Saat uskoa, että vihreä vale on totta jos uskot myös joulupukkiin.
Jo Hassi kääri tuohta olemattomalla, mm uimabongauksensa maapallon toiselle puolen maksatti valtiolla.
ns "PISTEILLÄ" kun matkusti mitään sanomattomia lentokonematkojaan valtion kustantamana, sai siitä pisteet henkilökohtaiseen käyttöönsä.
Hassi rehvasteli blogissaan matkoillaan, mutta poisti ne kun alkoi juttua kieruudesta tulla.
Jo Hassi kääri tuohta olemattomalla, mm uimabongauksensa maapallon toiselle puolen maksatti valtiolla.
ns "PISTEILLÄ" kun matkusti mitään sanomattomia lentokonematkojaan valtion kustantamana, sai siitä pisteet henkilökohtaiseen käyttöönsä.
Hassi rehvasteli blogissaan matkoillaan, mutta poisti ne kun alkoi juttua kieruudesta tulla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi en ylläty?
Yhteiskunnan pojasakkaa.
Rasistit!
Rasistikortti vedetään hiasta kun totuudenkuuleminen alkaa tuntua pahalta, mutta jatketaan entiseen malliin kyllä vihervasurien kieroilu koko kansan nähtäville.
Toivola on saanut tyhjillään olevasta asunnosta korotettua kulukorvausta.
Iltalehti uutisoi tiistaina Toivolan olevan kirjoilla Riihimäellä, vaikka hän asuu tyttärensä kanssa Helsingin Lauttasaaressa. Toivola omistaa Riihimäellä asunnon, mutta ei ole tosiasiallisesti asunut siellä pariin vuoteen. Tästä huolimatta Toivola on ilmoittanut asuvansa asunnossa vakituisesti ja nostanut eduskunnalta korotettua kulukorvausta huhtikuusta 2016 lähtien.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Toivola muutti Riihimäelle 29. maaliskuuta 2016, eikä hänellä ole ollut tämän jälkeen vakituista eikä tilapäistä osoitetta Helsingissä. Tästä huolimatta Toivolan tytär on saanut jatkaa helsinkiläisessä päiväkodissa, minkä ei pitäisi näillä tiedoin olla mahdollista.
Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksen mukaan Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sopineet keskenään, että lapsi saa olla muuttopäivästä riippuen vanhassa hoitopaikassaan kevät- tai syyskauden loppuun. Muihin kuntiin muuttaessa hoitosopimus päättyy perheen viralliseen muuttopäivään toiselle paikkakunnalle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/681bb8c4-0058-4222-8e88-265be11e0687_pi.shtml
Kyllä se on uskottava, vihreät ja persut on puliveivareita, niitä ei pidä kenenkään äänestää.