Miksi uskon Jumalaan

Kissanpoikane

Kun katson tätä kaikkea, niin minun on vaikea uskoa että tämä kaikki on vain sattumaa tai itsestään tullut.

Siksi uskon että tämän systeemin ulkopuolinen voimakas äly, eli Jumala, on saanut tämän kaiken olevaisuuteen.

17

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aito.asdfman

      Eihän tämä kaikki mitään sattumaa ole. Tutustupa todellisuuteen.

    • fdgfgdhgd

      Olen samaa mieltä. Käsitystäsi vahvistaa Kent Hovindin uusimpien puheiden kuuntelu. Hän on esitellyt jo viitisenkymmentä eläintä ja muuta Jumalan luomusta, jota olisi mahdoton kuvitella tuosta noin vaan omin päin kehittyneeksi. Youtubesta löytyy.

      • ettei.totuus.unohdu

        Hovind on mm. veropetoksista tuomittu huijari.


    • UghOlenPuhunut

      Nimen omaan. Suuri Manitou loi maailman, eläimet ja ihmiset ja Suuri manitou loi kaiken täydelliseksi. Kojootti yritti kateuksissaan turmella maailman potkimalla Manitoun luomuksia vinoon, aina kun silmä vältti. Siitä ovat tulleet maailmaan epätäydellisyydet.

    • jooeisitäjeesustataas

      Kun katson terveellä logiikalla tätä kaikkea niin ei tätä ole ainakaan mikään kovin älykäs olento ollut suunnittelemassa. Hemmetin surkea hyötysuhde kaikenkaikkiaan. James Watt pystyi jo parempaan.

      Kyllä sattuma on ollut suurin kaikkivaltias ja sillä on ollut 13,8 miljardia vuotta aikaa asetella palikat paikoilleen.

      • "Kun katson terveellä logiikalla tätä kaikkea niin ei tätä ole ainakaan mikään kovin älykäs olento ollut suunnittelemassa. Hemmetin surkea hyötysuhde kaikenkaikkiaan. James Watt pystyi jo parempaan. "

        James Watt pystyi kehittämään höyrykoneen sen jälkeen kun Jumala on ensin luonut kaikki aineet, joita höyrykoneen rakentamiseen tarvitaan ja sen jälkeen Hän loi ihmisen, jolle Hän loi älyn koota niistä aineista höyrykoneen. James Watt ei itseasiassa luonut mitään.

        "Kyllä sattuma on ollut suurin kaikkivaltias ja sillä on ollut 13,8 miljardia vuotta aikaa asetella palikat paikoilleen. "

        Kylläpä se sattuma sitten olikin hidas. Jumala loi viikossa koko maailmankaikkeuden!


      • Luucifer
        Mark5 kirjoitti:

        "Kun katson terveellä logiikalla tätä kaikkea niin ei tätä ole ainakaan mikään kovin älykäs olento ollut suunnittelemassa. Hemmetin surkea hyötysuhde kaikenkaikkiaan. James Watt pystyi jo parempaan. "

        James Watt pystyi kehittämään höyrykoneen sen jälkeen kun Jumala on ensin luonut kaikki aineet, joita höyrykoneen rakentamiseen tarvitaan ja sen jälkeen Hän loi ihmisen, jolle Hän loi älyn koota niistä aineista höyrykoneen. James Watt ei itseasiassa luonut mitään.

        "Kyllä sattuma on ollut suurin kaikkivaltias ja sillä on ollut 13,8 miljardia vuotta aikaa asetella palikat paikoilleen. "

        Kylläpä se sattuma sitten olikin hidas. Jumala loi viikossa koko maailmankaikkeuden!

        Mikä ajaa sinua hokemaan tuota aivokuollutta sontaa vuodesta toiseen?
        Ettet vain yrittäisi itseäsi vakuuttaa?


    • KazuKa

      "Kun katson tätä kaikkea, niin minun on vaikea uskoa että tämä kaikki on vain sattumaa tai itsestään tullut."

      Miksi vain noin kaksi vaihtoehtoa?

      "Siksi uskon että tämän systeemin ulkopuolinen voimakas äly, eli Jumala, on saanut tämän kaiken olevaisuuteen."

      Millä tavalla tuo on todennäköisempää kuin sattuma tai itsestään syntyminen?

      • spällymälöö

        1. Koska kreationisti ei osaa laskea edes kolmeen.

        2. No tota ... siis ... niinku ... no siis ... totanoin ...


      • spällymälöö kirjoitti:

        1. Koska kreationisti ei osaa laskea edes kolmeen.

        2. No tota ... siis ... niinku ... no siis ... totanoin ...

        Mark5:n logiikalla tuon aloittajan jumalan on pakko olla olemassa, koska ei hän muuten olisi suomi24:ssä.


      • "Millä tavalla tuo on todennäköisempää kuin sattuma tai itsestään syntyminen? "

        Siksi, koska sattuma ei ole persoona. Sillä ei ole tietoisuutta, älyä, järkeä eikä viisautta luoda tai kehittää yhtään mitään.


    • räyhräyh2

      Aloittajan älyllinen taso on todellakin kissanpoikasen. Kehitysvammaisen sellaisen.
      Onnittelen erinomaisesta nikkivalinnasta. Kannattaisi myös harkita nikkiä "kasiainen".

      • "Aloittajan älyllinen taso on todellakin kissanpoikasen. Kehitysvammaisen sellaisen.
        Onnittelen erinomaisesta nikkivalinnasta. Kannattaisi myös harkita nikkiä "kasiainen""

        Kommenttisi ei mitenkään kumoa Jumalan olemassaoloa ja siksi ei senkään perusteella kenenkään kannata olla ateisti. vaan uskovainen kreationisti.

        "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)


      • Mark5 kirjoitti:

        "Aloittajan älyllinen taso on todellakin kissanpoikasen. Kehitysvammaisen sellaisen.
        Onnittelen erinomaisesta nikkivalinnasta. Kannattaisi myös harkita nikkiä "kasiainen""

        Kommenttisi ei mitenkään kumoa Jumalan olemassaoloa ja siksi ei senkään perusteella kenenkään kannata olla ateisti. vaan uskovainen kreationisti.

        "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

        Kommenttisi ei mitenkään todista Jumalan olemassaoloa ja siksi ei senkään perusteella kenenkään kannata olla uskovainen kreationisti.


      • Olenpuhunut

        voin sen kertoa että juurikin sinulta, joka haukut ihmisiä.. vai että kehitysvammaisen tasoa?!
        kiinni pysyvät sultakin taivaan portit..


    • MuttaKissanpoikane

      Ei ole montakaan vuosisataa siitä kun oli äärettömän vaikea uskoa ettei Aurinko kierräkään maata. Neil deGrasse Tysonin sanoin maailmankaikkeudella ei ole mitään velvollisuutta olla sinulle ymmärrettävä. Veikkaan että sieltä löytyy vielä asioita joita emme edes pysty kuvittelemaan vielä.

    • "Kun katson tätä kaikkea, niin minun on vaikea uskoa että tämä kaikki on vain sattumaa tai itsestään tullut."

      Ok. Mennään tuolla. Ei ollut siis sattumaa että Indonesian Sulawesin saarta koetteli vähän ajan sisällä voimakas maanjäristys, tsunami ja tulivuorenpurkaus. Ruumiita lasketaan edelleen, kiitos sinun jumalasi, joka aiheutti kaikki nuo luonnonmullistukset, kuten väität.

      Kreationisti voi pienessä mielessään toki keksiä selityksiä "että kun palvelevat väärää jumalaa niin tuon siitä sitten seuraa", tai jotain yhtä älyvapaata.

      Indonesiasta jonkin verran pohjoiseen on kiihkokristitty Filippiinit, jota murjoo vuosittain kristinuskon jumalan saariryhmän päälle lähettämät tappavat taifuunit. Aivan niin kuin hirvittävässä köyhyydessä ei olisi riittävästi keskettävää, taifuuneista kärsivät tietysti eniten köyhimmät.

      Minä haistattaisin tuollaiselle jumalalle pesemättömän perseen, mutta tyydyn sen sijaan toteamaan että kyse on luonnollisten prosessien aiheuttamista ilmiöistä eikä mielisairaan jumalolennon taikatempuista.

      Persoonallisia jumalia ei ole. Jos olisi, niillä olisi vähän helvetin paljon selitettävää tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2294
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1519
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1309
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1275
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1265
    Aihe