Kokoomusministeri Laasonen venäläisten asialla

Kirjoittanut Sanni Grahn-Laasonen

Epäluuloa, pelkoa, populismia. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) puhuu lempiaiheestaan. Sillä hän nousi eduskuntaan 2007: vastustamalla venäläisten tontti- ja kiinteistökauppoja.

Meillä suomalaisilla on kaikki historialliset perusteet vaikeaan Venäjä-suhteeseen. Historiaa emme voi emmekä saa unohtaa, mutta Venäjä-suhteemme olisi päivitettävä tähän aikaan. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti kaikkein rakentavin on se tie, jolla edistämme osaltamme Venäjän kehittymistä myönteiseen suuntaan.

Yksi keino kiinnittää mielenkiintoa – sitouttaa matkailueuroja ja esimerkiksi liike-elämän investointihaluja – on edistää loma-asuntokauppaa, ei kieltää sitä.

Koko maakauppakeskusteluun liittyy paljon tunnepuhetta. Isänmaata ei olla ostamassa jalkojemme alta. Venäläisten maa- ja tonttiomistukset Suomessa ovat vahvasti liioiteltuja. Kaikkiaan ulkomaalaisten osuus kiinteistökaupasta on prosentin luokkaa.

Jos Kymäläisen lakialoite menestyisi, olisi se askel taaksepäin matkalla kohti globaalisti avointa ja vapaata kauppaa. Suljetumpi talous ja muurien rakentaminen ovat mennyttä maailmaa. Ennakkoluulojen murtaminen on paitsi avartavaa, myös taloudellisesti kannattavaa.

Sanni Grahn-Laasonen
580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä tuo Sanni on saanut aikaiseksi eduskunta-aikanaan? No ainakin loton siirtämisen tv-3 ohjelmistoon katsojille huonompaan ajankohtaan. Tukenut voimakkaasti venäläisten oikeuksia ostaa maata ja saaria strategisten alueiden ympäriltä.

Jotain muuta? Eipä tule nyt mieleen.

Äänestä
  • Miten Sanni käyttää Stubbilta saamansa kuusi (6) miljoonaa euroa suomalaislasten monikulttuurisuuteen.

    Kukahan vaatisi Sannilta raporttia tämän rahan käyttämisestä.

    Tämä ministeri on turhista turhin, stubbin reittä pitkin noussut audin takapenkin kuluttaja.

    Äänestä

Hjalliksen kavereita? Hjallis on tunnettu ruplavetoinen.

Äänestä

Minulla on tunne, että koko valtion hallinto on Venäläismyönteinen kun antaa ostaa strategisia paikkoja, mikä Ahvenanmaan tilanne on nyt. Meidän mökki on lähellä Putinin tonttia ja Marianhaminassa on näkynyt aika paljon epämääräisiä autoja ja vierasta kieltä puhuvia ns. turisteja.

Äänestä

Eihän poliisi ole vielä muuta epäillyt kuin veropetosta, pimeätä työvoimaa jne. Mitään sotilaallista toistaiseksi ei ole.
Polvet ei tutise niinkuin natonasella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokminist-auttaa-venäjää kirjoitti:

Kirjoittanut Sanni Grahn-Laasonen

Epäluuloa, pelkoa, populismia. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) puhuu lempiaiheestaan. Sillä hän nousi eduskuntaan 2007: vastustamalla venäläisten tontti- ja kiinteistökauppoja.

Meillä suomalaisilla on kaikki historialliset perusteet vaikeaan Venäjä-suhteeseen. Historiaa emme voi emmekä saa unohtaa, mutta Venäjä-suhteemme olisi päivitettävä tähän aikaan. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti kaikkein rakentavin on se tie, jolla edistämme osaltamme Venäjän kehittymistä myönteiseen suuntaan.

Yksi keino kiinnittää mielenkiintoa – sitouttaa matkailueuroja ja esimerkiksi liike-elämän investointihaluja – on edistää loma-asuntokauppaa, ei kieltää sitä.

Koko maakauppakeskusteluun liittyy paljon tunnepuhetta. Isänmaata ei olla ostamassa jalkojemme alta. Venäläisten maa- ja tonttiomistukset Suomessa ovat vahvasti liioiteltuja. Kaikkiaan ulkomaalaisten osuus kiinteistökaupasta on prosentin luokkaa.

Jos Kymäläisen lakialoite menestyisi, olisi se askel taaksepäin matkalla kohti globaalisti avointa ja vapaata kauppaa. Suljetumpi talous ja muurien rakentaminen ovat mennyttä maailmaa. Ennakkoluulojen murtaminen on paitsi avartavaa, myös taloudellisesti kannattavaa.

Sanni Grahn-Laasonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu