Olisi mielenkiintoista nyt nähdä miten olisi tilanne jos Masteryhtiö olisi pannut asiat tuulemaan, eikä kunta olisi tullut sössimään alueen omistamisessa. Tietysti kunnan änkyräosasto olisi pannut kapuloita rattaisiin alueen kaavoittamisen yhteydessä kun heille on ainut visio ah-keskuksen lihottaminen verovaroin.
Oliko realismia kaavottaa paras alue lomarakentamiseen jonkun grynderin ehdoilla? Taitaa olla niin että kukaan järkevä taho ei rahojaan laita lomakylään.
Olisiko ollut sittenkin järkevämpää kaavoittaa alue asuntokäyttöön , luulisin että nyt siellä olisi aivan toisenlainen pöhinä ja verotulot olisi aivan toista luokkaa.
Kontioranta ja Master-yhtiöt?
24
2548
Vastaukset
- onko-laskettu
Matkailua ajatellen Kontioniemessä ei ole muuta hyvää kuin Höytiäinen. Kuivia tiheitä, eri ikäisiä aukkohakattuja mäntytaimikoita ei kannata yrittääkään esitellä luontomatkailuna. Muutahan siellä ei ole.
Puhutaan marjastuksesta ja sienestyksestä, mutta kuka tulee niiden takia? Ei kukaan.
Joka paikkaan yritetään kunnasta tunkea ah-stadionia jonain vetonaulana. Paljonko siellä käy maksavia turisteja vuosittain ihailemassa hienoa ampumapenkkaa? Aikaperspektiiviä löytyy, mutta kukaan ei uskalla esittää todellista käyttöastetta. - 8Dl
Kontiolahdella jokaisen on kirjaimellisesti pantava parastaan, että kunnalla on tulevaisuudessa vara kustantaa "haistatan ilmastonmuutokselle pitkät" -stadion sekä "houreisten ukkojen fantasia" -matkailukeskus. Eikun hommiin.
- Kiesusnaziratialainen
Kyllähän sitä kaikki suomen lahkolaiset olis olleet täystyöllistettyjä, ja parhaat rantapaikathan olis varattu sitten heille itselleen ja loput myyty kesäpaikoiksi muille lahkolaisille. Onneks ei!
Rantarakentaminen pitäisi kieltää TÄYSIN 200m:n läheisyydeltä. Kohta tässä tuppukylässä ole ainoatakaan luonnonvaraista rantaa jonne voisi mennä vaikka lasten kanssa ongelle.- h.ullu
Onneksi sulla EI ole lapsia...
- Karhu72
Siellä taas joku hurupää leikkii tietäjää. Lapsellista nillittämistä tuollainen.
On ihan totta että rantarakentaminen saisi jo loppua. Hyvä esimerkki on Kulhossa Aittolampi, joka pilattiin sillä että melkein jokainen metri rannasta on asutettu.
Ja mitä tulee kontiorannan rakentamiseen, niin siinä olisi kunnalla hyvä kehittämisen paikka. - 6xriy
Ettekös te viherhörhö-kakkulalinssit sitä rannan rauhoitusta jo kontiorannassa yrittäneet, mutta reisille meni valituksenne.
- mitenolisi
Ei tarvitse olla viherhörhö jos ajattelee mikä arvo vapaalla rannalla on tulevaisuudessa.
Yhteiskunnan pitää pyrkiä saamaan omistukseensa vapaaehtoisesti Höytiäisen nykyään vapaanaolevat rannat kirkonkylältä aina Puntarikoskelle asti, että kakilla kansalaisilla on mahdollisuus käyskennellä vapaasti rannassa.
Rantaan 50-100m vyöhyke jossa kulkee polku tai jopa autolla-ajettava maantie Puntarikoskelle asti (rantabulevardi).
Asutus sitten myötäilemään vyöhykkeen reunalle.
Kiinalaisten tuloon pitää suhtautua varauksellisesti hehän alkaa jo taloutensa voimalla omistaa ja hallita melkein koko Afriikkaa. - P.Aksuposa
Jos rahamies tahtoo tuolta pätkältä rantatontin niin hänhän ottaa sen vaikka kaavoittaisitte, valittaisitte, suojelisitte ja itkisitte kuinka. Johan tuo on nähty. Ei köyhien tartte rannassa kävellä, kävelkööt metsässä.
- kantakundi
Kymmeniä vuosia jatkunut trendi on että maakuntien ainoa kasvukeskus on maakunnan ykköskaupunki lähialueineen. Muut alueet hiljalleen harmaantuvat ja hiipuvat.
Mitkään hyvää tarkoittavat julistukset tai minkäänlainen tekohengitys ei sitä muuta.
Kontiolahden ja Liperin lähimmät kaupunkiin rajoittuvat osat kuuluvat vielä jollain lailla kehittyviin alueisiin.
Senpä tähden tärkeimmät virkistysalueet eli vesistöt ja niiden rannat pitäisi säilyttää rakentamattomina noilla kaupungin lähialueilla asukkaiden ilona.
Ei asukkaiden viihtyvyyttä paranna mitkään stadionit tai lomakylät.
Matkailusta on puhuttu Kolinkin osalta toista sataa vuotta, mutta laihaksi on tulos jäänyt luontaisista hyvistä edellytyksistä huolimatta.
Muutama vuosi sitten Karjalaisessa uutisoitiinlaajasti useista matkailua ja sen tulevaisuutta käsittelevistä kokouksista ja symposiumeista.
Yhteistä jutuille oli että kuvituskuvissa esiintyi lähes aina "Maakunnan kehittäjä" Esa Haapala joka esitteli että matkailijat tarvitsevat tasokasta majoitusta. Oiva paikka siihen olisi ah-stadion. Nykyisiä maakunnan majoituspalveluja hän piti surkeina. Lisäksi matkailijat tarvitsevat ohjelmallista tekemistä,( kuten ampumahiihtoa?)
Kunnanjohtajan ja hänen konsulttiensa mainostamat kymmenet yhteydenotot erilaisiin investointitahoihin eivät ole johtaneet tuloksiin, vaikka optimismi oli kova.
Ja kulut juoksevat.
Koko "matkailuala"hömpötys pohjautuu ja kulminoituu ah-stadioniin. Kun siihen on jo investoitu ainakin 20 miljoonaa, niin sen ympärille pitäisi saada vaikka väkisin Potemkinin kulissit. Miljoonien hävittämiselle pitäisi saada edes jonkinlainen oikeutus.
Mitä järkevää olisi saatu aikaan noilla miljoonilla.
Kunta on naimisissa stadionin kanssa kun ampumahiihtäjät ovat saaneet työnnettyä koukun niin syvälle kunnan kurkkuun että irti ei pääse, varsinkin kun osa stadionista oli rakennettu toisten maalle. Se taisi olla tärkein syy kunnan varuskunta-alueen ostoon.
Ampumahiihtäjien ja kunnan johto olisi saattanut joutua vastuuseen toisen maalle rakentamisesta.
Koirapuisto on hyvä uuden alku. Siinä on hyvä nostaa jalkaa stadionille ja muille haihatteluille. - JukaraisJallu
Kun on investoitu siis 20 miljoonaa, niin nyt tuon talousneron mielestä näköjään pitää tuo 20 millin paikka sulkea. Järkityyppi kertakaikkiaan. Toivottavasti saadaan päättämään muistakin kunnan rahoista.
- kantakundi
Ja kun kaivoon on jo heitetty 20 miljoonaa, kaivo pitäisi täyttää lisärahalla?
Vanha sanonta on että hyvää uutta rahaa ei pidä heittää huonon rahan perään.
Ts Kannattaa tarkoin miettiä mitä ja mihin investoidaan. Stadion investointi on hukka investointi.
Edelleen, mitä muuta, mutta järkevää, tuolla rahamäärällä olisi saatu aikaan.
Sen suunnittelijat ja toteuttajat olivat järkityyppejä kertakaikkiaan??
Tuon ajan päättäjistä iso osa istua töröttää edelleen päättäjinä.
- Junamenijo
Onko mietitty, miksi ei löydy rahoitusta? Koska matkailukeskus-hanke ei ole taloudellisesti kannattava. Tiedättekö, se rajaa aika paljon kiinnostusta. Kiinaa myöten.
Miksi ei ole kannattava? Koska sijainti on Euroopan mittakaavassa syrjässä ( tämä voi kauhistuttaa, etteivät kaikki tiet viekään Kontiorantaan),
koska potentiaalisia asiakkaita ei ole liiketaloudellisesti arvioiden riittävästi, koska Joensuu palveluineen on n.20 min. ajomatkan päässä,
koska vastaavanlaisia kilpailijoita on jo. Tässä muutama syy.
Milloin tosielämän realiteetit tulisi ottaa huomioon? - Mökinmuijamualta
Muuttakaa ne lomamökkipaikat asuntotonteiksi niin olisi hienosta paikasta edes jotain hyötyä kunnalle.
- ruuna.reipas
Lukeekohan kukaan kunnan päättäjistä näitä kansan "syvien rivien" aatoksia?
- cosa.nostra.gonala
Jos lukeekin niin paskat välittää kuntalaisten mielipiteistä.
Vaaleissa taas parhaiten pärjänneen pistävät kyykkyyn tekemällä tarjouksen josta ei voi kieltäytyä ja jatkavat totuttuun tapaan, eli vanhassa tutussa kunnallisdiktatuurissa. - Vaarisuuri
Missä puoluvveessa pärjänneen lie kyykyttäneet, olkohan kansallisessa kykypuoluvveessa? Vai peräti temariloissa?
- ruuna.reipas
Vaarisuuri kirjoitti:
Missä puoluvveessa pärjänneen lie kyykyttäneet, olkohan kansallisessa kykypuoluvveessa? Vai peräti temariloissa?
Muutama vuosi sitten Kepulista siirtyi parikin valtuutettua toiseen puolueeseen kyllästyttyään ryhmän johdon diktatorisiin otteisiin.
Nostan vieläkin hattua leideille, jotka uskalsivat toimia vanhaa vallassa olevaa, ummehtunutta äijä-kulttuuria vastaan. - Suurivaara
Vaarisuuri kirjoitti:
Missä puoluvveessa pärjänneen lie kyykyttäneet, olkohan kansallisessa kykypuoluvveessa? Vai peräti temariloissa?
No missähän puolueessa sitä ei vaalien ääniharavalle anneta muuta kuin rivivaltuutetun paikka? Vaalien perusteella olisi johtopaikalla ukko vaihtunut mutta eihän se nyt mitenkään käynyt.
Nyt tämä vallastaanluopuja on vielä ehdolla eduskuntaankin, että eipä paljon vakuuta entisten näyttöjen perusteella.
- Voimeitä
Kun kunnanjohtaja yritti saaha kiinalaisia kiinostumaan alueesta oli havainnekuva paikasta samanlainen kuin minkä tahansa kiinan lähialueen rantapaikasta.
Olisihan kuvan voinut laittaa raikkaasta rantamänniköstä jossa olisi ollut tyylikkäitä lasiverantaisia loma-asuntoja ja siintävää Höytiäisenselkää joita kiinan raharikkaat olisi edes vaivautuneet ajattelemaan lomapaikakseen.
Samalla voisi todeta Kajaanintien varteen asetetuista kunnan mainostauluista jotka ei kerro juurikaan mitään vaan ovat esikoululaisen ajatusmaailmalla olevia naaman virnistyksiä. Maksaneetkin maltaita kun sen on laainut joku kallispalkkanen konsultti.- masinisti250m3
Hyvin ruodittu kommentti.
- muutanSavoon
masinisti250m3 kirjoitti:
Hyvin ruodittu kommentti.
Voi hyvä isä! Eipä ole ihme jos ei kontioranta kehity... Jos kiinalaisia jäätte odottamaan niin unohtakaapa koko juttu.
- myykimatti
Kontioranta nimenä olisi, ehkä Sandbeach paradise lehto niin kuin. lehmonsuosta tulikin " Kangas". Suo on Suo. Rakennuskanta voi niin kuin parakkikylä matalassa kivijalassa .
Onneksi ei toteutunut .- Anonyymi
Mitenkähän kuivoo siellä Lehmonkankaalla on tällä hetkellä ja tästä pari viikkoa eteenpäin?
- Anonyymi
Hengellinen alue siitä llisi tullut, eikä se paljon muuta ole tälläkään hetkellä.
Masteryhtiötä lähellä olevat ÄNKYRÄT pistää taustalla kapuloita hotellihankkeen rattaisiin ja se on varmaa.
Niitähän ne alkaa olla jo kaikki kunnan virkamiehet, LESTADIOLAISIA! Tehtävänään täyttää maa ja estää vääräuskoisten kokoontumiset.
Hihhuleilla oli näytön paikka Huhmarissa vaan kuinkas kävikään?? Raiskasivat ja käyttivät hyväksi hädänalaista tilannetta, pistivät törkeästi lihoiksi hyvän lomakeskuksen, puut ja kaikki myyntiin.
Kohta mistään välittämättömät saavat ostaa raiskattua tonttimaata ökyrakennuksilleen. Huhmarin pesänselvittäjäki tais kuulua samaan "seurakuntaan" ku meni uskomaan Masterin valheen alueen kehittämisestä.
Raha on tehny kyseisen suvun jotenkin harhaiseksi, jopa sairaaksi, mutta tuota lessusoppaa on ansiokkaasti hämmentänyt pitkään myös Kontiolahden asukkaat jotka ovat vaaleissa antaneet tällaiselle toiminnalle siunauksensa.
Henkisesti rikas köyhä kunta olisi mennen tullen parempi kuin tällainen hengetön ja harmaa omahyväisiä rikkaita hyysäävä vissiinkin keskustapuolueen ja L-positiivisten ohjailema rikas kunta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946