Katsoin läpi kaikki jaksot, en tykännyt. Sarja käsitteli enimmäkseen elintasoperäistä maahanmuuttoa kehitysmaasta ja mt-ongelmia. Mt-ongelmien riepottelu oli vastenmielistä katsottavaa. Autotehdas oli koko sarjan mittakaavassa vain kulissina mt-draamalle ja elintasoperäiselle maahanmuutolle.
Tehtaan sankarit
Välittelijä
131500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Petyin kyllä sarjaan.Toivoin näkeväni enemmän työtä tehtaalla enkä jotain nigerian matkoja.Ja paikkakuntalaisena toki toivoin että näkyisi tuttuja,ei näkynyt. Mikkelin kaveri oli symppis,harmi että varattu ;)
Autotehtaan palkoilla Nigerian sankari ei osannut vastata kun häneltä lähtöselvittelyssä kysyttin onko sankarilla vara maksaa 600 e matkalaukuistaan. Muutoinkin ihan naurettavaa että autotehtaan palkoilla muka ruvetaan jakamaan rahaa Nigeriassa kokonaiselle suvulle ja orpokodille. Nigerian sälli oli hyvä esimerkki elintasoperäisestä maahanmuuttajasta. Perheessä 37 lasta ja perheen pää toteaa kuolinvuoteella pojalleen että jatka sinä elatuksen hankkimista.
Minä olisin halunnut nähdä enemmän tehdaselämää.
Aivan ja milloin tulee ohjelma eduskunnasta jossa jokainen edustaja tekee "töitä 24/7" odotellessa tätä reat.................
No tuolla autotehtaalla tehdään 24/7 niin olisihan sitä elämää vähän enemmän voitu näyttää eikä niinkään jotain asunnon etsimistä kun mikään ei edes kelvannut.
Aivan, en tarkoittanut sitä missä tulosta tehdään vaan sitä missä se tuhlataan eli eduskuntaa, eli milloin näemme tästä ohjelman 24/7?
Topi on sinkku!!! Iltasanomis luki.
Linkkiä?
oliko paljon sankaritekoja
Tanja on hot.
Ei ole. Miehen näköinen siilitukkalesbo
Joo, ihan tyhjänpäivästä valitusta. Muijalla 2 lehmän kokosta koiraa ja rahat ei riittäny elämiseen. Yhden elättäminen maksaa enempi kun ton muijan. Ite lähteny 0:sta tiedän mistä puhun. Järkeä pitää käyttää että saa rahat riittämään.
missä on ne sankarit?