Minä en usko

Minä en usko Jumalan tai luojan olemassaoloon, mutta pidän sitä mahdollisena. En usko myöskään demonien ja alieneiden olemassaoloon, mutta pidän sitä mahdollisena. Me tosi iloiset ja ystävälliset ateistit pidämme mahdollisena monia asioita, joihin emme kuitenkaan usko. Me olemme siis ateisteja, emme uskovaisia.

Olen varma joistakin asioista ja toisista asioista olen epävarma, mutta pidän niitä mahdollisesti totena. Olen varma siitä, että useimmat tai kaikki uskontojen palvomat jumalat ovat epäjumalia ja siten epätodellisia, eli niillä ei ole vastinetta todellisuudessa. Olen melko varma siitä, että demoneita ja alieneita on olemassa, mutta koska sitä ei voida todistaa, olen asiasta epävarma.

Monet ateistit pitävät todennäköisenä sitä, että elämää on muuallakin universumissa kuin vain meidän omalla planeetallamme. Jotkut pitävät todennäköisenä sitä, että tämä kaikkeus ei ole ainoa vaan universumeja on lähes ääretön tai ääretön määrä ja kvanttimeren poreilu on ikuista ilman ajan alkua (siitä syntyy uusia universumeja tuon tuostakin ja niin on aina ollut).

Näin "uskovat" ateistit pitävät todennäköisenä sitä, että on olemassa meitä älykkäämpiä ja teknologiassa pidemmälle kehittyneitä olioita (alieneita).

Tämä on ihan järkevä ajatus ja monet ateistit tunnustavat sen järkeväksi ajatukseksi, mutta on muutamia, jotka eivät pysty tällaiseen järkevään ajatteluun. Syy siihen on se, että ateisti ei usko vaan ainoastaan arvelee ja pohtii erilaisia mahdollisia vaihtoehtoisia selityksiä asioille, joista hänellä ei ole tietoa. Siinä missä uskovainen uskoo tiedon päättyessä, ateisti ei usko.

Usko ei pääse koskaan sisälle ateistin ajatusmaailmaan ja mieleen, sillä jos ateisti uskoisi jotakin jumaliin tai yliluonnolliseen viittaavaa, niin hän ei olisi ateisti.

31

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikiitosjeesus

      Minä en usko öhkömönkiäisen olemassaoloon, mutta pidän sitä mahdollisena.

      • Sinulla on melko hyvät ja kattavat tiedot öhkimönkiäisistä, niin että ei ole perusteltua uskoa niiden olemassaoloon.

        Onko sinulla yhtä hyvät ja kattavat tiedot myös siitä, että luomista ei ole tapahtunut tai että demoneita tai alieneita ei ole olemassa tai että henkeä ei ole olemassa? Pidätkö mahdollisena?

        Pidätkö mahdollisena sitä, että kvanttimeren poreilu tai kosminen inflaatio ovat ikuisia ja että siitä/niistä syntyy uusia universumeja tuon tuostakin ja niin on tapahtunut myös aiemmin?

        Pidätkö mahdollisena sitä, että elämää on muualla kuin maapallolla tai että muilla planeetoilla voi olla ihmistä pidemmälle kehittyneitä ja älykkäämpiä olentoja, joiden teknologia lyö laudalta meidät mennen tullen? Onko se todennäköistä? Verrattuna öhkömönkiäiseen?

      • viekaskuinKETTU

        Demoneista on selvät todisteet. Arvaas mitä ne maahan tunkeutuvat ovat. Sodan julistajat, joilla ei ole mitän oikeutta riistää toiselta ihmiseltä henkeä. Se todistaa demoneista. Poliittiset juonittelut, Väärän valan vannominen jopa Jumalan nimeen, sekin demoneista. Kaikki harhaoppiset uskontojen suuntaukset, kaikki ne menevät sen saatanan "piikkiin". Paholainen käyttää
        USKONTOJA keppihevosenaan, koska se on yksinkertaisin tapa esiintyä
        laupiaana samarialaisena tuhoten ihmiset.

      • pystytkökykenemään
        a-true-friendly-atheist kirjoitti:

        Sinulla on melko hyvät ja kattavat tiedot öhkimönkiäisistä, niin että ei ole perusteltua uskoa niiden olemassaoloon.

        Onko sinulla yhtä hyvät ja kattavat tiedot myös siitä, että luomista ei ole tapahtunut tai että demoneita tai alieneita ei ole olemassa tai että henkeä ei ole olemassa? Pidätkö mahdollisena?

        Pidätkö mahdollisena sitä, että kvanttimeren poreilu tai kosminen inflaatio ovat ikuisia ja että siitä/niistä syntyy uusia universumeja tuon tuostakin ja niin on tapahtunut myös aiemmin?

        Pidätkö mahdollisena sitä, että elämää on muualla kuin maapallolla tai että muilla planeetoilla voi olla ihmistä pidemmälle kehittyneitä ja älykkäämpiä olentoja, joiden teknologia lyö laudalta meidät mennen tullen? Onko se todennäköistä? Verrattuna öhkömönkiäiseen?

        Ainoa ( todiste ) maininta meillä on "Alussa Jumala loi maan ". Emme me kuitenkaan ymmärtäisi hienoja yksityiskohtia miten se tapahtui ? Kuulopuheiden perusteella kauan sitten löytyi mantereita, joihin monet uskoivat vaikka eivät olleet niitä milloinkaan nähneet omin silmin. Uskon Ararat vuoren olemassaolon turkissa, vaikka en ole siellä koskaan käynyt. Uskon myöskin sieltä löydetyn NOOAN arkin jäännösten olevan siellä vieläkin.
        Uskon niihin valokuviin jotka sen todistavat tarkasti todellisuudeksi. Jos joku ei usko mihinkään, se ei todista etteikö jotakin olisi olemassa, taikka ollut olemassa. Todista sinä oman uskoni olevan väärässä. Siihen et "pysty kykenemään", heh.LOL

    • einiinmitään

      Diibadaabaduuba, daabaduubadiiba.

      Uskovat aina jostain syystä kuvittelevat, että kun merkityksetöntä diibadaabaa jankuttaa infantiilisti tarpeeksi monta kertaa, niin se korreloisi jotenkin oikean todellisuuden kanssa. No eipä vaan.

      Täysin merkityksetön ja aina yhtä typötyhjä jankkaaminen ei koskaan hipaisekaan oikeaa todellisuutta missään pisteessä. Mutta kun uskovalla ei koskaan ole yhtään mitään, niin eihän siitä voi koskaan yhtään mitään esittää. Vain ainaista diibadaabaduubaa.

      • Ainaista puhetta Diibadaabaduubasta. Ei mitään uutta. Ei yhtä ainoaa järkevää ajatusta. No, sellainen on tyypillistä uskovaisille. Kun järkeä ei ole tai sitä ei käytetä, niin tuloksena on suunnattoman luja tyhjä usko, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sitä uskoa ei mikään mahti tai voima maailmassa voi kumota.

      • einiinmitään

        Uskova ei myöskään koskaan tajua sitä, että lapsellisen kömpelö muka-sarkastinen irvailu todistaa vain tekijänsä lapsellisen kömpelyyden, eikä yhtään mitään muuta. Mikään luuloteltu mielikuvitusolento ei muutu todelliseksi sillä, että yrittää säälittävästi irvailla ateisteille teeskentelemällä ateistia läpinäkyvän typerästi.

        Mutta kun ei ole olemassa mitään järkevää eikä asiallista tietoa, jota uskova voisi lapsellisista luuloistaan esittää, ei niin pienintäkään asiallisen todisteen tai perustelun murustakaan, niin sitten saamme aina lukea vain sitä tyypillistä lapsellista hölynpölyä ja diibadaabaa. Erittäin säälittävää ja samalla uskovan kannalta erittäin ikävästi todellisuuden paljastavaa.

      • einiinmitään kirjoitti:

        Et ole tosi ateisti, koska hyökkäät tuolla tavalla toista ateistia vastaan. Et reppana edes ymmärrä sitä, mikä ero on uskomisella ja joidenkin asioiden pitämisellä mahdollisesti totena. Se, että pidän mahdollisesta totena luomisen ja yliluonnollisten olentojen olemassaolon, ei ole uskoa. Käsitätkö tämän?

        Taidat olla hullu uskovainen, joka ei pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisten tai ylipäätään aineettoman itsestään ja ympäristöstään tietoisen hengen olemassaoloa. Sinun sokea uskosi on rajoittanut ajatuksesi evoluutiossa muista jälkeen jääneen ihmisen tasolle. Jos et pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisen olemassaoloa, et ole mikään oikea ateisti vaan pelkkä typerä omaa huonoa oloaan purkava uskovainen trolli.

      • Vajakki pääsi vauhtiin. Ensin kömpelöä mukasarkasmia ilman logiikan häivää, ja kun tulee pataan, alkaa toisten haukkuminen.

      • a-true-friendly-atheist kirjoitti:

        Et ole tosi ateisti, koska hyökkäät tuolla tavalla toista ateistia vastaan. Et reppana edes ymmärrä sitä, mikä ero on uskomisella ja joidenkin asioiden pitämisellä mahdollisesti totena. Se, että pidän mahdollisesta totena luomisen ja yliluonnollisten olentojen olemassaolon, ei ole uskoa. Käsitätkö tämän?

        Taidat olla hullu uskovainen, joka ei pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisten tai ylipäätään aineettoman itsestään ja ympäristöstään tietoisen hengen olemassaoloa. Sinun sokea uskosi on rajoittanut ajatuksesi evoluutiossa muista jälkeen jääneen ihmisen tasolle. Jos et pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisen olemassaoloa, et ole mikään oikea ateisti vaan pelkkä typerä omaa huonoa oloaan purkava uskovainen trolli.

        "Jos et pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisen olemassaoloa, et ole mikään oikea ateisti vaan pelkkä typerä omaa huonoa oloaan purkava uskovainen trolli. "

        Johan tuli oksymoroni. Siis jos ei usko Jumalan olemassaoloon, on uskovainen trolli eikä ateisti?
        Huhuu, onko siellä ketään kotona?

      • true-atheist
        agnoskepo kirjoitti:

        "Jos et pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisen olemassaoloa, et ole mikään oikea ateisti vaan pelkkä typerä omaa huonoa oloaan purkava uskovainen trolli. "

        Johan tuli oksymoroni. Siis jos ei usko Jumalan olemassaoloon, on uskovainen trolli eikä ateisti?
        Huhuu, onko siellä ketään kotona?

        On eri asia pitää mahdollisena Jumalan tai luojan olemassaoloa kuin uskoa siihen. Etkö todellakaan ymmärrä sitä, mikä ero on uskolla ja sillä, että joku pitää mahdollisesti totena tämän asian?

        Et ehkä ymmärrä sitä eroa, koska et luultavasti pidä omassa mielessäsi lainkaan mahdollisena sitä, että olisi olemassa Jumala tai luoja. Saatat vitsailla hänen olemassaolonsa mahdollisuudella vertaamalla sitä mielikuvitusolentojen olemassaoloon, joista olet varma, että niitä ei ole olemassa. Et siinä tapauksessa ymmärrä, miten lapsellista ja typerää sellaisten vertausten esittäminen on.

        Koska olet entinen kristitty, niin en tiedä, osuiko arvaukseni oikeaan. Kovin typerä tai lapsellinen silti olet, kun tuolla tavalla toisen kirjoituksia ja sanomaa vääristelet. Onko se sinun uskovaisen luontosi mukaista toimintaa? Olethan nimittäin ateistina uskovainen, jos et pidä mahdollisena luojan olemassaoloa - ihan aikuisten oikeasti mahdollisena.

        Tässä on vielä lainauksena se, mitä kirjoitin ja mitä kirjoitustani väänsit vinoon ja vääristelit totuutta muka minun vahingokseni, mutta todistit vain oman pahuutesi ja/tai typeryytesi.

        "Jos et pidä mahdollisena luojan ja yliluonnollisen olemassaoloa, et ole mikään oikea ateisti vaan pelkkä typerä omaa huonoa oloaan purkava uskovainen trolli. "

        Jos olisit kristitty, niin pyytäisit anteeksi, mutta koska olet USKOVAINEN ateisti, niin sellainen vaihtoehto ei taida tulla edes kysymykseen?

    • "Usko ei pääse koskaan sisälle ateistin ajatusmaailmaan ja mieleen, sillä jos ateisti uskoisi jotakin jumaliin tai yliluonnolliseen viittaavaa, niin hän ei olisi ateisti."

      Ateisti uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta ei halua tunnustaa sitä, jottei tarvitsisi alistua Hänen auktoriteettinsa alle ja olla vastuussa Hänelle elämästään ja teoistaan. Hän piiloutuu Jumalalta ateismin kaavun sisään, sulkee silmänsä ja korvansa ja sanoo sitten, että Jumalaa ei ole olemassa, koska Hänestä ei ole mitään havaintoa..

      • Kuten olen ennenkin kertonut, kasvaessani fusndamentalistisesta uskosta ulos, meni muutama vuosi, jolloin olisin halunnut uskoa Jumalaan, mutta en enää voinut.

        Eli kerrot omista kuvitelmistasi. Sinulla on kuvitelmasi, minulla kokemus.

      • Rangaistuksen pelko on todella huono syy uskoa Jumalaan, mutta tiedän monien kristittyjen uskovan juuri sen vuoksi, että välttäisivät rangaistuksen. Toiset uskovat siksi, että luulevat ansaitsevansa hyvillä teoillaan ja pahan karttamisella ikuisen elämän. Loput pettävät itseään ja ajattelevat Jumalan vaikuttavan heissä siten, että pelastuminen ei olisikaan omia ansioita ja kiinni kokonaan omasta tahdosta riippuvaisista valinnoista.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Kuten olen ennenkin kertonut, kasvaessani fusndamentalistisesta uskosta ulos, meni muutama vuosi, jolloin olisin halunnut uskoa Jumalaan, mutta en enää voinut.

        Eli kerrot omista kuvitelmistasi. Sinulla on kuvitelmasi, minulla kokemus.

        Mistä tiedät, että sinun kokemuksesi eivät ole omien kuvitelmiesi tulosta? Luuletko, että uskovaisilla ei olisi mitään kokemuksia Jumalasta ja uskon todellisuudesta? Typerää, jos sellaista luulet, mutta ehkä olet ateisti juuri siitä syystä, että sinulla ei ole koskaan ollut todellista kokemusta Jumalasta ja hänen läsnäolostaan tai vaikutuksesta ihmisten elämään.

      • einiinmitään

        Hihhulit eivät koskaan ymmärrä, että heidän "kokemuksensa" eli päänsisäiset houreensa eivät voisi ketään normaalia tervejärkistä ihmistä vähempää kiinnostaa. Mielikuvitusolennoilla kun on sellainen faktinen muuttumaton ominaisuus, että ne voi aina kokea vain mielikuvituksessa. Oikeaa konkreettista todellisuutta ne eivät koskaan kohtaa missään pisteessä.

    • VtnSk

      Aivan sama. Samaan ämpäriin kaikki jumalat, ateistit, uskovaiset, yksisarviset ja sosialistit.

      • helvetin-saatana

        Jep. Ihmisiä ollaan kaikki muut paitsi ne muutamat alienit tai ns. enkelit, jotka elävät keskuudessamme ja odottavat aikaa, jolloin saavat maailman herruuden (alistavat koko ihmiskunnan valtansa alle ja käyttävät meitä hyväkseen tavalla, jota voi vain kuvitella).

    • 6huh6huh

      Sekavaa pyöritystä

      • minut-on-kirjattu-ulos

        Jos minulla olisi vastustaja, niin sanoisin hänen olevan sillassa, joskaan ei vielä selätetty, mutta koska minulla ei ole vastustajia, niin ainoaksi merkitykselliseksi seikaksi jää se, että joku saattaa ihan aikuisten oikeasti pysähtyä ajattelemaan omien uskomustensa totuudellisuutta ja päätyä samaan tulokseen kuin minä.

        Vain iloinen tosi ystävällinen ateismi luo rauhaa ja toimii ihmisten tosi parhaaksi, mutta uskovaisuus (mukaan luettuna uskovaisten ateismi) aiheuttaa riitaa, eripuraa, hajaannusta, väkivaltaa ja jopa ihmisten tappamista puhumattakaan kaikesta sorrosta ja ilkeydestä, mitä uskovaiset (mm. ateistit) harjoittavat (kiusaaminen yms.).

      • hkjhjkjkh
        minut-on-kirjattu-ulos kirjoitti:

        Totaalisesti sekopää.
        Uskovainen ateisti ja muuta aivo-oksennusta.

      • Yhdentekevää
        minut-on-kirjattu-ulos kirjoitti:

        Jos minulla olisi vastustaja, niin sanoisin hänen olevan sillassa, joskaan ei vielä selätetty, mutta koska minulla ei ole vastustajia, niin ainoaksi merkitykselliseksi seikaksi jää se, että joku saattaa ihan aikuisten oikeasti pysähtyä ajattelemaan omien uskomustensa totuudellisuutta ja päätyä samaan tulokseen kuin minä.

        Vain iloinen tosi ystävällinen ateismi luo rauhaa ja toimii ihmisten tosi parhaaksi, mutta uskovaisuus (mukaan luettuna uskovaisten ateismi) aiheuttaa riitaa, eripuraa, hajaannusta, väkivaltaa ja jopa ihmisten tappamista puhumattakaan kaikesta sorrosta ja ilkeydestä, mitä uskovaiset (mm. ateistit) harjoittavat (kiusaaminen yms.).

        Rauhanomaiset ateistit ovat surmanneet valtavat määrät kaiken värisiä uskonnollisia. Niinsanottujen kristittyjen vainot ovat monessa maassa
        vieläkin jokapäiväisiä rientoja.

    • reewuuj

      Minulle tieteen saavutukset on kyllä lisänneet uskoa Jumalaan ja hänen luomistyöhönsä. Sillä niin valtavia asioita tiede on tuonut ilmi Jumalan töistä esim. maailman kaikkeudesta ja sen toimivuudesta sekunnin tarkkuudella. Jumala on rajaton ja hänen voimallaan ei ole rajoja. Jollekin Tieteen ilmituovat käsittämättömän isot asiat, luovat ehkä epäuskoa, että ei Jumalakaan voi näin suuria asioita luoda. Kun ihmisen järjellä käsittämättömän suuret asiat tiede tuo ilmi, niin ihminen valitsee luojan
      sijasta helpoimman tien ja sanoo kaiken käsittämättömän syntyneen itsestään. Joka sellaiseen uskoo, niin se vasta minun mielestäni uskoa kysyykin.

      • minut-on-kirjattu-ulos

        Se, että ateisti pitää mahdollisena ja todennäköisesti totena sitä, että kaikkeus ja elämä ovat syntyneet itsestään ilman älykästä luojaa, ei ole uskoa. Ateistin mielestä siis.

        Saman periaatteen mukaan minä en ole uskovainen, vaikka pidän mahdollisena ja todennäköisenä luomisen.

        Jonkin sellaisen asian mahdollisesti totena pitäminen ei ole uskoa, josta ei ole varmaa tietoa, onko se totta vai ei. Niinpä suurin osa maailman ihmisistä on todellisuudessa ateisteja eikä mitään erilaisten uskomusten välistä ristitiiraa pitäisi olla olemassa.

        Levittäkää tätä ilosanomaa kaikille ateisteille!

        Jos ateisti uskoo, että luojan ja aineetonta henkeä olevien olentojen olemassaolo ei ole mahdollista, niin hän on silloin uskovainen eikä häntä ole mahdollista enää auttaa tämän rauhan tuovan ilosanoman totena pitämisen suhteen.

    • aaaaaaaf

      Mitään ei voi enää nykyisin tehdä vaikka väittäsit olevasi homo taikka muutenkin perverssi lapsiinsekaantuja. Olit sitten paperiton maahanmuuttaja taikka ateisti niin pakko sua on kohdella "ihmisenä" .

      • Lumivarastot

        aaaaaaf, tuossa olet aivan oikeassa. Sekin todistaa vanhojen ennustusten täyttymistä. Vain asioista "hereillä olevat" sen huomaavat. NOOAN aikaan ihmiset söivät ja naivat tavalliseen tapaan, niinkuin ennenkin, kunnes alkoi satamaan rajusti. Kaatosadetta jatkui 40 päivää ja 40 yötä. ja vesi peitti maan, jolloin sen ARKIN ulkopuolella olevat hukkuivat kaikki. Luoja on luvannut ettei hän tuhoa maapalloa samalla tavalla, mutta muitakin keinoja hänellä on varastossaan. JOBIN kirjassa mainitaan "LUMIVARASTOT" viimeisille päiville ?

      • uskonyleväkauneus

        NIin, onhan se kamalaa että ihmisiä joutuu kohtelemaan ihmisenä. Onneksi kunnon kristitty ei koskaan sorru moiseen, vaan tietää ettei homoilla ja muilla perversseillä ole ihmisoikeuksia.

    • riitelesovussa

      Jotakin perää pitää niissä vanhoissa kirjoituksissa olla koska niiden asioiden muistiinpanijat elivät eri aikoina, mutta siltikin heidän kertomuksensa niveltyvät täydellisesti yhteen. Ainoastaan pitempään ja perusteellisempaan tutkimiseen perehtyneet voivat myöskin huomata käännösvirheet, mutta sehän on valtaosalle uskovaisia "täyttä hebreaa", eivät he niitä ymmärrä alkuunkaan. Heidät on opetettu
      "USKOMAAN SOKEASTI" kyselemättä mitään, kun taas Jeesus itse sanoi, tutkikaa kirjoituksia ja "punnitkaa niitä", riidellen oppiasoista sovussa,ymmärryksen
      lisääntyessä. Onpas hieno ohje. Älkää uskoko kaikkea kuulemaanne, kuinka tarkeä kehoitus se on juuri nyt meidän aikanamme, jolloin vääryys kukoistaa.

    • Isä.Teidän

      Jumala tässä hei!

      Kommentoit kansalle: "Minä en usko Jumalan tai luojan olemassaoloon, mutta pidän sitä mahdollisena."

      Olisi sinun syytä uskoa, koska tässähän mie siulle kirjoittelen muina miehinä.

    • Aivan rauhassa. Hyvää päivänjatkoa.

    • asdgsadghda

      Minä en usko jumalien olemassaoloon, enkä pidä sitä mahdollisena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3650
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      71
      1928
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1214
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      65
      1035
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe