Kauko Saarentaus kertoo Luomisnäytös-ohjelmasta

"Kauko Saarentaus on osa radion ja TV:n historiaa. Suomen kansa muistaa hänet suosittuna TV-uutisten lukijana ja radion Viisasten kerhon vetäjänä. Hän on armoitettu tietomies."

Näin kerrotaan Kauko Saarentauksen omaelämäkertateoksessa Oltiinpa kerran -kirjan takakannessa.

Kauko Saarentaus oli juontajana myös ohjelmasarjassa Luomiskertomus, joka esitettiin vuonna 1971. Kirjassa on yhden luvun verran kerrottu tuosta legendaarisesta ohjelmasarjasta, jossa oli hyvin laaja joukko keskustelemassa elämän peruskysymyksistä Raamatun pohjalta.

Luonnollisesti Jehovan todistajilla oli oma edustuksensa ohjelmasarjassa. Ja ohjelman suunnittelija Uolevi Ahokin paljastui Jehovan todistajaksi.

Kun ohjelmasarja oli esitetty, MTV oli saanut hirmuisen määrän kiitoskirjeitä, enemmän kuin koskaan ennen. Sarjan ohjaaja soitti Saarentaukselle, että hänestä tuntuu, että puolet ovat Jehovan todistajien lähettämiä. Kun Saarenpää oli käynyt kirjekasan läpi, hän oli sitä mieltä, että ne olivat kaikki Jehovan todistajien lähettämiä. Saarentaus epäili Jehovan todistajien manipuolointia asiassa. Ohjelman suunnittelija ja Jehovan todistaja Uolevi Aho kiisti tämän jyrkästi.

Olen kuitenkin aikaisemmassa historia-jutussani todistanut, että kiitoskirjeiden kirjoittaminen oli Suomen haaratoimiston käskemää toimintaa.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s998.html

20

990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eppuli

      Kiinnostava kirjoitus täynnä historian havinaa! Näinhän se on, että Jehovan todistajien haaratoimisto usuttaa jäsenistön noita kirjeitä kirjoittelemaan. Tuollainen meno voi kyllä välillä kääntyä haitaksikin J.todistajille kuten V. Leinosen tiedotustyylikin.

    • rohkaisten

      Ilmeisesti kirjoitit itsekin JP. Ohjelma oli hyvä ja siinä huomasi, keillä oli Raamatun tuntemusta. Mistä Saarentaus pystyi tietämään, kuka oli lähettäjä? Mitä vikaa voi löytää tuostakin hyvästä ohjelmasta. Voi vain ihmetellä. Yksimielinen joukko on kuitenkin kysymyksessä. Puhallamme mielellämme yhteen hiileen, hyvän asian puolesta. Kuten Heb. 10: 23, 24, 25.

      • <<Ilmeisesti kirjoitit itsekin JP. >>

        En kirjoittanut kiitoskirjettä tuon ohjelman katsomisen jälkeen. Siihen on kaksi syytä.

        1) En ollut tuolloin vielä liittynyt Jehovan todistajiin.

        2) En nähnyt ohjelmasarjasta vilaustakaan, en edes silloin tiennyt siitä silloin. Juuri ohjelman esittämisen aikaan matkustin aina bussissa, kun palasin kotoani opiskelija-asuntoon, tuona keväänä kirjoitin ylioppilaaksi.

        <<Ohjelma oli hyvä ja siinä huomasi, keillä oli Raamatun tuntemusta. Mistä Saarentaus pystyi tietämään, kuka oli lähettäjä? Mitä vikaa voi löytää tuostakin hyvästä ohjelmasta. Voi vain ihmetellä.>>

        Olen pahoillani, jos tekstistäni sai sen käsityksen, että kritisoin jotenkin ohjelmaa ja olisin pitänyt sitä huonona. Päinvastoin. Olen kuullut lukuisten vanhojen ihmisten pitäneen ohjelmaa erittäin mielenkiintoisena. Olisin itsekin halunnut sen nähdä. Ja haluaisin vieläkin. Teen koko ajan järjestelyjä hankkeen hyväksi.

        Olen viime aikoina ottanut selvää, voisiko tuon ohjelmasarjan nähdä jostain nauhoitteena. YLE:n arkistosta sitä ei löydy. Soitin MTV:n arkistoon, ei löydy heiltäkään, mutta sieltä sain vinkin, että se olisi mahdollisesti lähetetty KAVI:n arkistoon. Soitin KAVI:iin, mutta ei sitä sielläkään ole. Mutta heillä se on ollut. "Poistetut"-mapissa oli kahden jakson kohdalla merkintä "arkistoidaan", mutta sitä ei kuitenkaan enää löydy. KAVI:ssa arveltiin, että tuo nauha olisi käytetty uudelleen ja siihen olisi siten nauhoitettu jokin toinen ohjelma päälle. Tuohon aikaan nauhat olivat kalliita ja niistä oli pulaa. Ohimennen sanottuna jopa NASA on nauhoittanut joidenkin alkuperäisten kuuohjelmien päälle jotain muuta, joka on harmillista.

        KAVI:sta sain vihjeen, jonka tänään aion katsoa. On vielä yksi mahdollisuus löytää kadonnut "Luomiskertomus". Jos se löytyy, yritän saada sen jollakin keinolla kaikkien kiinnostuneiden nähtäväksi. Se ansaitsisi uuden esityskerran.

      • Paipapum
        JohanneksenPoika kirjoitti:

        <<Ilmeisesti kirjoitit itsekin JP. >>

        ÄÄh , tulihan tuo katsottua aikoinaan , <mutta nää keskustelut on kuin noita vaalikeskusteluja, joukko ihmisiä istuu vaivaantuneen näköisinä ringissä ,ja siellä on aina pari henkilöö , joka ottavat kaikki puheenvuorot haltuunsa , niin se oli Saarentauksenkin aikoina ,
        ei se mitenkään kummallista ole , ettei ole selkeää keskustelua , kun ei ole kyse yhden asian puitteista , vaan kyse on ihan eri Uskonnoista , joita taas muut osallistujat sorsii ,
        Ja "Saarnaaminen on vanhanaikaista nykyihmisille puhutaan kuin joillekin aavikon lukutaiottomille taikauskoisille , tai älyvapaille ,

      • MarjaleenaOmena

        Lahkohan ei kainostele temppuja.
        Muistuu mieleen, kun lahkojulkaisun lähjdeviitesisältö tuntui uskomattomalta, oltiin sitä alettu tutkia.
        Selvisi, että lahko oli saanut julkaistuksi italialaisessa sanomalehdessä yleisönosastokirjoituksen.
        Sitten siis tuota kirjoitusta oli käytetty lahkojulkaisussa esittäen se italialaisesta sanomalehdestä otetuksi tiedoksi.

      • Anonyymi
        JohanneksenPoika kirjoitti:

        <<Ilmeisesti kirjoitit itsekin JP. >>

        En kirjoittanut kiitoskirjettä tuon ohjelman katsomisen jälkeen. Siihen on kaksi syytä.

        1) En ollut tuolloin vielä liittynyt Jehovan todistajiin.

        2) En nähnyt ohjelmasarjasta vilaustakaan, en edes silloin tiennyt siitä silloin. Juuri ohjelman esittämisen aikaan matkustin aina bussissa, kun palasin kotoani opiskelija-asuntoon, tuona keväänä kirjoitin ylioppilaaksi.

        <<Ohjelma oli hyvä ja siinä huomasi, keillä oli Raamatun tuntemusta. Mistä Saarentaus pystyi tietämään, kuka oli lähettäjä? Mitä vikaa voi löytää tuostakin hyvästä ohjelmasta. Voi vain ihmetellä.>>

        Olen pahoillani, jos tekstistäni sai sen käsityksen, että kritisoin jotenkin ohjelmaa ja olisin pitänyt sitä huonona. Päinvastoin. Olen kuullut lukuisten vanhojen ihmisten pitäneen ohjelmaa erittäin mielenkiintoisena. Olisin itsekin halunnut sen nähdä. Ja haluaisin vieläkin. Teen koko ajan järjestelyjä hankkeen hyväksi.

        Olen viime aikoina ottanut selvää, voisiko tuon ohjelmasarjan nähdä jostain nauhoitteena. YLE:n arkistosta sitä ei löydy. Soitin MTV:n arkistoon, ei löydy heiltäkään, mutta sieltä sain vinkin, että se olisi mahdollisesti lähetetty KAVI:n arkistoon. Soitin KAVI:iin, mutta ei sitä sielläkään ole. Mutta heillä se on ollut. "Poistetut"-mapissa oli kahden jakson kohdalla merkintä "arkistoidaan", mutta sitä ei kuitenkaan enää löydy. KAVI:ssa arveltiin, että tuo nauha olisi käytetty uudelleen ja siihen olisi siten nauhoitettu jokin toinen ohjelma päälle. Tuohon aikaan nauhat olivat kalliita ja niistä oli pulaa. Ohimennen sanottuna jopa NASA on nauhoittanut joidenkin alkuperäisten kuuohjelmien päälle jotain muuta, joka on harmillista.

        KAVI:sta sain vihjeen, jonka tänään aion katsoa. On vielä yksi mahdollisuus löytää kadonnut "Luomiskertomus". Jos se löytyy, yritän saada sen jollakin keinolla kaikkien kiinnostuneiden nähtäväksi. Se ansaitsisi uuden esityskerran.

        Jopo vaihda foliohattu lippalakkiin ja nauti kesästä. Yritä säilyttää edes rippeet uskottavuudestasi, koska 68 vuotiaalla siihen ei ole enää paljoa aikaa. Tai no sovitaan sitten niin, että otat vain sen foliohatun pois. Uskottavuuden suhteen on jo myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tuollaista jankuttamista, koska lahkon kannattaa yrittää edes jotain.

        Joka käy lukemassa JoPon kotisivuja, scannattuine lahkokirjoitusnäytteineen, paljastuneine lahkosalaisuuksineen, ynnä muineen, ei varmastikaan myöskään liity vartiotornikaupuste-lijaksi.
        Kysymys nousee että miksi sitten totistaja pysyy lahkossaan.
        Niin, miksi sitten Jeppe juo, pohdiskellaan alkoholismia.

        Jehovan todistajat eivät ole mikään "lahko", vaan maailmanlaajuinen järjestö.

    • Anonyymi

      Mitä pidemmälle yhteiskkunnat kehittyvät, sitä vähemmän noita arkaaisia kertomuksia tarvitaan.

    • Anonyymi

      "Olen kuitenkin aikaisemmassa historia-jutussani todistanut, että kiitoskirjeiden kirjoittaminen oli Suomen haaratoimiston käskemää toimintaa."

      Vai että oikein "käskemää" ... mutta josko Tikkurilasta olisi vain annettu idea, ajatus, vinkki tai loiva kannustus niin tekemään jos jotakuta se innostaisi.

      • Anonyymi

        Piti vielä lisäämäni, että tuota ohjelmaa aikoinaan hehkuteltiin jo muutenkin melko paljon ja laajalti todistajien piireissä, eli ei tarvitse ihmetellä jos se on joitakin innostanut antamaan siitä hyvää palautetta.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen ohjelma ikinä telkkarissa, missä puhuttiin Raamatusta. Siellähän oli ortodoksi pappi, joka ei uskonut itse Raamattuun ollenkaan 🤔🙄

    • Anonyymi

      Mä haluaisin niin nähdä tämän ohjelman, missä kirkko otti pataansa kunnolla

    • Anonyymi

      Olihan se kumma, kun kirkon takia ohjelma jouduttiin lopettamaan. Ja onhan se sama, minkä uskonto kunnan jäsen olisi keksinyt näin nerokkaan tavan osoittaa kansalle, mitä he oikeesti tietävät Raamatun sisällöstä. Kaikilla sama mahdollisuus osoittaa tietävänsä vastauksia ihmisille, joita he niin kovasti tarvitsisivat!

    • Anonyymi

      Hyvä tietää näin jälkikasvuna, että uutisankkuri Kauko Saarentaus oli ensimmäisiä persuja Suomessa.

    • Anonyymi

      Luomiskertomus JT on raamatunmukainen, koska muuta tietoa siitä ei ole.
      Vain Jumala tietää miten on luonnut, evoluutio hössötykset on huuhaata, sen sanoo maalaisjärki jokaiselle!

      • Anonyymi

        Näin se menee

      • Anonyymi

        Raamatussa on kaksi erilaista luomiskertomusta, 1. Mooseksen kirjan 1. ja 2. luvussa. Kumpi niistä on raamatunmukainen?

    • Anonyymi

      "evoluutio hössötykset on huuhaata, sen sanoo maalaisjärki jokaiselle!"

      Evoluutio on Jumalan tekojen tutkimista. Itse eliöiden, ja niiden kivettymien, fossiilien, kuten myös genetiikan.

      Evoluutio kertoo meille Jumalan luomisesta tarkemmin. Se paljastaa, että luominen ei ole edes loppunut, eiän muuten Raamattu sellaista väitäkään.

      • Anonyymi

        Luomiskertomus ei sovi nykytieteen kanssa yhteen edes sillä tavalla kuin Vartiotorni sen tekee, eli luomispäiviä venyttämällä. Järjestys on väärä: oikeasti kasvit eivät ole ilmaantuneet ensin, sitten linnut ja veden elävät ja vasta viimeiseksi maaeläimet, mutta tämä on kuitenkin järjestys luomiskertomuksessa.

        Tieteellinen kuva on pikemminkin se, että elämä on saanut alkunsa meressä ja vasta myöhemmin ilmaantunut maalle. Linnut puolestaan kehittyivät vasta melko myöhäisessä vaiheessa, kun maaeläimiä oli ollut jo pitkään (linnut itse asiassa polveutuvat dinosauruksista). Ekosysteemi ei myöskään olisi toimiva, jos olisi vain kasveja eikä eläimiä. Esimerkiksi pölyttäminen ja siementen levittäminen ei onnistuisi nykyiseen tapaan, marjoilla ja hedelmillä ei olisi mitään tarkoitusta. Pelkästään kasvit aluksi luova Jumala olisi työssään suorastaan taitamaton.

        Vartiotorni itse asiassa opetti vielä 1970-luvulla, että luomispäivät olivat 7000 vuotta pitkiä, mihin osaltaan perustui pieleen mennyt 1975-odotus. Tieteellinen näkemys maapallon iästä hyväksyttiin vasta 1980-luvulla. Evoluutiota ja ihmisen kehityshistoriaa ei kuitenkaan edelleenkään hyväksytä. Järjestö opettaa, että olemme kaikki kirjaimellisesti Aadamin ja Eevan, ja itse asiassa sittemmin Nooan jälkeläisiä, koska vedenpaisumuskertomus otetaan niin ikään historiallisena. Ihmiskunta ei kuitenkaan ole lähtenyt leviämään Araratilta 2300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, vaan tuohon aikaan mm. Egyptin ja Mesopotamian alueella on ollut jo suuria kansoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe