Joku jo ennusti, että hallitus kaatuisi, Sirkka-Liisa Anttilakin teki parhaansa nimittämällä kokoomuksen kansanedustajia petturisakiksi, jonka kanssa ei pysty tekemään yhteistyötä jne.
Mutta mitä luulette, kaatuuko hallitus, vai olenko vain turhan optimistinen?
Itse pitäisin hallituksen kaatumista aika epätodennäköisenä, mutta toisaalta, miksi homman annettiin tulla julkisuuteen ja Sirkka-Liisakin heitti viimeisen herjansa. Onko kulisseissa ruvettu jo pakkamaan salkkuja ja tyhjentämään työhuoneita?
Ehkä hallitus kaatuu, toivon ainakin niin.
ps lopunaika on fuduille aina ajankohtainen ja aloitus liittyy luterilaisuuteen aivan kuten Tapsan pedojuttukin homoseksuaalisuuteen... eli löyhästi
Kaatuuko hallitus, onko SOS:n lopunaika koittanut?
22
298
Vastaukset
"Lehdet: Keskusta kutsuttu kriisikokoukseen – IL:n mukaan hallitusyhteistyö katkolla (Luotu: 25.9.2018 07:43 US)
Pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmä on kutsuttu tiistaina koolle kriisikokoukseen, jossa puidaan hallitusyhteistyötä, Iltalehti kertoo.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vahvistaa tiistain kokouksen kokouskutsun myös STT:lle, mutta ei kommentoi Iltalehden tietoja kokouksen sisällöstä.
Iltalehden mukaan myös sote-uudistuksen kohtalo on vaakalaudalla keskustan pohtiessa, onnistuuko hallitusyhteistyön jatko kokoomuksen kanssa. Keskusta kokoontuu tiistaina kello 17 Kesärannassa pääministerin virka-asunnolla."
Hyvältä näyttää näin maakunta-soten vastustajan kannalta eli että hallitus ja sote kaatuu. On tosin hieman yllättävää, että ensin kepun Sirkka-Liisa Anttila kutsui kokoomusta petturiporukaksi (joka oli aika selkeä viesti, ettei yhteistyö jatkuisi) ja jos kepu, nykyisellä kannatuksellaan, rupeaa nyt kaatamaan hallitusta.
Mutta tänään se kepun kriisikokouksen tulos varmaankin julkaistaan. Vai ehtiikö kokoomus ensin?
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/259666-lehdet-keskusta-kutsuttu-kriisikokoukseen-iln-mukaan-hallitusyhteistyo-katkollaLisään vielä, että ehkä kepu heikon gallupkannatuksensa vuoksi haluaa kaataa hallituksen nyt, että sillä olisi puolisen vuotta aikaa ennen vaaleja koota rivinsä ja nostaa kannatustaan. Tämä olisi loogista, jos kepussakaan ei enää uskota maakuntamallin läpimenoon.
Mutta kun en noista poliitikkojen strategioista juuri mitään tiedä, niin katsotaan.qwertyilija kirjoitti:
Lisään vielä, että ehkä kepu heikon gallupkannatuksensa vuoksi haluaa kaataa hallituksen nyt, että sillä olisi puolisen vuotta aikaa ennen vaaleja koota rivinsä ja nostaa kannatustaan. Tämä olisi loogista, jos kepussakaan ei enää uskota maakuntamallin läpimenoon.
Mutta kun en noista poliitikkojen strategioista juuri mitään tiedä, niin katsotaan.Tässä Hesarin uutinen aiheesta. Ei kepu uskalla hallitusta kaataa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005840312.html>> kokouksessa on HS:n tietojen mukaan esillä keskustan ja kokoomuksen tulehtunut hallitusyhteistyö, <<
Sinisiä ei edes mainittu. Mutta aika näyttää kaatuuko.
Ei se kaadu. Olisi joutanut jäädä kasaamatta koko hallitus. Kaikkien aikojen fiaskohallitus se on. Mutta ei se kaadu, ja ehkä parempi ettei tässä vaiheessa kaadukaan. Tyypit vaihtuvat ensi keväänä.
- näinolisiparasta
Näin kepulaisena suorastaan toivon, että Sipilä kaataa nyt hallituksen ja saadaan uudet vaalit jo tammikuussa. Sote-uudistuksen tekee sitten joku seuraavista hallituksista seuraavan 20 vuoden aikana. Ehkä odotellaan ensin suurten ikäluokkien kuolemista pois vaivaamasta nuorempien elämää ja varoja? Näin olisi parasta.
Muutenkin oli suuri sääli, että Ville Niinistö toi vuoden 2015 keväällä someraivon eduskuntaan eikä se senjälkeen ole kyennyt paljoakaan tekemään välttämättä tarvittavia uudistuksia ja kansanedustajat ovat nyt yhtä suurta toisiaan vastaan raivoavaa massaa kuten viime perjantai osoitti.
Olisi aika lähteä taas kerran tyhjältä pöydältä ja olen pettynyt Sipilään, jos ei tänään kaada hallitusta. Hallitusta tuskin kaadetaan, sillä hallituspuolueet haluavat mennä vaaleihin KYKY-puolueina. Työllisyys on kansainvälisten talousnäkymien myötä kohentunut, mutta myös tempputyöllistämisellä on oma osuutensa. Mikä tarkoittaa sitä, että 1 tunti töitä viikossa katsotaan työllistymiseksi. Samoin jotkut harjoittelupaikat, joista kukaan osapuoli ei odota pysyvää työsuhdetta. Nollasopimuksin tehdyistä työsopimuksista nyt puhumattakaan. Mutta työllisyyden ja talouden kohentumisella vaaleihin mennään.
S-L Anttila on potkittu hereille tekemään selväksi keskustan eroa muihin puolueisiin. Anttilan sanomisilla ja tekemisillä kun ei ole niin väliä. Tarvittaessa kepu voi vaalien jälkeen ottaa hajurakoa Anttilaan käyttäen "hessalekorttia". Anttilan ulostuloja tulemme varmasti näkemään jatkossakin. Kokoomuksessa nämä irtiotot hoitaa Ben Zyskowicz. Hän kun ei tule istumaan tulevassa(kaan) hallituksessa. Kokoomuslaisten siirtyminen Hjalliksen leiriin halutaan torpata. Ainakin tähän tarvitaan Zysseä.
Työministeri Jari Lindström loikkaa demareihin. Voi joukosta löytyä pari muutakin tulevaa demaria. Etenkin, jos demarien kannatus pysyy edes osapuilleen nykyisissä lukemissa. Vetoa lienee myös keskustan suuntaan.
Soini puolestaan saattaa loikata kristillisiin, ellei saa omaa hillotolppaa kotimaasta tai ulkomailta. Jokin tarkoitus tuolla viimeaikojen krisseprofiilin nostolla on. Moni "sininen" menee hattu kourassa pyytämään paikkaa persujen listalta. Saattaapa joku heistä mennä häpäisemään itsensä myös Väyrysen uuden "Seitsemän tähden liikkeen" listalle.>> Työministeri Jari Lindström loikkaa demareihin <<
Ei loikkaa, mutta jos ne sen [Sensuroitu] sinne huolii, niin tiedän mitä puoluetta En äänestä.
Kyllä kaatuu.
Ei voi selvitä vaaleihin saakka.- evita-ei.kirj
Lulempa että surin osa eduskunnasta on saanut politiikasta tarpeekseen, eikä asetu enää ehdolle.
Muutama vanha pieru jättää eduskunnan ja alkaa nauttimaan runsasta eläkettä. Valtaosa tippuu, osa toki jättääkin. Kierto on melkoista.
Ei kaatunut hallitus ainakaan vielä.
Sinisillä taitaa olla tarve nostaa profiiliaan lähiaikoina maahanmuutosta persujen takia ja hallitus kaatuu kalkkiviivoilla.
Sinisillä ei ainakaan ole mitään hävittävää. Luottamuskin meni lopullisesti, kun Soinin kopla teki Mr Soinin luottamuksesta hallituskysymyksen.
Soisi sai luottamuksen ja Mr Soini äänesti itsekin oman luottamuksensa puolesta.
Muutama sininen voisi siis ryhdistäytyä ja käyttää kansalta saamaansa valtakirjaa ja kaataa hallituksen. Nyt ne valtakirjat on Mr Soinin peflettinä. .qwertyilija kirjoitti:
Sinisillä ei ainakaan ole mitään hävittävää. Luottamuskin meni lopullisesti, kun Soinin kopla teki Mr Soinin luottamuksesta hallituskysymyksen.
Soisi sai luottamuksen ja Mr Soini äänesti itsekin oman luottamuksensa puolesta.
Muutama sininen voisi siis ryhdistäytyä ja käyttää kansalta saamaansa valtakirjaa ja kaataa hallituksen. Nyt ne valtakirjat on Mr Soinin peflettinä. .Näinhän siinä kävi että luottamus Sinisiltä meni kun nämä terhot ja elot Soinin kanssa uhkailivat hallituksen kaatamisella. Ja nyt Kepu ja Kokoomus ovat sekavassa tilassa sen takia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252134Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921955Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131623Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241507Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881496Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11484Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491290Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731164Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351159
