Tein tänään avauksen Chemnitsin mellakoista ja kaupungissa tehdyistä uusista pidätyksistä. Aihe oli liikaa jollekin, koska asiasta tehtiin peräperään 4 ilmiantoa.
Maahanmuuttokriittisten yleinen väite oli se, että marsseilla oli vain tavallisia saksalaisia, joilla oli kuppi tullut täyteen. Natsitervehdykset, ulkomaalaisten näköisten ihmisten jahtaus Chemnitzin kaduilla tai juutalaisen ravintolan sisustan tuhoaminen kiistettiin täällä kiivaasti.
Katsokaamme asiaa uudestaan.
Turvaudun kansainväliseen uutistoimitukseen, jotta minua ei voitaisi moittia valemedian käyttämisestä.
https://www.bbc.com/news/world-europe-45704868
Kuusi äärioikeistolaista terroristia on pidätetty Chemnitzissä. Syyttäjän mukaan miehet suunnittelivat hyökkäyksiä ulkomaalaisia, poliitikkoja ja virkamiehiä vastaan. Viisi pidätetyistä on 14.9.2019 Chemnitzissä vahingoittanut ulkomaalaisia. Syyttäjän mukaan miehet käyttivät aseina lasipulloja, teräsvahvisteisia käsineitä ja etälamauttimia.
Ehkäpä kaikki Chemnitzin rähinöijät eivät olleetkaan niitä ihan tavallisia kansalaisia, joilla kuppi tuli täyteen.
Älkäämme hyväksykö terrorismista missään muodossa. Terrorismi on aina rikollista, alhaista ja katalaa, vaikka se palvelisikin maahanmuuttokriittisten tavoitteita.
Älkäämme myöskään työntäkö päätämme pensaaseen. Kun totuus on tässä ja tällainen, kyllä se pitää myös kestää.
Eikö korvat kestä Chemnitziä?
87
1004
Vastaukset 87
- Jukka-Joensuusta
Asian ydin on tämä - Chemnitzin mielenosoitus ei ollut "äärioikeiston" masinoima, sekä vain pieni murto-osa mielenosoittajista oli väkivaltaan valmiita uusnatseja.
Voi myös olla että kieroutunut Saksan turvallisuuspoliisi lavasti nyt kyseisen "iskujen suunnittelun". Haluttiin pelastaa Merkelin kunnia. Siellähän lavastettiin muutama vuosi sitten myös "nsu"-murhat.
Nyt halutaan mustamaalata tavalliset huolestuneet kansalaiset.- abc456898987
Mokutarille hame tai ainakin hamekangas. O sevverra viksu ett osaa hameen tehdä :)
On taas se aika kuukaudesta että väittää asioita oman maun mukaisiksi.
Ei muut olleet niin ehdottomia kuin Mokutar.
Ei siitä ollut kyse etteikö mielenosoituksissa olisi ollut oikeistolaisia, mutta on vääryys väittää että se olisi ollut pelkästään oikeistolaisten järjestämä. "Siellähän lavastettiin muutama vuosi sitten myös "nsu"-murhat."
NSU-ryhmä murhasi poliisin nimeltä. Michèle Kiesewetter. Hänen poliisitoverinsa sai luodin päähänsä, mutta selvisi hengissä. NSU-terroristiryhmän murhasi myös Saksassa yhdeksän turkkilais-, kreikkalais tai kurditaustaista ihmistä ja syyllistyi 14 pankkiryöstöön ja useisiin pommihyökkäyksiin.
Asian ydin on, että joskus sinunkin kannaisi myöntää totuus.- Kielitaidottomalle
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Siellähän lavastettiin muutama vuosi sitten myös "nsu"-murhat."
NSU-ryhmä murhasi poliisin nimeltä. Michèle Kiesewetter. Hänen poliisitoverinsa sai luodin päähänsä, mutta selvisi hengissä. NSU-terroristiryhmän murhasi myös Saksassa yhdeksän turkkilais-, kreikkalais tai kurditaustaista ihmistä ja syyllistyi 14 pankkiryöstöön ja useisiin pommihyökkäyksiin.
Asian ydin on, että joskus sinunkin kannaisi myöntää totuus.Ja sinun oikolukea kirjoitelmasi. Huvittavaa tohelointia.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Siellähän lavastettiin muutama vuosi sitten myös "nsu"-murhat."
NSU-ryhmä murhasi poliisin nimeltä. Michèle Kiesewetter. Hänen poliisitoverinsa sai luodin päähänsä, mutta selvisi hengissä. NSU-terroristiryhmän murhasi myös Saksassa yhdeksän turkkilais-, kreikkalais tai kurditaustaista ihmistä ja syyllistyi 14 pankkiryöstöön ja useisiin pommihyökkäyksiin.
Asian ydin on, että joskus sinunkin kannaisi myöntää totuus.Totuushan on se että mamut ovat murhanneet enemmän väkeä, kuin nuo jokunen ns. oikeistolainen" yhteensä. Matujen poliittisesta kannasta ei ole tietoa, oikeutus onkin luultavasti enemmän rasistinen. Tällaisen vastustaminen on oikeutettua. Vasurithan ovat Suomessa ilmoittautuneet natseiksi, tuleeko tässä kilpailu kumpi on enemmän natsi, vasuri vai oikeistolainen. .
- Mediatarkkailija
Hehhheh!? Vai turvaudut ihan kansainväliseen mediaan??? ;-)
BBC on suoraan sanoen PAHIN valta- eli valhemedia Euroopassa. Se on kuin meidän YLE toiseen potenssiin. Pelkkää vasuripropagandaa. Olen seurannut BBC:n uutisointia ja TV-ohjelmia. Ne sisältävät todella härskiä puolueellista poliittista propagandaa.- voielämänkevät
Äläs ny vaahtoo salaliittoteorioitas.
Maailma on siis mielestäsi vasurien vallassa. - freexxxx
voielämänkevät kirjoitti:
Äläs ny vaahtoo salaliittoteorioitas.
Maailma on siis mielestäsi vasurien vallassa.Ennen useat mediat kertoivat, että ne ovat riippumattomia, puolueettomia, eivät enään.
- Anonyymi
voielämänkevät kirjoitti:
Äläs ny vaahtoo salaliittoteorioitas.
Maailma on siis mielestäsi vasurien vallassa.Kannatusmääriinsä nähden vasurit ottavat enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta kuin demokraattisesti kuuluisi.
- Saksa-parka
Nykyisessä Saksassa saa kovan tuomion pelkästään väärästä poliittisesta mielipiteestä. Eräs hyvin vanha rouva tuomittiin vankeuteen, kun oli eri mieltä jostain sodan ajan tapahtumista?!
Joten en todellakaan ottaisi todesta, mitä poliittinen syyttäjä esittää! Kun kyse on oikeistolaisista henkilöistä, niin syytteet ovat aina suorastaan naurettavia. - nurkantakune
Kokolailla vastaava tapaus Alankomaissa pari päivää sitten.Tosinkin lähes ennalta-arvattavaa että muslimeita jäi kiinni murhasuunnitelmistaan. Aavikon "tolvanalla" ei ole muuta kuin koittaa valkopestä musuja..Muistatko kuinka kehuskelit "Lelu Ramia" tai Hassan Zupieria..Olet tolvana!
- Valuuttakaupppias.out
Moktarilla keulii asiaton linjansa. Itkee poistuneita narsistisia höpinöitään. Voi voi.
- lueymmärrälopetaöyhötys
Käy koulut ja hanki pätevyys,
et voi panna sitä päihteiden syyks,
ettet pystynyt pitämään rotia.
Vaikket nyt kestä sun kotia,
mee eteenpäi ku sotilas
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt
Älä antaudu angstin valtaan.Vaihtari sinulle:
Palstalla roikut
kouluton, lauluton mies.
Maan vai taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.- lueymmärrälopetaöyhötys
Moktar.Gubta kirjoitti:
Vaihtari sinulle:
Palstalla roikut
kouluton, lauluton mies.
Maan vai taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.Meni jukkapojalla tunteisiin.
- keksitty.hsitoriansa
lueymmärrälopetaöyhötys kirjoitti:
Meni jukkapojalla tunteisiin.
Ei ole moktarilla näyttää minkäänlaisia dokumentteja koulutuksestaan tahi ammattipätevyydestään. Ainoastaan omat itse keksimät tarinansa vuosien varrelta, joiden vauhdittamana hän suomii jokaisen muun palstalaisen kouluttautumattomaksi persuksi. Karu totuus lieneekin hänen olevan pitkäaikaistyötön tai mielenterveyskuntoutuja. Liikaa kukenut ja pelihousunsa repinyt. Onneksi on tämä palsta auttamassa ankeaa olotilaansa. Hyvä niin.
- keksitty.hsitoriansa
keksitty.hsitoriansa kirjoitti:

Nimimerkkini on sitten tarkoituksella noin kirjoitettu. Vaikka kohtahan siitäkin noussee poru. :P
- todellinen.nykyisyytesi
keksitty.hsitoriansa kirjoitti:
Nimimerkkini on sitten tarkoituksella noin kirjoitettu. Vaikka kohtahan siitäkin noussee poru. :P
Niinhän ne neukutkin kopioivat kaiken virheitä myöten.
- Hehhehhh
todellinen.nykyisyytesi kirjoitti:
Niinhän ne neukutkin kopioivat kaiken virheitä myöten.
Kirjoitat varmaankin itsestäsi. :)
lueymmärrälopetaöyhötys kirjoitti:
Meni jukkapojalla tunteisiin.
Totta , hyvä lyriikka herättää aina tunteita. Useimat räppärit ovat kielellisesti lahjakkaita yksilöitä.
- dysleksiako
Moktar.Gubta kirjoitti:
Totta , hyvä lyriikka herättää aina tunteita. Useimat räppärit ovat kielellisesti lahjakkaita yksilöitä.
"Useimat "
Sinä et. ;))) dysleksiako kirjoitti:
"Useimat "
Sinä et. ;)))https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/
Etkös sinä ihan äskettäin lähetellyt minulle tällaista linkkiä?- dysleksiako
Moktar.Gubta kirjoitti:
https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/
Etkös sinä ihan äskettäin lähetellyt minulle tällaista linkkiä?Sinä olit kopioinut tuon linkin lauseen kommenttiisi ja käytit sitä itse kirjoittamanasi aiemmassa ketjussa. Olethan itsekin kovasti huomautellut muita palstalla kirjoittavia kirjoitusvirheistä. Itseäsi olet tituleerannut filologiksi tehtaillen kirjoitusvirheitä melkeinpä jokaisessa kommentissasi. Melko outoa itseään sivistyneeksi ja akateemisesti koulutetuksi kehuvalta trollilta.
En ole lähetellyt sinulle tuollaista linkkiä. dysleksiako kirjoitti:
Sinä olit kopioinut tuon linkin lauseen kommenttiisi ja käytit sitä itse kirjoittamanasi aiemmassa ketjussa. Olethan itsekin kovasti huomautellut muita palstalla kirjoittavia kirjoitusvirheistä. Itseäsi olet tituleerannut filologiksi tehtaillen kirjoitusvirheitä melkeinpä jokaisessa kommentissasi. Melko outoa itseään sivistyneeksi ja akateemisesti koulutetuksi kehuvalta trollilta.
En ole lähetellyt sinulle tuollaista linkkiä.Taidat nyt olla pahasti erehtynyt, ystävä kallis. Tuo yo. linkki annettiin minulle huomatuksena, en ole itse sitä aiemmin käyttänyt missään.
En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun.
Kokonaan toinen asia on, kun itsekin vajavaisesti kirjoittava kirjoittaja yrittää sormi pystyssä opettaa minulle kielioppia tai kirjoittamista. Tähänpä taisit sinäkin syyllistyä. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelman käyttäminen. Tätähän me taisimme sinun kanssasi yhdessä naureskella.
Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa.- sammasammas
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taidat nyt olla pahasti erehtynyt, ystävä kallis. Tuo yo. linkki annettiin minulle huomatuksena, en ole itse sitä aiemmin käyttänyt missään.
En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun.
Kokonaan toinen asia on, kun itsekin vajavaisesti kirjoittava kirjoittaja yrittää sormi pystyssä opettaa minulle kielioppia tai kirjoittamista. Tähänpä taisit sinäkin syyllistyä. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelman käyttäminen. Tätähän me taisimme sinun kanssasi yhdessä naureskella.
Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa.Kuinka selität tuon lauseesi : "En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun."
Miten omat opintosi sujuivat, estyikö koulunkäyntisi tai opiskelusi useastikin kyseisten elämässäsi sattuneiden syiden vuoksi? Tällä viittaan kirjoitusvirhetehtailuusi. Ettei vain oma koulutuksesi jäänyt siihen pakolliseen. Olisi hienoa jos et leikkisi pätevämpää kuin todellisuudessa olet. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen, siinäpä tavoitetta itsellesikin. - quisgulgee
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taidat nyt olla pahasti erehtynyt, ystävä kallis. Tuo yo. linkki annettiin minulle huomatuksena, en ole itse sitä aiemmin käyttänyt missään.
En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun.
Kokonaan toinen asia on, kun itsekin vajavaisesti kirjoittava kirjoittaja yrittää sormi pystyssä opettaa minulle kielioppia tai kirjoittamista. Tähänpä taisit sinäkin syyllistyä. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelman käyttäminen. Tätähän me taisimme sinun kanssasi yhdessä naureskella.
Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa."En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä."
Moktar.Gubta
2.10.2018 18:47
"Panemme siis yhdessä asialle asiallisen pisteen. Avaaja huuteli näin: "Alinta eläkeikää (Ruotsissa) sunnitellaan nostettavaksi seitsemään kymmeneen."
Useista pyynnöstä huolimatta avaaja ei pystynyt esittämään kun "sunnittelee" tai miksi "sunnittelee". Toteamme yhdessä: Avaaja oli keksinyt väitteen ihan omassa päässään ja heittelee sitä täällä faktana.
Hyi sentään."
Joo etpä tietenkään ole. Sitä paitsi tuolla avaaja oli aivan oikeassa ja sinä väärässä, mitä et tietenkään tule myöntämään. - sähköpaimeneen
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taidat nyt olla pahasti erehtynyt, ystävä kallis. Tuo yo. linkki annettiin minulle huomatuksena, en ole itse sitä aiemmin käyttänyt missään.
En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun.
Kokonaan toinen asia on, kun itsekin vajavaisesti kirjoittava kirjoittaja yrittää sormi pystyssä opettaa minulle kielioppia tai kirjoittamista. Tähänpä taisit sinäkin syyllistyä. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelman käyttäminen. Tätähän me taisimme sinun kanssasi yhdessä naureskella.
Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa."Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa."
Onhan se taito sekin oppineella, mieli tekisi sihauttaa tolppaan mutta tyytyykin lorottelemaan gubtahousuihin.
Ei taida oppinut heppu erottaa kenen kera keskustelee milloinkin. - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Taidat nyt olla pahasti erehtynyt, ystävä kallis. Tuo yo. linkki annettiin minulle huomatuksena, en ole itse sitä aiemmin käyttänyt missään.
En myöskään ole ensimmäisenä huomauttelemassa kenenkään kirjoitustaidosta tai kirjoitusvirheistä. Eihän ole minun asiani tuomita ketään sen vuoksi, että elämässä on sattunut jotakin, joka on estänyt koulunkäynnin tai opiskelun.
Kokonaan toinen asia on, kun itsekin vajavaisesti kirjoittava kirjoittaja yrittää sormi pystyssä opettaa minulle kielioppia tai kirjoittamista. Tähänpä taisit sinäkin syyllistyä. Hyvä ja sujuva kirjoittaminen on vallan muuta kuin oikolukuohjelman käyttäminen. Tätähän me taisimme sinun kanssasi yhdessä naureskella.
Vain koira ylvästelee sillä miten korkealle tolppaan se yltää virtsaamaan. Oppinut pitää tietonsa ja taitonsa häveliäästi piilossa.Ai et vai?
- Näin_ajattelen
Suhtaudun maahanmuuttopolitiikkaamme kriittisesti. Mielestäni Länsimaita vihaavia maahammuuttajia ei pitäisi ottaa Eurooppaan ja muslimeilta on vaadittava sopeutumista eurooppalaisiin kulttuureihin, ihmioikeuksiin, tasa-arvoon ja demokratiaan.
Samalla vastustan vahvasti äärioikeistoa ja väkivallan käyttöä.
Islam ja äärioikeistolaisuus ovat mielestäni eurooppalaisten arvojen pahimmat viholliset.- docadjö
"Islam ja äärioikeistolaisuus ovat mielestäni eurooppalaisten arvojen pahimmat viholliset. "
molemmat voisi poistaa
Jos ei, niin syövät toisensa. - Samanlaisia
docadjö kirjoitti:
"Islam ja äärioikeistolaisuus ovat mielestäni eurooppalaisten arvojen pahimmat viholliset. "
molemmat voisi poistaa
Jos ei, niin syövät toisensa.Molemmilla on tavoitteena monokulttuurinen maailma, jossa heidän oma ideologiansa on vallalla kaikkialla.
Siksi ne ovat niin vaarallisia. Vastustajia ei siedetä, heidät saatetaan jopa tappaa. Lisäksi sekä islam että äärioikeustolaisuus luokittelevat ihmisiä uskonnon mukaan eriarvoisiksi. Erilaisuutta ei siedetä.
Jokainen tietää, että suuri osa muslimeista ja äärioikeistolaisista ei tee mitään pahaa kenellekään. Mutta silti heidän ideologiansa on täysin yhteensopimaton länsimaisen ajattelun kanssa. - Totuutta-väliin
"Molemmilla on tavoitteena monokulttuurinen maailma, jossa heidän oma ideologiansa on vallalla kaikkialla."
No ei ole. Niin sanotun äärioikeiston tavoitteena on monikulttuurinen Maailma jossa jokainen kulttuuri ja rotualue säilyttää omintakeisuutensa.
Kukaan eurooppalainen kansallissosialisti ei haaveile arabimaiden alistamisella ja kolonisoimisella. Muslimit jotka ovat tuleet tänne Eurooppan vasta äskettäin, haaveilevat meidän tuhoamisesta. Kuinka paljon Saksassa asui turkkilaisia v. 1945? Nyt heitä on yli 3 miljoonaa.
- dfdfdfdfdfdfmnmnmn
ainoa mitä euroopassa on saanut ja saa edelleen pelätä on äärivasemmisto.
Äärivasemmisto hyökkää viattomien ihmisten kimppuun, pahoinpitelee, vainoaa ja tappaa,
Hampurin G7 kouksen aikana äärivasemmisto pani kaupungin matalaksi, hyökkäsi vaittomien ihmisten kimppuun ja mm 200 poliisia loukkaantui
Mutta suomen valhe media ei kerro tästäkään mitään - jukkavaanöyhöttää
Jukkapoika ei missään vaiheessa edes yritä kiistää henkilöllisyyttää, kun jää kiinni öyhötys-oksennuksistaan. Ymmärtäneekö tuo vähäpoika sitäkään, että mikäli hän öyhöttäisi vastaavasti (siis heidän kultturinsa vastaisesti, vaikka siellä tosin aihetta olisi) vaikka saudi-arabiassa, hänen päänsä katkaistaisiin torilla, kerran viikossa siellä tapahtuvassa julkisissa mestauksissa, tuskin. Mietin vaan, kuinka karmeaa on tuommoisen täydellisen hyödyttömän öyhön läheisillä, myötähäpeän täytyy olla valtava, on luultavaa, että he tekevät kaikkensa ettei sukulaisuussuhde paljastuisi. On tietenki, jopa todennäköisesti mahdollista, että jukkapoika on pitkällisen sukurutsan tuotos, jolloin luonnollisesti koko sukunsa edustaa samaa älyllistä tasoa, eikä edes ymmärrä hävetä. Tämä selittäisi jollain tavoin intressiään hehkuttaa kivikautista pedofiili/sukurutsa-uskontoa.
Toivoisin sinun tekevän testin. Mitäpä jos tulostaisit tuo yo. viestisi paperille ja kävisit näyttämässä sitä sinun naapurillesi.
Miltä ajatus tuntui? Jos ensimmäinen reaktiosi oli, että ei missään nimessä, sinulla on vielä toivoa.- voi.sentään
Moktar.Gubta kirjoitti:
Toivoisin sinun tekevän testin. Mitäpä jos tulostaisit tuo yo. viestisi paperille ja kävisit näyttämässä sitä sinun naapurillesi.
Miltä ajatus tuntui? Jos ensimmäinen reaktiosi oli, että ei missään nimessä, sinulla on vielä toivoa.Tuota noin. Sinun toivosi lienee jo mennyt aikoja sitten. Höpinöistäsi päätellen.
- kaikki
Niin. Voihan tekniikkaa käyttää myös muutkin
https://tekniikanmaailma.fi/jopa-live-uutisvideo-voi-valehdella-valeuutisten-teknologia-etenee-jattiloikkauksin/
https://yle.fi/uutiset/3-9464168 - meedio.juovuksissako
"Tein tänään avauksen Chemnitsin mellakoista ja kaupungissa tehdyistä uusista pidätyksistä. Aihe oli liikaa jollekin, koska asiasta tehtiin peräperään 4 ilmiantoa"
Kerro meillekin, kuinka pystyt toteamaan tuollaisen olettamuksesi? Peräperään 4 ? - 324435
Noilla kyseisillä "oikeistoterroristeilla" oli hallussaan keppejä ja ilma-ase. Melkoinen "terrori-isku" on siis ollut luvassa :D
Näyttää sille ettei vasemmiston ja valtamedian Chemnitz-valheille ole tulossa loppua. Aloittaja on näköjään samaa paskasakkia."Noilla kyseisillä "oikeistoterroristeilla" oli hallussaan keppejä ja ilma-ase."
Miten sinulta unohtuikaan taser (etälamautin), metallivahvisteiset hanskat ja rikotut pullot. Unohtui sekin, että ryhmä oli yrittänyt hankkia automaattiasetta, tosin turhaan.
Tekikö mieli laimennella ja loivennella taas?- johntravoltanserkku
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Noilla kyseisillä "oikeistoterroristeilla" oli hallussaan keppejä ja ilma-ase."
Miten sinulta unohtuikaan taser (etälamautin), metallivahvisteiset hanskat ja rikotut pullot. Unohtui sekin, että ryhmä oli yrittänyt hankkia automaattiasetta, tosin turhaan.
Tekikö mieli laimennella ja loivennella taas?Muistatko miten innolla kehuit tuotakin paskakasaa,,kaikki sinun "ihanteet" on samaa sontaa.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/hovioikeus-vahvisti-lelusalakuljettaja-rami-adhamin-vankeustuomion-rikosryppaasta-uudet-syytteet-jo-vireilla-karajilla-201167661/?_ga=2.157663354.1944152131.1536476985-1311304579.1535813042 - 3453453
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Noilla kyseisillä "oikeistoterroristeilla" oli hallussaan keppejä ja ilma-ase."
Miten sinulta unohtuikaan taser (etälamautin), metallivahvisteiset hanskat ja rikotut pullot. Unohtui sekin, että ryhmä oli yrittänyt hankkia automaattiasetta, tosin turhaan.
Tekikö mieli laimennella ja loivennella taas?Perus elämänkoululaisen arsenaaliahan tuo, ei niillä mitään terrori-iskua todellakaan tehdä. Haloo - metallivahvisteisilla hanskoilla, sähkölamauttimella ja ilma-aseella. Uijuijui.
Mitäköhän sillä aseella sitten oltaisiin tehty mikäli olisivat onnistuneet sellaisen hankkimaan, sitä voi vain spekuloida. Turha lienee ainakaan valtamedialta odotella totuudenmukaisia uutisia siitä aiheesta, kuten muutoinkaan viime aikaisissa Chemnitz-uutisissa.
"Mitäköhän sillä aseella sitten oltaisiin tehty mikäli olisivat onnistuneet sellaisen hankkimaan, sitä voi vain spekuloida. "
Vai että ihan spekuloida. Halusivat varmaankin aseen pelatakseen mölkkyä.
Voi sinua, lieventele ja loiventele lisää.- johntravoltanserkku
Niin,,keppi ja hanskat onkin todella "vaarallisia"...Mutta muslimi tappaa! Kuten teki Chemnitsissä,,ja tuhansia kertoja muuallakin,,se agenda,,se pakottaa...
Hirveästi ei "Aavikon tolvanan" valkopesu auta. johntravoltanserkku kirjoitti:
Niin,,keppi ja hanskat onkin todella "vaarallisia"...Mutta muslimi tappaa! Kuten teki Chemnitsissä,,ja tuhansia kertoja muuallakin,,se agenda,,se pakottaa...
Hirveästi ei "Aavikon tolvanan" valkopesu auta.Myös NSU-ryhmä tappoi 9 maahanmuuttajataustaista miestä ja yhden poliisin. Ei nämä uusnatsistiset terroristiryhmät mitään leikkikerhoja ole.
Aivan turhaan lieventelet ja loiventelet. Kaikki terrorismi on aina yhtä tuomittavaa.- Sivustaseuraaja
Moktar.Gubta kirjoitti:
Myös NSU-ryhmä tappoi 9 maahanmuuttajataustaista miestä ja yhden poliisin. Ei nämä uusnatsistiset terroristiryhmät mitään leikkikerhoja ole.
Aivan turhaan lieventelet ja loiventelet. Kaikki terrorismi on aina yhtä tuomittavaa.Se NSU-hommelihan oli suoraan kaikkien asiallisten maahanmuuttokriitikoiden asiaan kusemista, kerrassaan ja kertakaikkiaan typerää. Ja harvalla on mitään sympatioita natsiaatetta kohtaan, vaikka sinällään en ihmettele miksi se kerää lisää kannattajia saksassa tietyissä porukoissa nykytilanteessa, siitäkin huolimatta, että se on siellä niin iso mörkö. Saksa kun on iso maa.
Kaikki terrorismi on todellakin tuomittavaa, mutta sinua ei näe itkemässä antifan, vasemmiston tai etenkään islamistien terrori-iskujen perään ja noitahan on saksassa tehty aikas pirun paljon viime vuosina - ja estetty tapahtumasta sitäkin enemmän. Sen sijaan sinua itkettää natsit ja tämä Chemnitzin tapaus, josta ei edes tiedä sanoa mitä se tosiasiassa on, koska lähtökohtaisesti melkein kaikki Chemnitzistä, AfDstä ja saksan "äärioikeistosta" kirjoitettu on valtamediassamme täyttä soopaa. Se on sitä saksassakin, vaikka kriittisiäkin ääniä kuuluu enenevässä määrin sielläkin jo - niistä ei toki meillä mitään kirjoitella, ei sovi teikäläisten agendaan. - Sivustaseuraaja
Eipä ole harvassa ne elämänkoululaiset ja vähän muutkin, jotka mutkan itselleen haluaisivat ihan vain omaksi ilokseen. Uusnatsit, isänmaalliset survivalistit ja muut vastaavat luultavasti hamstraavat kaikenlaista arsenaalia tälläkin hetkellä omilla tahoillaan kun pelkäävät/odottavat/toivovat jotain tulevaa suurta yhteenottoa, konfliktia tai yhteiskuntajärjestyksen romahtamista... jollaista luultavimmin eivät tule kuitenkaan elinikänään näkemään suomessa ainakaan.
Paradoksaalista lienee osaltaan, että helpoiten ja parhaimman laatuisia aseita he saisivat hankittua itselleen mamuilta - melkein kaikilla kun olisi yhteydet sellaisia hankkia halutessaan. Vai miksi luulet, että ruotsin mamuilla on niin paljon arsenaalia rynnäkkökivääreistä kranaatteihin?
Mutta ehkä et tiedä mitään tällaisesta maailmasta vaan elät jossain tynnyrissä tai sitten olet kasvanut jossain pumpulissa taikka sitten - ja todennäköisimmin - leikit vain uunoa. Sivustaseuraaja kirjoitti:
Eipä ole harvassa ne elämänkoululaiset ja vähän muutkin, jotka mutkan itselleen haluaisivat ihan vain omaksi ilokseen. Uusnatsit, isänmaalliset survivalistit ja muut vastaavat luultavasti hamstraavat kaikenlaista arsenaalia tälläkin hetkellä omilla tahoillaan kun pelkäävät/odottavat/toivovat jotain tulevaa suurta yhteenottoa, konfliktia tai yhteiskuntajärjestyksen romahtamista... jollaista luultavimmin eivät tule kuitenkaan elinikänään näkemään suomessa ainakaan.
Paradoksaalista lienee osaltaan, että helpoiten ja parhaimman laatuisia aseita he saisivat hankittua itselleen mamuilta - melkein kaikilla kun olisi yhteydet sellaisia hankkia halutessaan. Vai miksi luulet, että ruotsin mamuilla on niin paljon arsenaalia rynnäkkökivääreistä kranaatteihin?
Mutta ehkä et tiedä mitään tällaisesta maailmasta vaan elät jossain tynnyrissä tai sitten olet kasvanut jossain pumpulissa taikka sitten - ja todennäköisimmin - leikit vain uunoa.Kovin tunteellinen vuodatus. Sinunkin kannattaisi nukkua yösi, jotta vuorokausirytmi säilyisi edes jotenkin kohdillaan.
Vuorotyöhönkään ei kuulu Suomi24-palstoilla roikkuminen. Tietäisit tämän, jos sinulla olisi kokemusta työelämästä.
- vitunvitunvitutus
Moktar.Gubta kirjoitti:
Myös NSU-ryhmä tappoi 9 maahanmuuttajataustaista miestä ja yhden poliisin. Ei nämä uusnatsistiset terroristiryhmät mitään leikkikerhoja ole.
Aivan turhaan lieventelet ja loiventelet. Kaikki terrorismi on aina yhtä tuomittavaa."Kaikki terrorismi on aina yhtä tuomittavaa."
Miksi sitten hyväksyt islamilaisen terrorin? - agendasisokaisemaolet
Moktar.Gubta kirjoitti:
Kovin tunteellinen vuodatus. Sinunkin kannattaisi nukkua yösi, jotta vuorokausirytmi säilyisi edes jotenkin kohdillaan.
Sivistyneen ja koulutuksen saaneen käytökseen ei kuulu öyhöttää keskustelupalstoilla, tietäisit tämä, jos sinulla olisi koulutus ja sivistystä.
- RobertKinty
Moktar the ultimate mokkapalli. Ei mulla muuta.
- Sivustaseuraaja
Moktar taitaa olla omalla sarallaan sellainen aattellisesti sokea, mutta periaatteessa on hyvä, että joku on haastamassa omat ajatukset ja näkemykset aina välillä. Mikäli niitä ei pysty verukkeetta perustelemaan, niin silloinhan niitä on syytä pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Moktarin myös.
- Trolliksi.todettu
Sivustaseuraaja kirjoitti:
Moktar taitaa olla omalla sarallaan sellainen aattellisesti sokea, mutta periaatteessa on hyvä, että joku on haastamassa omat ajatukset ja näkemykset aina välillä. Mikäli niitä ei pysty verukkeetta perustelemaan, niin silloinhan niitä on syytä pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Moktarin myös.
Hänelle trollaaminen on elämänsä ainoa tarkoitus valehtelunsa ohella. Ihmetyttää tuhattaitoisuus ilman ensimmäistäkään todistetta pätevyydestään mihinkään.
- ew4534
Trolliksi.todettu kirjoitti:
Hänelle trollaaminen on elämänsä ainoa tarkoitus valehtelunsa ohella. Ihmetyttää tuhattaitoisuus ilman ensimmäistäkään todistetta pätevyydestään mihinkään.
No näinhän se taitaa olla. Mahtaako kaveri edes oikeasti olla mistään mitään mieltä muutoin kuin niiltä osin kun se sattuu sitä huvittamaan... kunhan nyt vain vastarannan kiiskinä trollailee. Mutta tekee muotovoittoisen argumentointinsa kuitenkin paremmin kuin valtaosa kaikenmaailman piffiläisistä - tosin sekään nyt ei sinänsä paljoa vaadi itsessään.
ew4534 kirjoitti:

Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
- 34r3r4
Moktar.Gubta kirjoitti:
Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
Runollinen heitto, mutta ei tässä kohtaa elämää enää mihinkään pikkumaiseen kateellisuuteen kompastuta vaan keskitytään oleelliseen. Sinä se sitten jaksat nostaa omaa erinomaisuuttasi jatkuvasti aliarvioimalla kanssakeskustelijasi - olet IRL varmaan aika vastenmielinen alentuvainen besserwisser?
34r3r4 kirjoitti:

Lueppas uudestaan tämä: Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
- Älä.yritä
Moktar.Gubta kirjoitti:
Lueppas uudestaan tämä: Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
Ei sinua kuunnellakaan. Vaikkei kyseistä Kirjaa ole kuin homekorviesi välissä.
- 98j9j8
Moktar.Gubta kirjoitti:
Lueppas uudestaan tämä: Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
Ei osu eikä uppoa. Miksi yleensä vaivaudut julistamaan viisauksiasi ylenkatseeltasi? Huuhtele valheellinen omahyväinen erinomaisuutesi mieluiten vessanpytystä suoraan alas.
98j9j8 kirjoitti:
Ei osu eikä uppoa. Miksi yleensä vaivaudut julistamaan viisauksiasi ylenkatseeltasi? Huuhtele valheellinen omahyväinen erinomaisuutesi mieluiten vessanpytystä suoraan alas.
Ihmisen on hyvä olla nöyrä. Parempi on ensin kuunnella hiljaa muita ja vasta sitten puhua itse. Parempi on ensin lukea ja vasta sitten kirjoittaa itse. Nöyrä ja hiljainen mieli huomaa monta asiaa ja oppii myös monta totuutta.
Ei oppinut huuda torilla vaan kirjoituskammiossaan, sanoo Kirja.- 09k9k0
Moktar.Gubta kirjoitti:
Ihmisen on hyvä olla nöyrä. Parempi on ensin kuunnella hiljaa muita ja vasta sitten puhua itse. Parempi on ensin lukea ja vasta sitten kirjoittaa itse. Nöyrä ja hiljainen mieli huomaa monta asiaa ja oppii myös monta totuutta.
Ei oppinut huuda torilla vaan kirjoituskammiossaan, sanoo Kirja.Ei nyt millään pahalla, mutta niinkö aina itsekin teet?
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Lueppas uudestaan tämä: Katkerien, kyvyttömien ja kateellisten nillitystä ei kannata kuunnella, sanoo Kirja.
Ei sinua kuunnellakaan.
Lueppas? Luepa. - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Ihmisen on hyvä olla nöyrä. Parempi on ensin kuunnella hiljaa muita ja vasta sitten puhua itse. Parempi on ensin lukea ja vasta sitten kirjoittaa itse. Nöyrä ja hiljainen mieli huomaa monta asiaa ja oppii myös monta totuutta.
Ei oppinut huuda torilla vaan kirjoituskammiossaan, sanoo Kirja.Vain hullu huutonauraja huutaa kirjoituskammiossaan ja kirjasi on kuviteltua huuhaata.
Nöyryyttä sietäisitkin opetella ja potkia itseäsi jalkoväliisi täysillä ainakin viikon.
- Katkera.on
Moktar jäi verekseltään kiinni valheesta tuossa ulkolinja Malmö jengien varjossa ohjelmasta kun väitti kivenkovaa, ettei siinä puhuttu mitään maahanmuuttajataustaisten suorittaminsta raiskauksista kun itsekkin maahanmuuttajataustainen mies sanoi siinä ihan suoraan, että maahanmuuttajien suorittamat raiskaukset ovat suuri ongelma ruotsissa.´No totuuden voi jokainen tarkistaa ohjelman kohdasta 51.41
Myös tapaus Hassan zupier opetti, kuinka vedätettävissä Moktar on kun puolustaa sairasta agendaansa.- Anonyymi
No etkö tuota ole ennen huomannut että trolli kusettaa 12 h päivässä muita lukijoita?
- Tolkun.mies
Taisi olla tuo malmön moka ensimmäinen kerta kun Aavikon Moktar myöntää olevansa jossain asiassa väärässä.
Odotin kyllä, että tuossa Hassan Zupierin tapauksessakin olisi myöntänyt virheensä, mutta tuntuu pitävän vieläkin Hassania supersankarinaan.- Anonyymi
Moku antaa zupierun vetää paljaalla.
- Samaa_kaikkialla
Chemnitzin tapahtumat ovat melko tavanomainen reaktio, kun omaan maanosaan kohdistetaan vihaa, murhia ja terrori-iskuja. Samalla tavalla toimivat ihmiset Lähi-Idässä ja Afrikassakin.
Ollessani Afrikassa ei auttanut, vaikka olin kuinka ystävällinen. Silti minuun kohdistettiin erilaisia ennakkoluuloja ja rasistisia mielipiteitä. Viha Länsimaita kohtaan oli selvää, vaikka kyseisessä maassa esim. orjakauppaa ovat käyneet lähinnä arabit. Jos eurooppalaiset murhaisivat siinä maassa jonkun, seuraisi siitä paljon Chemnitziä pahempi tilanne.
Rasismia ja kahtiajakautumista on kaikkialla.- 23423423
"Rasismia ja kahtiajakautumista on kaikkialla."
Siinäpä se. Onko meidän kuinka järkevää laskea ainoana halukkaana aseensa ja sen myötä altistua hyväksikäytölle, segregoituneelle yhteiskunnalle ja kantaväestöön erityisesti kohdistuvaan rikollisuuteen?
"Silti minuun kohdistettiin erilaisia ennakkoluuloja ja rasistisia mielipiteitä."
Arvattavasti koit kohtelun epäoikeudenmukaisena?
Eihän se, että rasisimia on muualla, tarkoita sitä, että meidän pitäisi hyväksyä suomalainen rasismi. Epäoikeudenmukaisuus on moraalisesti väärin, esiintyipä sitä sitten Afrikassa tai Suomessa.
On olemassa sellaiset käsitteet kuin oikea ja väärä. Ei väärästä tule oikeaa sillä, että vääryyttä on niin kovin paljon.- Anonyymi
Hyvä, suomalaista rasismia ei tule hyväksyä. Siis muslimit ulos Suomesta. Ne ovat rasistisia ihan lähtökohdiltaan, opetuksiltaan, käytökseltään ja tavoitteiltaan. On sivuseikka mikä laita sitä ajaa.
- Anonyymi
Eli islam ja isis myös pitää poistaa euroopasta moktar gubtan mukaan?
Päitä pyörii kaduilla toisinaan vaikka jalkapalloja on olemassa - Anonyymi
Ja tällä islamilla aivopesty Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim oikeuttaa kaiken kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN perseilyn SUOMESSA!
- Anonyymi
Tosin kehitysmaamuslimi populaatio kasvaa suomessa joka päivä lisää ja on suurin sisäinen turvallisuusuhka!
- Anonyymi
Kuka vatipää tämän nosti esiin vuosien takaa?
Eikö tuolla oliolla ole jo tarpeeksi ripulointejaan esillä?- Anonyymi
No mitä muuta voi odottaa tältä ALLAAAAAH AKBAR tapaukselta!
Siis tältä Hamasin, Hizbollahin, Isiksen…jne, lähettiläältä!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052019
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481166Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1731065- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77727Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.337667- 26651