Mitä helpommaksi irtisanomiset tulevat ja mitä enemmän pätkä-ja ilmaistyötä, sitä enemmän tulee väistämättä tukien tarve kasvamaan ja irtisanomista johtuvia ikäviä seurannaisvaikutuksia ongelmineen. Työntekijöiden epävarmuus kasvaisi auttamatta, ja elettäisiin säästöliekillä, sekä säästettäisiin kuluttamisen sijaan pahanpäivänvaralle, joka näkyisi kotimaisten pienten yritysten tuloksessa nekatiivisesti. Työttömyyden ja pyrokratian aiheuttamat kustannukset tulisivat yhteiskunnassa nousemaan, kun työntekijöistä tehtäisiin heittopusseja, jotka olisivat entistäkin enemmän lainsuojattomia ja vailla turvattua ja vaakaata toimeentuloa. Entä työntekijöiden ottamat pankkilainat asuntoihin, millä lainat maksettaisiin, eli kuka maksaisi ne. Asuntojen hinnat tulisivat ryminällä alas ja pakkohuutokauoat yleistyisivät.
Entä miten on laskettu helpompien irtisanomisten vaikutukset heidän tuleviin eläkkeisiinsä, joka pienentää eläkekarttumaa, ja tulevia eläkkeitä, sekä edelleen näiden eläkkeiden ostovoimaa. Entä niistä johtuvat tukien tarpeiden kasvu. Tuleville veronmaksajille aiheutuisi lisää kustannuksia, kun yhä pienemmiksi käyvät eläkkeet yleistyisivät ja yhä useamman olisi jatkossa tartuttava tukiin. Tulisi tulevien ikäpolvien riesaksi, uusi kasvava köyhällistö, aktiivimallin-, työttömyysturvanheikennysten-ja ilmaistyötä tehneiden pienten tulevien eläkkeiden vuoksi.
Entä miten on laskettu helpompien irtisanomisten vaikutukset heidän tuleviin eläkkeisiinsä, joka pienentää eläkekarttumaa, ja tulevia eläkkeitä, sekä edelleen näiden eläkkeiden ostovoimaa. Entä niistä johtuvat tukien tarpeiden kasvu. Tuleville veronmaksajille aiheutuisi lisää kustannuksia, kun yhä pienemmiksi käyvät eläkkeet yleistyisivät ja yhä useamman olisi jatkossa tartuttava tukiin. Tulisi tulevien ikäpolvien riesaksi, uusi kasvava köyhällistö, aktiivimallin-, työttömyysturvanheikennysten-ja ilmaistyötä tehneiden pienten tulevien eläkkeiden vuoksi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, että palkansaajista tulee pelinappuolita ja heidän käytettävissään olevat vuositulonsa laskemaan. Harmittaa näin ruokaravintolayrittäjänä, koska ihmiset joutuvat tekemään kompromisseja pärjätäkseen, ja säästävät laittamalla itse ruokansa. Yrittäjänä häviö tulisi olemaan suurempi kuin mahdollisuus irtisanoa ja palkata, ja taas irtisanoa jne................
Se on totta, että mitä useammalla epävarmuus työpaikasta kasvaa, niin sitä useammat varautuvat irtisanomisiin mahdollisuuksiensa mukaan ja niin se kostautuu pienyrittäjille.
Pienet kodinkoneliike yrittäjät, kioskit ja kaupat sekä pientilalliset ovat jo ajettu siihen pisteeseen, ettei toimintaedellytyksiä ole, suunta jatkuu.......
Yrittääköhän sipilä kansanmurhaa näillä tempuillansa
Uutisissa just nyt, että asia jakaa kansaa 😢, ja se ei ole hyvä se. Kansa jakautuu ja työttömät koetaan jo lähes rikollisiksi 😫
Vaikka itsellä olisi vakaa työ ja asema sekä varma toimeentulo, niin kuka tietää lastensa ja lastenlastensa tulevista irtisanomisista, aina ei isäpapan asema ja vaikutusvalta kuitenkaan riitä ja nämä joutuvat hyvinkin edestään löytämään nämä julmuudet, joka tekee kipeää kun kohdalle sattuu.
Lapset ovat huolissaan vanhempiensa mahdollisista irtisanomisista ja oireilevat, joka koskettaa kasvattajia.
Vastaavat irtisanomiset tulisi koskea myös kansanedustajia, ministereitä ja eliittiä ja tuosta tulisi vastata oppositio. Ja karenssi samalla tavalla ilman sopeutumiseläkkeitä.
Meillä on laillisesti ja demokraattisesti valittu eduskunta ja hallitus.
Mutta maailmassa on Diktaattoreja ja Psykopaatteja vallassa, ja meidän ministerimme ovat kaikkea muuta, ja ajattelevat vain parastamme, ovat sympaattisia ja Sipilä oikea isähahmo.
Meillä on kristitty hallitus, joten olemme turvassa ja voimme luottaa Jumalan johdatukseen.
Vitsi, vitsi ja kallis, muuten kerros miten gallupeissa 100 prosenttia kuulema äänestää?
Ateismi on viisautta! Ei mikään hihhulointi!
Saksanmalliin? Pikkuliksat ja yhteiskunta tuilla korvaa osan tuloista. Eli muut maksaa pienyritysten palkkanenoja?
Ruotsissa on miljoona ihmistä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkona, kadulla autot palavat, tätäkä reinfeldtilinen hallituksemme haluaa tännekin.
Turvapaikan hakijoiden ja maahanmuuttajien asia on monimutkainen ja vaikea. Toisaalta heitä pitäisi auttaa, ja toisaalta tiedostaa, että heidän maahanmuuttonsa lisää selkkauksia ja ongelmia oleellisesti.
Se on mielestäni väärin, vaikka ei nyt ihan ihmiskauppaan verrattavaa, jos pakolaiskiintiöt ovat poliittisia, ja se tehdään poliittisen eliitin lähtökohdista, eikä itse auttamisesta. Ei pitäisi katsoa mistä ilmasuunnasta hätää kärsiviä tulee, vaan heidän todellinen avuntarpeensa tulisi määritellä avun tarpeen.
Paremmin pitäisi valvoa sitä, ettei maahan tule rikollisuutta, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja terroristejä, ja nämä pitäisi heti karkoittaa maasta jos vastaavia tapauksia ilmenisi.
Tiedän että tietty vastuu on ja sitä pitää jakaa, mutta jos levottomuudet ja mut uhkat leviää, niin silloin tilanne saattaa karata käsistä hallitsemattomaksi, joista meillä on ikäviä esimerkkejä olemassa.
Toisaalta ensisijaisesti pitäisi oman maan asiat ja oma pesä hoitaa jotakuinkin kuntoon, ja vähentää eriarvoistumista, joka saattaisi aikaa myöden johtaa myös meillä yhteiskunnallisiin selkkauksiin ja ongelmiin. Nälkä ja puute voivat joskus eskaloitua kun se kestää tarpeeksi pitkään, joten meidän ei tule koskaan aliarvioida oman kansalaistemme ongelmia ja puutetta.
Pienyrittäjät ovat usein myös unohdettu ja syrjitty ryhmä ja he tekevät pitkää päivää ja pitävät vähän lomia, joten heidän tilanteeseensa kaipaisin helpotuksia, vaikka ei missään nimessä heidän työntekijöidensä kustannuksella, sillä he ovat osa tulosta ja työllisyyttä sekä tiimiä.
Pakolaishyysäys on loukkaus niitä kohtaan,jotka jää lähtömaan köyhyyteen?
Eikö pienyrittäjillä ole muita ongelmia kuin se, että ei saa työntekijöitään helposti irtisanottua? Entä verotus? Onko oikeudenmukainen suuryritysten veroihin verrattuna? Entä yritystuet? Mikä on pienyrityksen saama yritystuki verrattuna isoihin? Kannattaisko pienyrittäjien vaatia tasa-arvoisempaa verotusta ja tukipolitiikkaa, jota isot eivät syö pieniä. Hallitus ajaa pienyritykset ahdinkoon, jos pienyritysten on vaikea saada ammattitaitoista väkeä - palkoilla kun eivät voi kilpailla ja irtisanomissuojattomuudella kilpailu tuo negatiivisen tuloksen.