Katolinen pappi Juurikkala kirjoittaa katolisen kirkkoon liittyvästä hyväksikäyttöongelmasta Katolista hapatusta -blogissa:
https://hapatusta.net/2018/08/27/kirkon-hyvaksikayttoskandaalit-saako-puhua-avoimesti/
https://hapatusta.net/2018/08/28/mccarrick-vigano-ja-hyvaksikayttoskandaalit-mita-paavi-tiesi-ja-teki/
Juurikkala kirjoittaa suoraan, yleisesti ottaen rehellisesti ja älykkäästi.
Yhten' ongelmana on homoseksuaalisuuden/homoseksuaalisesti suuntautuneiden pappien roolin korostaminen. Kirjoituksessa myös viitataan varsin rajoittuneeseen näkemykseen homoseksuaalisesta ja miehisyydestä yleensäkin (tapaus Gerard van den Aardwegin).
Suurimmaksi ongelmaksi näen pappien selibaatin, johon Juurikkala ei uskalla tarttua tarpeeksi rehellisesti.
Teema tulee riipaisevasti esillä pappi Athanasius Fornwaltin kirjotuksesta. Ko. papin näkemys miehisyydestä vaikuttaa kovin kapealta. Yleensäkin, miehisyyden määrittelyt askelilla femininen vs maskuliinen piirre on rajoittunut. Kuka määrittää maskuliinisuuden? On ongelmallista, että tämä digotomia yhdistetään seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Kovin stereotypisoivaa, ja jopa on yleisesti miesten oikeutta loukkaavaa määrittää oma miehisyys.
Fornwaltin kirjoitus ei ole suinkaan syvällinen analyysi, kuten Juurikkala väittää, vaan yksittäinen,, ilmeisen henkilökohtainen hahmotelma miehisyydestä ja identiteetistä. Tulee sääli Fornwaltin kuvaamia seminaarilaisia, jotka eivät voi luonnollisella tavalla kasvaa miehinä seksuaalisena olentoina tutustumalla naiseen, olla seksuaalisessa kanssakäymisessä ja löytää myös sitä kautta itseään miehenä. Tämä lienee pääsyy "pappismiesten jäätymisen" (kuten Fornwalt kuvaa) eikä suoranaisesti se, että he joutuvat elämään seminaarissa "homoseksuaalisessa" "feminiisessä" "valheellisessa" ilmapiirissä.
Juurikkala väistää selibaatin aiheuttaman ongelman.
Kirkkokunnissa, joissa naimisiinmeno sallitaan, ei ole tapahtunut sellaista papiston "homoseksualisoitumista" kuin katolisessa kirkossa. Toiseksi, ollaan hyvin kaltevalla pinnalla kun hyväksikäyttöongelma liitetään näin rajusti tiettyyn ominaisuuteen (=homoseksuaalisuus). Ymmärrettävästi on vaikeampi käsitellä rehellisesti katolisen kirkon opetusta pappeudesta, kirkon miehisestä rakenteesta, kirkon hierarkisesta hengellisyydestä, naisen roolista ja kuvasta kirkossa ja katolisen kirkon historiasta (samoja väärinkäytöksiä on luultavasti ollut aiemminkin).
https://hapatusta.net/2018/08/27/kirkon-hyvaksikayttoskandaalit-saako-puhua-avoimesti/
https://hapatusta.net/2018/08/28/mccarrick-vigano-ja-hyvaksikayttoskandaalit-mita-paavi-tiesi-ja-teki/
Juurikkala kirjoittaa suoraan, yleisesti ottaen rehellisesti ja älykkäästi.
Yhten' ongelmana on homoseksuaalisuuden/homoseksuaalisesti suuntautuneiden pappien roolin korostaminen. Kirjoituksessa myös viitataan varsin rajoittuneeseen näkemykseen homoseksuaalisesta ja miehisyydestä yleensäkin (tapaus Gerard van den Aardwegin).
Suurimmaksi ongelmaksi näen pappien selibaatin, johon Juurikkala ei uskalla tarttua tarpeeksi rehellisesti.
Teema tulee riipaisevasti esillä pappi Athanasius Fornwaltin kirjotuksesta. Ko. papin näkemys miehisyydestä vaikuttaa kovin kapealta. Yleensäkin, miehisyyden määrittelyt askelilla femininen vs maskuliinen piirre on rajoittunut. Kuka määrittää maskuliinisuuden? On ongelmallista, että tämä digotomia yhdistetään seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Kovin stereotypisoivaa, ja jopa on yleisesti miesten oikeutta loukkaavaa määrittää oma miehisyys.
Fornwaltin kirjoitus ei ole suinkaan syvällinen analyysi, kuten Juurikkala väittää, vaan yksittäinen,, ilmeisen henkilökohtainen hahmotelma miehisyydestä ja identiteetistä. Tulee sääli Fornwaltin kuvaamia seminaarilaisia, jotka eivät voi luonnollisella tavalla kasvaa miehinä seksuaalisena olentoina tutustumalla naiseen, olla seksuaalisessa kanssakäymisessä ja löytää myös sitä kautta itseään miehenä. Tämä lienee pääsyy "pappismiesten jäätymisen" (kuten Fornwalt kuvaa) eikä suoranaisesti se, että he joutuvat elämään seminaarissa "homoseksuaalisessa" "feminiisessä" "valheellisessa" ilmapiirissä.
Juurikkala väistää selibaatin aiheuttaman ongelman.
Kirkkokunnissa, joissa naimisiinmeno sallitaan, ei ole tapahtunut sellaista papiston "homoseksualisoitumista" kuin katolisessa kirkossa. Toiseksi, ollaan hyvin kaltevalla pinnalla kun hyväksikäyttöongelma liitetään näin rajusti tiettyyn ominaisuuteen (=homoseksuaalisuus). Ymmärrettävästi on vaikeampi käsitellä rehellisesti katolisen kirkon opetusta pappeudesta, kirkon miehisestä rakenteesta, kirkon hierarkisesta hengellisyydestä, naisen roolista ja kuvasta kirkossa ja katolisen kirkon historiasta (samoja väärinkäytöksiä on luultavasti ollut aiemminkin).
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.