Juurikin naisvaltaisilla aloilla on julistettu vuoronvaihto- ja ylityökieltoja. SAK:n hallitus rankaisee naisia työssään. Perheen äitien palkkapussit huutavat.
Ylityökiellot rankaisevat naisia työssään
järkikäteen
582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Irtisanomisia luvassa.
Kiitä SAK:n 20 hengen hallitusta ja Rinnettä niistä.
Ay-liike auttaa työtaistelutoimillaan yrityksiä ja kuntaa parantamaan toimintaansa. Kun ei tehdä ylitöitä, niin vain olennaiset asiat tulevat hoidettua. Henkilökunnalle jää vähemmän aikaa keikkua somessa.
Insinöörien turha matkustelu ulkomailla ja kotimaassa putoaa minimiin, kun matkaan ei lähdetä työajan ulkopuolella ja tekniset avustajat hoitavat tarvittavat yhteydet kuvapuhelimien ym. kautta. Paljon tehokkaampaa ja tuottavampaa.
OAJ pakottaa eskarilaiset ulkoilemaan säällä kuin säällä, Ulkoryhmää voi nääs hallita pienemmällä porukalla eikä tarvitse turhaan suunnitella tulevaa, kun lapset saavat omaehtoisesti leikkiä pihalla.
Poliittiset lakot pitää kieltää lailla, se on selvä, mutta joka tilanteessa on etsittävä jotain positiivista.
Lakkoilusta on erityisesti haittaa työntekijöille, kun tilipussi on pienempi. Pahimmassa tapauksessa syysloman ulkomaanmatkat peruuntuvat, kun AKT pysäyttää liikenteen. No hiilijalanjälki on silloin pienempi, MUTTA minä ainakin lähettäisin laskun haitasta AKT:lle, jos rahat menee hukkaan. Laittaisin ihan lakiuhkan kanssa.
Kepuloitsioita näyttää haittaavan niikuin pitääkin, sieltähän ne kurjistukset on kotoisin.
Itkekää sitten oppositiossa enemmän.
Mitä olet ottanut?
SAK:n hallituksen 20 jäsenen kiukuttelu sai aikaan yt-aallon: Porissa yli 400 työtöntä, SSAB Lappohja yli 100 työtöntä, HK.Scan 165 työtöntä. SAK romahdutti orastavan positiivisen yrittäjäasenteen. Kiky antoi toivoa, tämän syksyn kiukuttelu vei sen toivon. Ay ei ole sadassa vuodessa oppinut mitään.