Omakannasta ja terapian luottamuksellisuudesta

Julkisella sektorilla psykologin, psykiatrin, psykiatristen hoitajien ja psykoterapeuttien kaikki potilaskirjaukset ovat jo vuosien ajan olleet kaikkien potilasta hoitavien terveydenhuollon henkilöiden luettavissa samassa sairaanhoitopiirissä. Potilas ei voi estää luottamukselliseksi tarkoittamansa arkaluontoisen henkilökohtaisen tiedon näkymistä esimerkiksi yleislääkärille tai fysioterapeutille.

Nykyään osa kirjauksista näkyy Omakannan kautta psykiatrisia palveluja käyttäville itselleenkin, aiemmin ne piti tilata paperisena. Omakannassa potilas voi estää vastaanottojen näkyvyyttä, mutta vain oman sairaanhoitopiirinsä ulkopuolella.

Luottamuksellisuus on käytännössä ollut menetetty jo kauan, silloin kun päätettiin, että psykiatriassa ihmistä, "potilasta," hoitaa koko tiimi. Digitalisaation myötä päätettiin edelleen, että terapiakirjaukset saavat näkyä myös muille kuin psykiatrian tiimin jäsenille. "Kokonaisvaltaisen hoidon" nimissä vaikka hammaslääkärikin saa lukea, mitä psykologi on potilaan kanssa keskustellut.

Julkista keskustelua asiasta ei ole toistaiseksi ollut juuri lainkaan.

Psykologi, PsT Vesa Talvitie kirjoittaa uusimmassa Psykologi-lehdessä seuraavasti:

"Potilasasiakirjojen digitalisaatiota seurannut avoimuus on nostanut keskusteluun uusia kysymyksiä: onko kaikki hoidon kannalta merkitykselliset seikat mahdollista kirjata ymmärrettävästi ja potilasta loukkaamatta, mitkä henkilökohtaiset asiat ovat hoidon kannlata merkityksellisiä ja minkä kirjaaminen puolestaan on suorastaan sopimatonta?

Näiden kysymysten pohdinta nostaa esiin lääketieteen ja psykoterapeuttisen keskustelun välillä olevan jännitteen. Tiedonvälitysfunktion pohjalta psykologien olisi kirjattava muita terveydenhuollon ammattilaisia varten potilaan terveydentilaan liittyviä "faktoja", vaikka psykoterapeuttisissa keskusteluissa keskeistä on ennemminkin ajatuksten, kokemusten ja tunteiden tarkastelu ja jäsentäminen. Sikäli kun keskustelu koskee faktoja, potilas ei välttämättä katso, että niiden olisi olla somaattisen hoidon ammattilaisten tiedossa.

Lääketiede on mm tidonvälityksen ja eduskunnan ohella instituutio, johon menneinä vuosikymmeninä kohdistui lähes horjumaton luottamus. On nähtävissä, kuinka potilasasiakirjojen digitalisaatio on seuraava askel tämän (epärealistisen korkealla olleen) luottamuksen horjumisessa., Erilaisten "leaksien" jälkeen on nimittäin naiivia kuvitella, että potilasarkistotkaan oliisvat immuuneja hakkeroinneille ja vuodoille. On siten ymmärrettävää, että potilaina haluamme kontrolloida itsestämme järjestelmässä olevia tietoja ja rajoittaa niiden saatavuutta. "
7467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa laittaa kaikki rajoitukset voimaan Kannassa. Olen Vesa Talvitien kannalla hoitokertomusten liian julkisessa jakelussa.

Samoin vapaan hoitotahdon kirjoittaminen on suositeltavaa. Siellä saa rajoittaa hoitotoimenpiteitä halunsa mukaan. Kun tein nuo molemmat sekä poistin näkyvistä hoitokertomukset, "hoitotaho" SatSHP hiljeni huomattavasti, kun eivät päässeet tekemään minusta transseksuaalista muusikkoa transhumanistisin keinoin.

Äänestä

Yep!:)

Hoitotahto vaan ei enää tulevaisuudessa ole kovin sitova. On meneillään potilaslain uudistus, jossa hoitotahto vesitetään.

Aiemminhan hoitotahto oli juridisesti sitova. Nyt ollaan lakiin lisäämässä kohtaa, jonka perusteella lääkärit voivat käytännössä aina väittää, että potilas ei ole ymmärtänyt sairaudestaan mitään ja että hänen tahtoaan ei siksi tarvitse noudattaa.

Pykäläluonnos:
25 §
Hoitotahdon noudattaminen
Hoitotahdon sisältämät tahdonilmaisut ovat joko 24 §:n mukaisesti henkilökuntaa ehdottomasti sitovia tahdonilmaisuja tai hoidossa ja huolenpidossa huomioon otettavia toiveita vastaavasti kuin henkilön muut tahdonilmaisut. Hoitotahtoon sisältyvät henkilökuntaa sitovat tahdonilmaisut ja hoitotoiveet ovat päteviä, kun henkilö niitä antaessaan riittävästi ymmärtää tahdonilmaisujen merkityksen ja sisällön. Ellei muualla laissa toisin säädetä, hoitotahdon sitovia tahdonilmaisuja on noudatettava ja hoitotoiveet on otettava huomioon, ellei ole perusteltua syytä epäillä, että:

1) hoitotahtoon kirjatut asiat perustuvat henkilön väärään käsitykseen sairauden luonteesta tai muista hoitoon ja huolenpitoon liittyvistä seikoista; tai

2) henkilön tahto tai toiveet ovat myöhemmin muuttuneet.

Siis kohta 1 edellä.

Äänestä
  • ...Niin ja tiesithän että Omakannan kiellot eivät toimi oman sairaanhoitopiirin sisällä? Ne toimivat varmuudella vain yksityiseen terveydenhuoltoon pain sekä maan muihin sh-piireihin.

    Eli jos asut Hesassa ja haluat valita hoitopaikan Tampereelta, Omakannan kielto toimii näiden välillä. Mutta Hesassa HUS:n sairaalan merkintöjä voidaan lukea koko HUS:ssa, kaikki jotka hoitavat sinua ovat oikeutettuja niitä lukemaan, niin lääkärit, fysioterapeutit kuin hammaslääkäritkin. Teknisesti se on helppoa ja lainkin mukaan täysin sallittua. Nykyään on erityissuojatuille psykiatrian tiedoille vahvistuskysymys "haluatko varmasti avata tämän tiedoston", ja siihen voi vastata "kyllä", ja tätä pidetään johdon taholta jopa suositeltavana, onhan kyse "kokonaisvaltaisesta hoidosta." Huolenpitoa siis vaan!

    Tiedän kun olen tehnyt valituksen psykiatristen tietojeni lukemisesta somaattisilla vastaanotoilla.

    Lääkärien kertomusten näkyvyyttä ei voi estää siinä yksikössä missä ne on tehty. Koska yksiköksi katsotaan koko HUS tai TAYS tai TYKS, ei voi estää tietojen näkyvyyttä muuten kuin mahdollisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Sairaalahoidon aikaiset hoitotiedot näkyvät siis kaikista mahdollisista Omakannan kielloista huolimatta kaikilla erikoissairaanhoidon aloilla. Psyk.polin merkinnät näkyvät terveyskeskuksessa vaikka olisit tehnyt kiellot.

    Psykiatristen tietojen näkymistä somaattisille aloille ei siis voi mitenkään estää. Samoin jos olet transhoidoissa somaattisella, ne hoidot eivät ole mitenkään sellaisia arkaluontoisiksi katsottuja että kaikki yleislääkärit, ortopedit, fysioterapeutit ym. eivät voisi niistä tehtyjä kirjauksia lukea.

    Äänestä

  • Heh heh.
    Kukahan teidän luusereiden tiedoista on niin kovin kiinnostunut.
    Napoleon-kompleksi teitä vaivaa.
    Vaikka turha on heittää helmiä sioille.
    Siellä äherrätte hikisessä kammiossanne.
    Luulette että olette saaneet heurake-ilmiön kun väännätte monen valvotun yön jälkeen tänne ilmiömäisen ja maailmaa kaatavan neronleimauksen.
    P*skasakkia.

    Äänestä

Tuota et uskokaan mitä ne sinusta tietävät. Ne laittavat kaikki sinun elektroniset laitteesi valvontaan, hyvinkin helposti, jotta saavat tietoja sinun terveytesi tekosyyllä. Itsellä on kokemusta psykoosin jälkeen. Saattavat jopa tulla kotiin pistämään sensoreita, esim. jos luokittelevat sinut tarpeeksi rískiksi. Myös pyytävät esim. työtovereitasi valvomaan, varsinkin jos on tiedossa, että olet ollut hoidossa. En tiedä, ketkä tätä dataa käsittelevät sitten. Ja sitten jos tämä data on helposti koko henkilökunnan saatavilla, niin saat heittää hyvästi yksityisyydellesi. Olet samantapaisessa asemassa kuin Kiinan uiguurit.Ja tästä et pääse irti vuosiin. Itse välttäsin näitten mielenterveypalvelujen käyttämistä niin pitkään kuin vain mahdollista.

Äänestä
  • Heh heh.
    Sinua, p*skaa, ei KETÄÄN kiinnosta miten voit.
    Olitpa uiguuri tai joku muu höppänä.
    Sensorisi saat pistää p*rseesi.
    Siitäpä saat kiksisi.

    Äänestä

Voi ihme tätä ennakkoluuloista touhua ja yksityisyytensä liioiteltua suojelua, ja alituista häpeää ja itsetunnon romahtelua >< Jos haluat olla yksityinen, niin muuta erämaahan ilman kännykkää ja tietokonetta ja kaiva kuoppa kiven alle. Ei varmasti kukaan enää riko yksityisyyttäsi.

Yrittäkää nyt ymmärtää, että ihmisen tutkiminen ja hoidot kehittyy jatkuvasti, joten on siis ihan normaalia, että kun ihminen on yksi kokonaisuus, eikä joukko erillisesti toimivia osia ja elimiä, niin myös ihmisestä saatavat tiedot käsitellään kokonaisuutena. Vastuuasiatkin on pitkälle kehittyneitä, joten yhden lääkärin on tiedettävä esim. mitä lääkettä toinen lääkäri on määrännyt. Jos tietoa ei ole, niin on vaarana, että olet voinut saada jopa vaarallisen yhdistelmän lääkkeitä. Monissa sairauksissa oireet voivat näkyä eri osissa ihmistä, tai kyseessä voi olla kaksi sairautta jne. joten kokonaisvaltainen tieto mahdollistaa tarkemman ja keskittyneemmän hoidon ja ehkäisee hoitovirheitä. Onko siinä mitään järkeä, jos esim. mielenterveysongelma aiheuttaa fyysisiä oireita ja niitä oireita hoidetaan erillisinä, tietämättömänä, mistä ne aiheutuu? Somac on melko huono psyykenlääke. Kun mahalääkäri näkee, että potilas kärsii esim. paniikkihäiriöistä, ahdistuksesta, kroonisesta stressistä tms., niin hän ei hoida turhaan mahaoireita, vaan hoito siirtyy tietoisesti nuppilääkärille, joka lievittää tai parantaa vatsaoireet keskittämällä hoidon sen aiheuttajaan, korvien väliin. On siis sinun etusi, että sinun hoitoihisi osallistuvat ihmiset ovat tietoisia siitä, että heillä kaikilla on käytettävissä samat tiedot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narrative kirjoitti:

Julkisella sektorilla psykologin, psykiatrin, psykiatristen hoitajien ja psykoterapeuttien kaikki potilaskirjaukset ovat jo vuosien ajan olleet kaikkien potilasta hoitavien terveydenhuollon henkilöiden luettavissa samassa sairaanhoitopiirissä. Potilas ei voi estää luottamukselliseksi tarkoittamansa arkaluontoisen henkilökohtaisen tiedon näkymistä esimerkiksi yleislääkärille tai fysioterapeutille.

Nykyään osa kirjauksista näkyy Omakannan kautta psykiatrisia palveluja käyttäville itselleenkin, aiemmin ne piti tilata paperisena. Omakannassa potilas voi estää vastaanottojen näkyvyyttä, mutta vain oman sairaanhoitopiirinsä ulkopuolella.

Luottamuksellisuus on käytännössä ollut menetetty jo kauan, silloin kun päätettiin, että psykiatriassa ihmistä, "potilasta," hoitaa koko tiimi. Digitalisaation myötä päätettiin edelleen, että terapiakirjaukset saavat näkyä myös muille kuin psykiatrian tiimin jäsenille. "Kokonaisvaltaisen hoidon" nimissä vaikka hammaslääkärikin saa lukea, mitä psykologi on potilaan kanssa keskustellut.

Julkista keskustelua asiasta ei ole toistaiseksi ollut juuri lainkaan.

Psykologi, PsT Vesa Talvitie kirjoittaa uusimmassa Psykologi-lehdessä seuraavasti:

"Potilasasiakirjojen digitalisaatiota seurannut avoimuus on nostanut keskusteluun uusia kysymyksiä: onko kaikki hoidon kannalta merkitykselliset seikat mahdollista kirjata ymmärrettävästi ja potilasta loukkaamatta, mitkä henkilökohtaiset asiat ovat hoidon kannlata merkityksellisiä ja minkä kirjaaminen puolestaan on suorastaan sopimatonta?

Näiden kysymysten pohdinta nostaa esiin lääketieteen ja psykoterapeuttisen keskustelun välillä olevan jännitteen. Tiedonvälitysfunktion pohjalta psykologien olisi kirjattava muita terveydenhuollon ammattilaisia varten potilaan terveydentilaan liittyviä "faktoja", vaikka psykoterapeuttisissa keskusteluissa keskeistä on ennemminkin ajatuksten, kokemusten ja tunteiden tarkastelu ja jäsentäminen. Sikäli kun keskustelu koskee faktoja, potilas ei välttämättä katso, että niiden olisi olla somaattisen hoidon ammattilaisten tiedossa.

Lääketiede on mm tidonvälityksen ja eduskunnan ohella instituutio, johon menneinä vuosikymmeninä kohdistui lähes horjumaton luottamus. On nähtävissä, kuinka potilasasiakirjojen digitalisaatio on seuraava askel tämän (epärealistisen korkealla olleen) luottamuksen horjumisessa., Erilaisten "leaksien" jälkeen on nimittäin naiivia kuvitella, että potilasarkistotkaan oliisvat immuuneja hakkeroinneille ja vuodoille. On siten ymmärrettävää, että potilaina haluamme kontrolloida itsestämme järjestelmässä olevia tietoja ja rajoittaa niiden saatavuutta. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu