Donald Trump elävässä uskossa?

Shalom7771

Suomessa kuulee jatkuvasti ja alusta alkaen.että presidetti Trump on uskovainen mies.
Monet hengenmiehet Martti Ojares Pekka Sartola muutamat muut Israelin ystävät pitävät Trumpia todellisena Jumalan valittuna.
Ok. Kuninkuus on raamatun mukaan Jumalan asettama kuten esivaltakin.
Mutta ihmettelen vaan Trumpin politiikkaa ja viisautta..ja kaikkea sitä mitä on kahden vuoden aikana tullut julkisuuteen hänen tekemisistään ja tavoistaan johtaa USA.ta ja vaikuttaa maailman politiikkaan ja rauhan aikaan saamiseen .?
Jotenkin herättää kysymyksiä.onko Trump todella uudestisyntynyt kristitty.
Jos on..herää vielä enemmän kysymyksiä.
On todella vaikeaa ymmärtää ja uskoa että niin olisi.
Olen Israelin ystävä ja arvostan että USA on Juutalaisvaltion tukija.
Mutta mihin johtaa nämä kauppatullit ym.toimenpiteet..jota Trump kohdistaa niin eurooppaan .venäjään.kiinaan.
Hiilidioksidi päästö asia on vakava kysymys.johon Trump ei ole lähtenyt mukaan.
Kauppasota..enteilee isompaa kahakkaa.
En todellakaan ymmärrä kaikkea maailman politiikkaa mutta ehkä Trump on saanut asemansa Jumalalta..että ptofetiat kävisivät toteen..että näin on Jumala suunnitellut.
Ajanmerkit näyttävät kirjoitusten toteutuvan kiihtyvällä vauhdilla.
Kaiken tämän näette tapahtuvan koko maaplaneetalla.
Ehkä kirjoitukseni on tarpeeton ja ihmettelyni Trumppia kohtaan aiheeton.jos kerran hän on yksi niistä valtaa pitävistä jotka edistävät lopunaikojen vääjäämätöntä Jumalan suunnitelmaa.
Jos niin on..sehän on silloin hyvä asia.
Ehkä nämä hengenmiehet ovat oikeassa kun näkevät Trumpin Jumalan asettamana.
Tässä tarvitaan hengensilmiä ja Jumalan viisautta.
Ehkä minäkin tulen sitä saamaan.

34

1840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trump.on.Antti.itse

      Trump on antikristus, jolla alusta asti ollut vahva, helluntailainen kannatus, niin amerikoissa kuin Suomessakin

      Helluntailaisittain hän ilmeisestikin on heidän omassa, "elävässä uskossaan", josta tunnustuksena tämäkin ketju todistaa, mutta raamatullista uudestisyntymää ei hänessä kylläkään havaittavasti tai hengessä ilmene.

      Mutta hellareissa ei enää nykyään vaaditakaan uudestisyntymistä jäsenyyden perustaksi, pelkkä uudestisyntymätön käännynnäisyyskin kelpaa. Eli eivät ole, sitten Helluntaikirkon, olleet itse entisenkään vertaa elävä, uskovien seurakunta (täyttäen "uskovien" kohdalla helluntailaiset kriteerit).

      Heillä on aina henkilöt, ihmiset, joita palvovat. Trump on vain yksi tällaisista, heillä epäjumalaksi nostetuista.

      Pääsääntöisesti nämä palvottavat, joista he kirjoittavat kirjojakin, ovat olleet ammattirikollisia.

      • RauhanRuhtinastaOotellen

        Hyvin teit, että osoitit hämmennyksesi.
        Hedelmistään puukin tunnetaan.. Presidentti Trump on Raamatullisesti oikeassa monissa, rohkeissa päätöksissään. Erityisesti suhtautumisessaan Israelin Raamatulliseen "uudestisyntymään", joka tapahtui v.1948! Mutta, ihmistä ei meitä ole kehotettu palvomaan -yksin nimi JEESUS ansaitsee sen.
        Hämmennystä aiheuttaa se, että D Trumpin hedelmässä näkyy paljon haureutta; hengellistä ainakin sen suhteen, että hän on tullut eksyttäjä Rodney Howardbrownin 'siunaamaksi'. Kyseinen RHbhän on jo 1990-luvulta tullut tunnetuksi "pyhänhengen baarimikkona"; tarjoillessaan 'uutta viiniä' sekä kirotessaan kokouksissaan läsnäolleita 'jotka eivät usko HÄNEEN'!
        Tämä eksytyshenki on myös hyvin mammonakeskeinen. RHBn kokouksiin pääsi Helsingissäkin ovesta sisään vain maksettua kuittia näyttämällä..
        Helsingissä toimiva River-yhteisö on syntynyt ja suorittaa maksuja tälle samalle eksyttäjälle!

        Amerikan pres. D. Trumpin uudestisyntymisestä ei voisi näin kaukaa mitään varmuudella sanoa -se on Jumalan asia. Mutta Jeesuksen Herrautta en ole minäkään hänen huuliltaan nähnyt/kuullut lausuman.
        Jotain Koreksen kaltaista hänessä jotkut tv7-uskovaiset ehkä näkevätkin?

      • Anonyymi

        Kyllä, Trump voi olla antikristus. Pedofiili, valehtelija. ”Ei jokainen, joka sanoo Herra,Hetra, ole minun palvelijani”. Hedelmistä puu tunnetaan.

      • Anonyymi

        En usko, että olisi antikristus. Paremminkin dementoitunut, tms.

    • KiitosJeesus

      Käsittääkseni Trump on siitä harvinainen USAn presidentti, että hänellä ei ole mitään uskoontulokertomusta kerrottavana. Jopa Obamallakin oli tällainen kertomus omasta elämästään. Ja kysymykseen siitä, onko Trump rukoillut syntejään Jumalalta anteeksi, hän vastasi joskus jotenkin siihen tapaan, että hän on toiminnan ihminen ja mieluummin yrittää tehdä oikeita asioita.

      Mutta Jumala voi käyttää sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät suoraan tunnustaudu hänen palvelijoikseen. Kuten Persian kuningasta Kooresta. Joten ihan yhtä hyvin Jumala voi käyttää myös Trumpia omien suunnitelmiensa toteuttamiseen.

      Eli: Trumpin oman elämän kannalta on merkitystä, onko hän uudestisyntynyt vai ei. Mutta siitä huolimatta, oli hän tai ei, niin Jumala voi silti käyttää häntä omiin tarkoituksiinsa, jos hän sattuu haluamaan samoja asioita joita Jumala haluaa.

      • Anonyymi

        "Eli: Trumpin oman elämän kannalta on merkitystä, onko hän uudestisyntynyt vai ei. Mutta siitä huolimatta, oli hän tai ei, niin Jumala voi silti käyttää häntä omiin tarkoituksiinsa, jos hän sattuu haluamaan samoja asioita joita Jumala haluaa."

        Juudaskin toteutti Jumalan suunnitelmaa, mutta suitsuttivatko muut opetuslapset häntä, kuten nämä valekristityt Trumppia?

        Joten kyllä sillä on merkitystä muillekin, miten he suhtautuvat rikoksia ja sotarikoksia tekevään henkilöön tai valtioon.

        Raamatussa sanotaan, että Jumalan sana on kaksiteräinen miekka, joka paljastaa ajatukset ja motiivit, joten kannattaa miettiä sitäkin, mitä se meistä paljastaa, jos ihailemme rikoksia tehtailevia murhaajia...

    • demokratia-monivallaksi

      Trump käyttää uskonnollisuutta äänien kalasteluun. Piispat käyttää sitä pitääkseen itsensä vallankourassa.

      Trump saa rahaa Koch veljeksiltä, jotka haluavat muuttaa USA:n Kiinan tapaiseksi, missä valitaan ketkä pääsee juoksemaan senaatin jäseneksi. Eli valitaan kaikki jotka tukee yhtiöitä ja sitten annetaan kansan valita huonoista vähiten huono.

      Kavanaugh on Koch veljesten 20 vuoden suunnitelman viimeinen tuomari. Kun nimitetään voi 5/4 äänellä muuttaa perustuslain. Tavoitteena Venäjän malli monivalta.

      • Etsin_tietoa

      • capiche

        "Kavanaugh on Koch veljesten 20 vuoden suunnitelman viimeinen tuomari. Kun nimitetään voi 5/4 äänellä muuttaa perustuslain. Tavoitteena Venäjän malli monivalta."

        Roskaa. Korkein oikeus ei säädä lakeja. Se antaa ainoastaan lausuntoja lainsäädännön tulkinnasta. Osavaltiot ovat itsenäisiä ja säätävät omat lakinsa. Ne voivat myös halutessaan jättää korkeimman oikeuden lain tulkinnan omaan arvoonsa. Kongressi säätää liittovaltion lait ja USA:n perustuslakia voi muuttaa vain kongressi.

    • uskookugraniittiin

      Onhan Trump elävässä uskossa,sehän uskoo markkinavoimiin,globaaliin vapaamuurarien hallitseman maailmanvaltaan ja amerikkalaiseen herrarotuun.

    • keli-kaali-nen

      Ainakin Juha Ahvio väittää, että on ja olisi evankelikaalinen kristitty mitä tuo sana hirviö sitten tarkoittaa. Vähän kuin mooseksen-uskolais-seurakunta ta elspaazospreskaja yhteisö

      • capiche

        Evankelikaalisuus tarkoittaa, että hänet on lapsena kastettu episkopaaliksi. Sen jälkeen hän on palvellut todistettavasti valheen herraa. Sai "herätyksen", kun huomasi, että oikeistokristityt ovat pihalla yhteiskunnallisista asioista. Ja heiltä lähtee helposti ääniä, kunhan muistaa heittää God bless pari kertaa sopivassa paikassa.

      • UneliasEspoossa

        Trump on kastettu presbyteeriksi, luultavasti siitä syystä että hänen äitinsä oli Skotlannista.

    • Ruohonjuuritasolla

      Haittaaks, jos ei voi amerikan presidentille antaa suurempaa viisautta, kuin Jumala?

    • Punaiset.murhaajat

      Tuossa sivustalla näkyy pilkkakuvia presidentti Trumpista.

      Entä jos presidentti Obamasta olisi esitetty vastaavia pilakuvia, jatkuvasti haukuttu häntä netissä ja medioissa? Olisi nopeasti huudettu "rasismille ei!" Mutta sama, vihervasemmiston harjoittama mielipidevaino ja pilkka on sallittu kun se kohdistuu valkoiseen presidenttiin, jota vihervasemmisto ei suvaitse.

      Tämäkö demokratiaa? Kyllä. Tämä on demokratiaa. Juuri sitä demokratiaa jota vihervasemmisto ja nk. demokraatit ajavat. Ei kannata puolustella, etteikö tämä olisi "demokratiaa", sillä demokratian nimissä näitä rikoksia toisinajattelijoita vastaan harjoitetaan.

      Demokratia-valhe on siis osoittanut totuuden itsestään. Demokratia on rikos enemmistöä vastaan, vähemmistövaltaa, ei enemmistövaltaa, kuten demokratian on väitetty olevan, vaan vähemmistöjen kohdistamaa riistoa enemmistöjä vastaan. Vasemmistolaisuutta, joka perustuu rikoksiin, varkauksiin, enemmistön suuntukkimisiin.

      Vasemmisto itse demokratioineen on osoittanut olevansa se varsinainen Riistäjä, jonka ruoska heiluu enemmistöjen pään päällä. Ovat varkaita ja murhaajia.

      • Minitasi

        Ainakin Radio Patmoksen kanavalla kovasti puolustavat Donald Trumppia. No ei ne siellä Patmoksessa kaikessa ole oikeassa, mutta se on käynyt selväksi kun Trump aiheista keskustelua sieltä erilaisia kuunnellut silloin tällöin. En tiedä onko hän Trump uskovaisten mieleen muuallakin ja muissa yhteisöissä. Trump on kuitenkin ainakin suurissa linjoissa tehnyt niitä asioita mitä lupasi. Kukaan ei oikein Hillaryä kannattanut kristillisissä piireissä.

      • fgfgfgfgfg
        Minitasi kirjoitti:

        Patmoksella valitettavasti menestysteologian susiporukkaa - heitä ei kannata uskoa missään.

    • PasiToivonen
    • kauanuskossa

      Kyllä Jumala voi käyttää Trumpia vaikka hänen uskonsa ei täyttäisi ainakaan vielä tänään mielestämme Raamatun mittaa. Ja jos Jeesuksen tulo ja Ilmestyskirjan tuomiot ovat ovella, niin mitä hyötyä on sitten enää pitkällä aika juoksulla hiilipäästörajoitteista.

    • fiksuora

      trump on virallisesti katolinen,,,,mut suku on juutalaistaustainen,,Saks,juutalais,,,
      onhan päältä,näkee,, ,,,niinkuin päältä näke lahkon kuuluva n,,k,,B.Graham,/varjelkoon/,,

    • Anonyymi

      https://yle.fi/a/74-20009487

      Yhdysvallat

      ”Tiekartta oikeuden toteutumiseksi” – Yhdysvaltain kongressin tutkintakomitea suosittaa syytteiden nostamista Trumpia vastaan

      Komitean seitsemän demokraattijäsentä ja kaksi republikaanijäsentä olivat sitä mieltä, että entinen presidentti Donald Trump pitäisi asettaa rikossytteisiin vajaan kahden vuoden takaisista tapahtumista.

      19.12. 22:05

      Päivitetty 19.12. 23:35
      Jaa
      Yhdysvaltain edustajainhuoneen tutkintakomitea aloitti maanantai-iltana Suomen aikaa viimeisen tapaamisensa, jossa se äänesti näillä näkymin keskiviikkona julkistettavasta loppuraportista liittyen Doland Trumpiin ja Capitolin valloitusyritykseen.

      Raporttiin on haastateltu tuhatta silminnäkijää, pidetty julkisia kuulemisia ja kerätty yli miljoona asiakirjaa.

      Kaikki alkoi entisen presidentin Trumpin virheellisistä väitteistä, joiden mukaan demokraatit varastivat presidentinvaalit. Tämä johti lopulta siihen, että Trumpin kannattajista pääosin koostunut joukko rynnäköi mellakoiden väkisin kongressitaloon vajaat kaksi vuotta sitten sitten tammikuussa. Ainakin viisi ihmistä kuoli. 900 ihmistä pidätettiin osallisena, ja noin 800 ihmistä syytteitä eri rikoksista.

      Raportti hyväksyttiin äänin 9-0.

      Trump pitäisi asettaa syytteisiin kapinassa avustamisesta, juonittelusta Yhdysvaltojen pettämiseksi, juonittelusta väärän valan antamiseksi sekä kongressin virallisen prosessin estämisestä, tutkintakomitea suosittaa.

      Komitea julisti päätöksen olevan ”tiekartta oikeuden toteutumiseen”.

      Puheenjohtajan, Bennie Thompsonin mukaan Trump hävisi vuoden 2020 vaalit ja tiesi sen itsekin.

      – Hän valitsi yrityksen pysyä asemassaan, sivuttaa vaalitulos ja estää vallan vaihtuminen.

      Suosituksen puoltamista ennakoi komitean varapuheenjohtajan, Liz Cheneyn lausunto maanantai-iltana ennen äänestystä.

      – Kukaan, joka käyttäytyy tuolla tavalla tuollaisella hetkellä, ei voi koskaan enää palvella kansakuntaamme missään määräävässä asemassa. Hän on sopimaton mihinkään virkaan, Cheney sanoi.

      Cheneyn mukaan jokainen presidentti Yhdysvaltain historiassa, paitsi yksi, on puolustanut sitä, että vallanvaihto sujuu hyvässä järjestyksessä.

      Nyt annettu suositus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syytteet välttämättä nostettaisiin, sillä lopullisen päätöksen tekee oikeusministeriö.

      76-vuotias Trump on ilmoittanut pyrkivänsä uudelleen presidentiksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

      Lähteet: Reuters, AP, AFP

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cb972398-d511-480b-97bb-e7c13fbb540e

      Syytteitä harkitsevien viranhaltijoiden on pakko huomioida, että Yhdysvallat saattaa kirjaimellisesti leimahtaa tuleen, jos presidenttiehdokas Trump asetetaan rikossyytteeseen.

      Eilen klo 6:30

      Kommentti: Donald Trump ei välttämättä edes halua presidentiksi

      Tuomo HyttinenEntiselle presidentille voi olla tärkeämpää välttää rikossyytteet kuin päästä Valkoiseen taloon, kirjoittaa Yhdysvaltojen politiikkaa seuraava uutispäällikkö Tuomo Hyttinen.

      Eilen klo 6:30

      Maanantai oli monella tapaa historiallinen päivä.

      Kahden vuoden takaista Capitolin valtausta, eli loppiaiskapinaa tutkiva komitea suositteli entiselle Yhdysvaltojen presidentille Donald Trumpille kaikkiaan neljää rikossyytettä. Komitean mukaan Trumpia pitäisi syyttää muun muassa maanpetoksesta ja kapinaan lietsomisesta.

      Tämä ei tarkoita, että Trumpia vastaan nostettaisiin rikossyytteitä. Komitea voi tehdä vain suosituksen syytteiden nostosta, oikeasti päätösvalta on oikeusministeriöllä.

      Ministeriö puolestaan asetti jo aiemmin marraskuussa erikoissyyttäjän pohtimaan, pitäisikö Trumpia syyttää loppiaiskapinasta tai salaisten asiakirjojen pimittämisestä.

      On mahdotonta sanoa vielä, saako Trump rikossyytettä mistään. Mutta rikossyytteet voivat kertoa siitä, miksi hän pyrkii jälleen presidentiksi.

      Kaikki eivät ehkä muista, mutta Donald Trump tavoittelee republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta syksyn 2024 vaaleihin.

      Eikä ihme. Ehdokasjulistuksen jälkeen Trump ei ole pitänyt kampanjatilaisuuksia, tehnyt poliittisia avauksia tai oikeastaan toiminut muutenkaan siten, että mistään tietäisi hänen olevan ehdolla.

      Ymmärtäähän sen. Georgiassa pidettiin juuri uusintavaali, johon molempien pääpuolueiden koneistot valjastettiin. Lisäksi Trumpilla ei ole vastaehdokkaita omassa puolueessaan saatikka demokraattipuolueessa.

      Kampanjaotsikoinnin sijaan Trumpin nimi on nähty lähinnä hänen yhtiötään koskevien rikostuomioiden yhteydessä sekä kohutusta illallisesta Hitler-sympatisoijan artisti Yen ja uusnatsi Nick Fuentesin kanssa.

      Okei, Trump julkaisi viime viikolla omaa nimeään kantavan NFT-kokoelman, mutta tuokaan raha ei mene vaalikassaan, vaan Trumpin henkilökohtaiseen kukkaroon.

      Tämä kaikki herättää kysymyksen: haluaako Donald Trump oikeasti presidentiksi?

      Ei välttämättä.

      Syy on se, että Trumpilla on nyt paljon pelissä politiikan ulkopuolella.

      Yrityksen maine on mennyttä, ja sille haetaan liiketoimintakieltoa New Yorkissa, Trumpin aidossa kotikaupungissa. Oikeusministeriön tutkintojen lisäksi Trumpia tutkitaan muun muassa Georgiassa vaalivilpistä ja veronkierrosta Manhattanilla.

      Trumpin presidenttiehdokkuus näin aikaisessa vaiheessa saattaa kertoa oman nahkan suojelemisesta. Jos Joe Bidenin nimittämä oikeusministeri Merrick Garland nostaa rikossyytteet Bidenin poliittista pääkilpailijaa vastaan, se näyttää pahalta.

      Samoin näyttäisivät mahdolliset rikossyytteet osavaltiotasolla.

      Trump tietää, että hänellä on edelleen vahva peruskannatus republikaanipuolueessa. Syytteitä harkitsevat viranhaltijat eivät siksi voi ottaa huomioon pelkkää juridiikkaa ja kohdella Trumpia kuin tavallista siviiliä. Heidän on pakko huomioida, että Yhdysvallat saattaa kirjaimellisesti leimahtaa tuleen, jos presidenttiehdokas Trump asetetaan rikossyytteeseen.

      Ja epäilemättä Trump myös laskee sen varaan.

    • Anonyymi

      1. Kuninkaiden kirja 22

      20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.

      21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?'

      22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'.

      23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."

      24 Silloin astui esille Sidkia, Kenaanan poika, löi Miikaa poskelle ja sanoi: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?"

      25 Miika vastasi: "Sen saat nähdä sinä päivänä, jona kuljet huoneesta huoneeseen piiloutuaksesi".

      -------------

      Matteus 14

      3 Sillä Herodes oli ottanut Johanneksen kiinni ja sitonut hänet ja pannut vankeuteen veljensä Filippuksen vaimon, Herodiaan, tähden.

      4 Sillä Johannes oli sanonut hänelle: "Sinun ei ole lupa pitää häntä".

      5 Ja Herodes olisi tahtonut tappaa Johanneksen, mutta pelkäsi kansaa, sillä he pitivät häntä profeettana.

      6 Mutta kun Herodeksen syntymäpäivä tuli, tanssi Herodiaan tytär heidän edessään, ja se miellytti Herodesta;

      7 sentähden hän valalla vannoen lupasi antaa hänelle, mitä ikinä hän anoisi.

      8 Niin hän äitinsä yllytyksestä sanoi: "Anna tuoda minulle tänne lautasella Johannes Kastajan pää".

      9 Silloin kuningas tuli murheelliseksi, mutta valansa ja pöytävierasten tähden hän käski antaa sen.

      10 Ja hän lähetti lyömään Johannekselta pään poikki vankilassa.

      11 Ja hänen päänsä tuotiin lautasella ja annettiin tytölle; ja tämä vei sen äidilleen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei todellakaan ole mikään uudestisyntynyt uskovainen. Kaukana siitä. Elää synnissä ja on myös syyllistynyt kuolemantuottamiseen yllyttämällä kapinaan kannattajansa . Sokea on se ihminen joka niin ajattelee että Trump olisi uskossa.

    • Anonyymi

      Juuri nyt katsoin kun haukkui Zelenskia julkisesti koko maailaman edessä.
      Ei todellakaan mikään Herran vaöittu.
      Joko nyt aukenee häntä kannattaneiden silmät?
      Kohta ollaan kolmannessa maailman sodassa.

      • Anonyymi

        Saattaa olla järjestetty näytös, että Putin tullaan vielä yllättämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa olla järjestetty näytös, että Putin tullaan vielä yllättämään.

        Tämä ei ollut järjestetty näytös, vaan vahvisti vaan sen, että Trump on rikollinen sosiopaatti, joka vastusti esivaltaa rikollisjoukkion avulla.

        Room. 13
        1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
        2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.

        https://yle.fi/a/74-20138255

        "Kyydit odottivat vankiloilla Trumpin vapauttamia kongressivaltaajia – tutkija pöyristyi massa-armahduksista

        Yhdysvaltain presidentti Donald Trump armahti ensimmäisenä virkapäivänään maanantaina kongressirakennuksen valtaukseen loppiaisena 2021 osallistuneita.

        Sitä oli osattu odottaa, mutta yllätys oli, että hän vapautti myös kaikkein kovimpia tuomioita saaneet.

        Joukossa on yli kahdenkymmenen vuoden tuomion saaneita. Tuomiot olivat tulleet kapinan ja koko mellakan johtamisesta ja organisoinnista.

        – Se osoittaa, että Trump ei edelleenkään näe tehneensä mitään väärin, kun hän yritti kumota vuoden 2020 vaalituloksen. Hän oli valmis vapauttamaan jopa raskaimpiin väkivaltarikoksiin, väkivaltaan viranomaisia vastaan syyllistyneet, tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista arvioi.

        – Hän kokee jonkinlaista sielunkumppanuutta näiden ihmisten kanssa, jotka rynnäköivät Capitoliin hänen puolestaan."

        ------------------------------------------------------------------------------------

        "Trump vapautti kaikki kongressinvaltaukseen syyllistyneet

        Käytännössä Trump vapautti syytteistä tai vankilasta kaikki lähes 1600 kongressin valtauksesta syytettyä tai tuomittua. Joukossa oli henkilöitä, jotka olivat käyneet poliisien kimppuun baseball-mailoilla, kakkosnelosilla ja erilaisilla suihkeilla.

        Trump vapautti monta kumouksellisesta kapinasta tuomittua Proud Boys -äärijärjestön johtohenkilöä."

        ----------------------------------------------------------------------------------------

        "Armahdusjuhlat kumosivat viranomaisten vuosien työn

        Lindén pitää järkyttävänä, että liittovaltion poliisi FBI:n ja oikeusviranomaisten vuosikausien laaja tutkinta ja työ kumoutui massa-armahduksessa kerralla.

        – Tämä oli ilmeisesti lähes mittavin yksittäinen operaatio Yhdysvaltain oikeuslaitoksen historiassa. Tuhansia syytettyjä, heitä vastaan ensin tutkinnat, syytteiden nostamiset, oikeudenkäynnit.

        – Koettiin, että tämä oli todella dramaattinen tapahtuma Yhdysvaltain historiassa, ja oli tärkeää saada vastuuseen nämä tekijät. Se pyyhkäistiin pois yhdellä allekirjoituksella, niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan, Lindén pohtii."

        ------------------------------------------------------------------------------

        "Armahdus voi lisätä väkivaltaa

        Ulkopoliittisen instituutin Lindénin mielestä armahdus heikentää Yhdysvaltain oikeusvaltiota.

        – Sen lisäksi, että laki ei ole sama jollekin vaikutusvaltaiselle, rikkaalle ja mahtavalle, niin se ei myöskään ole sama tavallisille ihmisille. Tavallistenkin ihmisten kesken on kastieroja sen mukaan, kuka sattuu poliittisesti miellyttämään hallitsijaa tarpeeksi.

        Myös poliittisen väkivallan riski kasvaa, Lindén arvioi.

        – Nyt väkivaltaisten järjestöjen johtohahmot on vapautettu. Heidät on nostettu sankarin asemaan, annettu hirveästi mainetta ja kunniaa. Varmasti se voimaannuttaa heitä uskomaan, että he voivat tehdä asioita ilman seuraamuksia, Lindén sanoo."

        Jeesus päättää Amerikan Presidentit! Kuka muuta väittää on eksyttäjä ja epäraittiin opetuksen pastori!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus päättää Amerikan Presidentit! Kuka muuta väittää on eksyttäjä ja epäraittiin opetuksen pastori!

        Jeesus siis haluaa USAsta samanlaisen kleptokratian kuin Venäjäkin on.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kleptokratia

        "Kleptokratia (”varkaiden valta”) viittaa hallintoon, joka on niin korruptoitunut, että varastaminen on institutionalisoitu. Kleptokratiassa lähes kaikki hallituksen mekanismit on tarkoitettu verottamaan kansaa, jotta kleptokraatit saisivat lisää varoja ja että ”hallitus” pysyisi vallassa. Kleptokraatit käyttävät usein rahanpesua ja salaisia pankkitilejä peittääkseen laittomat tulonsa. Kaikki kleptokratiat ovat plutokratioita, mutta kaikki plutokratiat eivät ole kleptokratioita.[1][2]

        Kleptokratiat ovat yleensä diktatuureja, koska demokratia tekisi kleptokraattien toiminnasta vaikeampaa tai mahdotonta. Taloudellisesti kleptokratiat menestyvät yleensä erittäin huonosti korruptioon menevien varojen takia, joten ne ovat usein epäpäteviä ja levottomia valtioita. Usein kleptokratia ei edes yritä ylläpitää vähäisintäkään oikeusvaltion julkisivua.

        Esimerkiksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin johtama hallinto oli Euroopan parlamentin 16. syyskuuta 2021 tekemän luonnehdinnan mukaan jo ennen syyskuun 2021 parlamenttivaaleja kleptokratia, joka paitsi uhkasi Euroopan rauhaa ja turvallisuutta myös sorti jo tuolloin Venäjän kansaa.[3]

        Kleptokratiat voivat saada varoja toimintaansa myös väärinkäyttämällä luonnonvaroja. Esimerkiksi timanteista, mineraaleista ja joskus myös kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta saatavat varat menevät korruptoituneelle johdolle tai sen apureille."

        Jeesus omistaa maat ja öljyt!

    • Anonyymi

      Tfumppi uskoo vain dollareita, mitään raamatun uskomista ei hänestä löydy.

    • Anonyymi

      Trumpin uskosta on vaikea sanoa mitään??
      Mutta narsismi ei kuulu uskovalle.

    • Anonyymi

      Ei ole uskossa, tuskin uskoo edes Jumalan olevan olemassa. Käyttää uskovia hyväkseen hallitessaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4982
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3573
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3464
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2960
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2379
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      118
      2373
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1784
    Aihe