Ateistit, erossa Jumalasta, ovat myös erossa totuudesta. Tälläkin palstalla he pilkkaavat ja valehtelevat päivästä toiseen kohottaakseen sairasta oppiaan ja houkutellakseen yhä uusia ihmisjoukkoja pois Totuudesta omaan tietämättömyyden pimeytensä.
He väittävät kristillisyyden vastustavan tiedettä. Se on valhe. Kristillisyys vastustaa väärää ylpeyttä ja erehtyväisen ihmisjärjen palvomista ja silmitöntä ihailua sitä kohtaan, mikä kerta toisensa jälkeen on johtanut ylilyönteihin ja typeryyksiin kautta historian. Toisin kuin ateistit synkässä vihassaan ja kylmässä kateudessaan väittävät, kristillinen kirkko on aina tukenut tiedettä ja oikeaa tietoa. Oikean uskon puolustajat jesuiitat koulutetaan tänäkin päivänä yliopistoissa ja kautta aikojen he ovat saaneet parhaimman ja korkeimman tietämyksen voidakseen puolustaa Kristinuskoa kaikkea väärää oppia vastaan.
Mitä suurin todistus kristittyjen oikeamielisestä rakkaudesta niin ihmisiin kuin oikeaan, väärentämättömään tietoon on seuraavakin tapahtuma:
Kun Mussolinin käskystä juutalaisilta alettiin sulkea mahdollisuus työskennellä valtion viroissa ja muissakin merkittävissä tehtävissä Italiassa, Meidän Pyhä Isämme Paavi Pius XI palkkasi aikansa terävimpääm kärkeen kuuluneen juutalaisen matemaatikon Vito Volterran Vatikaanin Tieteelliseen Akatemiaan.
Mitä tekivät samaan aikaan ateistit? He tervehtivät ilolla natsien ja fasistien pakanallisia riittejä "edistyksenä" aivan kuten he tervehtivät kommunistien Lamarckilaisia oppeja "tieteenä". Ja näin tekevät ateistit edelleen tälläkin palstalla joka päivä. Sillä valheessa ja erehdytyksessä elävät ateistit, nuo maalliseen humuun mieltyneet eksytyksen suuret lapset, vihan ja ylimielen sanansaattajat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.