Vl - älä tule tälle palstalle!

Tällainen avaus toistuu määrätyin väliajoin tällä palstalla. Samoin silloin tällöin Päivämies (= SRK), vl-saarnaajat, nuorille pidettävät keskusteluillat yms. varoittavat tästä palstasta.

Jumala on näiden varoitusten takana, mutta eri tavalla kuin varoittajat itse asian ajattelevat.

Psykologisesti ajatellen tietystä asiasta varoittaminen herättää aina mielenkiintoa kyseistä asiaa kohtaan. Siinä syntyy se ns. "kielletyn hedelmän" mielikuva. Ja koska tässä nyt ei ole kysymyksessä mikään sellainen "kielletty hedelmä", jota pitäisi oikeasti välttää, niin nämä varoitukset ja poislähtökehotukset - mikä on niiden todellinen vaikutus?

------> Ne lisäävät vl-ihmisten kiinnostusta tätä palstaa kohtaan!!

Tämä on tietenkin hyvä asia.

Joten minun ohjeeni vl-ihmisille on:

1) Tehkää aiempaa enemmän avauksia, joilla varoitatte vanhoillislestadiolaisia olemasta tällä palstalla ja kehotatte heitä menemään pelkästään rauhanyhdistykselle kuulemaan, kuinka asiat oikeasti ovat.

2) Päivämies - kirjoita aiempaa enemmän varoittavaa tekstiä tästä palstasta.

3) Lisää nuorille Hgin tapaisia keskusteluiltoja mm. tästä palstasta.

4) Varoitelkaa vl-saarnaajat saarnoissanne entistä enemmän tästä palstasta.

Näillä kaikilla toimenpiteillä palstan vl-lukijoiden ja vl-kirjoittajien lukumäärä nousee huomattavasti nykyisestä. Nykyisinkin heitä on todella paljon, koska tällä palstalla on selvääkin selvempi tilaus vl-herätysliikkeen jäsenille.

Nyt varoittelemaan palstasta!!!
5415309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Vai sitten jos tulee ei-vanhoillislestadiolainen sheriffi?

Äänestä
  • on nostellut varoittavaa sormeaan, täällä on ollut poismenokehotusavauksia, Helsingissä pidettiin pari viikkoa sitten nuorille keskusteluilta jossa kehotettiin välttämään tätä palstaa jne.

    Koko ajan palstalla on ollut vl-sheriffi. Asia ei siis riipu siitä, kuka täällä on sheriffinä.

    Joten:

    Heti varoittelemaan palstasta!!!

    Äänestä

  • Jury kirjoitti:

    on nostellut varoittavaa sormeaan, täällä on ollut poismenokehotusavauksia, Helsingissä pidettiin pari viikkoa sitten nuorille keskusteluilta jossa kehotettiin välttämään tätä palstaa jne.

    Koko ajan palstalla on ollut vl-sheriffi. Asia ei siis riipu siitä, kuka täällä on sheriffinä.

    Joten:

    Heti varoittelemaan palstasta!!!

    Varoitinpa minäkin puolestani heti muitakin.
    Ja olenhan tämän palstan negatiiviset puolet uskovaisiin huomannutkin. Nyt vasta sanon sen ääneen.

    Äänestä

  • heti? kirjoitti:

    Kannattaa käyttää omia aivojaan.
    Muidenkin herätysliikkeiden palstat ovat kaukana sanan "leivästä".

    //Ja olenhan tämän palstan negatiiviset puolet uskovaisiin huomannutkin.//

    palstan vaikutukset ovatkin Jumalan näkökulmasta katsottuna positiivisia, vaikka ne ovat SRK:n näkökulmasta katsottuna negatiivisia?

    Äänestä

  • nainenko kirjoitti:

    Kannattaa käyttää omia aivojaan.
    Muidenkin herätysliikkeiden palstat ovat kaukana sanan "leivästä".

    //Kannattaa käyttää omia aivojaan.//

    rauhanyhdistyksellä kielletä järjen käyttö uskomisen asioissa?

    Äänestä

  • eikös kirjoitti:

    Niin enpä osaa sanoa tuosta järjen käytöstä.
    Jos v-lestadiolaiset haluavat kristillisiä kirjoituksia omalta kantiltaan löytää, ei tämä palsta ole paras paikka sille. En edes pidä muita palstoja täällä siihen sopivina. Joten suosittelen etsimään "sanan leipää" muualta.
    Me muut kristityt, jotka kirjoitamme tänne, olemme itse syntisiä ja väärässä monissa asioissa. En tiedä onko minulla oikeutta arvostella ja tuomita lestia sen kummemmin kuin heillä meitä.
    Kaikki mahdottomat yhtälöt kaatuvat aikaa myöten omaan mahdottomuuteensa. Jos v-lestadiolaisuus on sitä, se muuttuu aikaa myöten, minä en voi sitä muuttaa. Ja on omassa elämässänikin tarpeeksi korjattavaa.

    //Me muut kristityt, jotka kirjoitamme tänne, olemme itse syntisiä ja väärässä monissa asioissa. En tiedä onko minulla oikeutta arvostella ja tuomita lestia sen kummemmin kuin heillä meitä.//

    ole kaksi täysin eri asiaa

    1) Kaikki olemme syntisiä.

    2) Vanhoillislestadiolaiset opettavat kaikkien muiden koko maailman uskovaisten paitsi vanhoillislestadiolaisten olevan matkalla kadotukseen eli helvettiin?

    Äänestä

  • eikös. kirjoitti:

    Silti me muut teemme myös syntiä, jos tuomitsemme lestadiolaiset. Vain Jumala tuomitsee. Miksi kostaa pahaa pahalla?

    Äänestä

  • nainenko kirjoitti:

    Silti me muut teemme myös syntiä, jos tuomitsemme lestadiolaiset. Vain Jumala tuomitsee. Miksi kostaa pahaa pahalla?

    sinulle lainkaan valkene, että vl-herätysliike tuomitsee virallisella opetuksellaan kaikki muut uskovaiset kadotukseen eli helvettiin.

    Tätäkö oppia ei mielestäsi saisi kritisoida Raamatun nojalla, jotta tuon opin ja väärien opettajien mukana ei vain menisi oikeitakin sydämenuskovaisia sinne pimeään paikkaan, jonne vl-saarnaajat opettavat kaikkien muiden uskovien menevän?

    Et siis hyväksy tätä muiden esittämää kritiikkiä. Niinkö?

    //Miksi kostaa pahaa pahalla?//

    Miksi käytät sanaa "kostaa" Raamatun mukaisten oppien kertomisesta.
    Onko sinulla puurot ja vellit pahasti sekaisin?

    Minulle on valjenneet nuo asiat satakertaisesti..
    En vain jaksa uskoa, etteivät vl:t pelastuisi niinkuin me muutkin.
    Jos sinulla on vellit tai puurot pahasti sekaisin, avaa silmäsi ja katso: vl:t ovat syntisiä, niinkuin mekin. Mekään emme ole sen kummempia. Kun itse pääset vapaaksi siitä ärsytysajatuksesta (johtuen lestadiolaisten muiden tuomitsemisesta), huomaat, että saat olla vapaasti uskossa. Kukaan vl ei voi sinulta taivaspaikkaa "sanomalla" viedä. Siksi sanon, miksi kostaa paha pahalla?
    Olen täällä monta päivää paahtanut asiasta lestoille "tajutkaa jne." Sitten Jumala kirkasti minulle asian ja tajusin, että voin olla vapaa.

    se ole hyvä, että jotkut jaksavat vielä taistella eksytyksiä ja harhaoppeja vastaan sekä pitää tälläkin palstalla esillä Raamatun mukaisia oppeja?

    Äänestä

  • eikös. kirjoitti:

    se ole hyvä, että jotkut jaksavat vielä taistella eksytyksiä ja harhaoppeja vastaan sekä pitää tälläkin palstalla esillä Raamatun mukaisia oppeja?

    Siunausta sinulle ja toivon onnea taisteluun. Toivotaan, että Jumala on puolellasi, ettet taistele
    turhaan.

    Äänestä

  • nainenko kirjoitti:

    Minulle on valjenneet nuo asiat satakertaisesti..
    En vain jaksa uskoa, etteivät vl:t pelastuisi niinkuin me muutkin.
    Jos sinulla on vellit tai puurot pahasti sekaisin, avaa silmäsi ja katso: vl:t ovat syntisiä, niinkuin mekin. Mekään emme ole sen kummempia. Kun itse pääset vapaaksi siitä ärsytysajatuksesta (johtuen lestadiolaisten muiden tuomitsemisesta), huomaat, että saat olla vapaasti uskossa. Kukaan vl ei voi sinulta taivaspaikkaa "sanomalla" viedä. Siksi sanon, miksi kostaa paha pahalla?
    Olen täällä monta päivää paahtanut asiasta lestoille "tajutkaa jne." Sitten Jumala kirkasti minulle asian ja tajusin, että voin olla vapaa.

    olet ehkä kasittänyt jotain juttuja täällä varmasti väärin.Ei täällä kukaan tuomitse ketään hänen uskonsa vuoksi.
    Mutta eikö sinua yhtään hirvitä tuo harhaoppi,jos kerran Jumalaan uskot?
    Ainakin itsestäni tuntuu pahalle niiden vl-ihmisten puolesta jotka koko ikänsä pyytävät syntejä anteeksi toiselta ihmiseltä,mutta eivät pyydä niitä anteeksi Jumalalta.Ja varmastikkaan keikki eivät edes löydä sitä aitoa uskoa Jumalaan.Koska heille laitetaan "suuhun" valmiit kirjoitukset.En tätä nyt sinulle pahalla kirjoittanut,vaan oman näkemykseni asiasta.

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    1) On hirvittänyt
    2) Olen nyt kokenut, että tehtäväni on erilainen
    3) En halua kostaa tuomitsijoilleni, olen syntinen ja minut saakin tuomita
    4) Uskon, että moni lestadiolainen uskoo aidosti
    Jumalaan
    5) Uskon, että muutos tulee rakkaudella ja ei yhdessä päivässä.
    6) Tärkeintä meille muille uskoville on olla vapaita uskossamme.
    7) Jos koet tehtäväksesi olla täällä parannusta saarnaamassa, en vastusta aikeitasi. Tee niinkuin hyväksi koet. Minulle paikka on muualla.

    Tarkoitukseni ei ole ketään tuomita,ja kostaa mitään.En ole tunne olevani katkera.
    Meidä uskovien tarkoitus on viedä sitä hyvää sanomaa eteenpäin,ja se juuri on tehtävämme.
    Itse uskon myös vahvasti,että moni lestaadiolainen uskoo Jumalaan aidosti.
    Miten muutos voi tulla pikkuhiljaa rakkaudella,jos sinä luovut siitä tehtävästä mikä sinulle on annettu?
    Vaikka me olisimme vapaita uskossamme,niin emme saa alkaa itsekkäiksi.
    Tarkoitukseni ei ole saarnata täällä parannusta,vaan tuoda esille omianäkemyksiäni.Ja eihän kenenkään tarvitse näitä uskoa jos ei halua,en minäkään usko vl-liikkeen oppeihin,ja siksi ne kiinostavatkin,kun elämässäni joudun kahden uskonsuuntauksen väliin.
    Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä:)

    Tuli mieleen meidän perhe. Joku pienemmistä lapsista
    omii joskus vanhemmat itselleen, sanoo toiselle, että se on vain minun äitini, ei sinun.
    Kuitenkin vanhemmat rakastavat lapsiaan yhtä paljon.
    Ehkä vl-liike on kuin tuo pieni lapsi perheessä. Jumalalle olemme kuitenkin yksilöitä ja Hänellä on syli auki kaikille.

    Onhan sinulla tehtävä ja olet sen hienosti oivaltanutkin,Jumalan syli on avoinna jokaiselle,ja Jumala rakastaa jokaista yhtä paljon:)

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ole ketään tuomita,ja kostaa mitään.En ole tunne olevani katkera.
    Meidä uskovien tarkoitus on viedä sitä hyvää sanomaa eteenpäin,ja se juuri on tehtävämme.
    Itse uskon myös vahvasti,että moni lestaadiolainen uskoo Jumalaan aidosti.
    Miten muutos voi tulla pikkuhiljaa rakkaudella,jos sinä luovut siitä tehtävästä mikä sinulle on annettu?
    Vaikka me olisimme vapaita uskossamme,niin emme saa alkaa itsekkäiksi.
    Tarkoitukseni ei ole saarnata täällä parannusta,vaan tuoda esille omianäkemyksiäni.Ja eihän kenenkään tarvitse näitä uskoa jos ei halua,en minäkään usko vl-liikkeen oppeihin,ja siksi ne kiinostavatkin,kun elämässäni joudun kahden uskonsuuntauksen väliin.
    Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä:)

    semmonen, että te kaikki, ei uskovaiset. katsokaa niitä vanhoillislestadiolaisia joilla on asiat kohallaan, eli niitä jotka eivät syntiä tee, niin kuin kuitenkin monet tekee, pahoja sellaisia, niin ne uskovaiset, ne on avoimia ihmisiä, niistä näkee päälle päin kuin hyvä niitten on olla. aidosti iloisia.
    monella epäuskoisella on päällepäin tuleva sellainen, että puretaan pahaaoloa minkä on aiheuttanut kaikki se synti, kaikki ne juomis kerrat, tappelut vanhempien kanssa, poliisien kanssa tekemisiin joutumiset, kaikki. mutta en puolusta kumpiakaan en uskovaisia en epäuskoisia. me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä, uskonnot vain ovat erit.

    Äänestä

  • Syntinen

    minän kirjoitti:

  • Syntinen kirjoitti:

    olevan hiukan huono ulosanti. Hän kuitenkin luutavasti tarkoitti, että kaikki tekevät syntiä, mutta vl:t tekevät siitä parannusta. Näin ainakin vl:t uskovat.

    Kirjoitit vastauksesi muuten ihan oikein, mutta jos olet hiukankin seurannut palstaa pitempään, niin olet varmaan huomannut vl:ien vahvan kannan olevan että kaikki ovat syntisiä.

    Eroa lienee olevan siinä, mitä kirjoittaja yritti ehkä sanoa, että vl:t pyrkivät välttämään syntiä, mutta monet ei vl:t elävät sitä edes välittämättä tekevän sitä? Synti kuitenkin tarttuu ihmiseen kuin ihmiseen, ja se pitää pois panna että se ei vie uskoa.

    Äänestä

  • Syntinen

    näytti kirjoitti:

    mutta monet ei vl:t elävät sitä edes välittämättä tekevän sitä?

    Äänestä

  • nainenko kirjoitti:

    Siunausta sinulle ja toivon onnea taisteluun. Toivotaan, että Jumala on puolellasi, ettet taistele
    turhaan.

    //Taistele hengessä, älä lihassa//

    se ole hengessä taistelua, jos pyrkii tuomaan esille valkeuden oppeja (= Raamatun opit) pimeyden oppien tilalle (= monet SRK:n opit).

    Ei kait silloin lihassa taistella?

    Äänestä

  • heti? kirjoitti:

    Varoitinpa minäkin puolestani heti muitakin.
    Ja olenhan tämän palstan negatiiviset puolet uskovaisiin huomannutkin. Nyt vasta sanon sen ääneen.

    *Ja olenhan tämän palstan negatiiviset puolet uskovaisiin huomannutkin.*

    1. Miten tämä palsta on vaikuttanut negatiivisesti uskovaisiin vl-henkilöihin?

    3. Miten tämä palsta on vaikuttanut negatiivisesti muihin uskovaisiin kuin vl-henkilöihin?

    Kerro meille kaikille, koska olet mielestäsi huomannut asian.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Tässä aikani kuluksi...Itselleni tämä palsta on ollut äärinmäisen ihana kokemus.On ollut erittäin ihana kyyneleet silmissä lukea Raamatun kohtia jotka tukevat ja vahvistavat vain omaa uskoani,mikä on ollut aina sisimmässäni.Itse en ole Raamattua niin kovin paljon lukenut,niin on kiva lukea niitä täältä,ja aina tietää että Raamutun opit perustuvat totuuteen.
    Millään muotoa tämä palsta ei ole vaikuttanut negatiivisesti uskooni,päinvastoin usko on vain vahvistunut.
    Omaa uskoani en vaihtaisi vl-liikkeen oppeihin.
    Kaikella kunnioituksella myös vl-uskovaisia kohtaan,heissä ei ole mitään vikaa,vain heidän oppinsa panevat aivönystyrät töihin(ne vähäisetkin).Koittakaamme siis ymmärtää jokaista uskovaista ja kunnioittaa heidän uskoaan Jumalaan.

    jotkut vanhoillislestadiolaiset pitävät tätä palstaa "vaarallisena", vaikka palstalla paljon kerrotaan ja todistetaan Jumalan teoista sekä esillä on myöskin paljon Raamatusta peräisin olevaa Jumalan sanaa.

    Mitä siinä on negatiivista ja mahdollisesti vaarallista?

    Äänestä

  • eikös.. kirjoitti:

    //Taistele hengessä, älä lihassa//

    se ole hengessä taistelua, jos pyrkii tuomaan esille valkeuden oppeja (= Raamatun opit) pimeyden oppien tilalle (= monet SRK:n opit).

    Ei kait silloin lihassa taistella?

    Tsekkaa linkistä paljonko säästät vuodessa eroamalla kirkosta. Säästyneet aneet voit hyvin sijoittaa vaikka suviseurojen tupakkikioskille.

    Äänestä

Mitä hyötyä meille on siitä, että me rakastetaan vain niitä, jotka meitä rakastavat?

Me ollaan maailmassa, vaikka emme maailmasta olekaan.

Äänestä
  • mitä tarkoitat tämän avauksen tiimoilta?

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    mitä tarkoitat tämän avauksen tiimoilta?

    tuota viestiä?

    Äänestä

  • Meille ei ole mitään hyötyä siitä,että me rakastamme vain heitä jotka rakastavat meitä.Enemmän meille on hyötyä siitä,että rakastamme myös niitä jotka eivät meitä rakasta,sillä rakkaus voittaa ja pahimmastakin vihamiehestä voit saada uuden ystävän,näin me hyödymme toisistamme ja vihamielisyys väliltämme häviää,ja maailma ympärillämme pikkuhiljaa muuttuu hyväksi:)

    Äänestä

tällaisesta palstasta, niin minua ainakin kiinnostaisi, että mikä on uskossani sellaista, joka ei keskustelua kestä?

Miksi kielletään osallistumasta keskusteluihin, jos kerran usko on oikeaa ja aitoa, eihän se voi kaatua siihen, jos ulkopuolinen siitä jotain kysyy. Lisäksi ihmettelisin kovasti sitä, miksi tällainen käsky pitää antaa "ylhäältä", miksi ei jokainen voi tehdä omaa ratkaisua, tullakko palstalle vai ei.

Äänestä
  • Perinnäissäännöt on aina tuotu vl-liikkeessä liinapöydän takaa.
    Sääntöjä on ,vaikka niitä ei virallisesti tunnustetakaan.
    Puhujainkokoukset ovat näiden sääntöjen alku ja juuri...Niinpä puhujia ei saa arvostella..kas kun se Pyhä Henki tekee heistä erehtymättömiä...varsinkin seurakunnasta...

    Äänestä

Syntinen

Äänestä

Samaa mieltä. Olen lukenut tätä palstaa, eikä tule kovinkaan hyvä mieli palstan sisällöistä. Täällä puhutaan niin paljon paskaa. Kävin tutustuun Larssin ylläpitämälle palstalle, ja se on paljon parempi ja asiallisempi. Siellä ei oo Torfinnin kaltaisia tyyppejä. Suosittelen sitä kaikille. Osoite löytyy alempaa Leenu.n:n avaamasta keskustelusta.

Äänestä
  • siellä

    Äänestä

  • // Kävin tutustuun Larssin ylläpitämälle palstalle, ja se on paljon parempi ja asiallisempi.//

    saa apua tiettyjen taakkojensa alla kamppaileva vl kuin normaalia "varo eriseuraa, eriseuraa, eriseuraa..." ja "älä suotta mieti liikaa, usko vaan syntisi anteeksi".
    Samaa puuroa kuin rauhanyhdistykselläkin.

    Tällä palstalla sentään monet veeällät voivat anonyymisti purkaa sisäistä taakkaansa ja saada neuvoja. Jo pelkkä sisäisen repun purkaminen auttaa monesti ainakin askeleen eteenpäin.

    Edelleen tällä palstalla saa raitista ja Raamatun mukaista hengellistä opetusta. Sitä on turha odottaa larssin palstalla.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    // Kävin tutustuun Larssin ylläpitämälle palstalle, ja se on paljon parempi ja asiallisempi.//

    saa apua tiettyjen taakkojensa alla kamppaileva vl kuin normaalia "varo eriseuraa, eriseuraa, eriseuraa..." ja "älä suotta mieti liikaa, usko vaan syntisi anteeksi".
    Samaa puuroa kuin rauhanyhdistykselläkin.

    Tällä palstalla sentään monet veeällät voivat anonyymisti purkaa sisäistä taakkaansa ja saada neuvoja. Jo pelkkä sisäisen repun purkaminen auttaa monesti ainakin askeleen eteenpäin.

    Edelleen tällä palstalla saa raitista ja Raamatun mukaista hengellistä opetusta. Sitä on turha odottaa larssin palstalla.

    ja sinne näyttää tuelvan lisää ihmisiä. On jo melko paljon rekisteröityjä käyttäijä. Eikä sinne muuten otetakaan... Ja se on mielestäni hyvä asia.
    Ihmiset ei uskalla sittten puhua mitä sattuu...
    eikä mennä törkeyksiin asti.

    Äänestä

  • Kicki 112 kirjoitti:

    myös palstan pitäjän "titteli" lestapäälliköksi, kun porukkaa alkoi tulla lisää. Ehkä se sitten tuo sitä vallantunnetta, olisikohan puhujilla samaa ?

    Äänestä

No helsingin ry:n keskusteluillassa ei kyllä sanottu, että pitäisi välttää tätä palstaa. Sanottiin moneen kertaan, että ei ole mitään tarkoitusta antaa kieltoja tai käskyjä tässä asiassa. Siihen kyllä sanottiin, että kaiken tällä palstalla olevan suhteen pitää olla kriittinen niinkuin kaiken muunkin internetissä olevan suhteen, vaikka se ei olisi mitään uskoon liittyvää. Palstan nimikin sanottiin vaan esimerkkinä..

Olitko paikalla kun noin varmasti tiedät. Minä olin.

Äänestä
  • Jury

    Äänestä

  • Jury kirjoitti:

    " niin kyllä siellä sanottiin tämäkin palsta huonoksi"

    mitä tarkoittaa "huono"? heitettiin, onko paras tapa kysyä johonkiin kipeään asiaan ongelmaa anonyymiltä palstalta. jos se tarkoittaa samaa...

    "mitä vähemmän käy näillä palstoilla niin sen parempi"

    noin ei sanottu. enkä usko muuta ennenkuin kuulen nauhalta. enkai minä niin kuuro ollut..

    Äänestä

  • vl-nuori kirjoitti:

    sinua vai Kaisua?

    " Kiitos täsmennyksestä
    Kirjoittanut: Jury 21.2.2005 klo 20.16

    Äänestä

  • uskoa kirjoitti:

    sinua vai Kaisua?

    " Kiitos täsmennyksestä
    Kirjoittanut: Jury 21.2.2005 klo 20.16

    Valitse, kumpi versio miellyttää sinua enemmän. Sitten usko se sokeasti, pidä sitä totuutena ja levitä tietoa kaikille muillekin.

    Äänestä

  • ruiti kirjoitti:

    Valitse, kumpi versio miellyttää sinua enemmän. Sitten usko se sokeasti, pidä sitä totuutena ja levitä tietoa kaikille muillekin.

    edellä olevista, kun on kaksi erilaista versiota tapahtumasta? Sana sanaa vastaan. Toki kumpikin voi mieltää ja tulkita kuulemansa hieman eri tavoin. Olisi vaan mukava saada tähän perään vielä uudelleen "kaisun" kommentti.

    Koskaan en toimi ehdottamallasi tavalla.

    Äänestä

täällä on paljon väärää tietoa ja jos joku oikeasti haluaisi tietää uskosta kannattaa tulla rauhanyhdistykselle. kaikki sellaiset kuin: "uskoa pitäisi muuttaa" ovat tyhmiä... ainahan usko on ollut samanlaista pieniä muutoksia lukuunottamatta. ja jos on sitä mieltä että ´sen pitäisi muuttua niin ei se uskovaisen käytöstä ole.

Äänestä
  • *täällä on paljon väärää tietoa ja jos joku oikeasti haluaisi tietää uskosta kannattaa tulla rauhanyhdistykselle.*

    on väärää ja vain rauhanyhdistyksellä on oikeaa? "Vain me" oppi on oikeaa?

    Äänestä

  • täällä kirjoitti:

    *täällä on paljon väärää tietoa ja jos joku oikeasti haluaisi tietää uskosta kannattaa tulla rauhanyhdistykselle.*

    on väärää ja vain rauhanyhdistyksellä on oikeaa? "Vain me" oppi on oikeaa?

    Vain käymällä rauhanyhdistyksellä ja kuuntelemalla, mitä siellä puhutaan ja opetetaan, voi tietää, mitä siellä puhutaan ja opetetaan. Suomi24keskustelua lukemalla ei voi tietää, mitä rauhanyhdistyksellä voi kuulla.

    Äänestä

  • sinootsanonuettäminoonsanonu kirjoitti:

    Vain käymällä rauhanyhdistyksellä ja kuuntelemalla, mitä siellä puhutaan ja opetetaan, voi tietää, mitä siellä puhutaan ja opetetaan. Suomi24keskustelua lukemalla ei voi tietää, mitä rauhanyhdistyksellä voi kuulla.

    yhdessä saarnassa varmaan 20-50 kertaa sanaa "Jumalan valtakunta", jolla tarkoitetaan pelkästään vanhoillislestadiolaisia. Eli aivopestään ja suggeroidaan kuulijoita Raamatun vastaiseen "vain me" oppiin. Sana "Jeesus" on hyvin harvinainen vieras niissä saarnoissa.

    Kyllä me tämä tiedetään jo ennestäänkin.

    Äänestä

  • toistetaan kirjoitti:

    Aivan sama. Hajotkaa saarnoihinne.

    Äänestä

No en varmasti tule tälle palstalle. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta heti huomattuani mistä palstasta on kysymys.

Äänestä
  • rauhanyhdistyksellä kuulet aitoa "vain me" oppia suoraan pimeyden valtakunnasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jury kirjoitti:

Tällainen avaus toistuu määrätyin väliajoin tällä palstalla. Samoin silloin tällöin Päivämies (= SRK), vl-saarnaajat, nuorille pidettävät keskusteluillat yms. varoittavat tästä palstasta.

Jumala on näiden varoitusten takana, mutta eri tavalla kuin varoittajat itse asian ajattelevat.

Psykologisesti ajatellen tietystä asiasta varoittaminen herättää aina mielenkiintoa kyseistä asiaa kohtaan. Siinä syntyy se ns. "kielletyn hedelmän" mielikuva. Ja koska tässä nyt ei ole kysymyksessä mikään sellainen "kielletty hedelmä", jota pitäisi oikeasti välttää, niin nämä varoitukset ja poislähtökehotukset - mikä on niiden todellinen vaikutus?

------> Ne lisäävät vl-ihmisten kiinnostusta tätä palstaa kohtaan!!

Tämä on tietenkin hyvä asia.

Joten minun ohjeeni vl-ihmisille on:

1) Tehkää aiempaa enemmän avauksia, joilla varoitatte vanhoillislestadiolaisia olemasta tällä palstalla ja kehotatte heitä menemään pelkästään rauhanyhdistykselle kuulemaan, kuinka asiat oikeasti ovat.

2) Päivämies - kirjoita aiempaa enemmän varoittavaa tekstiä tästä palstasta.

3) Lisää nuorille Hgin tapaisia keskusteluiltoja mm. tästä palstasta.

4) Varoitelkaa vl-saarnaajat saarnoissanne entistä enemmän tästä palstasta.

Näillä kaikilla toimenpiteillä palstan vl-lukijoiden ja vl-kirjoittajien lukumäärä nousee huomattavasti nykyisestä. Nykyisinkin heitä on todella paljon, koska tällä palstalla on selvääkin selvempi tilaus vl-herätysliikkeen jäsenille.

Nyt varoittelemaan palstasta!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu