Kuunteleeko joku, mitä Sinä haluaisit kertoilla?

Mä en jaksa. Kukaan ei halua kuunnella, mitä minä vuorostani keskustelun aikana haluaisin sanoa, siis kertoilla jostakin mistä-vain. Minut keskeytetään, puhutaan päälle ja mikä pahinta, että se tuntuu mitätöinniltä. En käsitä tätä ilmiötä. Kärsin kroonisesti masiksesta ja helpottaisi kovin, kun minäkin saisin välillä jotakin jutustella. Minun puhetapani ja ääneni on muutoin kuulemani mukaan ihan miellyttävä, lisäksi puhun selkeästi enkä mitään murretta. Tietoisesti vältän olemasta raskas, vaikka taustalla masentuneisuuteni.

Mikä mättää? Ystäviä minulla on muutamia sekä joitakin sukulaisia. Kaikilla on asiaa tyyliin kuuntele minua, kuuntele kun minä kerron. Se on ok, olen hyvä kuuntelija aina ollut. Mutta välillä kun minulle kertyy juteltavia asioita, vaikka jokin kokemani asian kerronta, niin nämä ihmiset eivät vuorostaan kuuntele yhtään. En saa aikaan vuoropuhelua ja siksi itse täysin tukehdun jatkuvaan puhumatta olemiseen, sillä asunkin yksinään. Onko kukaan kokenut samaa?

Kun yritän mennä tämän ilmiön juurille, niin sen tajuan että olen itse kutakin näitä ihmisiä paljonkin ja hiljaa eläytyen kuunnellut heidän asioissaan aina. Minulla yksi tärkeä arvo on, että kuuntelee toista, mitä hän haluaa kertoa. Terve keskustelu ja vuorovaikutus olisi tällaista. Mutta olen tajunnut että ne ihmiset, jotka ovat tottuneet siihen, että minä olen kuuntelija ja he usein hyvinkin itsekeskeisesti vain paahtavat omaa juttuaan, eivätkä he tajua kääntää keskustelua välillä toisinkin päin, jotta minullakin olisi vuoro kertoilla.

Keskustelun aikana pidän myös kuunnellessani tärkeänä, että teen kysymyksiä siitä toisen aiheesta ja usein olenkin kiinnostunut. Mutta sitten odotan, että myös mä saisin jutella, mutta he torjuvat minut päälle puhumalla ihan muusta. Lähisukulaiseni lähinnä räyhää ilman syytä, vaikka välimme ovat kunnossa. En jaksa, itkettää tämänkin päivän tapahtuma puhelimessa, kun lähilukulainen soitti ja puhui putkeen 20 minuuttia. Kerran kommentoin kertomaansa aihepiiriä, niin hän räyhäsi keskeyttäen. Niinpä olin hiljaa, kunnes hän jo halusi lopettaa puhelun. Hän sai kertoiltua mitä oli tarve, mutta entä minä. Lähden ulos ja juttelen Jumalalle, mulla ei todellakaan ole ketään muuta. Toivoisin tämän elämäni loppuvan mahdollisimman pian.