapsen murhaaminen äidin oikeuksiiin kuuluvaksi lailliseksi asiaksi joka muka on sosiaalisesti ihan hyvä juttu äidin tulevaisuuden kannalta kun pääsee ei-toivotusta moraalittomuuden hedelmästä näennäisesti kunniallisesti eroon.

      Tässä ei voi mitenkään välttyä siltä ajatukselta että tässä on ilmiselvä yhtäläisyys muinaiseen Molochin palvontaan jossa ei-toivotun lapsensa Molokille uhrannut nainen tai aviopari sai siitä kiitosta jalona tekona.

      Ehkä malta olla muistuttamatta siitä että vielä muutama vuosikymmen sitten kukaan ei uskonut todenmukaiseksi ja mahdolliseksi sitä että Sodoma-Gomorralainen kaupunki muka oli niin täynnä homoja että niitä riitti ihan vapaasti raiskaamaan Lootin vieraat.
      --No, nyt sattenkaarivillityksen aikana kukaan ei enää epäile etteikä tuollainen olisi mahdollista.

      Itse asiassa tämä nykyajjan meno nähtiin ennakolta jo kauan sitten: Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä." [Matt. 10:15]
      24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun."

      • rikosjarangaistus

        Auttaisikohan asiaa, että nainen saisi tuomion rikoksesta. Mikä olisi sopiva rangaistus naiselle, jotta hän voisi vapautua taakasta? Olisko vankeus hyvä, vai riittäisikö yhdyskuntapalvelu? Jos naiset menisivät luuttuamaan vuodeksi Soinin lattioita, niin riittäisikö se siihen, että omatunto lakkaisi soimaamasta? Jotain rangaistusta kun tässä ilmiselvästi haetaan.

        Loppuisko tuomitseminen, jos naiset sovittaisivat rikoksensa jotenkin? Eihän oikeaa murhamiestäkään, joka on linnassa tuomionsa istunut ruoskita julkisuudessa toistuvasti. Olisko raipparangaistus naisille hyvä? Montako iskua paikkakunnan torilla olisi riittävä?

      • tieteenharrastaja

        Ei ole syytä antaa tuonkaan vertaa periksi JC-multinilkin vihapuheelle abortista murhana:

        " Eihän oikeaa murhamiestäkään,.."

        Suomen laki asettaa tässä tapauksessa sanojen merkitykset ja elävän ihmisen määritelmän. Tämä ei tarkoita, ettei laki suojelisi myös ihmisen sikiötä.

      • KazuKa

        "Paitsi että totuus on se että naisten abortit ovat suurin yksittäinen syy naisten elinikäiseen masennukseen ja itsemurhiin. "

        Lähde?

      • BlueDevil

        "Paitsi että totuus on se että naisten abortit ovat suurin yksittäinen syy naisten elinikäiseen masennukseen ja itsemurhiin."

        Lukee missä? Pedsarin todistajien propagandassa?

        "Miksi ilmiselviä faktoja on ihan vain pakko evolastenmurhaajien yrittää kömpelösti puolustaa?"

        Koska ne eivät ole faktoja?

        "Ja tiedätkös mitä, abortit ovat myös suurin yksittäinen syy avoparievokkiateistien parisuhteiden rikkoutumisiin sillä alitajunnassaan nuo syyttelevät kumppaniaan siitä että toinen ei halunnut antaa heidän yhteiselle lapselleen elämää."

        Siitä ,vaan todistamaan tuo.

        "On tämä ihmiselämä maan päällä vinoutunut kummalliseksi muutamassa vuosikymmenessä, sillä siinä missä tuhansia vuosia aborttia on pidetty murhana"

        Ei ole, vaan vasta 1700-luvun lopulta.

        " ja näin syntymättömän lapsen oikeuksia on puolustettu hänen ja hänen äitinstä todelliseksi eduksi, mutta nyt tilanne on propagandoitu moraalittomien naisten suuren lisääntymisen vuoksi täysin nurinkuriseksi esittämällä abortti, eli se vanha monituhatvuotinen syntymättömän lapsen murhaaminen äidin oikeuksiiin kuuluvaksi lailliseksi asiaksi joka muka on sosiaalisesti ihan hyvä juttu äidin tulevaisuuden kannalta kun pääsee ei-toivotusta moraalittomuuden hedelmästä näennäisesti kunniallisesti eroon."

        Se on hyvä juttu. Harmi ettei sinun äitisi päätynyt siihen.

        "Tässä ei voi mitenkään välttyä siltä ajatukselta että tässä on ilmiselvä yhtäläisyys muinaiseen Molochin palvontaan jossa ei-toivotun lapsensa Molokille uhrannut nainen tai aviopari sai siitä kiitosta jalona tekona."

        Ainoastaan harhaisessa mielessäsi.

        "Ehkä malta olla muistuttamatta siitä että vielä muutama vuosikymmen sitten kukaan ei uskonut todenmukaiseksi ja mahdolliseksi sitä että Sodoma-Gomorralainen kaupunki muka oli niin täynnä homoja että niitä riitti ihan vapaasti raiskaamaan Lootin vieraat.
        --No, nyt sattenkaarivillityksen aikana kukaan ei enää epäile etteikä tuollainen olisi mahdollista.

        Itse asiassa tämä nykyajjan meno nähtiin ennakolta jo kauan sitten: Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä." [Matt. 10:15]
        24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun." "

        Ja taas sinulla on homous mielessä.

        Valitset siis vaihtoehdon B? Kukas nyt on murhaaja?

      • feminiinimaskuliini

        "Paitsi että totuus on se että naisten abortit ovat suurin yksittäinen syy naisten elinikäiseen masennukseen ja itsemurhiin. "

        Ei ehkä ole, mutta ei olisikaan, jos kristinuskon Jumalan rinnalla olisi myös feminiininen Jumalatar. Kristinuskon Jumala on maskuliiniinen, ankara ja tuomitseva. Kristinuskon naiset on joko madonnia tai huoria. Jos olisi feminiininen, lempeä ja ymmärtävä Jumalatar, niin hän ymmärtäisi naisen elämää, sitä miten vaikeaan tilanteeseen nainen voi joutua tässä miesten hallitsemassa maailmassa. Jeesus ei auta, koska on miespuolinen, vaikka edustaakin jotain sovittelevaa, lempeää puolta.

        Oikeasti kaikki jumalat edustaa ihmisessä itsessään olevia puolia. Maailmankaikkeudessa on kaksi voimaa feminiininen ja maskuliininen, kaikki on ihmisessä XY, jin ja jang...Abortin tehnyt nainen voi ymmärtää itseään armollisen feminiinisen energian kautta. Ei ole pakko kuunnella tuomitsevaa maskuliinista puolta. Levätä äiti maan huomassa tms.

        Mitenköhän kiinalaiset naiset ei ole heittäytyneet joukolla katoilta, kun abortti on ollut määräys? Ehkä jin ja jang, tao, zen ja mitä niitä kiinalaisessa kulttuurissa onkaan, ovat auttaneet naisia.

    • Ajatellakannattaa

      Niin, kumpi sitten katsotaan arvokkaammaksi, moraalittoman naisen sosiaalisesti taloudellisempi hyvinvointi vaiko lapsen koko ihmiselämä!

      Miksi tasa-arvo-ihhmiset eivät laita tasa-arvoiseksi syntymättömän lapsen ja hänen äitinsä elämää?
      ---Ai niin, se evoluutiohan sen sanelee että ketkä ovat selviytyjiä, ja nyt tällä kertaa moraalia vailla oleva luonnonvalinta suosii sitä että lapset murhataan äitiensä kohtuun laillisesti jos se ehditään tehdä ennen kuin vauva on täyttänyt 12 viikkoa klo 24:00 yöllä.

      Ja taas tulee aamutelkussa uudestaan muotiin tullutta apinaihmisjahtia kutoselta, hehehe. Ohjelma on kesken vielä mutta lyön tonnin vetoa että se taas melkein nähdään muttaa ei ihan, hehehe! Siis ihan sama laulu kuin silloin 1960-70 luvuilla kun koko tiedyhteisö etsi niitä suurella innoilla ja melkein löysikin, heheh!
      No, nyt on uusi sukupolvi huijattavana, siis nämä apinaihmisuskoiset evokit, heheeh!
      Näyttää siltä että tuollainen buumi on alkanut, ja voin lyödä miljardin vetoa siitä että taas tulee vesiperä kaikille tutkijoille paitsi että niiden lompakot paisuvat kun evot maksaa viulut.

      • jhkgkggkg

        Se ohjelma on Finding Bigfoot, hehe! Ja kas kummaa, siitä tosiaankin saatiin melkein kuva, heheh!

      • BlueDevil

        Niin, eihän niiden tarvitsisi tulla kuin sinulle kylään...

    • Totuusvoittaavalheen
      • BlueDevil

        Seiska onkin tiedelehti, tampio. Ja sinä siis valitset vaihtoehdon B, yli 20 kuollutta? Sairas kuolemankultti sinulla...

    • TheRealJ

      Entäpä hieman erilainen ajatuskoe: jos raskaaksi tulleella naisella olisi mahdollisuus siirtää kaikki raskaudesta ja synnytyksestä aiheutuvat vaivat, kivut ja riskit kokonaisuudessaan lapsen isälle ja jos raskaus olisi alkanut raiskauksesta siirto olisi automaattinen kuinka moni miespuolinen abortin vastustaja mahtaisi enää vastustaa aborttia.

      Toisin sanoen lapsen äidillä ei olisi minkäänlaista pahoinvointia tai kipuja, vaan lapsen isä kokisi ne kaikki itse. Ja jos synnytys normaalisti johtaisi naisen kuolemaan se olisikin lapsen isä joka kuolisi. Ja tietenkin jos mies siittäisi samalla kertaa lapsia useammille naisille hän kokisi vaivat moninkertaisina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe