Aina pitää itse auttaa ja lisää syntyy kaiken aikaa.
miksi kristityt ei elätä maailman ihmisiä
10
155
Vastaukset
Ai sinä elätät kaikkia ja yksikään kristitty ei auta ketään? :o
- plusmiinusnolla
Minä kun kuolen ei ole perijöitä.
Kristityt elättävät muiden rahoilla ja eivät voi elättää edes omia lapsikatraita.
- Pösilöalotus
Pösilö alotus.
- eroakirkosta
Osui ja upposi.
- Jeesus-on-Herra
2 Tes 3:10 Sillä jo silloin,
kun olimme teidän tykönänne,
me sääsimme teille,
että kuka ei tahdo työtä tehdä,
ei hänen syömänkään pidä.
Sillä me olemme kuulleet,
että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti,
eivät tee työtä,
vaan puuhailevat sellaisessa,
mikä ei heille kuulu.
Semmoisia me käskemme
ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa,
tekemään työtä hiljaisuudessa
ja syömään omaa leipäänsä.
Esimerkiki Gazzan valtion asukkaat jos Kristityt valtiot eritoten USA ei olisi rahoittanut ja ruokkinut heitä he olisivat jo aikoja sitten kuolleet.- jeesustelunkärsimys
Gazan kauppapaikka ei ole enää entisen veroinen, mikään ei pysäytä kehitystä.
Paljonko maksaa vehnätonni teidän jeesustelulla ja mihin hintaan evoluutio sen tuottaa.
- sotiminen-ei-elätä
allahille muuten kuuluu pitää huolta UNRVA valtion kuin muidenkin alueittensa ruuasta.
- siis-veronmaksaja
Se teidän jeesustelu elättää.
- Mitähuolia
Eläkkejä ei kuulu.
- eirahahuolia
Elättejä eli ihmisen pelättejä sinä synnytät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743260
- 2012842
- 222666
- 492618
- 202496
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412335Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101793Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241737- 371610
- 181466