Hulluus ja tyhmyys ja Populismi.

Kommentti: Massiivisen Airisto-operaation sotilaallinen pihvi on tässä.
kuka ehtii Ahvenanmaalle ensin.

Tässä asiassa on samaa pask*** kun yritetään manipuloida ihmisiä. Tämä tarkoittaa,
että suomessa ja euroopan unionissa ei olisi minkäänlaista järjestäytynyt
puolustujärjestelmää tai minkäänlaista sotilastiedustelua. Ensin oli väylä hankkeet ja
sun muut. Toki asiasta voidaan sopia myös ruotsin kanssa ja euroopan puolustusyhteistyössä.

Mikä tämän tarkoitus on ?
Minkä vuoksi Ilta-sanoma ja ennen kaikkea Ilta-lehti pomminttaa ihmisiä tällaisella Paskal**.
Minä muistan, kun Japanissa oli se ydinonnettomuus, niin Turussa ostettiin Jodi tapletteja.
Sitten oli se Lintu-influenssa rokotus, jota kirjoittaja ei hakenut. Mikä tämä vouhotus on ?

Lintu-influenssa oli ja se tauti sai sitten vastustuskykyä ja se häipyi sitten. Yksi hulluus oli
Muumi-muki ja nyt niitä kait myydään netissä jo 5 - 60 euroa ja silloin, kuin hullut.
Siis Tehän olette oikeasti idiootteja ??

Ei myöskään ole ihme, että Populismi ja vielä EU:n vastainen populismi on kukoistanut ?
Eikö edes perus talousajatteluun riitä aivoja ajattelemaan niitä asioita mitä pitää ajatella?
Älkää lähtekö sieltä välistä liikkeelle ja väärään ajatteluun. Ensimmäinen lähtökohta on
se, että ymmärrätte mitä raha on ja miten sitä arvostetaan. Raha ei ole sellainen asia, kuin
stabiili, siis tasa-painoinen. Se on kaikkea muuta, kuin Stabiili. Eli se raha mikä sinulla on
kädessä ja sinä seisot sitten, niin kuin H-Aukinen ja SUU-auki ja kysyy miksi minä nyt en
saa vitosella vaikka voirasiaa tai maitopurkkia.

Ei ne puhu Teille näistä asioista mitä minä Teille kerron, ehkä moni ei edes ymmärrä ja silti
hänellä on äänioikeus. Eikö ole vastuutonta äänestää jos ei edes tiedä mitä ja miksi äänestää ?

Minusta se on edesvastuutonta tuollainen Populismi jos siinä ei kerrota totuutta siitä mitä
sitten seuraa. Te nyt näette Britanniassa mitä Brexit saa aikaan ihmisten elämään. Kyllä Te
ymmärrätte, että jos talousviisaat ja Pankit ja sijoitusalan asiantuntijat kertovat asioita.
Niin, ei niitä voi vähätellä ja sanoa, että ne on EU:n eliittiä ja suvakkeja ja sun muuta. Silloin,
kun puhutaan asiaa ja todellisia tapahtumia ja seurauksia voi tilanteet sitten saada tämän
lopputuloksen, kuin Britit tulevat nyt saamaan. ( Pidä naama kiinni valehtelija ja se varmasti
tulee selville puolen vuoden kuluessa ja voin taata, että niitä ei enään näy tällä palstalla.
Muistakaa tämä ! )

Minulle Tuttava kertoi, että Britit äänesti Brexitin Maahanmuuttajien vuoksi. Voiko koko
talouden tuhota pelkällä maahanmuuttajalla ? Täytyy ottaa huomioon tosiasia, että Saksan
väkiluvusta liki 40% on maahanmuuttajia ja maa on euroopan vaurain ja rikkain maa.
Minä heitän toisen kysymyksen: Miten tällainen maa kuin suomivoi olla näin köyhä ?
Suomessa on 5,5 miljoonaa ihmistä ja maa on 1200 kilomertiä pitkä ja noin 800 leveä.
Maassa on mittaamattomat luonnonvarat. Ajatelkaa vaikka tukkipuun kiintokuutio hintaa.
Yksi puu maksaa noin 100 euroa. Ajatelkaa rautamalmi ja kulta ja teollisuumineraali
varantoja ja kaikkea mitä maasta voidaan hyödyntää. Lisäksi EU:n kautta voidaan vaatia,
vielä toista käsivartta takaisin Venäjältä, samoilla ehdoilla, kuin viro ja muut on saaneet
itsenäisyyden.
'
Miksi kaikki puolueet vertaavat itseään kommunisti-persuihin ?
Syy siihen on yksinkertainen, koska se on kaiken tyhmyyden ja yksinkertaisuuden objekti.
On helppo korostaa itseään tällaiseen puolueeseen, millä ei ole mitään järjellistä vastausta.
Tähän on helppo rakentaa perus-kommunistin päälle omaa puolueohjelmaa. Tämä on teema
seuraavissa eduskuntavaaleissa. Liike Nyt vain saattaa viedä koko potin sen rakentavuuden
vuoksi. Tämä on kuin kaupan tapa markkinoida ja myydä Persuja käyttäen. Helppo myydä
halvemmalla ja parempilaatuista tuotetta.

Tämä on hyvä kirjoitus, kun mietit alusta asti tätä Turun saariston juttua myös ja siitä
kehitettyä aihetta ja populismia... Turun jutun on myös KRP-kieltänyt useasti. Maan
ostorajoitukset ovat hintaa alentavia tekijöitä ja luovat epävarmuutta kauppaan ja se
vaikuttaa maan ja kiinteistöjen arvoon alentavasti. Nyt jo Maaseudun taloja myydään
alle 10 000 euroa... Sitten vielä kurjemmaksi ilman ostajia.

1

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qåaäzm

      Kyllä voi koko talouden tuhota matuilla. Siihen riittänee muutama satatuhatta elätettävää, puhumattakaan miljoonista, käteisen miljoonista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      142
      2362
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      399
      2012
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      34
      1894
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1260
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      103
      1151
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1139
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1073
    8. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      125
      1044
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1027
    10. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      908
    Aihe