Olen ollut uskossa kymmeniä vuosia. Alussa luulin että minun PITÄÄ olla uskovainen ja onnistuinkin hämäämään ihmisiä aika hyvin. Kuitenkin tunsin että en ollut kokonaan sitä mitä näyttelin.
Oli koko ajan sellaista ulkokuoren ylläpitoa, mutta tunsin, että minä sisimmässäni en ollut sitä mitä halusin olla.
Jos joskus osoitin aivan muuta käytöstä, kuin uskovan kuuluu, minä sain hävetä enkä halunnut edes puhua Jumalasta. Itse asiassa en halunnut tunnustautua uskovaksi paitsi uskovaisten seurassa.
En ollut mikään valo maailmassa.
Vuosien aikana olen pettynyt itseeni ja omiin yrityksiini olla uskova. Lopulta tulin siihen lopputulokseen että sellaista uskovaa ei ole olemassakaan, joka on onnistunut tulemaan hyväksi uskovaksi.
En usko että minä koskaan voin olla muuta kuin armahdettu syntinen. En enää edes yritä olla muuta kuin mitä olen. En halua ylpeillä millään omilla teoillani, koska olen nähnyt että ne ovat vain oman itsensä koroitusta ja arvottomia Jumalan edessä.
Minä taistelin itseni kanssa, halusin olla himoitsematta, vihaamatta, halusin rakastaa ihmisiä, mutta huomasin etten siihen pysty.
Minulle selvisi ettei minulta muuta vaaditakaan kuin luopua omista yrityksistä ja levätä luottaen siihen että Jumala voi viedä työnsä päätökseen minussakin. Nykyään olen niin varma siitä, että Hän voi viedä minut perille, että en edes yritä. Luotan Häneen vain.
Yllättäen tunnen vapaaksi itseni todistamaan Jeesuksen hyvyydestä jos saan tilaisuuden.
Minunhan ei tarvitse olla jotain; voin aina puhua Hänen hyvyydestään ja armostaan.
Tunnen itseni kotoiseksi toisten vapaiden kristittyjen keskuudessa. Samalla lienen tullut herkemmäksi huomaamaan milloin joku korostaa omaa hyvyyttään, vaikka on olevinaan uskovainen.
En pyri rakastamaan ketään. Olen kuin tuo poika joka sanoi: "En tahdo!" Kuitenkin hän myöhemmin katui ja meni viinitarhaan töihin. Aikaisemmin sanoin "tahdon", mutta en mennytkään. Tämä nyt on taas sitä oman minän ylistystä, mutta käytännössä luulen että Jumala osoittaa hyvyyttään ja rakkauttaan myös meidän kauttamme, ja voimme sanoa että Hän tekee teot jotka ovat Hänen. Hän tekee meistä kynttilöitä pimeään maailmaan.
Kristitty on oman minän palvelija, ellei hän siirry syrjään ja anna Jeesuksen elää hänessä.
Uhratkaamme siis Hänelle kiitosuhria!
Oli koko ajan sellaista ulkokuoren ylläpitoa, mutta tunsin, että minä sisimmässäni en ollut sitä mitä halusin olla.
Jos joskus osoitin aivan muuta käytöstä, kuin uskovan kuuluu, minä sain hävetä enkä halunnut edes puhua Jumalasta. Itse asiassa en halunnut tunnustautua uskovaksi paitsi uskovaisten seurassa.
En ollut mikään valo maailmassa.
Vuosien aikana olen pettynyt itseeni ja omiin yrityksiini olla uskova. Lopulta tulin siihen lopputulokseen että sellaista uskovaa ei ole olemassakaan, joka on onnistunut tulemaan hyväksi uskovaksi.
En usko että minä koskaan voin olla muuta kuin armahdettu syntinen. En enää edes yritä olla muuta kuin mitä olen. En halua ylpeillä millään omilla teoillani, koska olen nähnyt että ne ovat vain oman itsensä koroitusta ja arvottomia Jumalan edessä.
Minä taistelin itseni kanssa, halusin olla himoitsematta, vihaamatta, halusin rakastaa ihmisiä, mutta huomasin etten siihen pysty.
Minulle selvisi ettei minulta muuta vaaditakaan kuin luopua omista yrityksistä ja levätä luottaen siihen että Jumala voi viedä työnsä päätökseen minussakin. Nykyään olen niin varma siitä, että Hän voi viedä minut perille, että en edes yritä. Luotan Häneen vain.
Yllättäen tunnen vapaaksi itseni todistamaan Jeesuksen hyvyydestä jos saan tilaisuuden.
Minunhan ei tarvitse olla jotain; voin aina puhua Hänen hyvyydestään ja armostaan.
Tunnen itseni kotoiseksi toisten vapaiden kristittyjen keskuudessa. Samalla lienen tullut herkemmäksi huomaamaan milloin joku korostaa omaa hyvyyttään, vaikka on olevinaan uskovainen.
En pyri rakastamaan ketään. Olen kuin tuo poika joka sanoi: "En tahdo!" Kuitenkin hän myöhemmin katui ja meni viinitarhaan töihin. Aikaisemmin sanoin "tahdon", mutta en mennytkään. Tämä nyt on taas sitä oman minän ylistystä, mutta käytännössä luulen että Jumala osoittaa hyvyyttään ja rakkauttaan myös meidän kauttamme, ja voimme sanoa että Hän tekee teot jotka ovat Hänen. Hän tekee meistä kynttilöitä pimeään maailmaan.
Kristitty on oman minän palvelija, ellei hän siirry syrjään ja anna Jeesuksen elää hänessä.
Uhratkaamme siis Hänelle kiitosuhria!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan yhtä hyvin vapahtaa vaikkapa Helinä-keiju, hän on yhtä todellinen kuin satujeesus.
Tosin hukkuessasi kevätjäihin kumpikaan ei riennä apuun.
Jos satun paikalle kysyn ensin uskonnollista vakaumusta ja tarkennan ennen mahdollisia pelastustoimia kuuluuko kiitos jumalille vai minulle. Väärin vastannut saa minun puolestani hukkua.
Kelpaako jesukselle grillattu vuohi vai vaatiiko se ihan lhmisuhreja?
Sangen alkukantaista ja brutaalia.
Jumala ei ole kiinnostunut sinun ruoistasi, joten vuohesi voit grillata itsellesi, vaikka se onkin alkukantaista ja brutaalia!
Hän haluaa antaa sinulle onnellisen elämän nyt ja kerran ikuisen elämän. Voit vain kiittäen ottaa vastaan!
Meillä on erilaisia kokemuksia. Kuitenkin uskon, että jos olemme oikealla tiellä, silloin Jeesus saa enemmän valtaa meissä, ja oma minä pienenee.
Toisilla uskovilla oma minä on kaikki kaikessa. He eivät ole ymmärtäneet kristinuskon perusteita!
On hyvä kirjoittaa henkilökohtaisia kokemuksia. Pilkkaajat kenties saavat aiheen pilkata, mutta samoin vilpittömät saavat rohkaisua omalle kohdalleen.