Karttelevatko ateistit?

Uskon.Hyvään

Oman kokemukseni mukaan kyllä. Olin aimmein aivan hurja ateisti, luin ateistisia kirjoja ja ateistisia lehtiä ja kävin tiedetapahtumissa. Sitten aloin vähitellen lakata uskomasta ateismiini ja tulinkin pian uskoon. Kun sitten kiertelin sunnuntaisin jakamassa kirjallisuutta, juttelin myös muutaman entisen ateistiystäväni kanssa. Pian he eivät enää avanneetkaan ovea minulle ja yksi oli liimannut oveensa lapun "Ei uskonnollisia lehtiä!".

Minusta siis ateistit ovat aika tekopyhiä arvostellessaan esimerkiksi helluntailaisia välttelystä, kun itse tekevät samaa!

15

301

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos sulle sanotaan muutama kerta "ei kiitos" eikä mene perille niin sen jälkeen toimintasi voidaan luokitella häiriköinniksi. Joten jos älliä riittää, mietippä itse miksi ei ovea enää avattu :)

    • ei.tunnu.missään

      Löin kerran hihhulia pesäpallomailalla päähän, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Outo juttu kyllä.

    • Aloitus on tietysti projisointia. Uskovaisessa projisointi istuu todella tiukassa.

      En tiedä yhtäkään ateistista lehteä tai kirjaa. Tiedetapahtumatkaan ei liity ateismiin mitenkään.

      Sen sijaan tiedämme hyvin, että tiettyjen kristillisten lahkojen edustajilla on velvollisuutena käydä ovelta ovelle esittelemässä uskonoppejaan ja jakelemassa traktaattejaan. Samalla käännyttäjät vakoilevat käännytettäviään, arvioivat tämän varallisuuden ja terveydentilan sekä käännytyspotentiaalin. Käännyttäjien suorittamasta vakoilusta on todisteita.

    • Uskon.Hyvään

      Mitähs.thäha.hiksanoo Palstan Luterlainen hien-
      noselija? Kovin on ollut hijaista kun hileni shähgyööhään hik mhahoilemaah.
      hik!

      Pakkoko sitä hikeä on nuuskija ja mennä toiselle Jeesusta Luputupuhuputtamaan nenänalle?

    • asdfgasg

      Kiertelitkö "hurjana ateistina" ollessasi uskovien ovilla tuputtamassa katsomustasi? Oikeasti, nuo keksityt hellarisadut eivät oikein uppoa muihin kuin toisiin samanlaisiin hulluihin.

    • Oletko trolli vai vain tyhmä?

      • Uskon.Hyvään

        Mielestäni, En ole Luterlainen saati Tampereelta miksi mielesi on tuota mieltä?


      • Uskon.Hyvään
        Uskon.Hyvään kirjoitti:

        Mielestäni, En ole Luterlainen saati Tampereelta miksi mielesi on tuota mieltä?

        Lähinnä siksi, ettet keksi itsellesi edes omaa nimimerkkiä ja olet Tampereelta.

        Tampereha Suomen Neuvostoliitto, vittumainen persereikä, joka on tunnettu vain joukkohaudoistaan. Uusimpia joukkohaudattuja on vaikkapa Katariina Kesti ja silloin tällöin kuollaan veritulppiinkin kun ei päästä hoitoon.

        Mutta tämähän nyt olikin sitä sinun erityisosaamistasi tamperelaisena.


    • Helluhihhulit

      Kuullostaa että hihhuli väittää että olisi joskus ollut ateisti joskus, vaikka on aina ollut täyshihhuli.

    • T..Mirka

      ""Olin aimmein aivan hurja ateisti, luin ateistisia kirjoja ja ateistisia lehtiä ja kävin tiedetapahtumissa""

      - Mitä nämä ateistiset kirjat ja lehdet oli ja mitä ja missä nämä tiedetapahtumat oli?

      • Mitenvoit

        Kumma ateisti kun ei tiedä itsekään.


      • T..Mirka
        Mitenvoit kirjoitti:

        Kumma ateisti kun ei tiedä itsekään.

        Mitä nämä ateistiset kirjat ja lehdet ovat?


      • Mitenvoit
        T..Mirka kirjoitti:

        Mitä nämä ateistiset kirjat ja lehdet ovat?

        Vitun idiootti. Tieteen Kuvalehti


    • Atesititsuks

      "- Mitä nämä ateistiset kirjat ja lehdet oli ja mitä ja missä nämä tiedetapahtumat oli? "
      Olisko ollu uuden traktorimallin esittelytilaisuus?

      • Uskon.Hyvään

        Jeesus on kuin vanha Zetor, punainen muotiväri ja päästöt valtavia.

        Unohda työnteko jos vetten alle ajelet. Vesikuppi
        kusiveppi täytyy tyhjentää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      985
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      110
      925
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      738
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      537
    5. 42
      509
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      30
      455
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      453
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      407
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      381
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      363
    Aihe