Kansanedustaja Laura Huhtasaaren syyttäminen oli kyllä Sannikalta kiihtynyttä , jopa hävytöntä. Laura ei saanut puheenvuoroa. Miksi aiheutit lapsille vihaa, ahdistusta ja etkä pyydä anteeksi Sannikka huusi korokkeeltaan. Huhtasaari sanoi ettei hän syytä lapsia, vaan arvostelee opettajia, jotka eivät ole hoitaneet tehtäväänsä. Kouluissa ei voi tehdä politiikaa, niinkuin oli tapahtunut. Käsitykseni mukaan Huhtasaari puuttui siihe että Tampereen kouluissa voi tehdä politiikkaa. Itse kiinnostuin siitä, että kun herra pormestari Lauri Lyly ja opetustoimenjohtaja (molemmat kunnon demareita) ovat joutuneet palkaamaan "vartijan" kouluun. Mitähän vartija tekee? Onko todella ilmennyt nyt viikon aikana aggressivisuutta?hyökkäyksiä? MIssä on koulun rehtori, joka julkaisi tuon piiroksen? Ei ole näkynyt. Siellähän on vahtimestari ja opettajia pilvin pimein. Onko todella niin ettei tavallisen Mansen koulussa voi lapsi käydä? Onko ollut toimenpiteitä vartijalla?
Aborttikeskustelu oli myös kiihtynyttä, mutta Ukkola hallitsi taitavasti tilanteen. Abortin vastusja opettaja Jasu Markkanen oli rohkea ja looginen. Selkeästi toi esiin että kohdussa oleva olento on ihminen. Arvostan myös kansanedustaja Silvia Modigia, joka puolustaa aborttia naisten oikeutena, mutta hän kuunteli ja kommentoi hyvin. Itse jäin miettimään että 90 % aborteista tehdään sosiaalisista syistä. Miksi ei äiti antaisi lapsettomille perheille, jotka etsivät niitä ympäri maailmaa ?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oliko siinä vielä asetelma, että Laura istui matalalla kuin pieni koululainen ja se noita-akka korkeammalta posotti menemääm...en katsonut kuin pienen pätkän...
Minusta haastateltavat voisivat marssia kesken pois sen noita-akan ohjelmasta.