Pyhän Hengen

Mukaeltu erästä kasettisaarnaa.

-------------
Erään kirkkokunnan saarnaaja sanoi: "Vain ne, jotka puhuvat kielillä, ovat kastetut Pyhällä Hengellä." Kun kuulette tällaisen sanan, että "vain ne", älkää uskoko. Tuollainen saarnaaja on valehtelija, sillä Jumala ei ole rajoittunut vain yhteen armolahjaan. Tämä saarnaaja vetosi, jotka eivät puhu kielillä, heitä ei ole kastettu Pyhällä Hengellä.

Hän kehotti niitä, jotka olivat halukkaita vastaanottamaan PYhän Hengen, jäämään jälkitilaisuuteen. Sinne jäi muutamia henkilöitä. Saarnaaja asetti kätensä heidän päälleen. Yksi nainen menetti tajuntansa. Herätessään hän oli täynnä hirvittävää pelkoa. Hänen ympärillään olevat ihmiset sanoivat että hän oli niin ihanasti puhunut kielillä.

Sielunhoidollisessa keskustelussa hän sanoi: "Minä sain yhdestä kerrasta tarpeekseni tuollaisesta henkikasteesta." Tämän kokemuksen vuoksi hän menetti pelastusvarmuutensa ja rauhansa Jumalan kanssa.

Sen tähden hän hakeutuikin sielunhoitoon. Jumalan armosta hänen uskonsa palautui ennalleen, mutta hän ei enää koskaan aio mennä yhteenkään tällaisen seurakunnan tilaisuuteen.

Tässä yksi esimerkki mitä saatetaan luulla Pyhän Hengen kasteeksi.

---------------
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä kuvailemasi tapahtuma on suoranaista puoskarointia.On nähtävästi ollut kysymys jostain äärikarismaattisesta seurakunnasta, joita on syntynyt viimeisten vuosien aikana joka puolelle maata.Nämä kuuluvat harhaoppisiin ryhmittymiin missä matkitaan Jumalan sanan totuuksia, mutta ovat valheelle perustettuja.
Henkilö joka tämän on kokenut olisi syytä pysyä poissa kaikenlaisista vapaista suunnista ja liittyä luterilaiseen kirkkoon.Suosittelisin kuunneltavaksi Mailis Janatuisen, Risto Santalan, Paavo Lievosen, Juhani Aitomaan ja www.kristitynfoorumi fi kirjoituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaste kirjoitti:

Mukaeltu erästä kasettisaarnaa.

-------------
Erään kirkkokunnan saarnaaja sanoi: "Vain ne, jotka puhuvat kielillä, ovat kastetut Pyhällä Hengellä." Kun kuulette tällaisen sanan, että "vain ne", älkää uskoko. Tuollainen saarnaaja on valehtelija, sillä Jumala ei ole rajoittunut vain yhteen armolahjaan. Tämä saarnaaja vetosi, jotka eivät puhu kielillä, heitä ei ole kastettu Pyhällä Hengellä.

Hän kehotti niitä, jotka olivat halukkaita vastaanottamaan PYhän Hengen, jäämään jälkitilaisuuteen. Sinne jäi muutamia henkilöitä. Saarnaaja asetti kätensä heidän päälleen. Yksi nainen menetti tajuntansa. Herätessään hän oli täynnä hirvittävää pelkoa. Hänen ympärillään olevat ihmiset sanoivat että hän oli niin ihanasti puhunut kielillä.

Sielunhoidollisessa keskustelussa hän sanoi: "Minä sain yhdestä kerrasta tarpeekseni tuollaisesta henkikasteesta." Tämän kokemuksen vuoksi hän menetti pelastusvarmuutensa ja rauhansa Jumalan kanssa.

Sen tähden hän hakeutuikin sielunhoitoon. Jumalan armosta hänen uskonsa palautui ennalleen, mutta hän ei enää koskaan aio mennä yhteenkään tällaisen seurakunnan tilaisuuteen.

Tässä yksi esimerkki mitä saatetaan luulla Pyhän Hengen kasteeksi.

---------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu