Juncker tanssi, britit suuttuivat

Taas-naurattaa

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sai tänään aikaan naurut tanssahdeltuaan lavalla ennen puhettaan Brysselissä. Juncker heilutteli käsiään hetken ajan taustamusiikin tahdissa ennen puheensa alkua.

Naurut johtuivat ilmeisesti siitä, että Junckerin liikehdintä muistutti erehdyttävästi EU:sta eroavan Britannian pääministerin Theresa Mayn viimeviikkoisia tanssiliikkeitä. May tanssi saapuessaan lavalle maan konservatiivipuolueen puoluekokouksessa viime keskiviikkona.

Monet ovat tulkinneet Mayn Abban tahtiin tapahtuneen puoluekokoustanssahtelun itseironiaksi, joka viittasi hänen tanssiinsa koululaisten kanssa Etelä-Afrikassa aiemmin tänä syksynä.

Tulkittiin pilkaksi Britanniassa

Muun muassa brexitiä avoimesti kannattava Daily Mail -lehti tulkitsi Junckerin tanssahtelun pilkaksi pääministeri Maylle. Myös lehden nettikommenteissa tapaus herätti vihaa Junckeria kohtaan.

Pian Junckerin tiedottaja antoi lausunnon, jonka mukaan Junckerin tanssi ei ollut suunnattu ketään kohtaan. tiedottajan mukaan Juncker arvostaa suuresti pääministeri Mayta.

27

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tanssi-kanssain

      Pelot brexit-neuvotteluiden epäonnistumisesta ovat toistaiseksi hälvenneet neuvotteluiden edettyä kriittiseen vaiheeseen.
      Kuluva viikko on ratkaiseva Britannian erosopimuksen syntymiselle.

      EU-lähteen mukaan Britannia on osoittanut valmiutta liikkua kannoissaan konservatiivien viimeviikkoisen puoluekokouksen jälkeen.

      Neuvottelut erosta pitää saada valmiiksi tällä viikolla. Ensi viikon keskiviikkona EU-johtajat käsittelevät tilannetta huippukokouksessa.

      Vaikein kysymys neuvotteluissa on edelleen Irlannin raja.
      STT

      • OnNiitäMuuallakin

        Uutinen olisi; "Juncker oli tänään selvä!"

    • TodellinenSelitys

      Eli TAAS se Juoppo-Juncker sekoilee kännipäissään?! ;-)

      • Taas-naurattaa

        Etkö tosiaan pysty parempaan?

        Junckerilla kyllä on liikkumisongelma, mutta ei se johdu humalasta.

      • Tosiaan_naurattaa
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        Etkö tosiaan pysty parempaan?

        Junckerilla kyllä on liikkumisongelma, mutta ei se johdu humalasta.

        Muka liikkumisongelma ja pystyy kuitenkin tanssahtelemaan??? ;-)

      • Ongelmana-on

        hermoratojen osittainen tuhotuminen ristiselässä. Silloin ei käskyt aivoista mene kunnolla jaloille ja kävely vaikeutuu. Ei siihen alkoholia tarvita.

        Eikä hän " tanssahdellut", vaan keinahteli ja heilautti käsiään. Ja naureskeli päälle. Oli hyvin selvä.

      • Ongelmia_on
        Ongelmana-on kirjoitti:

        hermoratojen osittainen tuhotuminen ristiselässä. Silloin ei käskyt aivoista mene kunnolla jaloille ja kävely vaikeutuu. Ei siihen alkoholia tarvita.

        Eikä hän " tanssahdellut", vaan keinahteli ja heilautti käsiään. Ja naureskeli päälle. Oli hyvin selvä.

        Käskyt eivät mene kunnolla aivoista suuhunkaan, kun kuuntelee sen vanhan juopon puheita! ;-)

      • Tuo-on-ongelma

        vain EU-vihaajille. Mikään tieto ei mene perille.

        Juncker puhuu aina viisaita. Kokemus ja tieto on ylivertaista.

      • aivan-hullua
        Tuo-on-ongelma kirjoitti:

        vain EU-vihaajille. Mikään tieto ei mene perille.

        Juncker puhuu aina viisaita. Kokemus ja tieto on ylivertaista.

        Kenelle?Tänne ei ole kuulunut järjen sanaakaan koko aikana.EU on horjuva farssi n talouskin perustuu ihmisten varojen varastamiseen. Se toimii muutaman vuoden ja kaatuu kuten Venezuelan kommunismi.

      • EiHelvetti

        EU ei kaadu, mutta tulee varmasti vielä muuttumaan. Se on historiallisesti tarkasteltuna aika nuori poliittinen järjestelmä, joka alkoi käytännössä edetä Rooman sopimuksesta vuonna 1957. Jotkut EU-vastustajat toivovat paluuta "puhtaaseen" vapaakauppajärjestelmään, mutta sellaista ei koskaan ole ollut olemassakaan.

        EEC:llä oli alusta alkaen poliittinen päämäärä yhä tiiviimmästä Euroopan maiden unionista. UK yritti sotkea kuvioita Eftalla, joka edennmän tai vähemmän jäi historialliseksi sivutarinaksi. Sen jälkeen UK pääsi kolmannella hakukerralla EEC:n jäseneksi 1973. UK vannoi ajavansa sellaista politiikkaa, jossa EU:sta tulee vain taloudellinen liitto.

        Sitä UK on tehnyt viimeiset 45 vuotta onnistumatta. Se on hidastanut EU:n kehitystä ja pitänyt EU:n heikompana kuin se voisi olla. UK on myös aktiivisesti pyrkinyt heikentämään muiden jäsenvaltioiden yhtenäisyyttä ja ajanut näitä toisiaan vastaan omien imperialististen unelmiensa vuoksi. UK haluaa hallita - ei se halua olla osa demokraattista yhteisöä. Viimeksi tätä teki Theresa May, joka sukkuloi ympäri Eurooppaa hajottamassa EU27:n yhtenäistä brexit-linjaa.

        EU:n talous - horjuva farssi,.. Sinä olet horjuva farssi. EU:n ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote oli suurempi kuin USAssa ja Kiinassa. Myös perinteisellä bruttokansantuotteella EU on maailman suurin talous - tosin USAn, Kiinan ja EU:n keskinäinen järjestys vaihtelee hieman suhdanteiden ja valuutan arvon mukaan. Joka tapauksessa nämä kolme jättiläistä ovat taloudellisesti tarkasteltuna lähellä toisiaan. Italia on Britannian lähdön jälkeen EU:n kolmanneksi suurin talous. Venäjän talous on Italian koko luokkaa. Saksa ja Ranska ovat suuria talouksia millä mittarilla tahansa.

        Se, että Trump kiukuttelee Saksan kaupan alijäämäisyydestä, tarkoittaa, että saksalaiset tuotteet kelpaavat USAan paremmin kuin USAlaiset tuotteet Saksaan. Se tuskin on farssi.

        Mistä varastamisesta mahdat puhua? EU:n vertaaminen Venezuelaan ja Neuvostoliittoon osoittaa sellaista typeryyttä, että sille ei löydy vertoja. EU:n ja Neuvostoliiton läheisin yhteinen nimittäjä on, että Baltian maat ovat kuuluneet molempiin - edelliseen vapaaehtoisesti ja jälkimmäiseen pakkoliitettyinä. Toinen yhteinen nimittäjä on se, että sekä Neuvostoliitossa että EU:ssa on komissaareja. Venezuelan ja EU:n väliltä on vaikea löytää yhteistä nimittäjää, paitsi, että Englannin työväenpuolueen johtaja, brexitiä kannattava Jeremy Corbyn on joskus ihannoinut Venezuelaa.

      • EiHelvetti
        EiHelvetti kirjoitti:

        Vielä historiallisena anekdoottina: Kun Yhdysvallat antoi itsenäisyysjulistuksen 1776, siihen kuului 13 osavaltiota. Yhtenä itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajana oli suomalaistaustainen John Morton (Marttinen). Kaatuiko Yhdysvallat ja oliko yhdistyminen huono idea?

        Jeremy Corbynin Venezuela-näkemysten vuoksi UK:n kohtalo brexitin jälkeen voi muistuttaa Venezuelan kohtoa - etenkin, jos Corbynista tulee pääministeri. Työväenpuolueen johtaja on asenteiltaan hyvin vasemmistolainen.

    • tarkkanäköinen

      Selvähän se , kännissähän se, juncker on alkoholisti, siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri. Kysymys on vain ja ainoastaan siitä, kuinka hyvin asia pystytään pitämään salassa, kokomustan sirpa pentikäisen jatkuva kännittely on pystytty hyvin salaamaan, tietysti Suomen kannalta on erittäin hyvä asia, kun sirpa pietikäinen saadaan pysymään omassa sängyssään , räkäkännissä ja ympäri vuorokauden, kukaan ei huomaa, saatikka kaipaa hänen poissa oloaan "tärkeistä" eu- kokouksista .

      • Taas-naurattaa

        Väärin valittu nikki.

        Juncker saattaa olla alkoholin ystävä, mutta ei hän työssään juopuneena sekoile. Liikkumisen ongelmat johtuvat sairaudesta.

        Sirpa Pietikäinen tunnetaan ahkerana ja tehokkaana meppinä. Saattaa tietenkin alkoholi maistua joissain yhteyksissä, mutta ei se ole työhön vaikuttanut.

      • EiHelvetti

        Politiikassa ihmisiä tulee arvioida ensisijaisesti tekojensa kautta ei "ad hominem" -henkilökohtaisuuksilla. Winston Churchill joi jatkuvasti ja hyvin hän hoiti tonttinsa, vai mitä luulet?

        Mutta Junckerin sairaudesta; itse sairastuin vuosituhannen alkupuolelella etenevään MS-tautiin, joten horjunta, koordinaatio- ja tasapainovaikeudet sekä lihasheikkous ovat enemmän kuin tuttuja. Ihmisillä, joiden ymmärrys rajoittuu SM-liigaan, maahanmuuttovastaisten kommenttien ideoimiseen ja Korsolaisen keskiolutkuppilan ihmissuhteisiin, tuskin on kykyä tajuta mitään Muumimamman tiskejä syvällisempää.

        Otan osaa sairauteesi, mutta vain niiltä osin mitä kerroit. Kykysi toveri tyhjän naurajan kanssa , nähdä kokonaisuutta on suuresti rajoittunut, syitä en lähde edes arvailemaan. Se kyllä loukkaa monia , että rinnastat ja yhteenliität junckerin ja pietikäisen alkoholi-ongelman esim. vakavaan ms-tautiin, HÄPEÄISIT EDES. Sm-liiga on hallussa ja mamutusta vastustan viimeiseen hengen vetoon asti kuten myös liittovaltiota. tervetuloa terveiden harrastusten pariin toivottaa TOLKUN MIÄS.

      • Taas-naurattaa

        Juncker ja Pietikäinen ovat mahdollisista heikkouksistaan huolimatta päteviä ja arvostettuja tehtävissään. Ei niihn muuten pääse, eikä niissä pysy.

        EU-vihaajien maailmankäsitys rajoittuu valemediasta opittuun vihapuheeseen ja siihen kuuluvaan valehteluun.

        Tolkun ihmiset eivät sellaiseen alennu.

      • tarkkanäköinen
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        Juncker ja Pietikäinen ovat mahdollisista heikkouksistaan huolimatta päteviä ja arvostettuja tehtävissään. Ei niihn muuten pääse, eikä niissä pysy.

        EU-vihaajien maailmankäsitys rajoittuu valemediasta opittuun vihapuheeseen ja siihen kuuluvaan valehteluun.

        Tolkun ihmiset eivät sellaiseen alennu.

        MITÄ VALEHTELIN ?

      • Taas-naurattaa

        Valehtelit Junckerin ja Pietikäisen pätevyydestä ja juomatavoista. Kumpikin on hoitanut työnsä hvyin.

      • sekoilua
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        Juncker ja Pietikäinen ovat mahdollisista heikkouksistaan huolimatta päteviä ja arvostettuja tehtävissään. Ei niihn muuten pääse, eikä niissä pysy.

        EU-vihaajien maailmankäsitys rajoittuu valemediasta opittuun vihapuheeseen ja siihen kuuluvaan valehteluun.

        Tolkun ihmiset eivät sellaiseen alennu.

        Teot puhuvat puolestaan. Niitähän ei niillä ole,muutakuin veronkiertoa ,rattijuopumusta ja paskan puhumista vieraalla kielellä vieraassa maassa. EU on tuhonnut ihmisten työpaikat ja ansiot muuttaen ne velaksi jota kukaan ei pysty maksamaan koskaan.Tätä ei takuulla ole tehty selvin päin enkä ikinä ole uskonut tuollaiseen älyttömään valehteluun jota sen virkamiehet harrastavat työkseen.Kaikki sekaisin,pää varsinkin.

    • tarkkanäköinen

      Pistää kyllä miettimään ja sen tuloksena ihmettelemään , MIKSI eräät ihmiset puolustavat yhteisistä asioistamme päättävien ihmisten juopottelua. Onko noiden HELVETISSÄ NAURAVIEN mielestä niin, että nämä juopot ja alkoholistit hoitavat "työnsä" kännipäissään paremmin kuin selvänä. Minun mielipiteeni on kaukana noiden helvetin esikartanoissa nauravien eu-pellejen ajatusmailmasta. Ilmeisesti on näin, kun tuomitsen tai arvostelen kännissä autoilevan ihmisen toilailuja , niin saan kimppuuni eu-fanit, joka tapauksessa alkoholin käyttö työpaikalla on väärin, ei missään tapauksessa puolusteltavissa, hoitoon ohjaus on välttämätöntä, tai virasta ulos . Ilmeisesti ihmiset ajavat autoakin kännipäissään paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin selvin päin. Vai mitä kieroon kasvaneet eu-pellet.

      • EiHelvetti

        Pointti on se, että ennen tuomitsemista sulla pitäisi olla vahva näyttö siitä, että tuomitsemasi ihminen on tehnyt sen mitä väität. Sulla ei ole mitään muuta esittää kuin valheita ja pilkkapuheita. Jos Junckerilla olisi alkoholiongelma, komissio, neuovosto ja EU-parlamentti ei olisivat varmasti älähtäneet. Ketään ei nimitetä komissaariksi kevyin perustein ja komission johtoon vielä vähemmän.

        Se, että miestä on jouduttu jossain tilanteessa tukemaan, ei vielä kerro alkoholismista mitä. Sä voit kritisoida Junckerin ja Pietikäisen päätöksiä ja toimintaa, mutta älä mene henkilökohtaiselle tasolle, jos et voi kiistatta osoittaa olevasi oikeassa. Ihmisillä voi ja saa olla erilaisia poliittisia mielipiteitä, mutta pilkkaaminen ja mustamaalaus on populistien halveksuttavimpia tapoja.

        Esitä todisteet tai pysy hiljaa!

      • Valehtelet-taas

        Ei kukaan ole puolustanut juopottelua. On vain oiotttu EU-vihaajien valeita.

        EU-komission pj valitaan pätevyyden ja työkyvyn perusteella. Juncker on täyttänyt paikkansa.

        Meppien osalta asian ratkaisee äänestystulos.

        EU-vihaajille jää vain valehtelu ja mustamaalaus.

        Autoilu juopuneena on kokonaan toinen asia. Sitäkään ei EU-vihaaja tajua.

      • virat-pois
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Ei kukaan ole puolustanut juopottelua. On vain oiotttu EU-vihaajien valeita.

        EU-komission pj valitaan pätevyyden ja työkyvyn perusteella. Juncker on täyttänyt paikkansa.

        Meppien osalta asian ratkaisee äänestystulos.

        EU-vihaajille jää vain valehtelu ja mustamaalaus.

        Autoilu juopuneena on kokonaan toinen asia. Sitäkään ei EU-vihaaja tajua.

        Onko johtaja joka on varastanut kansalta muutamassa vuodessa 8 8 biljoonaa euroa,pätevä ja luotettava? Pitääkö näiden typerysten vielä saada kiitosta että he ovat tuhonneet huvittelullaan ihmisten työt ja tulevaisuuden ? Koko EU pitää lopettaa koska sen johtajat aiheuttivat ja tulevat aiheuttamaan lisää menetyksiä hullujen luulojensa takia joka viittaa vaikeaan sairauteen johon suuret palkat ja huumeet ovat syynä. Ilmiö on tuttu suuruudenhulluus jonka parantaa vain maan pinnalle palautus.

    • realiteettiä

      EU:uussa ei henkilöiden pidäkkään olla päteviä siis osaavia millään alueella , parhain on sopiva kuittaamaan tilipussin ja riittävä ruskeakielisyys mepeillä on plussaa .

      • tarkkanäköinen

        Euvostoliiton "Kremliin" pyrkijän tärkeimmät kriteerit ovat , matala otsa ja pälyilevä katse, suurena plussana on, että henki haisee aina " menestykseltä"= alkoholi.

    • tarkkanäköinen

      Merkillinen on tuo uskon asia. Monet ihmiset uskovat esim. jeesukseen ja kö. henkilön olemassaoloon ja ihmetekoihin , vaikkeivät ole henkilöä ja ihmetekoja nähneet. Toiset eivät usko "johtajan" käyttävän alkoholia , vaikka ovat nähneet , kun eu-meppi menettää ajokorttinsa rattijuoppona ei sitäkään pidä uskoa , se on väärin tuomittu, Kimurantti on tuo usko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe