Ylitsepursuava rikkaus ottaa käyttöönsä keinoja, joilla varmistetaan oman kulttuurin säilyminen vallatussa maassa.
Niin ne pohjoismaiset tavat muuttuvat yhä kansainvälisimmiksi ja kohta kukaan ei enää voi arvata asuttaako idyllistä ruotsalaista taajamaa taleban vai entisestä jugoslaviasta tulleet siirtolaiset? Suvun miehet vahtivat tyttöjen ja naisten pukeutumista ja kaikki riittävä opetus saadaan kotona juuri näiltä suvun miehiltä.
Muistakaa, että meilläkin on mahdollisuus päästä tuolle kulttuuriselle yläasteelle äänestämällä jatkossakin suvaitsevasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.