lännestä sodan jälkeen ? Retardit tietenkin tarjoavat kahta vastausta: a) kommunismi b) Neuvostoliiton harjoittama hillitön ryöstö. Voin ilolla kertoa, että kumpikin sopotus on täyttä bullshittiä.
Syyt ovat tässä:
- Itä-Eurooppa oli jo ennen sotia paljon köyhempi kuin Länsi-Eurooppa. Romaniaa pidettiin jopa Euroopan köyhimpänä ja takapajuisimpana maana. Maaseudulla asuttiin aika yleisesti maalattiaisissa asumuksissa ja teollisuus täysin kehittymätöntä
- Saksan miehityshallinto idässä oli äärimmäisen julmaa ryöstäen kaiken mitä irti sai Wehrmachtin ja Saksan kansan elättämiseksi, niin ihmiset kuin eläimet kuin viljan
- sodan tuhot olivat idässä suhteessa väkilukuun tai alueen BKT:een monikymmenkertaiset Saksan miehittämiin länsimaihin verrattuina. Puola, 6 milj. kuollutta, Varsova 75-prosenttisesti raunioina. Ja sitä samaa kaikissa itäisen Euroopan maissa. Vain pienissä osissa Ranskaa ja Italiaa jouduttiin kokemaan vastaavia sodan tuhoja
- myös Ensimmäinen Maailmasota oli tuhonnut Itä-Europpaa paljon totaatlisemmin kuin Länsi-Europpaa. Ero ei tosin ollut niin selvä kuin Toisessa Maailmasodassa
- USAn rikastuttua sodalla suunnattomasti sillä oli varaa avittaa läntinen Eurooppa kasvun tielle Marshall-avulla sekä suurilla tilauksilla. Itäinen Eurooppa ei saanut mitään vaan joutui taistelemaan kaiken yksin rauniokasoista ollen lännen kauppaboikotissa
Tässä nippu kieltämättömiä tosiasioita mietittäviksi, kumota ei voi. On uskomatonta kieltää nämä ikuiset tosiasiat.
Miksi itäblokki oli köyhä ja jäi jälkeen
148
1525
Vastaukset
- rahat.pois
Marhall- apu oli merkittävää, jos tarkastelee vaikka Tanskan Ruotsin ja Norjan saamaa apua, on se samaa luokkaa Suomen Neuvostoliittoon maksamien sotakorvausten kanssa.
Poliittisista syista Suomi ei voinut vastaanottaa Marshall- apua, myös Neuvostoliitolle tarjottiin Marshall- apua, näin jälkikäteen on helppo sanoa, että ei muuta kuin rahat pois, jos ilmaiseksi saa.- Anonyymi
NL kielsi Suomea ottamasta vastaan Marshall apua. Näin tunnusti yksi vanha kommari minulle.
- Anonyymi
Esim jättimäisiä sotilas- ja siviilitappioita kärsinyt Länsi-Saksa toteutti sodan jälkeen ”Saksan talousihmeen”! Eli kasvoi talousvaikuttajaksi jo 50-luvulla!
Itä-Saksa ei aivan pystynyt samaan, mutta saavutti kuitenkin lähes uskomattoman ihmeen! Se kun sai LÄHES KOMMUNISMIN TOIMIMAAN!
SIIHEN EI OLE KUKAAN MUU PYSTYNYT! Tosin ei pystynyt liioin Itä-Saksa ja se jäi talouden kehitysten suhteen selkeästi kakkoseksi L-Saksalle!
- ketaleen_ikiliikkuja
Yksinäinen vajakkistallarimme taas kertoo ilolla "totuuksia" :)
Mitä siitä, vaikka kommunismi = takapajuisuus. Ihmeellinen yhteensattuma, että kaikki ryssäsaastan valtaamat maat junnasivat koko miehitysajan kivikaudessa ja vielä ihmeellisempää, että kun saasta poistui, alkoi talous nousta. Uskomattoman epäreilua, ryssän näkökulmasta, eikös:) Ketale ei ikinä petä...- Anonyymi
Nousu on tapahtunut lähinnä EU:n elatusrahojen turvin. Ja myymällä viinaa ja lisääntymiselintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nousu on tapahtunut lähinnä EU:n elatusrahojen turvin. Ja myymällä viinaa ja lisääntymiselintä.
Syy oli kyllä Neuvostoliitto ja nykyään se on Venäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nousu on tapahtunut lähinnä EU:n elatusrahojen turvin. Ja myymällä viinaa ja lisääntymiselintä.
Tarkkispoika ei osaa päättää että onko EU = "riisto ja sorto" vai onko se sittenkin vaurautta generoiva talousyhteisö?
Esim. Viro on edistynyt taloudellisesti vallan mainiosti kun neukun muodostama 'käsijarru' kirposi taloudesta pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nousu on tapahtunut lähinnä EU:n elatusrahojen turvin. Ja myymällä viinaa ja lisääntymiselintä.
Siinäs näet kuinka hyödyllinen järjestö EU onkaan!
Ja viinaa Suomessa juodaan henkeä kohden vain murto-osa Venäjän määristä! Tupakkaa ei polta kohta Suomessa enää kukaan kun taas Venäjällä lyhentävät sillä elinikäänsä urakalla!
- onpakummaa
Sitä se tsaarin Venäjän riisto teetti. Puolalle muuten maksettiin sotakorvauksia. Itäsaksalaiset olivat slaavien orjia saaden ruokaa palkaksi. Itäsaksalaiset Dresdenissä 1951 asuneen vaimo oli raiskattu kuusi vuotta aiemmin.
- rahat.pois
Itseasiassa Puola vaatii edelleen Saksalta sotakorvauksia:
"Puolan ulkopuolella Laki ja oikeus -puolue on saanut maansa näyttämään Euroopan unionin vastahankaiselta jäseneltä, joka yhdessä Unkarin kanssa haluaa muuttaa unionin kulkusuunnan taaksepäin. Puolan hallitus riitelee erityisesti saksalaisten kanssa ja vaatii muun muassa sotakorvauksia Saksalta samalla, kun maa on pitkään kuulunut EU:n nettosaajiin."
https://politiikasta.fi/puolan-ministerikierratys/ - kierot.ahneet
rahat.pois kirjoitti:
Itseasiassa Puola vaatii edelleen Saksalta sotakorvauksia:
"Puolan ulkopuolella Laki ja oikeus -puolue on saanut maansa näyttämään Euroopan unionin vastahankaiselta jäseneltä, joka yhdessä Unkarin kanssa haluaa muuttaa unionin kulkusuunnan taaksepäin. Puolan hallitus riitelee erityisesti saksalaisten kanssa ja vaatii muun muassa sotakorvauksia Saksalta samalla, kun maa on pitkään kuulunut EU:n nettosaajiin."
https://politiikasta.fi/puolan-ministerikierratys/Niinhän ne vaatii Petroskoin 180 euron eläkkeellä elävät baabuskat Suomeltakin.
- Anonyymi
kierot.ahneet kirjoitti:
Niinhän ne vaatii Petroskoin 180 euron eläkkeellä elävät baabuskat Suomeltakin.
Ja kumpikin saa vain paskan näppiinsä!
Japani murskattiin sekä sotilaallisesti, taloudellisesti että henkisesti. Silti se nousi mahtavaksi talouden supervallaksi ennätysajassa.
Yhtä lailla kärsinyt Kiina jäi rypemään jälkeen. Mistähän mahtoi johtua?- trabant-mersu
Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina. Siinä sitten syntyi kaksi Saksaa, Läntinen kapitalistinen ja itäinen kommunistinen. Toisesta tuli talousihme, nopeasti toipui sodasta ja hyvinvoinnin kehitys oli käsittämättömän nopeaa. Toinen säilyi takapajuisena vankileirivaltiona katkeraan loppuunsa asti v 1989.
Tässä oli lyhyesti kuvattuna Euroopassa käyty kamppailu kommunismin ja kapitalismin välillä. Onneksi kommunismi kaatui ja nyt entinen Itä-Saksakin on saanut maistaa hyvinvointia ja vapautta kohta 30 vuotta. Vain täysin mieleltään häiriintynyt kaipaa kommunismin kahleita takaisin. - H.Necker
trabant-mersu kirjoitti:
Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina. Siinä sitten syntyi kaksi Saksaa, Läntinen kapitalistinen ja itäinen kommunistinen. Toisesta tuli talousihme, nopeasti toipui sodasta ja hyvinvoinnin kehitys oli käsittämättömän nopeaa. Toinen säilyi takapajuisena vankileirivaltiona katkeraan loppuunsa asti v 1989.
Tässä oli lyhyesti kuvattuna Euroopassa käyty kamppailu kommunismin ja kapitalismin välillä. Onneksi kommunismi kaatui ja nyt entinen Itä-Saksakin on saanut maistaa hyvinvointia ja vapautta kohta 30 vuotta. Vain täysin mieleltään häiriintynyt kaipaa kommunismin kahleita takaisin.DDR oli se ihme josta Suomeenkin kopioitiin monenlaista menestystarinaa.
- rahat.pois
H.Necker kirjoitti:
DDR oli se ihme josta Suomeenkin kopioitiin monenlaista menestystarinaa.
On totta,että DDR:ää pidettiin Suomessa eräänlaisena mallivaltiona varsinkin 70- luvulla.
Tietyllälaila, DDR:n tuotteet olivat laadukkaita, SEV- maissa DDR:n osuus oli tuottaa kulutushyödykkeita, mitkä sinänsä olivat laadukkaita, esim hehkulamput, tai vaikka jääkaapit olivat kestoiältään ylivoimaisia verraten länsimaisiin. Saksalainen laatu oli oli totta, ainakin, jos vertasi neuvostoliittolaisiin kulutushyödykkeisiin.
Jos taas verrataan todellisiin tuotantokustannuksiin Länsi-Saksaan, Saksan yhdistymisen jälkeen, ei DDR:n teollisuus ollut enää kilpailukykyinen. - J63i
H.Necker kirjoitti:
DDR oli se ihme josta Suomeenkin kopioitiin monenlaista menestystarinaa.
Esimerkiksi vaikka peruskoulun, joka mahdollisti vähävaraisillekin lasten korkealaatuisen koulutuksen ja sosiaalisen nousun.
- marssijärjestys
trabant-mersu kirjoitti:
Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina. Siinä sitten syntyi kaksi Saksaa, Läntinen kapitalistinen ja itäinen kommunistinen. Toisesta tuli talousihme, nopeasti toipui sodasta ja hyvinvoinnin kehitys oli käsittämättömän nopeaa. Toinen säilyi takapajuisena vankileirivaltiona katkeraan loppuunsa asti v 1989.
Tässä oli lyhyesti kuvattuna Euroopassa käyty kamppailu kommunismin ja kapitalismin välillä. Onneksi kommunismi kaatui ja nyt entinen Itä-Saksakin on saanut maistaa hyvinvointia ja vapautta kohta 30 vuotta. Vain täysin mieleltään häiriintynyt kaipaa kommunismin kahleita takaisin.#Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina#
No kun ei ollut. Vain kolmisenkymmentä suurinta kaupunkia oli ollut pommituskohteina eli todella pieni osa Saksan rakennuskannasta oli muusina. Tuho Itä-Euroopassa oli paljon totaalisempi kun jokaisessa kyllä ja kaupungissa oli taisteltu raskain asein. - saksa.ei.syyllinen
marssijärjestys kirjoitti:
#Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina#
No kun ei ollut. Vain kolmisenkymmentä suurinta kaupunkia oli ollut pommituskohteina eli todella pieni osa Saksan rakennuskannasta oli muusina. Tuho Itä-Euroopassa oli paljon totaalisempi kun jokaisessa kyllä ja kaupungissa oli taisteltu raskain asein.No mitäs menivät venäläiset kesällä 1940 Baltian maihin tappamaan ja raiskaamaan tai provosoivat talvisodalla hyökkäyksen Itä-Karjalaan.
- Anonyymi
Japanilaiset teurastivat vuosikausia kiinalaisia heidän omalla maaperällään sinne pystyttämänsä hirmuhallinnon voimin, Japanille ei koskaan tapahtunut samaa, amerikkalainen hallinto kohteli heitä hyvin, siviilitappiot tulivat vain pommituksista ja laivojen mukana uponneista merimiehistä. Vaikutus kansan psyykkiseen rakenteeseen on aivan erilainen.
Jo sitä ennen britiit olivat pakottaneet kiinalaiset hyväksymään huumekaupan, johon japanilaisia ei koskaan pakotettu, vaikka heidät muuten pakotettiin avaamaan satamansa kaupalle.
Kuten nähdään, anglosaksien kosketus sai taas kerran aikaan sen saman reaktion: Kiinassa nousivat valtaan kommunistit, aivan kuten amerikkalaisen vapaakaupan koskettamissa Latinalaisen Amerikankin maissa tapahtui. Korruptio ja vapaakauppa, jossa terveyttäänkään ei saa suojata, kaiken arvokkaan siirtyminen "piinkovien liikemiesten" hyppysiin suuren enemmistön menettäessä aiemmat elinmahdollisuutensa ja toisinaan ajautuessa hirvittävään köyhyyteen... minkähän takia niitä lippuja poltetaan siellä sun täällä?
Tiettyjen eurooppalaisten historia on kyllä melkoista ulostetta. Britit ja amerikkalaiset ylpeilevät toisen maailmansodan saavutuksillaan ja se onkin lähes ainoa kerta historiassa kun niistä kumpikaan on tehnyt mitään positiiviseksi luettavaa. Heidän viihdemaailmansa on ottanut siitä kaiken irti ja jotkut näkyvät tälläkin saitilla nielleen sen kaiken, pureksimatta.
No toisaalta, uskoohan puoli maailmaa samojen tahojen 2000 vuotta sitten ja luultavasti osin jo paljon, paljon aiemmin kirjoittamiin tarinoihin, vaikka osa vainoaakin tarinoiden alkuperäisten kirjoittajien kansaa niiden takia. Ihmekö siis, että orjat, jotka nostivat Persian suurvallaksi tuhotakseen maansa vallanneet baylonialaiset ja jotka valtasivat luvatun maansa Britannian ja Yhdysvaltojen avulla, eivät hallitsisi edelleen ihmismieliä kuin Mika Waltarin hienosti kuvaama Kaptah. Waltari ei taida edes vihjata, mitä etnisiteettiä tuo Suomen kuuluisin orja edusti...
David Irvingin kaikki historioinnit eivät ehkä ole aivan totta, mutta jotain totta niissä täytyy olla ihan siksi, että muuten hän ei olisi joutunut sellaisen myllytyksen kohteeksi kuin joutui. Epäilemättä Irving uskoi aivan liikaa saksalaisia, mutta toisaalta ei uskonut niitä, joita ei saa olla uskomatta ilman rangaistusta. Masters of our minds...
https://www.youtube.com/watch?v=Zh7p_JJ5TAw
Ja siinä oli vain murto-osa heistä, jotka ovat muovanneet maailman, jossa elämme. Niin hyvässä kuin pahassa. - Anonyymi

Ja siinä oli vain murto-osa heistä, jotka ovat muovanneet maailman, jossa elämme. Niin hyvässä kuin pahassa.Kuvan kauniita ja kiehtovan komeita, ja älykkäämpiä kuin edes itse useinkaan käsittävät olevansa, äärimmäisessä selviytymistaistossa hioutuneiden vaistojensa ohjaamia ja suorastaan ajamia. Eikä heitä ole sen enempää kuin suomalaisugrilaisia, ero heidän vaikutuksessaan maailmanhistoriaan verrattuna meihin on valtava. Väinämöisestä kirjoitettiin tuhansia vuosia myöhemmin kuin Mooseksesta eikä kukaan vieläkään ota Väinämöistä, veneen tekijöiden mestaria, todesta, kuten Mooses on otettu jo tuhansia vuosia.
Ehkä tuostakin voisi oppia jotain, jos mieli on avoin ja oppivainen. Heillä se on. - Anonyymi
marssijärjestys kirjoitti:
#Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina#
No kun ei ollut. Vain kolmisenkymmentä suurinta kaupunkia oli ollut pommituskohteina eli todella pieni osa Saksan rakennuskannasta oli muusina. Tuho Itä-Euroopassa oli paljon totaalisempi kun jokaisessa kyllä ja kaupungissa oli taisteltu raskain asein.Lisäksi monilla alueilla riehui sissisota, jossa saksalaiset polttivat kyliä ja tappoivat ihmisiä pyrkien murtamaan ihmisten tahdon. Saksalaiset eivät joutuneet kokemaan samaa edes neuvostojoukkojen taholta. Jopa valtauksen jälkeen tapahtuneet raiskaukset olivat hyvin lyhyt ajanjakso, ei vuosia kestänyt kauhu kuten partisaanisodan alueilla koettiin.
Saksalaiset olivat aika vanhatestamentillisia toisessa maailmansodassa. He olivat selvästi saaneet vaikutteita taholta, jonka yrittivät kiivaasti kiistää ja hävittää siitä kaikki todisteetkin, tappamalla.
Saksalaisetkin ovat pääosin mitättömiä idiootteja, vaikka huomattavan käteviä sellaisia. Kuten jokainen saksalaisella autolla joskus ajanut tietää. - Anonyymi
Japani olikin pelkkä "kehitysmaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi monilla alueilla riehui sissisota, jossa saksalaiset polttivat kyliä ja tappoivat ihmisiä pyrkien murtamaan ihmisten tahdon. Saksalaiset eivät joutuneet kokemaan samaa edes neuvostojoukkojen taholta. Jopa valtauksen jälkeen tapahtuneet raiskaukset olivat hyvin lyhyt ajanjakso, ei vuosia kestänyt kauhu kuten partisaanisodan alueilla koettiin.
Saksalaiset olivat aika vanhatestamentillisia toisessa maailmansodassa. He olivat selvästi saaneet vaikutteita taholta, jonka yrittivät kiivaasti kiistää ja hävittää siitä kaikki todisteetkin, tappamalla.
Saksalaisetkin ovat pääosin mitättömiä idiootteja, vaikka huomattavan käteviä sellaisia. Kuten jokainen saksalaisella autolla joskus ajanut tietää.” Jopa valtauksen jälkeen tapahtuneet raiskaukset olivat hyvin lyhyt ajanjakso, ei vuosia kestänyt kauhu kuten partisaanisodan alueilla koettiin.”
Kesti vuodet 1944-1948 vähitellen hiipuen!
”Saksalaiset olivat aika vanhatestamentillisia toisessa maailmansodassa. He olivat selvästi saaneet vaikutteita taholta, jonka yrittivät kiivaasti kiistää ja hävittää siitä kaikki todisteetkin, tappamalla.”
Saksalaisten valtaamilla alueilla eli kymmeniä miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia liki kolme vuotta!
”Saksalaisetkin ovat pääosin mitättömiä idiootteja, vaikka huomattavan käteviä sellaisia. Kuten jokainen saksalaisella autolla joskus ajanut tietää.”
Aivan oikein! Tarkkispojassa on todella koomikon vikaa! Minulla on ollut käytössä vuosia aikoineen automerkit: Lada, Opel ja VW. Vain täydellinen seinähullu asettaisi niistä Ladan muita edelle;-D - Anonyymi
trabant-mersu kirjoitti:
Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina. Siinä sitten syntyi kaksi Saksaa, Läntinen kapitalistinen ja itäinen kommunistinen. Toisesta tuli talousihme, nopeasti toipui sodasta ja hyvinvoinnin kehitys oli käsittämättömän nopeaa. Toinen säilyi takapajuisena vankileirivaltiona katkeraan loppuunsa asti v 1989.
Tässä oli lyhyesti kuvattuna Euroopassa käyty kamppailu kommunismin ja kapitalismin välillä. Onneksi kommunismi kaatui ja nyt entinen Itä-Saksakin on saanut maistaa hyvinvointia ja vapautta kohta 30 vuotta. Vain täysin mieleltään häiriintynyt kaipaa kommunismin kahleita takaisin.Aivan.
Sama hävistys sodassa.
Sama kansa.
Toisella puolella länsimainen demokratia (ei siellä, missä valtion nimessäkin oli demokraatiaan viittaava sana) toisella kommunistinen yksipuoluejärjestelmä.
S-sarjan Mersua kun vertasi Trabanttiin, niin maiden kehitystaso kävi hyvin ilmi.
Sosialistisen työväen vapauden mittarina olivat Berliinin muurille ammutut loikkausta yrittäneet.
Aloittajalla olisi itsellään paljon selvitettävää. - Anonyymi
rahat.pois kirjoitti:
On totta,että DDR:ää pidettiin Suomessa eräänlaisena mallivaltiona varsinkin 70- luvulla.
Tietyllälaila, DDR:n tuotteet olivat laadukkaita, SEV- maissa DDR:n osuus oli tuottaa kulutushyödykkeita, mitkä sinänsä olivat laadukkaita, esim hehkulamput, tai vaikka jääkaapit olivat kestoiältään ylivoimaisia verraten länsimaisiin. Saksalainen laatu oli oli totta, ainakin, jos vertasi neuvostoliittolaisiin kulutushyödykkeisiin.
Jos taas verrataan todellisiin tuotantokustannuksiin Länsi-Saksaan, Saksan yhdistymisen jälkeen, ei DDR:n teollisuus ollut enää kilpailukykyinen.Ja myös itä-saksalaiset autot olivat laadultaan, tekniikaltaan ja kestävyydeltään täysin omassa luokassaan!
Jos länsi-saksan kansalainen pääsi ajamaan kilometrin Trabantilla niin hän jätti heti inhoten Passatin tai mersun tien laitaan eikä jatkossa ajallut millään muulla! - Anonyymi
J63i kirjoitti:
Esimerkiksi vaikka peruskoulun, joka mahdollisti vähävaraisillekin lasten korkealaatuisen koulutuksen ja sosiaalisen nousun.
Ja se ottaakin Kokoomusta kupoliin vielä tänä päivänä. Tyhmää ihmistä kun olisi helpompi viilata linssiin. No onneksi ovat saaneet sentään kouluttamattomat persupölöt apureikseen. Duunarin kanssa se ei onnistunut.
- Anonyymi
marssijärjestys kirjoitti:
#Samaten Saksa oli sodan jälkeen totaalisesti raunioina#
No kun ei ollut. Vain kolmisenkymmentä suurinta kaupunkia oli ollut pommituskohteina eli todella pieni osa Saksan rakennuskannasta oli muusina. Tuho Itä-Euroopassa oli paljon totaalisempi kun jokaisessa kyllä ja kaupungissa oli taisteltu raskain asein.Miksi puhut tuollaista soopaa! Jos jonkun maan kolmekymmentä suurinta kapunkia on totaalisesti raunioina niin ei sen korjaaminen ole TODELLAKAAN OLEMATON URAKKA! ESIM. BERLIINISSÄ EI MONTAAKAAN TÄYSIN EHJÄÄ RAKENNUSTA OLLUT!
- Mitensennytottaa
Ehkä oli hieman köyhempi jos vertaa krääsän ja romppeen määrällä. Tilanne onkin toinen verratessa vaikkapa tieteen ja taiteen tasoa tai kansalaisten sivistystä.
- sivistystä_kerrakseen
"Tilanne onkin toinen verratessa vaikkapa tieteen ja taiteen tasoa tai kansalaisten sivistystä."
Kyllä kyllä. Jo -90 luvulla alkoi levitä itään uudet tuulet, ja ensimmäiset pioneerit alkoivat käyttää vessapaperia ja hurjimmat hankkivat pytyt perinteisen reiän tilalle... - Anonyymi
sivistystä_kerrakseen kirjoitti:
"Tilanne onkin toinen verratessa vaikkapa tieteen ja taiteen tasoa tai kansalaisten sivistystä."
Kyllä kyllä. Jo -90 luvulla alkoi levitä itään uudet tuulet, ja ensimmäiset pioneerit alkoivat käyttää vessapaperia ja hurjimmat hankkivat pytyt perinteisen reiän tilalle...Mitä edistyksellistä on pytyissä? Tutkimusten mukaan ihmisen peräsuoli tyhjenee parhaiten kyykyssä pskantaen, jota osa japanilaisistakin edelleen tekee, vaikka se maa tuottaa myös kaikkein kehittyneimmät ja ökyimmät vessanpytyt.
Mutta on kai se tuokin keino helliä heikkoa itsetuntoaan ylimielisyydellä, verrata kakkaamistapoja. Voi luoja, mihin kaikkeen oikeistolaiset töllöpäät oikein yltävätkään. Oikeistolaisuus onkin lähinnä vain mielisairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä edistyksellistä on pytyissä? Tutkimusten mukaan ihmisen peräsuoli tyhjenee parhaiten kyykyssä pskantaen, jota osa japanilaisistakin edelleen tekee, vaikka se maa tuottaa myös kaikkein kehittyneimmät ja ökyimmät vessanpytyt.
Mutta on kai se tuokin keino helliä heikkoa itsetuntoaan ylimielisyydellä, verrata kakkaamistapoja. Voi luoja, mihin kaikkeen oikeistolaiset töllöpäät oikein yltävätkään. Oikeistolaisuus onkin lähinnä vain mielisairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa.Älä huolestu! Emme kerro kenellekään, että Tarkkispojalla on yhä reikä lattiassa ja seinät 111-merkkejä täynnä! Se kun on oikein ja terveellistä:-)
- Anonyymi
Mitä lähellekään Max Planck instituutin tasoista oli Itä-Saksassa?
Taide oli lähinnä sosialistista realismia, mutta Herbert von Karajanin kaltaiset huiput puuttuivat ja taisivat Berliinin filharmoonikotkin soitella Länsi-Berliinin puolella.
- tiede.ja.taide
henkisesti itä oli aina länttä edellä
- VarmaMerkki
Tarkoitat, ettei ’henkistynyt’ ihminen käytä vessapaperia?
- Anonyymi
VarmaMerkki kirjoitti:
Tarkoitat, ettei ’henkistynyt’ ihminen käytä vessapaperia?
On barbaarista hangata kakka ihoonsa paperilla, Japanilaiset ja kiinalaiset pesevät itsensä kakattuaan kuten jokaisen sivistyneen tuleekin tehdä.
Ei ihme että kaltaisiasi kiinalaiset ja japanilaiset pitivät haisevina ja likaisina barbaareina, Oikeassa olivatkin. - Anonyymi
Ei, vaan takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On barbaarista hangata kakka ihoonsa paperilla, Japanilaiset ja kiinalaiset pesevät itsensä kakattuaan kuten jokaisen sivistyneen tuleekin tehdä.
Ei ihme että kaltaisiasi kiinalaiset ja japanilaiset pitivät haisevina ja likaisina barbaareina, Oikeassa olivatkin.Niin se varmaan on. Tosin me täällä lännessä pyyhimme sen paskan paperiin emmekä hankaa edestakaisin. Koska sinun on vaikea uskoa asiaa, tutki paperia: se ihan oikeasti muuttuu ruskeaksi, mikä yllättäen on merkki siitä, että paska on kuin onkin siirtynyt pärsieestä paperiin.
Idän kovalla ja kiiltäväpintaisella postimerkin kokoisella paperilla tämä ei tietenkään onnistu eikä paperia voi pyyhkimisen jälkeen heittää sosialistiseen helposti tukkeutuvaan pönttöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se varmaan on. Tosin me täällä lännessä pyyhimme sen paskan paperiin emmekä hankaa edestakaisin. Koska sinun on vaikea uskoa asiaa, tutki paperia: se ihan oikeasti muuttuu ruskeaksi, mikä yllättäen on merkki siitä, että paska on kuin onkin siirtynyt pärsieestä paperiin.
Idän kovalla ja kiiltäväpintaisella postimerkin kokoisella paperilla tämä ei tietenkään onnistu eikä paperia voi pyyhkimisen jälkeen heittää sosialistiseen helposti tukkeutuvaan pönttöön.Minä lisäksi pesen persereikäni ja joskus myös persposkia tarpeellisin osin sillä p.r.suihkulla. Olen paljon hygienisempi tyyppi kuin vanhanajan pyyhkijät. Kyllähän vain pelkästään pyyhitty perse(r.) todennäköisesti haisee paskalle.
- Penna-Tervo
Tämä kuilu on ollut olemassa taloudellisesti jo ainakin 1400-luvulta lähtien. Sosialistisen kokeilen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
- niin-tekivät
Kahden suursodan tuhot ja sen jälkeisen kauppasaarron vaikutukset jakoa syvensivät.
- merkki-erkki
niin-tekivät kirjoitti:
Kahden suursodan tuhot ja sen jälkeisen kauppasaarron vaikutukset jakoa syvensivät.
Saksa tuhosi Itä-Euroopan lähes kivijalkoja myöten ja USA palkitsi Saksan siitä Marshall-avulla. Olisi kai ollut kohtuullista jos Saksa olisi saanut maksaa Itä-Euroopan jälleenrakennuksen. Mutta ei mitään, omistaan ovat itäeurooppalaiset sen kaiken hirveän tuhon ja kansamurhan viulut maksaneet toisin kuin läntinen Eurooppa.
- ErkilleMerkkejä
Myös Saksa itse tuhottiin kivijalkoja myöten. Siitä huolimatta sodan jälkeen Saksa ja Japani (joka myös tuhottiin pahoin) nousivat ahkeruudella ja kyvykkyydellä nopeasti kärkimaiksi SAMAAN AIKAAN kun Itä-Eurooppa N-Liiton ikeen alla oli tehoton ja riutui ja köyhtyi!
Ero näkyi selvästi kahdessa erilaisessa Saksassa eli Länsi kukoisti ja Itä kitui!
Neuvostojärjestelmää ulotettiin pitkälle Itä- ja Keski-Eurooppaan ja sillä oli järjestelmänä tunnetusti kyky saada hiekka loppumaan Saharasta tai jää Grönlannista! Venezuela on tänä päivänä loistoesimerkki aatteen saavutuksista! - olet-hämääntynyt
ErkilleMerkkejä kirjoitti:
Myös Saksa itse tuhottiin kivijalkoja myöten. Siitä huolimatta sodan jälkeen Saksa ja Japani (joka myös tuhottiin pahoin) nousivat ahkeruudella ja kyvykkyydellä nopeasti kärkimaiksi SAMAAN AIKAAN kun Itä-Eurooppa N-Liiton ikeen alla oli tehoton ja riutui ja köyhtyi!
Ero näkyi selvästi kahdessa erilaisessa Saksassa eli Länsi kukoisti ja Itä kitui!
Neuvostojärjestelmää ulotettiin pitkälle Itä- ja Keski-Eurooppaan ja sillä oli järjestelmänä tunnetusti kyky saada hiekka loppumaan Saharasta tai jää Grönlannista! Venezuela on tänä päivänä loistoesimerkki aatteen saavutuksista!----Myös Saksa itse tuhottiin kivijalkoja myöten---
Väärin, Saksassa pommitettiin vain n. 30 suurinta kaupunkia ja niissäkin tuhoutui vain keskustat. Saksan muu infra kuten teollisuus säästyi suurelta osin. Kaupunkien keskustojen valokuvat hämäävät luulemaan, että koko Saksa oli yhtä huonossa kunnossa vaan ei ollut. - virulainen
merkki-erkki kirjoitti:
Saksa tuhosi Itä-Euroopan lähes kivijalkoja myöten ja USA palkitsi Saksan siitä Marshall-avulla. Olisi kai ollut kohtuullista jos Saksa olisi saanut maksaa Itä-Euroopan jälleenrakennuksen. Mutta ei mitään, omistaan ovat itäeurooppalaiset sen kaiken hirveän tuhon ja kansamurhan viulut maksaneet toisin kuin läntinen Eurooppa.
Lasnamäellä se korjaus todella näkyy. Remontin tekeminen Lasnamäellä on hengenvaarallista neuvostoliittolaisen laadun ja asbestin takia. Suomi ei muuten saanut juuri mitään apua ja on silti vauraampi kuin slaavit. Suomen nousu 80-luvulla johtui Thatcherista ja Reaganista.

Saksalaisten on helppo ylpeillä "menestyksellään" hävitettyä naapureitaan kivikauteen. Vain palstan verilahtarit viitsivät ihailla heitä, kun ovat samanlaisia kakkiaisia.
- Anonyymi
virulainen kirjoitti:
Lasnamäellä se korjaus todella näkyy. Remontin tekeminen Lasnamäellä on hengenvaarallista neuvostoliittolaisen laadun ja asbestin takia. Suomi ei muuten saanut juuri mitään apua ja on silti vauraampi kuin slaavit. Suomen nousu 80-luvulla johtui Thatcherista ja Reaganista.
Sota ei koskaan kulkenut Suomen yli, ja pommitusten tuhot olivat hyvin vähäiset, Suurimman tuhon aiheuttivat saksalaiset pakottamalla rakentamaan koko Lappiin nykyaikaiset asumukset.
Thatcher ja Reagan tosiaan laskivat öljyn hinnan tasolle, jolla se johti talouden voimakkaaseen ylikuumentumiseen, pommittamalla Libyan rikkomaan Opecin rintaman. Olisivat toki tappaneet Gaddafin, mutta British Petroleum ja sen brittiläiset yläluokkaiset osakkeenomistaloiset saivat siihen tilaisuuden vasta 20 vuotta myöhemmin,
Öljyn hinnan romahdus tuhosi Neuvostoliiton, ei Tähtien Sota, johon Neuvostoliitto ei edes yrittänyt vastata, vaikka läntinen propaganda niin jauhoikin. Myös korelaiskoneen eksyttäminen neukkujen harjoitusalueen yläpuolelle oli taitava juoni käyttää hyväkseen neukkujen kieltämättä suurta tyhmyyttä ja kyvyttömyyttä saada edes ilmapuolustustaan toimimaan mitenkään järjellisesti. Kyllä neuvostokommunismiin liittyi sellaista tyhmyyden ihailua, että olisi ollut rikollista olla käyttämättä sitä hyväkseen.
Ja länsihän on aina käyttänyt, sumeilematta. Anglojen mielikuvitus ei tosin päätä huomaa. Tykkiveneiden vaihtaminen suihkupommittajiin diplomatiansa sanansaattajina nyt ei ole niin omaperäistä kuin he itse ehkä kuvittelevat sen olevanm puhumattakaan heitä otsansa maahan hakaten kumartavien "lännen" palvojien kiihkosta toteuttaa uskontoaan. - Anonyymi
Mistä tämä ero johtuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sota ei koskaan kulkenut Suomen yli, ja pommitusten tuhot olivat hyvin vähäiset, Suurimman tuhon aiheuttivat saksalaiset pakottamalla rakentamaan koko Lappiin nykyaikaiset asumukset.
Thatcher ja Reagan tosiaan laskivat öljyn hinnan tasolle, jolla se johti talouden voimakkaaseen ylikuumentumiseen, pommittamalla Libyan rikkomaan Opecin rintaman. Olisivat toki tappaneet Gaddafin, mutta British Petroleum ja sen brittiläiset yläluokkaiset osakkeenomistaloiset saivat siihen tilaisuuden vasta 20 vuotta myöhemmin,
Öljyn hinnan romahdus tuhosi Neuvostoliiton, ei Tähtien Sota, johon Neuvostoliitto ei edes yrittänyt vastata, vaikka läntinen propaganda niin jauhoikin. Myös korelaiskoneen eksyttäminen neukkujen harjoitusalueen yläpuolelle oli taitava juoni käyttää hyväkseen neukkujen kieltämättä suurta tyhmyyttä ja kyvyttömyyttä saada edes ilmapuolustustaan toimimaan mitenkään järjellisesti. Kyllä neuvostokommunismiin liittyi sellaista tyhmyyden ihailua, että olisi ollut rikollista olla käyttämättä sitä hyväkseen.
Ja länsihän on aina käyttänyt, sumeilematta. Anglojen mielikuvitus ei tosin päätä huomaa. Tykkiveneiden vaihtaminen suihkupommittajiin diplomatiansa sanansaattajina nyt ei ole niin omaperäistä kuin he itse ehkä kuvittelevat sen olevanm puhumattakaan heitä otsansa maahan hakaten kumartavien "lännen" palvojien kiihkosta toteuttaa uskontoaan.Minulle sanoi joskus yli 10 vuotta sitten eräs tohtorismies Venäjältä, että hänen mielestään NL tuhoutui kiistoihin maataloustuista. Onkohan tämä totta?
- OutoSystematiikka
Minkähänvuoksi ylimalkaan aina nimenomaan itä on se ilmansuunta joka ei ole vauras ja menestyvä, tarkastellaanpa sitten geopoliittista ympäristöä tai vaikkapa yksittäisiä kaupunkeja.
- Anonyymi
Vai ei ole? Kiina oli Eurooppaa vauraampi vuosituhansia ja niin oli Intiakin. Nykyäänkin Japani ja Singapore jättävät komeasti taakseen suurin piirtein koko muun maailman.
Ensin asutus ja sitten kehitys ja rikkaus ovat saapuneet Eurooppaan vain yhdestä ilmansuunnasta: IDÄSTÄ!
Sinun kannattaisi ensin hieman tutustua maailmaan ennen kuin alat kirjoittelemaan tyhmiä.
- KepulitBKT-10pros
Eipä nämä itämaat olleet rikastuneet sosialismia edeltäneissä feodalimonarkioissakaan.
- Valeen-merkki
on tämä Merkki-Erkki. Yksi stallarien uskollisia.
"Miksi itäblokki oli köyhä ja jäi jälkeenlännestä sodan jälkeen ? "
Onko tämä joku uutinen?
"Retardit tietenkin tarjoavat kahta vastausta: a) kommunismi b) Neuvostoliiton harjoittama hillitön ryöstö. Voin ilolla kertoa, että kumpikin sopotus on täyttä bullshittiä."
Oletkin ainoa tuollaista soopaa tarjoava.
Syynä todella oli kommunismi, joka tehokkaasti esti demokratian ja yksityisen yritteliäisyyden eli ainoan tien hyvoinvointiin.- kaikki.paits.kus
Mitä yksityisyritteliäisyyttä ovat rikosten lisäksi keksineet muurin kaaduttua. Kiira Korvea lähennelleen kaalimaan asukin käytöksestä heijastuu aasialaisuus. Onneksi Kiira on sen verran tunnettui ettei käynyt kuten Berliinin naisille kesällä. Muurin murtuminen hyödytti todellisuudessa halpatyövoimaa ja raaka-aineita hamuavia suuryhtiöitä. 80-luvulla työelämään mennyt virolainen ja venäläinen elävät 2020-luvulla edelleen huonommin kuin suomalainen virkaveljensä.
- Anonyymi
----On uskomatonta kieltää nämä ikuiset tosiasiat.------
Eräille tosisasiain tunnustaminen on vaan ylivoimaista, joko rotuopillisista tai poliittisista syistä. - Anonyymi
Kyllä ero oli myös ensimmäisen maailmansodan aikaan merkittävä. Sota kulki Romanian ja Serbian yli ja laajat osat Venäjää joutuivat sotatantereeksi, kuten Puolakin ja Baltian maat. Hävitys ei ollut niin totaalinen kuin toisessa maailmansodassa mutta kuitenkin palon suurempi kuin Ranskassa, josta vain osa jäi sodan alle. Hollanti välttyi kokonaan, samoin Skandinavia. Italian pohjois-osat vallattiin, jota voisi verrata Venäjän tilanteeseen, melkein. Etelä-Italia ei kuitenkaan ole niin karua kuin Siperia.
Silti aivan varmasti kommunismilla on vaikutuksensa. Lähes täysin raunioituneen Saksan jälleen rakennus sodan jälkeen kertoo, että jälkeenjääneisyys otetaan nopeasti kiinni, jos niikseen tulee. Toki maaseudulla oli kouluttamattomuutta, mutta sosialistien tehokkaan koulutusjärjestelmän olisi pitänyt se asia kyllä korjata. NEP_n aikaan Neuvosto-Venäjä aikoi kasvaa ja kehittyä hyvin nopeasti, mutta koska se oli lähinnä sosiaalidemokratiaa eikä oikeaoppista kommunismia, Lenin lopetti sen ja pian siirryttiin pakkokollektivisointeinhin ja muuhun sellaiseen "kehitykseen", joka suisti Neuvostoliiton sivuraiteelle kehityksestä. Ja sama levisi neuvostojoukkojen viemän kommunismin mukana myös muualle Itä-Eurooppaan.
Sosiaalidemokratialla Itä-Eurooppa olisi päässyt ongelmistaan kohtuu hyvin eroon, kommunismi esti sen hyvin tehokkaasti. - Anonyymi
Indoeurooppalaisten keskinäisiä kahinoita ei kannata ottaa niin kovin vakavasti. Niissä on yleensä vain tyhmiä molemmin puolin ja tuloksena on jotain erittäin tyhmää, kuten Berliinin muuri tai mitä milloinkin.
En ymmärrä, miksi Suomen piti liittyä EU:iin, joka on luonnoton rakennelma yrittäessään estää indoeurooppalaisille normaalia ja lajityypillistä käytöstä tapella keskenään ympäri koko maapalloa. Sehän on samaa kuin opettaisi jänistä kiipeämään puuhun. - Anonyymi
"Itä-Eurooppa oli jo ennen sotia paljon köyhempi kuin Länsi-Eurooppa. Romaniaa pidettiin jopa Euroopan köyhimpänä ja takapajuisimpana maana."
Entä esim. Saksa?- Anonyymi
Mitä Saksasta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Saksasta ?
Oliko Saksakin "köyhä kehitysmaa" kuten Japani?
- Anonyymi
"Kiina oli Eurooppaa vauraampi vuosituhansia ja niin oli Intiakin."
Eivät olleet antiikin Rooman aikoihin, eivätkä myöskään noin 1500-luvun alusta lähtien jos puhutaan elintasosta.- Anonyymi
Kehen Rooman valtakunnassa vertaat, orjiinko? Miksi "hyvinvoivaan" Roomaan tuotiin silkkiä "köyhästä" Kiinasta? Se on tietenkin totta, että nykyäänkin ahkerat ja toimeliaat kiinalaiset eivät lökötelleet divaaneilla ahdistellen seksuaalisesti alaikäisiä poikia, joka taas oli korkean kulttuurin mitta Euroopassa. Monissa osissa Eurooppaa lienee vieläkin.

Kiinalaisten elintasosta puuttuivat myös juopuneiden johtajien järjestämät ristiinnaulitsemiset, julkiset ruoskittamiset ja eläimillä syöttämiset. Ajatella, mistä raukat kiinalaiset "barbaarit" ovatkaan jääneet paitsi.
- Anonyymi
-----Eivät olleet antiikin Rooman aikoihin, eivätkä myöskään noin 1500-luvun alusta lähtien jos puhutaan elintasosta------------
Kenen elintasosta ? Eiköhän tavan kansan elintaso ollut sama vähän kaikkialla. Ei Euroopassakaan kansalla ollut 1500-luvulla mitään elintasoa, hyvä jos hengissä pysyi päivästä toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Eivät olleet antiikin Rooman aikoihin, eivätkä myöskään noin 1500-luvun alusta lähtien jos puhutaan elintasosta------------
Kenen elintasosta ? Eiköhän tavan kansan elintaso ollut sama vähän kaikkialla. Ei Euroopassakaan kansalla ollut 1500-luvulla mitään elintasoa, hyvä jos hengissä pysyi päivästä toiseen.Me emme puhu siitä, mitä OLI 1500-luvlla vaan siitä, mitä kullakin ON 2021!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaisten elintasosta puuttuivat myös juopuneiden johtajien järjestämät ristiinnaulitsemiset, julkiset ruoskittamiset ja eläimillä syöttämiset. Ajatella, mistä raukat kiinalaiset "barbaarit" ovatkaan jääneet paitsi.
Kiinalaisilla oli huomattavan julmia teloitustapoja vielä aikana, jolloin kamera oli jo keksitty. Niistä on myös siis kuvia.
- Anonyymi
"Kehen Rooman valtakunnassa vertaat, orjiinko?"
Ai, Kiinassa ei ole orjia? Tästä pitää kertoa mm. uiguureille ja kiinan tehtaiden lapsiorjille, he varmasti ilahtuvat tiedosta. - Anonyymi
Kannattaa myös lukea Adam Smith Kansojen varallisuus luku 3
- Anonyymi
Ei satu olemaan nyt käsillä. Mistä mahtanee kertoa? Ukko kun kuoli jo 1790 niin mahtoi olla asioista perillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei satu olemaan nyt käsillä. Mistä mahtanee kertoa? Ukko kun kuoli jo 1790 niin mahtoi olla asioista perillä?
Voin paljastaa, että paljon paremmin oli perillä kuin sinä.
- Anonyymi
Syy DDRn köyhyyteen oli se kun Schleesian teollisuusalue piti USAn ja Englannin vaatimuksesta luovuttaa Puolalle eikä DDRn alueelle jäänyt juuri mitään muuta kuin raunioita ja miljoonia itäpakolaisia. Länsi-Saksalle jäi lähes vahingoittumaton Ruhrin alue. Siinä oli suuri ero jo lähtökohdissa sodan jälkeen. Sen lisäksi DDR kärsi lännen kauppaboikoteista Länsi-Saksan saadessa Marshall-apua runsain mitoin.
- Anonyymi
Sillä oli vaikutuksensa, mutta ei Sleesia paljon auttanut Puolaakaan. Kyllä vuoteen 1991 mennessä elintaso eron olisi pitänyt silti kaventua, ei vain kasvaa idän ja lännen välillä. Aivan varmasti kommunismilla oli vaikutuksensa eikä se ainakaan ollut se ylivoimainen järjestelmä länteen verrattuna, kuten idän propaganda sen väitti olleen.
- Anonyymi
Katso tai lue Antti Tuurin Ikitie niin ymmärät mitä on kommunismi ja mihin se johtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä oli vaikutuksensa, mutta ei Sleesia paljon auttanut Puolaakaan. Kyllä vuoteen 1991 mennessä elintaso eron olisi pitänyt silti kaventua, ei vain kasvaa idän ja lännen välillä. Aivan varmasti kommunismilla oli vaikutuksensa eikä se ainakaan ollut se ylivoimainen järjestelmä länteen verrattuna, kuten idän propaganda sen väitti olleen.
Miten luonnostaan köyhät ja sodan entisestään köyhdyttämät maat olisivat voineet keskinäisellä kaupankäynnillä rikastua ? Kyllä kaksi köyhää voi keskenään nappikauppaa käydä mutta ei siinä kummallekaan pääomia synnyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten luonnostaan köyhät ja sodan entisestään köyhdyttämät maat olisivat voineet keskinäisellä kaupankäynnillä rikastua ? Kyllä kaksi köyhää voi keskenään nappikauppaa käydä mutta ei siinä kummallekaan pääomia synnyt.
Valmistamalla kysyttyjä kulutustavaroita hyökkäysvaunujen sijaan.
- Anonyymi
Venäjän tilastoviranomaisen Rosstatit teettämä tuore tutkimus on karua luettavaa. Sen mukaan 49,4 prosentilla venäläisistä rahat riittävät vain täysin välttämättömään eli ruokaan ja vaatteisiin. Köyhien lukumäärä on lisääntynyt hieman alkuvuodesta.
Reilut 14 prosenttia ei tutkimuksen mukaan pystynyt ostamaan mitään muuta kuin välttämättömiä ruoka-aineita eli rahaa ei ollut tarpeeksi edes vaatteisiin, ja lisäksi heillä oli suuria vaikeuksia maksaa laskujaan. Vajaalla prosentilla venäläisistä ei tilastojen valossa ollut rahaa ruokaan.
Lisäksi sellaiset taloudet ovat kasvussa, jossa on varaa välttämättömiin hyödykkeisiin, muttei esimerkiksi lainaan autoa tai omistusasuntoa varten. Alkuvuodesta näitä talouksia oli 31,7 prosenttia, lokakuussa jo 32,6 prosenttia.- Anonyymi
Kaikki taitaa olla niinkuin ennenkin. Rahat menevät Putinin ihmeaseisiin.
- Anonyymi
Puten jengi asuu suuressa köyhyydessä samalla kun Putte mielisi saada lisää väkeä samoihin olosuhteisiin? Outoa!
- Anonyymi
Stalin oli maailmanhistorian ylivoimaisesti suurin sankari.
- Anonyymi
Aika suuri oli kun pelasti maailman nazilohikäärmeeltä.
- Anonyymi
Todellisuudessa historian pahin venäläiskansan teurastaja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa historian pahin venäläiskansan teurastaja!
Hitler oli pahempi venäläisten teurastaja.
- Anonyymi
Kyllä Temuzid oli suurempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitler oli pahempi venäläisten teurastaja.
Tuskinpa! Stalin murhaso 20 mljoonaa ja tapatti 14,6 miljoonaa punasotilasta!
- Anonyymi
” Aika suuri oli kun pelasti maailman nazilohikäärmeeltä.”
Mutta ei älynnyt pelastaa maailmaa komulohikäärmeeltä vaan vapaus koitti vasta 1991! - Anonyymi
-----Valmistamalla kysyttyjä kulutustavaroita hyökkäysvaunujen sijaan.------
Kuka ne kulutustavarat olisi ostanut kun rauniokasoissa elävillä ihmisillä ei ollut ostovoimaa ?- Anonyymi
Juuri valmistamalla kulutustavaroita ainakin Japani ja Saksa rikastuivat!
Ehkä maailma ei kaivannut ’Ural’-merkkisiä kodinkoneita? - Anonyymi
Voi myydä ulkomaille jos haluaa.
- Anonyymi
"Ei Euroopassakaan kansalla ollut 1500-luvulla mitään elintasoa, hyvä jos hengissä pysyi päivästä toiseen."
Todellisuudessa monilla talonpojilla oli ravinnossaan mukana terveellinen määrä proteiineja, ainakin jos he pystyivät kalastamaan. - Anonyymi
Neuvostoliitto oli täysin hullu kokeilu.
Putin kaihoaa Neuvostoliittoa vieläpä takaisin, joten Putinin täytyy olla seinä.... - Anonyymi
Suomi on kanssa alemmalla varakkustasolla
kuin esim. Ruotsi, Norja ja Tanska,
ne ovat suunnilleen tasoissa suhteellisesti
mutta Suomi on vain noin puolet kustakin.
Suomi on kanssa osittain laki ja vapaus asioissa
kuin "Eastern Europe"
Vaikka ei kuitenkaan niin paljon.
Koska kun oli "Cold War" Suomesta tuli uhri
vaikka ei ollutkaan kummallakaan puolella,
tosin oli sopinut YYA sopimuksen.
Suomi on silti kaikesta huolimatta sinnitellyt
vuodesta toiseen, paljon sotaveteraanienkin
ansiosta vaikka viime vuosina on painostuksen alla
ottanut kymmenii tuhansia Euroopan ulkopuolelta
tulleita maahanmuuttajia vastoin oman kansan tahtoa.
Ja tulee sinnittelee vuosikausia rahallisesti
ja juuri sen ikuisen sinnittelyn takia on
kuin osa "Eastern Europa" ja "Western Europe"
On kummallinen ihmiskunta kaikkine ikuisine ongelmineen niin Suomessa kuin muuallakin! - Anonyymi
Varattomat Suomalaiset ja muut varalliset
maksavat EU-Paskan kaksinaamasuuden
kaikissa veroissa ja siirtomaksuissa,
Alv'ssa ja kameratolppavarkaus maksuissa jne!
EU onkin huoraliitto loppujen lopuksi,
vanhan kunnon Euroopan tuhoaja!- Anonyymi
Ei suomalaiset ole varattomia ja kuulumme EU:n jäsenmaiden vauraampaan osaan. EUI on luonut hyvät kaupantekomahdollisuudet ja vapaan liikkuvuuden, mitä itä-euroopan maat kadehtii!
- Anonyymi
Suomen valtio on vararikossa koska on
hukannut ja tuhlannut sinun perheesi rahat,
rahat joita piti olla perheesi hyvinvoinnin takaamiseksi!
Oli ennen valtion tarkoitus kun kansa perusti
ja aloitti valtion!
Nyt 2024 on valheiden valtio, heikko valtio.
Puhuu viel hienoja mutta teot on vastaan jo vuosia!- Anonyymi
” Suomen valtio on vararikossa koska on hukannut ja tuhlannut sinun perheesi rahat,
rahat joita piti olla perheesi hyvinvoinnin takaamiseksi!”
Päinvastoin. Valtiovalta on käyttänyt vallan mainiosti minulta saamansa verorahat ja niillä ylläpidetään toimiuvaa yhteiskuntaa!
”Oli ennen valtion tarkoitus kun kansa perusti ja aloitti valtion! Nyt 2024 on valheiden valtio, heikko valtio. Puhuu viel hienoja mutta teot on vastaan jo vuosia!”
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta toki ottaa verorahoja, mutta tuottaa niistä palveluja, joista minä ja perheeni nyt nautimme! Et näemmä oikein miellä yhteiskunnan toimintaa!
- Anonyymi
Jos Itä-Euroopan länttä alempi elintaso johtuu 100 % kommunismista ja N-liitosta niin mistä johtui Väli- ja E-Amerikan, Afrikan ja Aasian köyhyys ja kehitysmaat? Niissähän kommarit eivät ole olleet vallassa eikä N-liitto ryöstänyt eivätkä hirmuiset sodat tuhonneet. Ei kai vain johtune länsivalloista ja niiden harjoittamasta ryöstöstä.
- Anonyymi
Kyllä niiden maiden omat feodaaliherrat pitivät huolta tulonjaosta ja kansan sivistyksestä.
- Anonyymi
” niin mistä johtui Väli- ja E-Amerikan, Afrikan ja Aasian köyhyys ja kehitysmaat? Niissähän kommarit eivät ole olleet vallassa eikä N-liitto ryöstänyt eivätkä hirmuiset sodat tuhonneet. Ei kai vain johtune länsivalloista ja niiden harjoittamasta ryöstöstä.”
Ei, vaan kansanluonteesta! Afrikassa hanakasti lisäännytään, mutta heikosti saadaan aikaan tuottavaa yritystoimintaa! Koruptio on vankkaa eikä omatoimisuutta löydy tarpeeksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” niin mistä johtui Väli- ja E-Amerikan, Afrikan ja Aasian köyhyys ja kehitysmaat? Niissähän kommarit eivät ole olleet vallassa eikä N-liitto ryöstänyt eivätkä hirmuiset sodat tuhonneet. Ei kai vain johtune länsivalloista ja niiden harjoittamasta ryöstöstä.”
Ei, vaan kansanluonteesta! Afrikassa hanakasti lisäännytään, mutta heikosti saadaan aikaan tuottavaa yritystoimintaa! Koruptio on vankkaa eikä omatoimisuutta löydy tarpeeksi!Eli mielestäsi länsimaiden harjoittama kolonialismi oli aivan oikein murhineen ryöstöineen ja raiskauksineen.
- Anonyymi
Länsimaissa pyritään demokratian nimissä koko maan taloudelliseen nousuun ja yleensä siinä onnistutaan!
Kansa demokratioita johtaa kommunistisen puolueen työtä tekemätön yläluokka, jolla on muita tavotteita!
Niissä tuotetaan aina valtava määrä sotakalustoa ylisuurelle armeijalle ja rajat on tukittu ja vartioitu ettei jansa pääse karkuun "onnelasta"!
DDR oli hyvä esimerkki. Kun kansa kyllästyi niin romahdus oli nopea!- Anonyymi
Länsimaat rikastuvat kolonialismin ansiosta ryöstämällä siirtomaita, Iso-Britanniakin oli demokratia pelkästään Euroopassa, Intiassakin oli järjestetty nälänhätä vielä vuonna 1943, ja Keniassa alkuasukkaat laitettiin keskitysleireihin vielä 1950- luvulla.
Itä-Euroopan mailta siirtomaat puuttuivat, siinä suhteessa Suomikin kuuluu Itä-Euroopan maihin.
- Anonyymi
On se vaan niin et kyl Suomelle on vaan tapahtumassa
pahoja tulevaisuudessa.
On liian monia asioita muuttunut pois
Vanhasta Suomesta, vaikka silloinkin oli ongelmia
niinkuin jokaisella maalla on, tosin erillaisia ongelmia.
Mutta Suomi on EU'n painostuksen alla muuttunut jo nyt
pahaan suuntaan omalle kansalle.
Tulette huomaamaan kaiken terveyspalveluiden huononemisen ja monien yhteiskunnallusien ohjelmien pienenemisen, nykyiset verorahat ei ole edes ollenkaan tarpeeksi maksamaan kaikkea erikoisesti mukaanlukien kymmenien tuhansien Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien asuttamisen ym.
Erikoisen kallista monia vuosia.......vuosikymmenii!
Olen oikeassa.- Anonyymi
"erikoisesti mukaanlukien kymmenien tuhansien Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien asuttamisen ym."
Mitä ihmettä höpiset? Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!
"Erikoisen kallista monia vuosia.......vuosikymmenii!"
Niin? Mkä on kallista? Jäi kertomatta?
"Olen oikeassa."
Höpäjät täysin olemattomia? Osaatko edes muodostaa kunnollista järkevää lausetta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"erikoisesti mukaanlukien kymmenien tuhansien Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien asuttamisen ym."
Mitä ihmettä höpiset? Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!
"Erikoisen kallista monia vuosia.......vuosikymmenii!"
Niin? Mkä on kallista? Jäi kertomatta?
"Olen oikeassa."
Höpäjät täysin olemattomia? Osaatko edes muodostaa kunnollista järkevää lausetta?-----Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!-----
Vuonna 2015 tuli 30 000 ja itärajan takana on ainakin saman verran tulijoita odottamassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"erikoisesti mukaanlukien kymmenien tuhansien Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien asuttamisen ym."
Mitä ihmettä höpiset? Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!
"Erikoisen kallista monia vuosia.......vuosikymmenii!"
Niin? Mkä on kallista? Jäi kertomatta?
"Olen oikeassa."
Höpäjät täysin olemattomia? Osaatko edes muodostaa kunnollista järkevää lausetta?Mkä, jos nyt jostain aloittasit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!-----
Vuonna 2015 tuli 30 000 ja itärajan takana on ainakin saman verran tulijoita odottamassa.Ei ole! Nyt on Talvi ja raja PYSYY KIINNI! Ja pysyy myös jatkossa, jos Venäjä yrittää kuskata! Samalla Venäjä itse MENETTÄÄ KAUPAN MAAKULJETUKSINA eli ampuu omaan jalkaansa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!-----
Vuonna 2015 tuli 30 000 ja itärajan takana on ainakin saman verran tulijoita odottamassa.Loppuvuodesta Venäjän rajan yli tulleista pakolaisista ei YKSIKÄÄN OLE TOISTAISEKSI saanut myönteistä turvapaikkapäätöatä ja kolmasosa heistä on JO POISTUNUT SUOMESTA!
Seuraa uutisia! Sana leviää ja kohta lopettavat tänne pyrkimisen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"erikoisesti mukaanlukien kymmenien tuhansien Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien asuttamisen ym."
Mitä ihmettä höpiset? Ei Suomeen ole tullut mitään "kymmeniä tuhansia" eli sinä yksinkertaisesti valehtelet!
"Erikoisen kallista monia vuosia.......vuosikymmenii!"
Niin? Mkä on kallista? Jäi kertomatta?
"Olen oikeassa."
Höpäjät täysin olemattomia? Osaatko edes muodostaa kunnollista järkevää lausetta?Et taida seurata asioita tapahtumista jos et
ole tietoinen kymmenist tuhansista
Euroopan ulkopuolelta tulleista maahanmuuttajista!
Kallista?? Huh! Ihan tosi?
Kuinka luulet asumiset ja kaikki muut maksettavan?
Maahanmuuttajien mukana tuomista rahoistako?
Vai luuleeko YK'n antavan rahaa Suomelle??
Olisiko sekin niin et Suomi antaa rahaa YK'lle?!
- Anonyymi
Suomalaisille tiedoksi!
Tuolla on ollut jopa suunnitelmia sen varalle
jos Suomeen tuleekin satojatuhansia niin
heikko valtio, ja niin on heikko,
pakkolunastaisi osan Suomalaisten omia asuntoja
tulijoiden asuttamiseen, jos yksin, kaksin asut
isommassa asunnossa, tulija muuttaisi sinun
"Ylim?! Huoneeseen" Vasten sinun tahtoasi, tietenkin!!
Vain raukkamainen valtio voisi vajota niin alas!
Esim. Yhdysvallat, se maa jota moni Suomalainen
arvostelee ja haukkuu Suomessa,
ei koskaan tekisi vastaavaa!
Mutta Yhdysvallat onkin voimakas maa monin
eri tavoin ja Suomi on heikko! - Anonyymi
"Länsimaat rikastuvat kolonialismin ansiosta ryöstämällä siirtomaita"
Todellisuudessa suurin osa siirtomaista oli taloudellinen taakka. Monilla länsimailla ei ole ollut ollenkaan siirtomaita.- Anonyymi
Suurimmalla osalla länsimaita ei ole mitään siirto- tai alusmaita ja ne ovat vaurastuneet vain viisaan faloudenpidon ja ahkeruuden ansiosta!
- Anonyymi
Niinkuin muka maahanmuuttajat ovat
rakentaneet Suomen yhteiskuntaa,
olikohan Suomen yhteiskunta hyvin toimiva
jo kauan ennen maahanmuuttajia??
Juuri sen takia maahanmuuttajat tulivat/tulevatkin Suomeen ja muihin kehittyneisiin maihin!
Ja silloin se yhteiskunnan kehitys laskee,
kaikki suureneminen pienenee jostain,
kaikki maahanmuuttajille annettu asumis avustus
on pois jostain,
ihan kaikki plus on miinus jostain!
EU on ollut paha Suomelle, ei se kaikki ole ollut pahaa mutta suurempi Suomalaisuuden kuvio on ollut
erikoisen paha Suomelle!
Kasvua, kasvua! Ei se kaikki "Kasvu" Ole aina parasta!
Se riippuu miten se kasvu on, on monen laatuista kasvua ja se on se ongelma Suomelle se kasvun laatu
ja erikoisen kallista Suomalaisille perheille
kaikkien verojen ja muiden maksujen johdosta! - Anonyymi
Länsi rikastui siirtomaittensa ryöstöllä jota etua itä-blokilla ei ollut.
- Anonyymi
” Länsi rikastui siirtomaittensa ryöstöllä jota etua itä-blokilla ei ollut.”
Neuvostoliitoolla oli omat siirtomaansa itä-blokin satelliittimaissa, mutta ei se rikastunut silti!
Ne kun oliat neukkumallin mukaan kansandemokratioita! Kaikkein lähimmäksi pääsi Itä-Saksa, joka MELKEIN sai kommunismin toimimaan! Sääli vain, ettei DDR saanut valmistaa nelitahtista autoa kun neukku kielsi ja varpuset olivat kaksitahtisia!
Joku Japani varustettuna neukun raaka-ainella olisi NYT maapallon kunkku! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Länsi rikastui siirtomaittensa ryöstöllä jota etua itä-blokilla ei ollut.”
Neuvostoliitoolla oli omat siirtomaansa itä-blokin satelliittimaissa, mutta ei se rikastunut silti!
Ne kun oliat neukkumallin mukaan kansandemokratioita! Kaikkein lähimmäksi pääsi Itä-Saksa, joka MELKEIN sai kommunismin toimimaan! Sääli vain, ettei DDR saanut valmistaa nelitahtista autoa kun neukku kielsi ja varpuset olivat kaksitahtisia!
Joku Japani varustettuna neukun raaka-ainella olisi NYT maapallon kunkku!----Neuvostoliitoolla oli omat siirtomaansa itä-blokin satelliittimaissa------
Tuota nazisaastaa taas. Itäblokki oli keskinäistä yhteistyötä missä kukaan ei ryöstänyt toistaan toisin kuin EU joka ryöstää mm. Suomea miljardeittain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
----Neuvostoliitoolla oli omat siirtomaansa itä-blokin satelliittimaissa------
Tuota nazisaastaa taas. Itäblokki oli keskinäistä yhteistyötä missä kukaan ei ryöstänyt toistaan toisin kuin EU joka ryöstää mm. Suomea miljardeittain.Neukkujen dynastiassa neukku oli keskus-valtio, jota satelliitti-valtiot palvelivat talouden suhteen. Jos neukku koki edes lieviä itsenäisyyspyrkimyksiä niin siitä rangaistiin armotta ps-vaunuilla, kuten tapahtui Itä-Saksassa 1953, Unkarissa 1956 ja Tshekkoslovakiassa 1968!
Tämä ei neukkua pelastanut vaan se litui jha riutui kunnes romahti 1991. Suuri vapauden aalto levisi yli koko Euroopan!
Sodan lopussa se orjuutti lukemattomia Itä-Euroopan maita ja niissä kymmeniä miljoonia ihmisiä orjuuteen ja toimimattomiin kansandemokratioihin aikajaksoksi 1945-1990. Tuona aikana se kitui itse, kukisti kansannousuja ja köyhtyi kunnes Euroopan ja koko maailman iloksi itse romahti 1991 ja kaikki nuo kansat karkasivat vapauteen! Myös Neuvostoliitto itse muutti nimensä, yhteiskuntajärjestelmänsä ja koki muutoinkin seuraavat muutokset:
Väkiluku: 293 miljoonaa —-> 145 miljoonaa
Pinta-ala: 22.402.000 —-> 17.075.000
Vapautuneet valtiot: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.
Melkoinen osa Euroopan puoleisista alusmaista karkasi välittömästi Natoon varmistaakseen, ettei sama ”onni” heti toistu! Neukkuhallinnolla on taattu ominaisuus: se rokottaa alusmaansa tiukasti pelkäämään joutumasta ikinä uudeelleen samaan tilanteeseen!
Ajan mittaan myös Suomi ja Ruotsi oppivat saman viisauden! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
----Neuvostoliitoolla oli omat siirtomaansa itä-blokin satelliittimaissa------
Tuota nazisaastaa taas. Itäblokki oli keskinäistä yhteistyötä missä kukaan ei ryöstänyt toistaan toisin kuin EU joka ryöstää mm. Suomea miljardeittain.Älä Slobo valehtele.
- Anonyymi
Tuolla oli numeroita kaikista maista sillain
kokonaisomistus arvoltaan? Jos on oikea termi?
Kuitenkin kun vertasi asukaslukuun suhden
olivat Ruotsi, Tanska ja Norja kaksi kertaa (x2)
Rikkaampia kuin Suomi!
Ja ne 3 olivat tosiaan suhteellisesti samoissa
arvoltaan.
Kaikkein rikkain kokonaisarvoltaan on Yhdysvallat,
joka on yli 30%, on asukaslukuna noin 5% koko Maapallosta, on siis noin x6 suhteutettuna asukaslukuun,
Ruotsi, Tanska ja Norja ovat x4 suhteutettuna asukaslukuun ja Suomi on x2 suhteutettuna asukaslukuun.- Anonyymi
No, riittävän hyvin pärjätään luvulla 2. Vain Venäjän Tiltu on tyytymätön, mutta ei hänkään silti palaa kotimaahansa!
- Anonyymi
Jos Neuvostoliitto olisi ollut tehokas valtio, se olisi ollut rikas valtio jo 30-luvulla.
- Anonyymi
Suomen veronmaksajia kusetetaan urakalla
Suomen valtion ja EU'n johdosta!
Suomen valtion koska on heikko muiden helposti
painostettavissa oleva valtio!
Suomen veronmaksaja kompensoivat joidenkin
maiden pienii tai olemattomia verokantoja!
Kaiken extrana EU painostaa Suomea ja monia muitakin
maita ottamaan kymmenii tuhansia Euroopan ulkopuolelta tulleita maahantunkeutujia!
Paha, paha tulevaisuus odottaa Suomea.
Jokainen vuosi huononee jatkuvasti ja on jo
tehnyt niin monia vuosia.
Onhan maa nyt 2024 aivan erillainen kuin
20-30-40 vuotta sitten, ja paremmin erillainen
kun voisi olla paremminkin erillainen,
mutta ei!
Ja kaikki paha muutos ihan turhaan! Miksi?? - Anonyymi
Kuitenkin leipä oli halpaa!
- Anonyymi
Kallista on Suomessa ja valtio ottaa kaikinahdollisin keinoin veroja, maksuja kaikenlaisia kuten
kameratolppasakkoja ym.
Koska on lupautunut laittamaan rahaa paljon
moneen muuhun juttuun kuin Suomen omiin juttuihin!
On niin aina seuraaja valtio, ei koskaan johda ollenkaan!- Anonyymi
Kun sinulla on täällä noin kurjaa niin mikset nosta kytkintä ja palaa ’vauraaseen’ kotimaahasi?
Tosin siellä kulahtaa yli 30 % budjetista sotaan, mutta onhan tavoite perin jalo!
Venäjän tavoite Ukrainassa on koko maa-alueen haltuunotto ilman sen kansalaisia. Venäjän kanssa sotiessa antautuminen ei välttämättä säästä ihmishenkiä vaan siitä seuraa UKRAINAN KANSAN KANSANMURHA!
- Anonyymi
Osassa Eurooppaa paljon Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien rikoksia!
Ja osassa ei rikosten kasvua kun ei sellaisia
maahanmuuttajia!
Ruotsissakin on paljon maahanmuuttajien rikoksia!
Virossa ei!
Karmea EU miten on toiminut vaikka puhu paljon
paskaa Eurooppalaisten arvojen vaalimisesta,
Eurooppalaisissa maissa!
Paljon puhu vain paskaa!- Anonyymi
Pysy sinä vain Itä-Euroopassa!
Siellähän ei tunnetusti puhuta laisinkaan! Ei ainakaan totta!
- Anonyymi
Rakastamme Ameriikkaa!
Fuck European warmongers!- Anonyymi
Especially Russian Warmongers!
- Anonyymi
"Länsimaat rikastuvat kolonialismin ansiosta ryöstämällä siirtomaita"
Venäjän propagandaa. Eurooppa oli paljon muuta maailmaa rikkaampi ennen kolonialismia, siirtomaat olivat taloudellinen taakka.
https://commons.princeton.edu/mg/wealth-year-1500/ - Anonyymi
Tuolla oli tilasto eri maiden varallisuudesta
ja ne Ruotsi, Norja ja Tanska olivat tasa-varallisia
asukaslukuun verrattuna,
Norja ja Tanska olivat suunnilleen sama
ja Ruotsi on 2x mutta Ruotsin asukaslukukin on 2x
joten ovat kaikki 3 maata samoissa.
Suomi on puolet varallisuudesta,
ne 3 maata ovat siis kaikki 2x Suomen.
Koko Maailman lukuun verrattuna
ne kolme maata ovat 4x keskiarvoa varakkaammat
ja Suomi on 2x keskiarvoa varakkaampi,
muuten Yhdysvallat on 6x keskiarvoa varakkaampi.
Ameriikka on koko Maapallosta noin 30% varakkuudessa
Ameriikan kansan koko on noin 5% Maapallosta ja
siten 6x varakkaampi.
Oma mielipiteeni on kanssa Yhdysvallat on tehnyt
kaikkea edistys ja kehitys juttuja yksin maana
paremmin kuin koko muu 95% kaikki muut maat. - Anonyymi
Todellinen syy on hyvin tuttu Itä-Suomesta.
Itävalta-Unkari on hyvä esimerkki. Heillä oli teollisuutta enimmäkseen imperiumin länsiosassa, kun taas itä oli harvaan asuttua, suuria osia väestöstä pidettiin epäluotettavina = epäiltyinä tsaarin kannattajina, ja odotettiin, että itäisimmän osan tuhoaa seuraava sota Venäjän kanssa, joten ei kannata satsata sinne mitään. Böömi oli yksi harvoista osista, joka oli itse asiassa melko hyvässä kunnossa ja jossa oli paljon teollisuutta. Näistä syistä Hitler hyvin ymmärsi, miksi Venäjä on jatkuva uhka ja este kehitykselle.
Itä-Euroopan alue kärsi myös Aasian hyökkäyksestä, kun ensin hunnit, sitten slaavit, bulgarialaiset, mongolit ja turkkilaiset pyyhkäisivät joka kerta Balkanille, Karpaattien altaalle sekä Mustan ja Itämeren välisille maille.- Anonyymi
Onneksi oli sveebien langobardit meidän suojana.
- Anonyymi
-----siirtomaat olivat taloudellinen taakka.-----
Hohoo, miksi sitten niistä pidettiin kynsin hampain kiinni, jopa raskaita ja kalliita sotia käyden ?- Anonyymi
Miksi niitä niin halukkaasti vallattiin jos tuottivat vain tappiota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi niitä niin halukkaasti vallattiin jos tuottivat vain tappiota?
Vieras valta aiheuttaa ajan myötä aina kapinan!
- Anonyymi
Suomessakin henkinen valta tuntuu vaihtuneen
kaikenlaisiin idioottimaisiin "Edistyksiin"
Mies voi muuttaa naiseksi ja toiseen suuntaan,
ei kukaan olisi sellaista puhunut esim -70 luvulla
tai ennen tai vaikka 2000 parikyt vuotta taakse!
Nyt on niin ulkoa ohjattu ja painostettu heikko maa,
Euroopan EU'n oppipoika, juoksupoika!
Oli ennen ihan ok ilmapiiri mutta nyt on paskempi
ja huononee vaan koko ajan.
Joo.......en pysty muuttamaan pois mutta jos olis
mahdollista niin muuttaisin pois jonnekkin! - Anonyymi
Itä on aina ollut barbaarinen, ei länsimaissa näe alasti hevosella ratsastavia sodomiitteja.
- Anonyymi
Täällä näkee kaikkea muuta kauheutta senkin edestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä näkee kaikkea muuta kauheutta senkin edestä.
Kuten mitä?
- Anonyymi
Kautta vuosisatojen Saksa orjuutti ja riisti Itä-Eurooppaa. Palkkioksi tästä se 1939-45 tuhosi sen lähes maan tasalle.
- Anonyymi
Vuodet 1945-1990 Neuvosroliitto miehitti ja orjuutti Itä-Blokin valtioita ja elivät köyhyydessä jabsandemokraruoina osana Neuvostoimperiumia!
Kun neukku romahti niin kaikki nui valtiot karkasivat vapauteen ja suurin osa niistä myös liuttyivät jäsenmaiksi Natoon.
Saman tien ne kaikki alkoivat heti vaurastumaan!
Kansandemokratioille on yhteistä tehottomuus, jolla saadaan hiekka loppumaan Saharasta ja jää Grönlannista!- Anonyymi
-----hiekka loppumaan Saharasta ja jää Grönlannista!-----
Suomelta loppuu rahat vaikka ollaan EUsa ja Natossa. Eihän sen pitäisi olla mitenkään mahdollista. - Anonyymi
-----Saman tien ne kaikki alkoivat heti vaurastumaan!-------
Kaikki maailman maat ovat vaurastuneet vuoden -90 jälkeen joten tyhjää hehkutat. Tosin suurin osa EU-maista vaurastuu tukiaisilla, ei omalla työllään. Virokin on saanut miljardeittain rahaa EUlta ja saa ns. koronaelvytystä 9 miljardia. Ihme on jos maa ei sillä menolla vaurastu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-----Saman tien ne kaikki alkoivat heti vaurastumaan!-------
Kaikki maailman maat ovat vaurastuneet vuoden -90 jälkeen joten tyhjää hehkutat. Tosin suurin osa EU-maista vaurastuu tukiaisilla, ei omalla työllään. Virokin on saanut miljardeittain rahaa EUlta ja saa ns. koronaelvytystä 9 miljardia. Ihme on jos maa ei sillä menolla vaurastu.” Tosin suurin osa EU-maista vaurastuu tukiaisilla, ei omalla työllään. Virokin on saanut miljardeittain rahaa EUlta ja saa ns. koronaelvytystä 9 miljardia. Ihme on jos maa ei sillä menolla vaurastu.”
Tarkkispojan mielikuva EU:sta on eksoottinen ja jännittävä!?
Toisaalta… jos ja kun on olemassa yhteisö, jossa kukaan ei tee rehellistä työtä ja kaikki rikastuu tukiaisilla niin eikös juuri tällaista ikiliikkujaa pidä SUOSIA JA PYRKIÄ SIIHEN MUKAAN?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216705Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562303- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981055- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.89953Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767