Brexit takalukossa - May nöyryytetty

UnionFan

Brexit-neuvottelut ovat pysyneet takalukossa, ja pelot hallitsemattomasta erosta ovat viime viikkoina kasvaneet. Sunnuntaina Britannian eroon on aikaa tasan puoli vuotta.

Mitä Britannian lähtö ilman sopimusta tarkoittaisi?

Suomen Pankin ennustepäällikkö Juha Kilponen arvioi, että sopimukseton ero tietäisi isompaa riskiä koko Euroopan talouskehitykselle.

Brexit on haitallisin Britannialle itselleen, mutta ero ilman sopimusta vaikeuttaa kauppaa niin paljon, että muidenkin Euroopan maiden näkymät heikentyvät.

– Vaikutus on selvästi negatiivisempi, ja vaikutukset tulevat heti, Kilponen sanoo.

Eroneuvotteluiden vaikeudet tulivat toden teolla pinnalle edellisviikolla, kun EU-maat tyrmäsivät Salzburgissa Britannian ehdotuksen tulevasta suhteesta.

Pääministeri Theresa Mayn tulkittiin tulleen nöyryytetyksi, ja neuvotteluiden ajautuneen umpikujaan. Tiukkaan sävyyn puhui varsinkin Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka painotti, ettei EU:lle vahingollista sopimusta tultaisi ikinä hyväksymään.

Eroneuvotteluiden kariutuminen tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että Britannia jättää EU:n kertarysäyksellä, ilman siirtymäaikaa. Kauppaan sovellettaisiin silloin Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä.

EU:n alueella ei peritä tulleja. Jättäessään unionin Britannia menettää pääsynsä EU:n sisämarkkinoille, minkä takia tulleista pitää sopia uudelleen. Jos sopimusta ei ole, tullit määräytyvät WTO:n yleisten sääntöjen mukaan ja rajamuodollisuudet otetaan käyttöön.

10

415

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UnionFan

      Suomessa varpaillaan on ollut varsinkin metsäteollisuus, joka on pelännyt tullien nousevan tuntuvasti nykyisestä nollasta. Britannia on alan teollisuudelle kolmanneksi tärkein vientimaa Saksan ja Kiinan jälkeen.

      Kauppapolitiikan päällikkö Eeva Korolainen Metsäteollisuus ry:stä kuitenkin rauhoittelee ainakin tulleihin liittyviä pelkoja.

      Tuorein tieto on, että paperi, kartonki ja sellu olisivat välttymässä tullilta, vaikka brexit-neuvottelut kariutuisivatkin. Syynä on se, että EU ja Britannia ovat mukana globaalissa sopimuksessa, jossa on säädetty tullittomuudesta.

      Vanerin tilanne on hankalampi, koska se on sopimuksen ulkopuolella, ja tulli voisi nousta 10 prosenttiin. Koko suomalaisen metsäteollisuuden viennistä vaneria on kuitenkin pieni osa.

      Korolainen muistuttaa, että tullit ovat vain yksi brexitin aiheuttamista konkreettisista murheista. Lisää kustannuksia ja viivytyksiä aiheuttavat todennäköisesti myös rajamuodollisuudet.

    • UnionFan

      Terveysalan laitteita ja digitaalisia ratkaisuja valmistava Planmeca on jo huomannut kysynnän vähentyneen, ja se seuraa brexit-neuvotteluita huolestuneena.

      Myyntijohtaja Jouko Nykänen kertoo, että sekä Britannian julkinen puoli NHS että yksityiset terveysalan yritykset ovat vähentäneet selvästi investointejaan ja ajaneet jopa osin palveluitaan alas. Ostopäätöksiä on laitettu jäihin muun muassa sen takia, että punnan kurssi on heikentynyt voimakkaasti.

      – Epävarmuus on aina pahin. Kaikilla markkinoilla epävarmuus on aina se, joka pysäyttää asioita eniten, Nykänen sanoo.

      Britannian markkina on suomalaisyhtiölle tärkeä. Muun muassa röntgenlaitteita ja hammashoitoyksiköitä valmistava yhtiö on varautunut erilaisiin brexit-vaihtoehtoihin tehostamalla toimintaansa maan sisällä ja monipuolistamalla jakeluverkostoaan.

      Terveysteknologia on hyvin säädeltyä, ja alalla toimivat yritykset joutuvat sopeutumaan laajaan kirjoon erilaisia viranomaisvaatimuksia.

      EU:n sisällä kauppaa helpottaa se, että säännöt ovat suurelta osin yhteneväiset.

      – Jos Britannia ei olisi enää mukana sääntelyn harmonisoinnissa, se tietäisi lisää työtä. Uskon, että Britannia kuitenkin edelleen haluaa pyrkiä yhdenmukaisuuteen ja tehokkuuteen, kun kyse on näin tärkeästä asiasta kuin terveydestä.

    • UnionFan

      Brexit-pääneuvottelija Barnier on ilmoittanut, ettei pyri komission johtoon. Hän haluaa hoitaa neuvottelut loppuun.

    • Heja Brexit , sodomiitti Eu on käärmeissään kun jotkut maat sanovat sille ei.

      • EiHelvetti

        Juuri nyt! Theresa May suunnittelee joustoja EU:n suuntaan siitäkin huolimatta, että kiihkeimmät brexit-fanit voivat närkästyä. Hän uhkaa, että jos konsevatiivit ja työväenpuolue eivät tue hänen lieventynyttä brexit-kantaansa, seurauksena on kaaos. https://www.independent.co.uk/news/uk/politics/brexit-deal-latest-theresa-may-challenge-boris-johnson-jeremy-corby-chequers-a8562066.html

        Suomalaisten brexit-intoilijoiden on jotenkin mahdotonta ymmärtää, että uhkakuvat lentoliikenteen seisahtumisesta, satamien tukkeutumisesta, kauppojen tyhjentymisestä, lääkkeiden loppumisesta jne. perustuvat Britannian hallituksen arvioon no-deal-brexitin vaikutuksista. Se ei ole pelon lietsontaa - se on tosi asia.

        Toinen tärkeä huomio on se, että EU jatkaa normaalisti. Sen kansatuotteen ennakoidaan putoavan 3 prosenttia, mutta tasoittuvan jo vuoden päästä. EU:lla on sekä keskinäiset sopimukset että 60 kauppasopimusta EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Britannialla ei ole mitään valmista. Se putoaa reaalisesti tyhjän päälle. Sekään ei ole pelonlietsontaa, vaan suoraan Englannin hallituksen julkaisemasta arviosta. Britannia ei voi suoraan tehdä kauppaa edes WTO-säännöillä, joita sovelletaan 95 % kaikesta maailmankaupasta. Maailmassa on vain yksi maa, joka ei kuulu WTO:n piiriin: Mauritania. Kauppasopimusten laatiminen vie hyvinkin 5-7 vuotta. Tuona aikana Britannian bruttokansantuotteen ennakoidaan romahtavan jopa 10 %. Se johtaa väistämättä työttömyyden lisääntymiseen sekä kuluttajahintojen kasvuun.

        ps. Minä en toivo näitä ongelmia Britannialle. Pidän Englannista ja olisin toivonut, että se pysyy EU:ssa. Ja toivon, että ero ei aiheuta näitä ennakoituja ongelmia. Kauppasopimus Britannian ja EU:n välillä olisi kuitenkin molempien etu.


      • Joopa joo ja eurokin oli menestystarina eihän me olla jouduttu antamaan rahoja etelän vetelille ja Keski-Euroopan pankeille. Eikä eu:n kautta virtaa tänne muslimejakaan.


    • L.J.H
      30.9.2018 21:02

      UUSI
      Heja Brexit , sodomiitti Eu on käärmeissään kun jotkut maat sanovat sille ei.

      ________________________________________________________________________________________________________________________________________

      Mitä sinä ruikutat ? Tiedätkö edes miten persu-kommunistien vaalikoneilla
      äänestetään.... ? ? Viimeksi siellä oli 200 hylättyä ääntä, kun järki ei riitä !

      Kirjoitatko Pietarista ja millainen sää siellä on ?
      Ei euroopan unionin asukkaat ole Euroopan unionia vastaan. Muut kyllä,
      kuten Venäjä, USA ja Britit yritti hajoittaa EU:n ja kerätä siitä voiton.
      Nyt niillä on pask* paikka jäädä EU:n ulkopuolelle ja maksaa kovaa hintaa
      Euroopan unionille jos meinaavat myydä siellä joatain.

      Myykööt Trumpille hiiltä ja kalaa... Jos luulet, että Trumppi niitä antaa viedä
      amerikkaan ilman maksua ! Siitä vain tai vaihtakoot tavaroitaan Banaaneihin
      ihan miten vai...

      • Mitä sä ruikutat taidat olla käärmeissäsi kun joku maa uskalsi sanoa ei sinun kannattamalle homo unionille.


    • nEU

      Tottakai eu johtajat ajavat euroopan kuralle.
      Itse eivät tekosistaan tietenkään kärsi koskaan.

    • Euroopasta_päivää

      Briteille alkaa pala palalta hahmottua äänestyspäätöksensä seuraukset. Ei ole mukavaa jäädä YKSIN kun maan todellinen kilpailukyky on kovasti kuralla. Eniten eroa ajaneet ovat jo älynneet hypätä kelkasta pois ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      207
      2069
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1227
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      183
      1122
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      30
      678
    Aihe