Ennustiko Kalevala Kekkosen?

puolueeton.analyysi

Raamattu on tunnetusti pullollaan polittiisen vapaustaistelija Jeesuksen ensimmäistä ja toista tulemista koskevia ennustuksia. Raamattu on tietenkin ainutlaatiunen kirja, eniten myyty ja luettu kautta aikojen. Oma kansalliseepoksemme Kalevala ei avain yllä samaan, vaikka sitä vertailtaisiin juutalaisten kansalliseepokseen Vanhaan Testamenttiin.

Kalevana ja Vanhan Testamentin välillä saattaa kuitenkin olla yllättäviä paralleeleja.Väinämöinen on vanha, viisas mies, joka sanalla ja sen voimalla hallitsee Kalevalaa ja laulaa suohon miekenheiluttelijat. Hänestä tulee eittämättä mieleen Urho Kekkonen (toiselta nimeltään muuten Kaleva, sattumaako?), joka myös sanan voimalla voitti aikansa mahtavimman asevallan, silloisen naapurimme ja sai sen jopa toimimaan hyväksemme. Samaan aikaan kun asein sitä vastaan taistelleet sortuivat sen mahdin edessä.

Väitänkin siis, että Kalevala on Vanhan Testamentin tapaan ennustuksia täynnä oleva kirja, ja se ennusti meille Kekkosen. Raamatussa ei missään kerrota Jumalalla olevan pitkää, valkeaa partaa ja tukkaa, jollaisena Hänet on kuitenkin aina kuvattu. Samoin Kalevalassa ei väitetä Väinämöistä pitkäpartaiseksi eikä siellä mainita, että Väinämöisellä edes olisi tukkaa. Taiteilijoiden maalaamat kvuat Väinämöisestä eivät siis välttämättä kuvaakaan häntä oikein, vaan myös Kekkosen ulkonäkö voisi hyvinkin sopia Väinämöiseen.

Pohjan Akka on selvästikin Madame Kollontai, Stalinin edustaja Tukholmassa ja uuden ajan ensimmäinen naisministeri.

Tällaisiin ajatuksiin olen tullut tehtyäni ajatustutkimuksia eilen illalla ja tänään aamuyöstä, kun ei oikein nukuttanut. Minusta tälalinen makuukamariakateemisuus on oikein mukavaa ajankulua silloin, kun ei muuta keksi.

12

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja Urhon jätettyä kansanjohtajan roolin (liian aikaisin, nuori mies parhaissa voimissaan), on Suomi mennyt vain alaspäin. Lopun ajat ovat käsillä. Ja muistan hyvin, kuinka eräs paikalla ollut kertoi, että ollessaan maakuntamatkalla UKK, kansamme pelastaja, lausui profetaaliset sanat :”Pieni hetki, palaan pian”.

      Ja onko sattumaa, että Helsingissä Urho Kekkosen katu lähtee Annankadusta? No okei, se on sattumaa.

    • q.v

      Paavo Väyrysen noustua Suomen Presidentiksi Kekkonen palaa takaisin.

      • q.v

        Piti sanoman noustessa..

        Oikeastihan minä olen Kekkosen profeetta ja tiedän tämän tapahtuvaksi.


      • q.v kirjoitti:

        Piti sanoman noustessa..

        Oikeastihan minä olen Kekkosen profeetta ja tiedän tämän tapahtuvaksi.

        Ja tapahtui niinä päivinä Väyrysen ollessa Suomen presidentti, että pelasi Suomi jalkapallon MM-finaalissa.


      • q.v
        marathustra kirjoitti:

        Ja tapahtui niinä päivinä Väyrysen ollessa Suomen presidentti, että pelasi Suomi jalkapallon MM-finaalissa.

        Ja sinä samana päivänä Helvetti jäätyi.


      • nyt.se.varmistui
        marathustra kirjoitti:

        Ja tapahtui niinä päivinä Väyrysen ollessa Suomen presidentti, että pelasi Suomi jalkapallon MM-finaalissa.

        Taas yksi hyvä syy lisää äänestää Väyrystä seuraavissa vaaleissa.


      • nyt.se.varmistui kirjoitti:

        Taas yksi hyvä syy lisää äänestää Väyrystä seuraavissa vaaleissa.

        Juu, ei Suomi pelaa finaalissa ennen kuin Väyrynen on Suomen Tasavallan presidentti.

        Logiikka, jonka ymmärtävät kyllä oikeastaan vain TosiKristityt.


    • "Raamattu on tietenkin ainutlaatiunen kirja"

      Eikös tämä "ainutlaatuisuus" oli käännetty uusiksi aina muutaman vuosikymmenen välein?

    • niin.oon.ihmeissäin.ma

      Sitä olen aina ihmetellyt, miten Mika Waltari osasi ennustaa, kuinka Sinuhe egyptiläisen käy.

    • Kalevalan Sampo on Suomen pankin (ja sen taustalla häärivän EKPn) setelirahoitus.
      On kyseenalaista, onko EKPn tilillä - josta se syytää talouteen rahaa valtionlainoja ostamalla - ollenkaan rahaa, vaiko vain tyhjä shekkitili. Kannattaa katsoa vastaava tapaus USAsta. Michael Maloney luennoi erinomaisesti havainnollistetulla YouTube-videollaan aiheesta: "Miksi valtiot velkaantuvat?" https://www.youtube.com/watch?v=13VIxhdVZGM
      (Suomenkielinen tekstitys)

      Yhdysvaltain FED on tällä videolla asetettu varsin outoon tilanteeseen. En tosin ole Maloneyn kanssa yhtä mieltä siitä, että maailmaa voidaan muuttaa vain jotain sähköposteja klikkaamalla. Maailma menee menojaan.

      =============*************
      YLE uutiset 18.11.2017:

      "Suomen Pankki paisuu kuin pullataikina Euroopan elvytyksen takia – muistuttaa jo sota-ajan setelirahoitusta
      Keskuspankkielvytyksen takia Suomen Pankin taseessa on jo neljännes Suomen valtion lainoista.

      Euroopan keskuspankki aloitti euromaiden joukkovelkakirjojen (valtionlainojen) osto-ohjelman vuonna 2015. Lainoja ostamalla EKP on pyrkinyt lisäämään rahaa talouteen, kun valtionlainojen myyjät joutuvat etsimään myynnistä saamilleen rahoille uusia sijoituskohteita.

      Lokakuun lopussa tänä vuonna näitä jälkimarkkinoilta ostettuja valtionlainoja oli EKP:n taseessa kaikkiaan noin 1800 miljardin euron arvosta. Tämä rahasumma on käytännössä uutta rahaa, sillä keskuspankit ovat ostaneet velkapaperit – vanhaa sanontaa käyttäen – painamalla rahaa.

      Kukin euroalueen kansallinen keskuspankki ostaa käytännössä vain oman maansa velkakirjoja ja merkitsee ne taseeseensa saataviksi. Suomen Pankin taseessa oli lokakuun lopussa noin 24 miljardin euron edestä Suomen valtion lainapapereita. Summa on lähes neljännes Suomen koko velkataakasta.
      Suomen Pankin tase oli vuonna 2006, siis kaksi vuotta ennen Lehman Brothers -pankin kaatumista noin 20 miljardia euroa. Tämän vuoden lokakuun lopussa taseen loppusumma oli 135 miljardia euroa. Tase oli kasvanut moninkertaiseksi runsaassa kymmenessä vuodessa."

    • TarkkaEnnustus

      Raamattu ennusti Kekkosen. Habakukin kirjassa sanotaan : Urho on röyhkeä, mutta hän ei ole pysyväinen"

      • MonenlaisiaSelvityksiä

        Eräs saarnamies kertoi kokouksessaan huvittavan tapauksen siitä, kuinka joku uskovainen oli esittänyt hänelle seikkaperäisen selvityksen siitä, kuinka Ilmestyskirjassa mainittu pedon luku 666 tulee kirjaimista UKK.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      85
      11798
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8956
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      89
      4770
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4095
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4044
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3896
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3689
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3509
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      43
      3289
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      51
      3073
    Aihe