Viron sisäministeri tukee Viktor Orbania

EttäSillheen

Viron sisäministeri Andres Anvelt kertoo että rakentamalla aidan Unkarin rajoille Unkarin pääministeri Viktor Orban suojelee Eurooppaa pakolaisilta, lisäten että Viro on valmis rakentamaan aidan jos sellaiseen tulee tarvetta suojellakseen maataan ja kansalaisiaan..

Puhuessaan Viron Television Studio 1:ssä torstaina, Anvelt sanoi että ne jotka eivät ole oikeutettuja kansainvälisen suojeluun täytyy pitää EU:n ja Viron ulkopuolella

Ministeri Anveltin mukaan, EU:n pahin moka on se ettei tehty mitään kun pakolaisaalto 2015 saavutti huippunsa, nyt jälkikäteen tekemättömyyttä yritetään korjailla takautuvasti.

"Sille ei voi enää mitään" Anvelt sanoo, "Meidän on mentävä kolmansiin maihin ja aloitettava rajojemme puolustaminen jo siellä, kyllä, ja meidän eurooppalaisten arvojen puolustaminen alkaa todellakin pakolaisleirien rakentamisella.
Minä annan täyden tuen sille käytännölle että meidän on hoidettava tämä ongelma EU:n ulkopuolella."

Haastattelija kysyi Anveltin näkemystä onko Orban todella puolustamassa Eurooppaa rakentaessaan aitoja.
"Uskon että hän tekee niin rakentaessaan ulkorajoille, silloin hän (Orban) ehdottomasti puolustaa Eurooppaa. Ja kyllä, me aiomme tehdä tismalleen samoin", Anvelt vakuuttaa

Viro ei tue komission ehdotusta laajentaa EU:n yhteisiä raja-joukkoja Frontexia 10000 rajavartijalla.
Anvelt antaa esimerkin viime kesältä kun pakolaiset ostivat juna- ja pääsylippuja jalkapallon Mm-kisoihin. Nämä pakolaiset eivät menneet Venäjälle vaan häipyivät Eurooppaan
"Venäjä on virallisesti ilmoittanut että tämä on ensimmäinen kerta kun he ovat menettäneet maksaneita katsojia. Heitä katosi vähintään 10000" Anvelt kertoo ja jatkaa; "He olivat Senegalista, Bangladeshista ja muista samankaltaisista maista ja he ovat vain tavoittelemassa taloudellista hyötyä ja matkustivat Eurooppaan".
https://news.err.ee/862973/anvelt-on-migration-crisis-to-protect-country-estonia-also-favours-fences

2

135

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muurit eivät ole koskaan aiheuttaneet mitään hyvää.

      • SisäMinisteriUrpo

        Ehkä niin. Muurien puuttuminen on sen sijaan aiheuttanut paljon pahaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe