Vihreät kettutyttöineen ym. on idän& kommareiden ideoima. Liikkeen piti haitata länsimaiden taloutta, kun kilpaileva yhteiskunta- ja talousjärjestelmä alkoi osoittautua utopiaksi ja valheeksi.
Tämä oli 1980-luvulla ja vielä 1990-luvullakin päivän selvää. Myöhemmin vihreä liike on jalostunut "salonkikelpoiseksi" etenkin Ville Niinistön kaudella, mutta siellä moraalista rappiota ja pimeitä, yhteiskunnan vastaisia alkuvoimia piilee edelleen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hassi taistolaisena sanoi, että hänet kutsuttiin vihreisiin..kuka kutsui, ellei itse.
Mitä on salonkikelpoisuus ?
Salonkeja on toki monenmoisia toisiin kynnys on matalampi kuin toisiin. Muistelen Kari Suomalaisen piirtäneen aikoinaan asiasta kuvankin. "Mitä seuraa siitä kun väentuvasta siirrytään salin puolelle ? Väentuvan tavat siirtyvät sinne, salin tavat eivät tartu vähimmässäkkään tapauksessa tulijoihin.
Nyt kuitenkin näyttää olleen inni monissa tapauksissa !!