Murhasta epäilty ehdokkaana seurakuntavaaleissa

Viime sunnuntaina paljastui henkirikos Porissa.
Epäiltynä on Porin Teljän seurakuntavaaleissa mukana oleva ehdokas, joka on Irakilaistaustainen 2015 Suomeen tullut turvapaikanhakija.
Hän on ollut kirkon jäsen jo 2,5 vuotta.

Kirkon vaalisäännösten mukaan ehdokkuutta seurakuntavaalissa ei voi enää perua, joten siellä se on vaaleissa keräämässä ääniä.
Vasta vaalien jälkeen on mahdollisuus evätä valinta ehdokkaaksi, mutta äänet menevät muille listalla oleville.
Aika kamalat säännöt on siis seurakuntavaaleissa kun mahdollista murhaajaa äänestämällä voi vaikuttaa lopullisiin valintoihin.

Kirkolla on ollut tapana haalia jäsenikseen turvapaikanhakijoita, jotka yleensä ensin pitää käännyttää kristinuskoon.
Tämä vaikuttaa olevan yksi esimerki siitä miten kirkon lyhytnäköiset toiminnat kostautuu.

7

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uutinen löytyy mm Ylen sivulta
      ttps://yle.fi/uutiset/3-10413959

    • PäiviOnIhana

      Kristinuskoon kääntyminen teki muslimista tappajan.

      • Ninhan se on kristittyjen kielelläkin.
        Kristityt kun sanovat aina päinvastaisissa tapauksissa, rikoksia tekevän kääntyneen muslimiksi tai ateistiksi, vaikka kääntymystä ei olisi tapahtunutkaan.

        Kirkolla ja äärilaidan kristityille tulee vielä kovat ajat kun ovat houkutelleet pakolaisia joukkoihinsa.
        Patmoslaisuutta ja helluntailaisuutta edustava IRR-TV kehuskeli saaneensa valtavat määrät kääntymään ja ovat jakaneet heille 15 000 missiokirjaakin arabi- ja kurdikielille käännettynä.

        Kirkkokin on ollut jo rajalla vastassa mainostamassa kristinuskoon kääntymisen auttavan turvapaikan saannissa.


    • aom_

      No mutta eikö se niin ole,että syytön niin kauan kun toisin todistetaan.

      • taxisuharit

        Onhan se niinkin.
        " PäiviOnIhana Kristinuskoon kääntyminen teki muslimista tappajan."
        Niinkö, mistä tiedät , että hän KÄÄNTYI KRISTITYKSI ? Aika harvahan kirkossa ja vaaleissa ehdokkana oleva on kristitty. "Kun Kristityn on nimi mulla" vain nimi.
        Ja näitähän sipilä haluaa lisää tänne..
        Kerrankin (ainoan kerran) voin tosin nostaa hattua Sipilälle,kun puollusti Soinia.
        Ja , jos Soini olisi osallistunut pridemarsille, niin mitään hulabaloofarssia ei olisi tullut. Ei kukaan nostanut mekkalaa, kun Arhinmäki örvelsi kännissä hiihtokisoissa ja oli ministeri? Eikö hän edustanut kokosuomea, kuten Soinin väitettiin edustaneen nyt?

        Eikö eduskuntaan korkealla palkalla valituilla edustajilla ole ihan oikeitakin asioita mitä päättää?


    • Bng

      Sitä saa, mitä tilaa. Koskee myös kirkkoa.

    • No eipä sillä, ettäkö olisin edes kyseistä ihmistä äänestänyt kuten en äänestä periaateesta kansanedustajiakaan joilla kaikenlaista vilunkipeliä. Toki onhan murha tietenkin ihan omalukunsa. Toisaalta jos asiaa ajattelee ihan vaan Raamatun valossa niin se onkin erittäin hyväksyttävä keino raivata tieltään epämieluisia asioita, vähemmän paheksuttava kuin vaikkapa varastaminen ;) tuo hiukan läpällä vaikkakin siinä on myös totuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      163
      10615
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      88
      7491
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7377
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7346
    5. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      22
      7321
    6. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      42
      7269
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      113
      6677
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6506
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5733
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5515
    Aihe