Suomeen suunnitellaan uutta terrorismirahastoa haittamaahanmuuton jatkuessa
https://urkki.net/suomeen-suunnitellaan-uutta-terrorismirahastoa-haittamaahanmuuton-jatkuessa/
Vastarinta.com uutisoi:
Suomeen suunnitellaan uutta terrorismirahastoa siirtolaistulvan jatkuessa
https://www.vastarinta.com/suomeen-suunnitellaan-uutta-terrorismirahastoa-siirtolaistulvan-jatkuessa/
Suomen finanssieliitti ehdottaa, että valtio voisi perustaa uuden rahaston tulevaisuuden monikulttuurisia terrori-iskuja varten. Koska vallanpitäjät eivät tahdo sulkea Suomen rajoja murhaajilta, voidaan itsetuhoisesta politiikasta ottaa ainakin rahamääräinen hyöty irti.
Vakuutus- ja rahoituspalveluita tarjoavat globalistiyhtiöt ovat haistaneet terrorismikeskustelussa taloudellisen tuoton mahdollisuuden, uutisoi Yleisradio. Yle haastatteli Finanssialan johtavaa lakimiestä Kirsi Suopeltoa, joka muistutti, ettei Suomessa ole tällä hetkellä saatavilla esimerkiksi terrorismivakuutuksia.
Ylen mukaan terrorismiin liittyvät finanssipalvelut puhuttavat tällä hetkellä kaikkialla Euroopan unionissa. Vilkkaan keskustelun taustalla on se, että ei-valkoiset tunkeutujat murhaavat valkoisia säännöllisesti EU-johtajien siunauksella.
Suopelto ehdottaa Suomeen Ranskasta tuttua mallia. Jatkuvien monikulttuuristen hyökkäyksien järisyttämässä maassa on perustettu FGTI-niminen terrorismirahasto, joka on veronmaksajien ylläpitämä.
Myös Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Ilkka Kanerva kertoi pitävänsä terrorismivakuutuskeskustelua ”tärkeänä”. Kanervan mukaan muun muassa Suomen energialaitokset ja lentokentät hyötyisivät terrorismivakuutuksista.
Yksityiset finanssiyhtiöt eivät tietenkään tarjoa palveluitaan hyväntekeväisyytenä. Todennäköisesti varat terrorismirahastoihin ja -vakuutuksiin kerättäisiin tavallisilta veronmaksajilta, minkä jälkeen ne sijoitettaisiin yksityisille rahoitusmarkkinoille ”kasvamaan korkoa”.
Näin rahoitusmarkkinoiden keinottelijat pääsisivät rikastumaan suomalaisten kustannuksella, minkä lisäksi hallitus voisi valehdella äänestäjille, että terrorismiongelma on viimein ratkaistu.
--
Eikös nämä Ilen kokoomuslaiset voisi maksaa terrorismivahingot, hehän nämä tänne kutsuvatkin ja saavat jo kertaalleen rahat veronmaksajien maksaman pakolaisbisneksen kautta. Siinä on terrorismivakuutusrahat jo veronmaksajilta revitty.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jännä juttu… ”eliitti” so. valtioneuvosto, Kokoomus, EK ja muu paskasakki kärrää mamuja maahan kysymättä kansan mielipidettä…kansa joutuu maksumieheksi..kansalta ei taaskaan kysytty. Nyt kyhätään rahastoa globalistien itse luoman ongelman aiheuttamien tuhojen kattamiseksi. Arvatkaa kuka maksaa ja onko maksajalta kysytty
KOKOOMUSMÄTÄ SYÖPÄ ON TUHOTTAVA.